Se olisi sitten hiihtoloma. Otettiin Klaaran kanssa jo varaslähtö, eli aloitettiin loma vähän etuajassa. Tai no, mulla on huomenna vielä työmenoja, mutta noin henkisesti olen asettanut itseni jo lomavaihteelle. Viikon mittainen talviloma tulee ihan tarpeeseen ja rikkoo mukavasti sitä arkista oravanpyörää ja kellon mukaan menemistä.
Kirjastossa käyntikin mahtui tähän päivään ihan varkain, kun poika halusi päästä iltapäivällä katsomaan penkkareita. Tajusin, että lapseni ei ole koskaan tätäkään suomalaisperinnettä nähnyt, ja niinpä napattiin naapurista kaveri kyytiin ja ajeltiin kylille. Sillä välin kun minä valitsin lukemista itselleni, iltasatuja ja Viisikoitta, pojat olivat keränneet itselleen pipolliset karamelleja. Ei lainkaan turha reissu siis! 🙂
Pitsan lisäksi tämä päivä sai muutenkin perjantaimaista fiilistä, sillä täällä vallitsee nyt alla näkyvä tunnelma. Ei mitään paukkupakkasia tekstiileiden tuulettamiseen, mutta kyllähän ne ulkona kuitenkin raikastuvat. Puhtaat sohvanpäälliset ja puhtoisen valkoinen lattia. Kieltämättä täällä näyttikin jo siltä, etten viikkoon ollut tehnyt kuin ne ihan pakolliset ja välttämättömät toimenpiteet. Tänään on mukava rentoutua siistissä kodissa, poltella kynttilöitä ja nauttia työnsä tuloksesta. Jos oikein heittäydyn villiksi, saatan kaataa itselleni pitkästä aikaa lasin viiniä!
Nyt kuitenkin se loppurutistus ja tavarat paikoilleen. Loppu ilta menee sitten ihan vain nautiskelussa!
Helmikuu on oikeasti aikamoinen herkkukuukausi, tai ainakin syitä herkutteluun on monia, kukin sitten kohdallaan päättää, miten paljon Runebergin päivä tai laskiainen siihen omaan käyttäytymiseen vaikuttaa. Itse en kuulu niinkään Runebergin tortun uskollisiin ystäviin, enkä myöskään ole koskaan ymmärtänyt laskiaispullan ympärillä käytävää hillo vai mantelimassa -keskustelua. Jälkimmäiseen syy löytyy siitä yksinkertaisuudesta, että syön pullani mielummin ilman kumpaakaan höystettä ja niin syövät meillä muuten lapsetkin. Tästä syystä meillä on kehitetty laskiaispullasta ihan oma versionsa ystävänpäiväpulla. Kermavaahtoa pullaan ja sillä hyvä. Pullan hatun kun vielä leikkaa pienellä piparkakkumuotilla sydämeksi, leivoksen ulkonäkökin sopii varsin hyvin helmikuun sydänteemaan. Toki kerman alle voi halutessaan piilottaa ihan mitä tahansa, mutta leivos maistuu myös näin!
Koska ystävänpäivä osuu tiistaille, päätin, että tänään otetaan pieni varaslähtö ja nautitaan ystävänpäiväpullat sunnuntai-iltapäivän kunniaksi. Varsin makoisa jälkkäri viikon päätteeksi. 🙂
Nuhainen vielä, mutta suuremmilta osin flunssa on nyt kuitenkin taputeltu. Josko sitä huomenna uskaltautuisi jopa työntämään nenänsä raikkaaseen talvi-ilmaan. Pää ainakin huutaa jo jonkinlaista raitisilmahoitoa! 🙂
Olen opetellut viime viikkoina täyttämään kiitollisuuspäiväkirjaa. Pieniä asioita, joista koostuu päivän parhaat palat, viikon parhaat palat – ja lopulta kai koko elämän parhaat palat. Kas, kun huonossakin päivässä on aina aihetta kiitollisuuteen. Lieneekö syynä kiitollisuuden rustailu, vai mikä, näin viikon loppupuolella katselen taakseni varsin iloisin mielin, ja huomaan, että tämä on ollut hyvä viikko. Vaikka päiväkirjaan tulee rustailtua niitä pienempiä nyansseja, ajattelin listata viikon parhaat palat jollakin tasolla myös blogiin.
Maanantaina tuli kymmenen vuotta siitä kun menimme kihloihin. Ehdottomasti viikon parasta palaa. Maanantain kiireiden vuoksi juhlapizza paistettiin kuitenkin vasta tiistaina, ja se maistuikin reippaan lenkin päälle taivaalliselta. Ensi viikolla juhlavuorossa onkin jo hääpäivä.
Vapaapäivä Klaaran kanssa kuuluu myös viikon kohokohtiin. Keskelle päivää osunut neuvolalääkäriaika oli hyvä syy viettää koko päivä rennosti ja olla tekemättä mitään sen kummallisempaa. Pötköttelyä ja lukemista, ekstra-aikaa ihan vain olla.
Keskelle viikkoa mahtui myös erityisen hauska ilta, jona leivoimme esikoisen kanssa. Koska kaapista löytyi kohta vanhenevia suklaahippuja, pikkuleipien tekeminen oli vähintään järkiteko. Onni on myös ihanat naapurit, ja naapurinpojat, joista lapsille on suunnattomasti seuraa ja iloa. Samalla kun minä autoin poikaa leipomisessa, Klaara sai leikkiä ystävänsä kanssa, ja molemmilla lapsilla oli spesiaalia tekemistä. Keksit maistuivat kaikille, ja ilta oli niitä parhaita mahdollisia arki-iltoja.
Yksi viikon parhaista on ehdottomasti luminen maisema, joka saatiin ikkunoiden taakse. Tuolta viherkasvien takaa se pilkistää raikkaana taustana. Eilen jo näytti pahasti kurakeleiltä, mutta viime yö toi uuden puuterin maahan ja puiden oksille. Ensi viikon pakkaset on kiva ottaa vastaan talvisissa tunnelmissa.
Kuvassa työhuone, jonka ikkunan eteen mahtuu Ikean lipasto kuin valettu. Kuvakulma, jota vähemmän on blogissa näkynyt. Joku on joskus askarrellut tähän taloon kiinteitä komeroita parikin kappaletta, ja sekä tämä työhuoneen kaappi (meidän kenkäkaappi), että eteisen siivouskomero säilytettiin remontissa. Työhuoneessa säilytetään myös niitä vähän erilaisia tavaroita, ja tämä kuvassa näkyvä seinänpätkä on se, jonka eteen on kasattu vahvistimet, Niilon viulujutut ja omat kuvaustarvikkeeni. Ehkä ne juuri (yhdistettynä työpöytään) tekevätkin huoneesta sen työhuoneen.
En nyt muista onko suklaahippukeksien ohje ollut ennen blogissa, mutta kyseessä on eräästä lasten keittokirjasta kevyesti modifioitu resepti, joka on yhtä aikaa helppo ja maistuva. Laitoin reseptin nyt tämänkin postauksen joukkoon, jos joku innostuu testailemaan (kuva aukeaa suurempana, jos teksti tuntuu kovin pieneltä). Yksinkertainen ohje on helppo toteuttaa lasten kanssa ja makukin on kekseissä mitä mainioin.
Yksi perjantain kohokohta oli aamuinen sähköposti Cision Finlandilta, jossa ilmoitettiin, että blogini on listattu kymmenen parhaan sisustusblogin joukkoon – ja vielä neljännelle sijalle! Uutinen hämmästytti, mutta toki myös lämmitti. Sitä kun on jo vuosia sitten tuntenut hukanneensa sen punaisen langan, sen yhden oikean määritelmän, jolla omaa blogiaan kuvailisi. Olen silti iloinen, että blogini nähdään vielä sisustusblogina, vaikken itseäni miksikään trendisetteriksi tunnekaan. Blogit ovat kehittyneet, uusia syntyy mielettömällä vauhdilla ja taso on vähintään ammattimaista. Tuntuu jotenkin uskomattomalta, että oma sisustustyyli (se vähän rennompi, kuluneempi, maanläheisempi ja kotikutoisempi) pärjää vielä tuossa pyörteessä. Ja kaikkien varsin nimekkäiden blogien seurassakin vielä! Tulee kiitollinen olo, ja se suurin kiitoshan kuuluu juurikin teille, koska blogista toinen puoli olette te lukijat! ♡
Perjantai-iltaa vietettiin lasten kanssa vanhempieni seurassa, joka sekin antoi mukavaa vaihtelua perusperjantaihin. Ajoissa kuitenkin nukkumaan ja nyt virkeästi viikonlopun kimppuun.
Toki viikkoon mahtuu niin paljon muutakin, mistä olla kiitollinen. Blogille tyypillisesti, tässä vain se pintaraapaisu. Mutta aika pieniä ja tavallisia ovat kuitenkin ne arjen helmet hetket.
Hellohello!
Chia-vanukas edessäni katselen täällä muuttuvaa maisemaa. Säiden herra luki varmaankin kirjoitukseni keväästä ja tarjosi ratkaisua ripottelemalla lunta nurmikolle ja peittämällä naapurin suulin katon taas valkoisella hunnulla. Nyt on jälleen talvisempaa, ja täytyy sanoa, että ihanan puhtaan valkoistakin vielä! Tosin liukastakin, kun se jää on nyt salakavalasti tuolla lumen alla piilossa. Ei täällä kuitenkaan vielä nurmikot lumesta peity, mutta hei, lisää pyryttää, että ehkä tässä vielä saadaan se talvikin!
Mites, joko chia-siemenet kuuluu teidän ruokavalioon? Meillä ne hiipivät vakikäyttöön siemennäkkärin myötä, ja koska myyntipakkausket ovat jokseenkin aika isoja vain pelkän näkkärin leipomiseen, niitä on sittemmin tullut käytettyä siellä sun täällä. Yksi käyttötarkoitus menee kuitenkin kaikkien edelle, nimittäin chia-vanukas! Ja ei, en edelleenkään korvaa aamun kaurapuuroa tällä (tiedän, rakkaus kaurapuroon on vähän hullua), mutta vanukas on erittäin oiva välipala, tai vaikkapa kevyt lounas.
Vaikka chia-vanukas on helppo tehdä, siementen turpoaminen vaatii kuitenkin aikaa (vähintään 4h, itse turvotan yönkin yli). Nesteenä voi toki käyttää miltei mitä tahansa, mutta omani teen mantelimaitoon (jos ostat kaupasta, niin tarkista, että kyseessä on sokeroimaton versio). Monet lähtevät makeuttamaan ja maustamaan vanukasta, mutta itse tykkään mantelimaitopohjaisesta puddingista ihan ilman mitään ylimääräisiä makeuttajia. Tuoreet marjat ja hedelmät, tai niistä surautettu smoothie ovat suosittuja vanukkaan seuralaisia, mutta jos yhtään pelkäät sammakonkutumaista rakennetta, suosittelen opettelemaan vanukkaan syöntiin pakastettujen marjojen kanssa. Nimittäin rakenne ei ole yhtään sen hullumpi, kuin pakastetussa vadelmassa. Sain itse alkuvuodesta muutaman rasiallisen vadelmia, kun äiti järjesteli pakastintaan, ja ne ovatkin huvenneet nyt mukavasti vanukkaan seurana. Mustikoiden ja vadelmien sulaessa makeutta ja kirpeyttä riittää koko vanukkaaseen, eikä se vaadi sen enempää hunajaa tai muutakaan kyytipoikaa. Pakastetut marjat on myös näppärä tapa pitää vanukas eväsrasiassa viileänä – ainakin hetken aikaa. Chian siemenet ovat todellista superruokaa, ja niitä kannattaa oikeasti käyttää sen näkkärin lisäksi muutenkin. Siemenet sisältävät n. 20 % proteiineja ja n. 40 % kasviöljyjä (omega kolmosia on enemmän kuin rasvaisessa kalassa), eikä niissä ole yhtään kolesterolia. Lisäksi chian mukana saa aimo annoksen antioksidantteja, kuituja, vitamiineja ja mineraaleja (rauta, kalsium, sinkki…)
Tuollaiseen yhteen chia-vanukas annokseen menee n. 2dl mantelimaitoa ja 2,5-3 rkl chian siemeniä.
Mutta entäs se korkea vyötärö? Yhdet lempparihousuni ovat jo pitkään olleet superjoustavat farkut korkealla vyötäröllä. Nämä on melkein kuin leggingsit, vaikka farkkua ovatkin (onkos ne sitten jeggingsit?). Äärettömän mukavat kuitenkin jalassa, eikä vähiten juuri tuon korkean vyötärö vuoksi. Henkilökohtaisesti olen iloinen, että muoti suosii taas napaan asti ulottuvaa vyötäröä farkuissakin, vielä kun löytyisi sellaiset vähän rennomman malliset ja tarpeeksi pitkällä lahkeella. Samaan aikaan kun farkkutrendeihin kuuluu tuo nilkkapituus, joka jää sitten sinne pohkeen puoliväliin. 🙁
Korkeassa vyötärössä on kuitenkin etunsa, sillä se saa aika usein peffan näyttämään paremmalta ja vyötärön kapeammalta, koska vyötärö osuu ihan oikeasti sinne, missä se naisen vyötärö on. Lisäksi vaatetus myös muokkaa kroppaa. Liian matala ja tiukka vyötärö kun oikeasti pitkään käytettynä jättää sen ikävän muffin top -efektin vyötärölle melko pysyvästi. Eli nappi navan päälle – juurikin kuten äiti opetti silloin lapsuudessa. 😀
Vaikka nyt vielä eletään ihan talven kuukausia, niin lisääntynyt valo on kuitenkin villinnyt jo mårbacka pelargonit. Varret venähtivät talven aikana hentoa pituutta, joten materiaalia latvapistokkaisiin löytyy. Olisiko ollut kesä 2010, kun ajelin joku sunnuntai pojan kanssa Raision Plantageniin ja ostin pari mårbackaa. Siitä lähtien noita kasveja on sitten lisätty ja jaettu, mutta ne suurimmat yksilöt löytyy kyllä äidiltä, joka otti hoitaakseen pelargonit, kun meidän elämässä oli muutot ja pahimmat remontit. Nyt tuntuu kuitenkin tosi ihanalle taas hoidella näitä kaunokaisia ihan itse.
Uskokaa pois, olen yrittänyt hätyytellä pois kaikki ajatukset keväästä, tammikuussa kun kuitenkin vasta ollaan. Mutta minkäs teet, ojanpenkalla törröttää pajunkissat ja linnut visertävät minkä kurkuistaan pystyvät. Aurinko paistaa, naapurin suulin katolta tippuu vesi ja keittiön ikkunan alla vihertää ruoho… Klaaran kurahousut eivät ole saaneet kummoistakaan talvilomaa, mutta toisaalta koulun luistelutunnit (hiihdosta puhumattakaan) ovat jääneet pitämättä, ja reppuun on pakattu sisäliikuntavaatteita. Ehtiihän ne lumet ja pakkasetkin vielä, mutta tällä hetkellä talvi ei ole päällimmäisenä mielessä, kun katsoo ikkunasta ulos. Voisi nimittäin olla ihan hyvin vaikka maaliskuun loppu.
Tiedä sitten johtuuko se se tuosta säästä vai mistä, mutta nyt piti kaivella sieltä farkkulaatikon pohjalta jo vaaleampia sävyjä esiin. Muutenkin alkaa keväisempi pukeutuminen jo kiehtoa, vaikka (vilukissa kun olen) mukavuudesta ja lämmöstä ei tietenkään vielä tohdi luopua. Huomaan, että omassa pukeutumisessa värit muuttuvat talvella kovin minimalistisiksi ja tummiksi, kun taas muuten pidän vaaleista sävyistä ja pastellista. Kaipa se on tuo valon määrä, joka vaikuttaa näihinkin. Nyt kun ajatukset keväästä alkavat pyöriä jo jossakin takaraivon uumenissa, tekee mieli keventää myös vaatteiden fiilistä.
Tämän päivän lounas on lämmin juuressalaatti, joka syntyi parissa minuutissa eilisen uunijuureksista ja kourallisesta cashewpähkinöitä. Meillä käytetään aika paljon kasviksia ja juureksia lisukkeena, ja niillä korvataan perinteistä perunaa, pastaa ja riisiä. Porkkanaa, punajuurta, lehtikaalia, kurpitsaa, tomaattia, sipulia, valkosipulia. Oliiviöljyn ja mausteiden kanssa noista saa äärettömän hyvän lisukkeen kalalle tai lihalle. Lisäksi ruoka on täynnä värejä, joten annoksistakin saa paljon mielekkäämmän näköisiä.
Pari viikkoa olen pitänyt tuota krookusta kuistilla viileässä ja ajatellut säästäväni sitä pidemmälle kevääseen. Vaan eilen tuli sellainen fiilis, että krookuksen aika on just nyt! Perunanarsissit ja hyasintit saivat jäädä vielä vielä reserviin odottelemaan isompaa kevätkukkien liikekannallepanoa. Toisaalta nuo viherkasvit ja kaktukset ovatkin toimineet nyt kivoina piristyksinä, eikä kodin vehreys ole ollut perinteisistä kevätsipuleista kiinni.
Yritän tässä muuten miettiä, että millä mielellä varaisin sen kampaaja-ajan itselleni. Jos olisin ollut liikkeellä kuukausi sitten, hiukset olisi napsaistu ihan silosuoraksi polkaksi, mutta ehkä se on tuo aavistus keväästä, joka meni sekoittamaan tämänkin pakan. Nyt nimittäin nuo palmikkokampausten antamat laineet tuntuvatkin taas kivoilta ja kampauksissakin rennompi fiilis miellyttää enemmän silmää. Hah, tämä on tätä naisena elämisen vaikeutta! ;D
Niin, että jos sitä nappaisi tähdet pois ikkunoista ja koristeet yläkerran lehtikuusesta. Ei mikään varsinainen kevätteko, mutta ainakin joulun loppu! 🙂
Tänään pidettiin tosiaan aamuisen neuvolakäynnin jälkeen vähän tyttöjenpäivää ja leivottiin lupaamani kuppikakut. Meillä lapset tulevat selkeästi äitiinsä, sillä molemmat ovat innokkaita leipojia ja keittiöpuuhailijoita. Toki tavallisessa arjessakin yritetään mahdollisimman paljon antaa lapsille tilaa keittiössä, mutta kyllähän te tiedätte, että arki on mitä on, ja silloin monesti asiat tehdään vain nopeasti ja sen enempää keskittymättä. Vaikka itse pääsääntöisesti pidän ruuanlaitosta, niin kyllä sen arkiruokailun kohdalla vähän sekin puuha välillä tökkii. Kuitenkin eilen illalla kun palasin kotiin, vastassa oli valmis iltapalapöytä, jonka esikoinen oli laittanut nopeuttaakseen iltatoimia. Niin, että kun antaa lasten puuhailla keittiössä, siitä sitten jossain kohtaa kyllä ihan hyötyykin! 😉
Kuppikakkujen lisäksi päivään on mahtunut puputalon leikit. Muistanette äitini vanhan nukkekodin, ja projektin, jossa se sai uuden elämän ja tehtävän toimia kotina Maileg pupuille. Taloa kalustettiin syksyllä, ja joulupukkikin toi vielä muutaman jutun lisää. Nyt talon jokainen huone on kalustettu, ja pupuperhe taitaa elellä siinä ihan auvoista elämää.
Överikoristeet kuppikakuille lapset tekivät yhdessä. Tässä kohtaa enemmän on vissiin yksinkertaisesti enemmän!
Sellainen perjantai täällä. Toivottavasti auringonpaiste on kuulunut päivääsi, ja viikonloppu lähestyy hyvissä fiiliksissä!
Heti alkuun söpöilyvaroitus, sillä tämä postaus on täynnä pastellisävyjä. Mutta eihän niiltä juuri voinut välttyä, kun eilen juhlittiin kohta 4-vuotiasta.
Varsinainen synttäripäivä on vasta huomenna tiistaina, mutta bileet vietettiin tosiaan jo eilen. Oikein mukavat juhlat ja hyvin perinteiset siinä mielessä kun meillä on lasten syntymäpäiviä totuttu viettämään. Kummien lisäksi paikalla oli vanhempani, miehen isovanhemmat ja toinen veli puolisoineen, sekä Klaaran hoitaja, joka lainasi tutun sukulaistyttönsä mukaan, ja näin saatiin lapsivieraskin joukkoon. Siskoni perheineen kun ei nyt tällä kertaa päässyt osallistumaan.
Viime viikolla kirjoittelinkin, että juhlien suhteen mennään nyt helpomman kautta, ja oikeastaan voileipäkakkuja ja munavoita lukuun ottamatta kaikki muu oli valmista tai puolivalmista. My little pony -kakku tilattiin paikalliselta kakkutaiturilta, ja muuten luotettiin kaupan pakastealtaaseen. Oikeastaan oli aika huojentavaa huomata, että vähemmälläkin selviää, eikä se juhlien tunnelma ole välttämättä kiinni siitä, kuinka montaa sorttia olen edellisen päivän ja yön aikana pöytään taikonut. Melko varmasti kakkuasiat tullaan jatkossakin hoitamaan samaan tapaan.
Löysin pinterestistä paljon erilaisia ponikakkuja, mutta koska itse en oikein välitä kokonaan sokerimassalla kuorrutetuista kakuista, tilasini perinteisen kermakakun My little pony -koristeilla. Meillä synttärikakut on aina tummaan pohjaan tehtyjä, ja niin oli tämä tilauskakkukin. Sisällä perinteiset marjat ja kuohkea vaaleanpunainen mousse. Täyden kympin kakku, niin maultaan kuin ulkonäöltäänkin.
Tine K:n Deli -astiat taipuvat monenlaiseen kattaukseen, ja toimivat hyvin myös vaaleanpunaisissa juhlissa. Meillä käytössä on niin lautaset, kuin tarjoiluastiatkin. Kahvimukeina Hobstar -lasit, suuremmat lautasliinat ovat Ikeasta, ja pienemmät kahviliinat Tine K:n perinteistä paperlotus -kuviota vaaleanpunaisessa sävyssä. Kennopaperipallot löytyivät viime kesänä Tokmannilta, ja vaaleanpunaiset salmiakkikuvioidut paperimukit ovat ranskalaisen My little Dayn valikoimista.
Niin iloisia, kun nämä lasten syntymäpäiväjuhlat ovatkin, tuovat ne tietenkin aina mukanaan myös jonkinlaista haikeutta. Meidän perheen vauva on huomenna jo 4-vuotias, ei siis oikeasti mikään vauva enää. Tomera, reipas ja omatoiminen tyttö, joka on neljän vuoden aikana opettanut meille vanhemmille niin kovin paljon, ja saanut äitinsä, ensin sietämään, ja lopulta myös pitämään vaaleanpunaisesta väristä. Tällä viikolla seilataan siis väkisinkin siellä jossain haikeuden ja ilon rajamailla, ja tiristellään tippa jos toinenkin silmäkulmasta.
Joka tapauksessa toivottelen ihanaa uutta viikkoa teille kaikille! ♡
Hei ihanat. Joulu lähestyy, ja vuoden ehkä odotetuin juhla alkaa olla käsillä. Tänään halusin tulla vain toivottamaan teille kaikille ihanaa ja rauhallista joulunaikaa. Voi olla, että tahdon tänne joitakin tunnelmia vielä joululta tulla jakamaan, mutta aika näyttää miten käy. Nyt aion kuitenkin nauttia tulevista päivistä ja rakkaimmista lähelläni. Aito joulun tunnelma kun tulee jostain ihan muusta kuin koristeista.
Toivon teille jokaiselle aikaa lähimmäisten kanssa. Työssä joulunsa viettäville suuri kumarrus, ilman apua ja hoivaa jäisi moni joulu viettämättä.
Lämpöä, rakkautta ja yhdessäoloa. Niitä toivon jouluunne. ♡
Huhheijaa! Synttärit on nyt juhlittu puoliksi, ja huomenna jatkettaan lastenjuhlien parissa. Tosin yhtä juhlaa tämä väliaikakin, sillä saatiin siskoni lapsineen meille ihan yökylään. Voisi sanoa, että talo on täynnä elämää tämän viikonlopun.
Ajattelin laittaa teille joitakin kuvia päivän varrelta, mutta jatkan nyt itse pidemmittä puheitta illanviettoa. Tämä on ihan ensimmäinen kerta, kun tämä porukka on meillä yökylässä, ja toki ilosta pitää ottaa kaikki irti.
Se taisi olla joskus viime kesänä, kun pyysin miestäni tuomaan kaupasta “jotakin evästä”. Olin lähdössä seuraavana päivänä Helsinkiin, ja siippani tietää, että matkan varrella verensokerini kaipaa nostetta. Se, mitä kaupasta lopulta tuli kotiin, oli jopa hieman hämmentävää. Mieheni nimittäin oli ostanut minulle tällä kertaa smoothien vauvanruokahyllystä! Koska värikkään pussin sisältö (ja oikeastaan pussi itsessäänkin) osoittautui loistavaksi evästuotteeksi, lähdin mukaan Ella’s Kitchen kampanjaan, ja avaamaan aihetta “vauvanruoka” ikään kuin laatikon ulkopuolelta.
En tiedä, johtuuko se lastemme iästä vai mistä, mutta meillä ei ole koskaan ostettu lastenruokaa vastaavassa pakkauksessa. Se siis pienenä puolustuksena miehelleni, joka nappasi vain Smoothie sanalla varustetun pikkupussin ruokakaupan hyllystä. Aluksi tuo jopa huvitti minua pikkuisen, koska ajattelin sen olevan puolisoltani pieni piikki kaikkia eväsvaatimuksiani kohtaan, mutta koska kyseessä oli puhtaasti hyvää tarkoittava ele, smoothiepussit päätyivät kiitosten myötä käsilaukkuuni, ja seuraavana päivänä ne olivat jo tarpeellista polttoainetta keholleni.
Mitä tulee omaan evässyömiseeni, olen tosiaankin asian suhteen hiukan vaativa. Itselleni eväs tarkoittaa poikkeusoloissa syötyä välipalaa tai aterian korvausta, ja ruuan laadun lisäksi avainasemassa on helppous. Usein kun juuri nämä välipalat tulee nautittua ilman kunnollisia aterimia, siitä vain käsilaukun pohjalta. Niin näppäriä kuin erilaiset proteiinipatukat olisivatkin, ne eivät kuitenkaan sovi minunkaan vatsalleni, ja eväsasia on ollut pakko miettiä uudelleen. Nykyisin vauvansoseet, ja tietenkin ne smoothiet, ovat luonteva matkaeväs, ja helposti käsilaukussa säilyvä hätävara.
Oma eväsratkaisuni on osoittautunut toimivaksi myös lasten kanssa. Välillä lisäenergiaa pitää napata nopeasti harrastusten välissä, ja vaikka lapsi kuinka urheilisi, mitkään lisäravinteet tai energiageelit eivät ole keskenkasvuisen ihmisen ravintoa. Lapsen välipalatankkauksen pitää olla puhdasta ja luonnollista ravintoa, ja tästä syystä olen kokenut Ella’s Kitchen -tuotteet näppäränä apuna. Ei enää treenireppuun liiskautunutta banaania, vaan helppo pussi, jonka sisällön saa nautittua nopeasti. Itse asiassa pakkaushan on vastaava, kuin noissa urheilijoiden energiageeleissä. Ja vaikka eväs jäisikin syömättä, se ei mustu ja haise repunpohjalla, vaan odottaa nätisti seuraavaa välipalan tarvetta. Itse arvostan myös sitä, että tyhjä pakkaus on helppo sujauttaa takaisin reppuun. Korkki takaisin, ja pussi repunpohjalle, näin ei synny kiusausta jättää roskia jälkeensä.
Ella’s Kitchen hedelmä- ja vihannessoseet ovat tosiaankin täysin luomua, ja meillä luonnollisesti käytössä on ne hedelmäsoseet, sekä smoothiet. Hedelmäsoseet omena & banaani, mansikka & omena ja persikka & banaani, ovat kaikki tuttuja makuja ja maistuvat juuri sellaiselta, kuin olemme hedelmät tottuneet maistamaan. Vain tapa nauttia välipala on normaalia hedelmänsyöntiä näppärämpää, ja nopeampaa.
Pakkaus sujahtaa helposti reppuun ja pienempäänkin käsilaukkuun tai takintaskuun. Välipalan saa syötyä siististi vaikka autossa, ja silloinkin, kun ruokailua edeltävä käsienpesu jää jostakin syystä tekemättä. Itse kannan usein pientä pähkinäpussia mukanani, ja hedelmäsose muutaman pähkinän kanssa nautittuna, viekin nälän kivasti pois niin aikuiselta, kuin lapseltakin. Ella’s Kitchen -tuotteisiin ei ole lisätty mitään ylimääräistä (ei edes vettä), joten kyseessä on oikeasti tuhti annos hedelmää.
Soseet eivät muuten ole hassumpi välipala kotioloissakaan. Itse en käytä maustettuja jugurtteja, mutta hedelmäsose maustamattoman jugurtin kanssa on raikas vaihtoehto, joka toimii ainakin itselläni silloin, kun ei ole aikaa pilkkoa hedelmiä, tai hedelmäkori on päässyt jostain syystä tyhjäksi. 🙂
