Siinä hän nyt on, ja voi miten tätä on odotettu!
Eilen vielä siivoilin kasvihuonetta ja kannoin ulos tikkaita ja työkaluja. Ihan valmista ei ole vieläkään, monta juttua puuttuu, mutta niihin käydään käsiksi sitten alkuviikosta. Nyt saan viikonlopun ajan nauttia kasvihuoneesta ja ylipäätään tottua siihen ajatukseen, että se on tässä!
Ikkunaluukkujen automaattiset avaajat, syöksytorvet ja sitten nuo ruuvien päälle laitettavat mustat hatut puuttuu ainakin. Muurin ilmanvaihtoaukkoihin pitää asentaa ulkopuolelle ritilät ja sisään jotkin säädettävät jutut. Ja tuo takaseinustan muurin päällä oleva pitkä hyllykin pitää laittaa seinään. Sellaista pientä hienosäätöä, mutta nyt kasvihuoneeseen ei enää sada vettä sisään, mikä ilahduttaa erityisesti tänään kun sää on mitä on.
En ole vielä ostanut yhden yhtäkään callunaa tai muuta syyskasvia. Nuo suloiset koristekurpitsat oli kuitenkin pakko kotiuttaa, ja eilen nostin kasvihuoneeseen toista kierrostaan kukkivan hortensian, jottei syksyn sade ihan hakkaisi sitä rumaksi. Viikonlopun aikana taidan siirrellä ulkona villiintyneet muratitkin kasvariin. Josko niistä olisi siellä pidempään iloa. Muutenkin pitäisi viikonloppuna tehdä vähän pihatöitä. Siivoilla tavaroista pois ja harjata ruukkuja puhtaaksi. Ei vain lupaile kovinkaan kummoista keliä.
Jätin viime syksynä ensimmäistä kertaa meidän villiviinit leikkaamatta ja tänä vuonna niitä on pakko karsia, jotteivat ne täysin peittäisi toista sisäänkäyntiä. Noita villiviinikransseja saa siis tänä vuonna kieputella muutaman lisää. Ne onkin aika ihania syksyn tullen noin vaikka pöydällä tai sitten oveen ripustettuna.
Kasvihuoneen koosta kertoo paljon se, että tuo istuinryhmä leveine tuoleineen ei vie edes puolia tilasta. Eli kyllä tänne jonkin sortin viidakkokin ensi kesänä mahtuu! Toisaalta nyt on hyvä miettiä muutenkin kasvihuoneen kalusteita kun tila on vihdoin valmis ja sen koon tosiaan hahmottaa. Nimittäin vielä viikko sitten musta tuntui, että kasvari on sittenkin kauhean pieni. Oikeastaan vasta huonekalujen avulla todella tajuaa, miten suuri jokin tila on. Veikkaan että vielä ensimmäinen kesäkin menee totutellessa ja tunnelmaa haistellessa. Mutta noin muuten tämä on aika ihana maamerkki sen kunniaksi, että tässä talossa asumista tulee nyt lokakuussa kuusi vuotta täyteen! Ja silloin muuten, kun tehtiin tänne muuttoa, oli maassa lumi! 🙂
Kasvihuoneen toinen pää on nyt aika tyhjillään. Muurin viereen lattialle kasasin ruukkuja, mutta jokin työtaso tai istutuspöytä tuohon sopisi kevään multasormihommia ajatellen. Toisessa nurkassa on vielä näköjään harjanvarret naulakkona takilleni. Kasvihuoneessa tuli nimittäin ihan lämmin! 🙂
Ehkä huomenna täytyy ihan juhlan kunniaksi leipoa jotakin kivaa ja kahvitella sellaiset epäviralliset avajaiskahvit kasvihuoneessa. 🙂
Ensimmäinen flunssa-aalto on ainakin täällä jo pyyhkäissyt yli ja tuntuu sitkeästi kaatavan yhä niin isompaa kuin pienempääkin väkeä. Aina flunssalta ei tietenkään voi suojautua, mutta vastustuskyvystä on syytä pitää huolta ja sitä voi myös vahvistaa. Ja jos nyt se flunssa vaikka iskisikin, niin silloin kaikki mahdolliset aseet pitää tietenkin valjastaa käyttöön, jotta sairastelu ei liiaksi lannistaisi elämäniloa. Tänään siis flunssasta, sen torjunnasta ja tietenkin taudin selätyksestä. Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Life:n kanssa.
Näin aikuisena flunssa jää useimmiten sellaiseksi puolihuonoksi olotilaksi. Kuume ei jaksa nousta, mutta olo on vetämätön ja sitten saa niistää ihan jatkuvasti. Jälkimmäisestä seuraa punaiseksi muuttuva nenä, jonka kuivuutta tulee hoidettua sitten taas paksuilla rasvoilla. Ehkä kaikista inhottavinta on, kun tuohon tukkoisen nenän ja uuvuttavan yskän päälle tulee vielä se finni sinne nenän sisään. Ai että, mutta se on viimeinen piikki!
Se, miten me jokainen flunssan koemme ja sairastamme on aika yksilöllinen juttu. Itselläni ei esimerkiksi ole koskaan ollut poskiontelotulehdusta, kun taas toiset kärsivät siitä aina jokaisen flunssan yhteydessä ja pahimmissa tapauksissa niissä väleissäkin. Noin ylipäätään voisin sanoa, että meillä on päästy näissä flunssajutuissa vähällä, ne menevät aina ohi aikojaan, mutta toki se on inhottavaa, kun arki katkeaa tai joku kärsii huonosta olosta. Vaikka se olisikin “vain flunssa”, voi huonosti nukutut yöt tai vetämätön olotila silti syödä turhan paljon energiaa ihan tavallisesta arjen jaksamisesta.
Flunssan hoitoon ja ehkäisyyn löytyy moniakin täsmätuotteita, mutta ne peruspalikat on tälläkin terveyden saralla ihan samat. Riittävä lepo, monipuolinen ravinto ja liikunta. Tosin liikunnan suhteen pitää muistaa, että liian kova rasitus monesti laskee vastustuskykyä. Jos siis treenaa kovaa, keho ei välttämättä jaksa taistella flunssapöpöjä vastaan. Toinen hyvä esimerkki on se, että tauon jälkeen aloitetaan liikunta kaikki tai ei mitään -ajatuksella. Tämä on syksyn ja vuodenvaihteen aikaan aika tuttu ilmiö.
Ylipäätään kehon stressitasoilla on merkitystä vastustuskykyyn. Kun elämä heittelee tai tuntuu, että oravanpyörä pyörii aivan liian kovaa, flunssaan sairastuminen on huomattavasti helpompaa.
Inkivääri ja kurkuma:
Inkiväärillä sanotaan olevan paljon hyviä vaikutuksia. Pahoinvointi, nivelkivut, tulehdukset… Inkivääriä kannattaa kuitenkin nauttia myös vastustuskykyä ajatellen. Ginger People luomu inkiväärimehu on inkivääriä erittäin helposti käytettävässä muodossa. Smoothie, tai mikä tahansa ruoka maustuu nestemäisellä inkiväärillä helposti. Näin flunssakaudella aamuinen inkiväärishotti boostaa jaksamista ja vastustuskykyä.
Rakastan itse inkiväärin makua ja sen lämmittävää fiilistä. Flunssassa on kiva saada se “kipeänmaku” pois suusta ja Ginger Peoplen Spicy Apple inkiväärimakeiset on tähän ihan loistava keino. Tiina laittoi mukaani pussillisen noita omenan makuisia ja ai että, mutta ne on hyviä! Vähän ehkä piparkakkumainen maku, mutta kuitenkin sellainen kiva lämmin polte. Mukava pitää käsilaukun pohjalla, ja napata silloin tällöin herkuksi ihan muutenkin vain.
Kurkumasta juteltiinkin Porin Lifen Tiinan kanssa pitkään. Kurkuma on tällä hetkellä kuuma ja trendikäs juttu ja siihen törmäilee siellä täällä. Tiina kertoi, että kurkuma on tällä hetkellä myös yksi tutkituimmista luonnontuotteista. Ayurveda-lääkintäperinteessä kurkumaa on käytetty tuhansia vuosia jos jonkinlaisen vaivan hoitamiseen. Matala-asteinen hiljainen tulehdus voi helposti aiheuttaa paljonkin terveyshaittoja, mutta kuluttaa myös vastustuskykyä. Kurkuma vahvistaa kehon puolustusmekanismia ja paitsi ehkäisee flunssaa, myös hoitaa ikävää oloa taudin voittaessa.
Flunssan ehkäisyn lisäksi kurkumalle on lueteltu paljon erilaisia hyötyjä. Tiinan kanssa jutellessa pintaan nousi kurkuman kipua lievittävä vaikutus. PhenoCur on tuote, jota suositellaan nivelkipuihin ja esimerkiksi migreeni luonteiseen päänsärkyyn. Koska kärsin molemmista, päätin testata tämän luonnon oman ibuprofeiinin.
Täsmätuotteita:
Echinaforce on yksi tunnetuimmista täsmätuotteista flunssan hoidossa ja ehkäisyssä. Kuten olen aikaisemminkin kertonut, vanhempani ovat aina luottaneet Vogelin Echinaforce-tippohin. Koska itselleni on jäänyt noita tippoja kohtaan jokin negaatio, päätin kokeilla purutabletin muotoon pakattua Echinaforcea. Menee muuten huomattavasti helpommin alas! Echinaforce on tuote jota kannattaa nauttia ennaltaehkäisevästi kun flunssaa on lähipiirissä tai viimeistään niihin ihan ensimmäisiin flunssantuntemuksiin.
A. Vogelin Echinacea-Salvia -kurkkusuihke on tarkoitettu karhealle ja kipeälle kurkulle. Se lievittää nopeasti kurkkukipua ja desinfioi nielua. Miellyttävä mintunmaku raikastaa samalla hengityksen.
Pakuri, eli koivun lahottajasienestä saatava superantioksidantti vahvistaa immuunijärjestelmää. Mustikkaa pidetään antioksidanttien helmenä, mutta pakuri lyö mustikankin mennen tullen. Antioksidantteja vertaillaan ORAC-larvolla ja jos mustikan ORAC-arvo on 2400, niin pakuri pääsee jopa lukuun 52452! Meillä mies juo kuumaan veteen sekoitettua puhdistamon Mustikkapakuria, mutta minä päätin testata tällä kertaa Puhdistamon Pakurikääpäuutetta. Se on helppo sekoittaa oikeastaan mihin juomaan tai smoothieen tahansa.
SOS Health sinkki+C-vitamiinisuihke on helppo tapa nauttia päivittäinen sinkki- ja C-vitamiiniannos. Limakalvoilta tuote imeytyy nopeasti kehoon ja yhdistelmä boostaa paitsi vastustuskykyä, helpottaa se myös uupumusta.
Flunssakauden muistilista:
Lepää riittävästi. Muista huolehtia yöunista, sillä väsynyt keho on alttiimpi sairastumisille.
Syö monipuolisesti ja terveellisesti. Mikään ravintolisä ei korvaa monipuolista ja terveellistä ravintoa.
Liiku monipuolisesti ja muista ulkoilla. Kovaakin treenaavan pitää muistaa lepopäivät ja palauttava rauhallisempi liikunta. Muista myös nauttia liikunnasta. Verenmaku suussa ei kannata rehkiä. Ylirasittunut keho on erittäin altis pöpöille.
Huolehdi henkisestä jaksamisesta. Ota rennosti ja rentoudu. Keho ja mieli ovat yhtä kokonaisuutta ja mielen hoitaminen hoitaa myös kehoa
Muista hyvä käsihygienia. Käsien säännöllisellä pesulla voi välttää monet pöpöt ja taudit.
Huolehdi riittävästä D-vitamiinin saannista
Hoida vatsaa ja suolistoa maitohappobakteereilla
Muista antioksidantit ja superfoodit. Pakuri, inkivääri ja kurkuma ovat luonnon omia vastustuskyvyn boostaajia
Ensimmäisten flunssaoireiden iskiessä lisää sinkin ja C- ja D-vitamiinin tasoa kehossasi
Taudin iskiessä muista pysähtyä ja levätä. Lepo on yleensä ihan paras lääke ja kehoaan kannattaa kuunnella. Lyhyt treenitauko on parempi vaihtoehto kuin pitkittynyt flunssa mahdollisilla jälkitaudeilla
Kokeile avantouintia. Talviuinnin hyödyistä puhutaan paljon ja hyvässä seurassa avantokäynneistä hyötyy varmasti myös mieli.
Löydät kaikki Lifen flunssakauden tuotteet täältä.
Kurkumalatte
Kurkumalatte on trendikäs juoma, ja ehdottomasti yksi must-juomista. Lämmittävä juoma hellii kehoa, mutta iloisella värillään myös mieltä.
Valmistus:
Lämmitä maito, mutta älä päästä sitä kiehumaan. Sekoita maidon joukkoon kardemumma, kurkuma ja kaneli. Lisää agavesiirappia haluamasi määrä. Itse tykkään lisätä ihan hitusen myös mustapippuria juoman joukkoon.
Niin juu; Muistattehan, että koodilla “uusikuu” saatte -20% alennusta Lifen oman tuotesarjan tuotteista. Koodi on voimassa vuoden loppuun ja sen voi hyödyntää niin verkkokaupassa kuin myymälöissäkin!
Kivaa iltaa ja koitetaanhan pysyä terveenä! ♡ Me tehdään tässä juuri Klaaran kanssa teeleipiä iltapalaksi. 🙂
Tänään jatketaan taas kasvarin parissa, mutta ajattelin kuitenkin jakaa teille vähän sisustusjuttuja. Tämän postauksen voi toki ottaa myös joulun kannalta, sillä onhan kaikki kranssit ja seppeleet liitetty vahvasti jouluun. Meidän edelliset eukalyptuskranssit roikkuivat kuitenkin keittiön astiakaapinovissa puolitoista vuotta, joten tykkään niistä ihan ympäri vuoden. Helppo ja halpa koriste, jonka jokainen pystyy tekemään!
Meidän K-kauppaan oli taas tullut eukalyptusnippuja ja minä kehräsin onnesta. Mukaan tarttuikin kolme punttia, koska kranssien tekeminen on ollut mielessä heti ensimmäisestä syyspäivästä. Jäihän niitä toki maljakkoonkin, mutta kranssia varten kannattaa varata useampikin oksa riippuen siitä minkä kokoista kehää haluaa oksilla kiertää. Iso astia on hyvä mittari jos valmista pohjaa ei ole saatavilla. Sen avulla on helppo hahmottaa kranssin koko ja myös helpompi saada aikaan tasaisen pyöreä kehä.
Nämä minun seppeleeni syntyvät nyt sellaisilla aineksilla, joita on saatavilla pienemmästäkin kyläpahasesta. Hienoja metallivanteita myydään kransseihin valmiinakin, mutta itse käytin tällä kertaa, kuten muuten viimeksikin, tinahopeajuotetta eli kolvauslankaa.
Lieriön/astian, jonka avulla saat tehtyä itse tasaisen pyöreän vanteen
Kukkalankaa (tinahopeajuotteen seurana menee tällainen vähän paksumpikin)
Sivuleikkurit
Eukalyptuksen oksia
Tuo kolvauslanka on todella pehmeää ja taipuisaa. Toisaalta sillä ei saa napakkaa rengasta aikaiseksi, mutta toisaalta langan luonne on luonnollisen rento. Paksumpi kukkalanka (0,6mm) sidonnassa tukee kehää juurikin sopivasti ja lopputulos on tukeva.
Tein ensin kehikon mittaamalla haluamani kokoisen kehän ja kiertämällä siihen vielä pari kierrosta tinahopeajuotetta. Sitten vain eukalyptuksen oksia kehän ympärille kukkalangalla. Edellinen kannattaa aina jättää latvastaan auki, jotta samaan sidokseen saa kiinnitettyä seuraavan oksan tyven. Oksat kannattaa leikata siten, että niihin ei jää turhaa tyhjää vartta alimpien lehtien alle.
Haaraiset eukalyptuksen oksat kannattaa hyödyntää valmiin kranssin viimeistelyyn. Lyhyet ja hennot oksat on helppo kiinnittää lopuksi väleihin, joissa tuntuu olevan väljyyttä.
Jos haluat sidonnasta huomaamattoman, hanki valmis ohut metallivanne ja kierrä oksat sen ympärille ohuealla metallilangalla (esim. 0,3mm)
Nämä kranssit tosiaan säilyvät vaikka kuinka pitkään. Eukalyptus on valmiiksi sellainen utuisen värinen, joten vaikka se menettää väriään, se pysyy silti kauniina. Ja meillä tosiaan kranssit ovat roikkuneet keittiön astikaapin ovissa, ja niitä ovia auotaan muuten useaan kertaan päivän mittaa. Joten kuivuttuaankin lehdet kyllä pysyvät hienosti paikallaan.
Heipsun! Kasvihuone alkaa olla pikkuhiljaa valmis, mutta mennään nyt vielä pala palalta näitä rakennusvaiheita. Kuten edellisessä Kasvihuoneen rakentaminen osa 1 – pohjatyöt -postauksessa lupailin, palataan muurijuttuihin ihan erillisessä osiossaan. Koska haaveeni ei ole ollut ainostaan kasvihuone, vaan kasvihuone juurikin muurilla, koen tämän vaiheen kaikkine pohtimiseen ja vaihtoehtoineen aika tärkeäksi. Muuri on myös aika suuri osa kasvihuoneen lopullista ulkonäköä, joten siinäkin mielessä aihe on oleellinen. Mutta jääköön tämä alustukseksi ja hypätään asiaan! Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.
Ihan ykkösjuttuna tietenkin, että muurikasvihuonepakettiin kuuluu siis vain ja ainoastaan kasvihuone, ja itse muurin ja pohjatöiden tekeminen on sitten jokaisen omaa työtä. Toki tämä asia pitää myös laskea projektin budjettiin. Kasvihuoneen hinta on luonnollisesti pienempi, mitä korkeampi muuri sen alle tulee. Tämä ihan puhtaasti esimerkiksi lasien koosta johtuen. Mutta toki itse muurillekin hintaa kertyy, ihan riippuen mistä se tehdään ja kuka sen tekee. Meillä kasvihuoneprojektiin on palkattu myös ulkopuolista ns. ammattiapua, koska niin se vain on, että ei sitä aikaa kasvihuoneen rakentamiseen ihan hirveästi meidän arjesta jää, ja ammattilaiset ovat myös älyttömän nopeita työssään.
Tuossa edellisen postauksen havainnekuvassa meidän kasvihuoneen muuri näytti tiilistä tehdyltä, mikä olikin ehkä se ihan ensimmäinen ajatus, vaikkakin lopputulos sitten lopulta onkin jotain ihan muuta. Meillä on tuolla piharakennuksen takana useampi lava vanhoja tiiliä, joiden kaunista ulkomuotoa oli siis alunperin tarkoitus hyödyntää kasvariprojektissa. Kuitenkin ideoiden hautuessa suunnitelmat muuttuivat. Toki siihen vaikutti monikin seikka, mutta ehkä eniten vaakakupissa painoi kuitenkin se, että vaikka tiilten pinta kaikessa rosoisuudessaan kaunis onkin, on tiilien perusväri punainen. Kun punaisen laittaa vasten vehreää puutarhaa se jokseenkin katoaa näkyvistäni ja lopputulos jää valjuksi. On vaikea selittää sitä, ettei näe värejä kuten muut, koska mulla ei ole hajuakaan miten te näette värit. Mulle itselleni tämä väriyhdistelmä ei kuitenkaan ole se mieluisin juttu. Haluan nimittäin, että kasvihuone jopa pomppaa taustaan näkyviin, joten sen ei tarvitse sulautua täysin muuhun puutarhaan.
Kun tiilikysymys oli ratkottu, ponnahti pintaan vaihtoehto kakkonen; Harkoista muurattu muuri. Nyt täytyy ihan rehellisesti sanoa, etten täysin ole tietoinen, miksi tämäkin vaihtoehto torpattiin, mutta jotenkin se kai liittyi muurin tekemiseen ja kestävyyteen. Jossakin kohtaa yritin muistutella, ettei kyseessä ollut autotalli saati pommisuoja, vaan kasvihuone, mutta lopulta se ei kai ole huono asia, jos muuri on varmasti vankkaa tekoa. Sanonpa vain, että niin tiilet kuin muuratut harkotkin ajaisivat aivan varmasti asiansa. Kun lopulta oli päätetty, että muuri valetaan valuharkkoihin, jouduin ihan oikeasti googlettamaan, mikä on valuharkko ja mitä siihen valetaan. Kuten sanottu, olen kyllä remontoinut, mutta tällaiset perustukset on vähän oudompaa areaa minulle itselleni.
Mutta valuharkkoja tuli, ja 20 senttiä leveänä. Kasvihuoneen alin profiili vaatii vähintään 9 senttiä leveän muurin kiinnitysalustakseen, joten tässä tapauksessa minulle jää noin 10 senttiä “ikkunalautaa”. Oikein sopivasti viinilasin laskutasoksi!
Kun tuo harkkojen latominen aloitettiin, minulle selvisi myös yksi asia, josta ei oltu niinsanotusti neuvoteltu kanssani. Nimittäin mieheni halusi muurin ja pohjan väliin tuollaisen pienen pykälän ja koko pohja oli siis valettu hieman muuria suuremmaksi. En oikein innostunut tästä asiasta, mutta minkäs teet. Avioliitto on kompromisseja ja lopulta sovimme, että kasvarin ympärille tuleva sora pehmentää tuon pykälän näkyvistä. Mikä toki tarkoittaa, että muuri ei ulkoapäin näytä sen korkeammalta kuin se lopulta onkaan. No, olen päässyt tästä jo jokseenkin yli ja parisuhdekin on edelleen ksassa.
Koska tilasimme kasvihuoneen 83 senttiä korkealle muurille (nämä muurikorkeudet menee Willabgardenilla 20 sentin välein, eli matalammat muurivaihtoehdot olisivat olleet 43 tai 63 senttiä) ja yhden valuharkon korkeus on 20 senttiä, varmistettiin ovien sopivuus laskemalla jo itse valettua pohjaa oviaukon kohdalta tarvittava määrä. Näin ollen itse muurin päälle ei tarvinnut rakentaa lisäkorkeutta. Hirveän näppärä idea, joka ei auennut itselleni vaikka näin “kynnyslaudan” valussa ja vielä valmiin kynnyksenkin!
Sitten vain harkkoa harkon perään. Kerrosten väliin taivutettiin vaakasuuntaiset raudat ja nuo alemmat pystysuuntaiset laitettiinkin jo pohjavalun yhteydessä, kuten viimeksi kerroin. Harkkojen avulla muuriin on helppo tehdä myös kaikenlaiset lisäasennukset, meillä kuitenkin tyydyttiin vain ja ainoastaan jättämään kasvihuoneen molempiin päihin tuuletusaukot, jotta muurin kosteus pysyy jatkossakin tasaisempana.
Kun työ oli tehty, kasvihuone olikin sitten ihan täynnä harkkojen leikkaamisesta syntynyttä pölyä ja minä pääsin lakaisupuuhiin. Tässä kohtaa, nähdessäni vaalean betonilattian ja harmaat seinät, koin sen ihan ensimmäisen rakkaudenhurmokseni. Näin ruukut ja kasvit jo sieluni silmin ja ensimmäistä kertaa sekä kasvihuoneen koko, että todellinen ihanuus valkenivat minulle.
Mutta valuharkko on valuharkko (kuten nykyisin tiedän!) ja varsinaisesti muuri valmistui vasta kun se oli täytetty betonilla. Tämä tässä kohtaa tarvittava betoni pumpattiin betoniautosta harkkojen sisään, vielä muutama pystysuuntainen harjateräs ja lopputulos viimeisteltiin käsipelillä.
Tykkäsin itse ihan valtavasti tästä betonin väristä, se on mielestäni sellainen pohjoismaalaisen karun kaunis. Mutta mieli muuttui sitten syksyn sateiden tultua, koska muurihan on ihan eri värinen märkänä. Moni asia näyttää nyt syksyn tullen ihan erilaiselta, ja täytyy sanoa, että en viime kesänä edes jaksanut muistaa, mitä kaikkea syksyn sateet ja kosteus tuovat mukanaan. Onneksi rungon kasausta tehnyt kirvesmies lupasi, että muuri saadaan kyllä rapattua vaaleaksi jälkikäteenkin. Tosin kuivahan sen pitää siinä kohtaa olla. Itseäni tämä tieto kuitenkin rauhoitti, ja saan nyt ihan ajan kanssa pohtia onko se rappaus sitten vaalean harmaa vai jopa ihan jotakin melkein valkoista sävyä.
Eilen saatiinkin sitten jo paikalleen melkein kaikki lasit. Sinänsä harmi, että homma jäi pikkuisen kesken, koska täällä on ollut tänään sadepäivä. Mutta huomiseksi on luvattu kuivempaa ja päästään jatkamaan. Näin sateella ja kaiken ollessa märkää ja luikasta, totesimme, että katon lasityöt kannattaa jättää huomiselle.
Kyllä lämpimänä alkanut syyskuu on inspiroinut pukeutumaan jopa ihan uudella tavalla syksyisesti. Yhtä aikaa kun on ollut ihana kääriytyä pehmoisiin neuleisiin, paljaat sääret ja kukkamekot ovat pitäneet ripauksen kesää pukeutumisessa. Tänään kuitenkin syksyn pukeutumista kaupallisessa yhteistyössä Sokoksen kanssa.
Hauska juttu tuo oman tyylin löytyminen. Nuorempana sitä jotenkin etsitään, sitten kun tulee ikää se oma tyylikin ehkä löytyy, mutta jotenkin musta tuntuu, että viime vuosien saatossa siitä omasta vakiintuneesta tyylistä on tullut yhä koko ajan vähemmän tärkeää. Ikään kuin olen ymmärtänyt senkin, ettei minun tarvitse määrittää itseäni hirveän tarkasti. Naulata mielipidettäni tai minuuttani. Olen hyvä näin – tällaisena tai muunlaisena. Sekin on aika suuri oivallus. Toki se omanlainen tyyli ja pukeutuminen säilyy läpi elämän ja se on osa sitä minuutta. Tyyli voi kuitenkin elää ja muuttua, kertoa omaa tarinaansa elämäntilanteesta tai ajatusmaailmasta. Väittäisin, että jos nuorempana kokeileva pukeutuminen onkin itsensä etsimistä, aikuisena sitä voisi pitää enemmänkin rohkeutena.
Itse tykkään tosi kovasti jossain määrin sporttisesta pukeutumisesta. Liikunta on osa minua ja samalla myös iso osa omaa identiteettiäni. Silti vieroksun ajatusta puhtaasti urheiluvaatteissa liikkumisesta. Tykkään, että se sporttisuus tulee esiin vain hienovaraisesti. Ajattelen enemmänkin niin, että se oma indentiteettini on siellä vaatteiden alla ja antaa asuun kuin asuun sen oman osuutensa – jonkinlaisen viimeisen silauksen. Sokoksen ”Olet kokonaisuus – niin myös tyylisi” tukee mielestäni tätäkin ajatusta. Pukeutuminen on osa meitä, ja me itse olemme osa asuamme.
Pääsin stailaamaan oman syysasuni Sokoksen monipuolisesta valikoimasta. Saman katon alta löytyy pukeutumista kaiken ikäisille ja kokoisille naisille ja tuotemerkkejäkin on kattavasti laidasta laitaan. Omaan asuuni valikoitui mulle tällä hetkellä mieluisia elementtejä; väriä, syksyn pehmeää neulemuotia, kukkakuosia ja sporttisuutta.
Klassisissa Adidaksen Gazelle -tossuissa on se pikkuinen ripaus sporttia hyvällä nostalgisella twistillä, ja kukkamekon kiiltokuvaruusut mustalla pohjalla (Pieces) luo asuun sopivasti tyttömäisen pohjan.
Rakastan erilaisia neuleita ja juurikin tällaisia muhkeita ja villaisia. Filippa K:n neule on kuin juuri puikoilta nostettu ja vie asun kuin asun vahvasti syksyyn. Lämmin neule on myös loistava takin korvike kun sää ei vielä vaadi varsinaisia ulkovaatteita, mutta Suomessa laadukkaat neuleet sopivat kyllä vaatekaapin peruspilariksi oikeasti syksyn lisäksi ihan koko vuoden ympäri.
Jonkinlainen rakastuminen väreihin on värittänyt pukeutumistani jo jonkin aikaa. Vihreä, keltainen ja kirkas punainen on nyt saanut rinnallaan myös erilaisen suhtautumisen siniseen väriin. Farkkutytön turvallinen sininen on vaihtunut koko sinisen skaalan. Tuo sininen Pieces -käsilaukku on mielestäni kuin piste iin päällä. Raikas lisä hempeiden sävyjen rinnalle. Pikkuisen rokkaava fiilis laukussa tuo sopivasti asennetta myös noihin kiiltokuvaruusuihin.
Tämän hetken juttu on myös jonkinlainen kerroksellisuus pukeutumisessa. Perinteisten sukkahousujen sijaan tämäkin asu lämpenee mielestäni parhaiten nilkkasukilla ja mutsifarkuilla. Nyt sukat saavat näkyä ja niissä saa olla sekä väriä, että kimmalletta. Edelleen vahva ei paljaille nilkoille ja talvelle!
Tämän päivän rikkaus on ehdottomasti se, ettei tietyn ikäiseltä naiselta enää odoteta tietynlaista pukeutumista. Ihmisellä on vapaus ilmaista itseään vaatteilla ja omalla ulkonäöllään ikään ja sukupuoleen katsomatta. Polvet saavat näkyä ja kukkamekkoonkin on luvallista yhdistää tennarit. Tätä vapautta kannattaa ehdottomasti hyödyntää ja omaa minäänsä tuoda rohkeasti esiin myös pukeutumisella!
Oma koti on ehdottomasti maailman paras paikka, sellainen perusyksikön kokoava itseisarvo. Koska koti on myös rauhan ja turvallisuuden tyyssija, on se paikka jonka viihtyvyyteen panostaa mielellään niin ajallisesti kuin rahallisestikin. Itse huomaan miettiväni sisustusjuttuja ihan päivittäin, vaikkei se ehkä konkreettisesti toimintaani vaikutakaan. Sitä näkee muualla jotakin josta inspiroituu, tai sitten näkee kotonaan jotakin joka ei tunnu olevan “kohdallaan”. Tänään vastaan Ikean heittämään haasteeseen ja pohdin omaa suhtautumistani sisustamiseen – varsinkin bloggaajan näkökulmasta. Tänään pohditaankin sitä, miten blogi mahdollisesti vaikuttaa tyyliini ja ostotottumuksiini. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä IKEAn kanssa.
Meidän kodin tyylistähän on joskus ihan keskusteltukin täällä blogissa. Juttu lähti siitä, että blogini oli joskus laitettu “romanttinen sisustus” kategorian taakse, mikä ei jotenkin tuntunut itsestäni osuvalta. Mietittiin, että tuleeko tuo romanttisuus enemmänkin sisustuksesta itsestään, vai sittenkin vain vanhan talon fiiliksestä. Tai ylipäätään mikä on romanttista! Lopputulema taisi olla, että kaikkea ei voi eikä kuulukkaan määritellä liian tarkkaan. Mutta hei, aloitetaan!
IKEA kysyy, minä vastaan:
Mitä kotisi tyyli kertoo sinusta?
Kaipa tuo kertoo jostakin harmoniantarpeesta. Meillä on sisustuksessa aika yksinkertainen ja luonnollinen väripaletti ja koen sen sekä rauhoittavana, että turvallisena. Mielestäni siinä tulee omakin persoonani aika vahvasti esiin. Luonto, rauhallisuus, harmonia, muuttumattomuus. Ne on kai jonkinlaisia itseisarvoja mulle.
Mikä on kotisi persoonallisin sisustusesine?
En tiedä, tarkoitetaanko tällä puhtaasti sisustusesinettä vai voiko mukaan laskea huonekalut. Vastaan kuitenkin, että vanha höyläpenkki keittiössä ja kassakaappi olkkarissa. Molemmat ovat sekä kivoja yksityiskohtia, mutta niillä on kuitenkin ihan käyttötarkoitus.
Onko kotonasi jokin sinulle tärkeä esine, jota et ole esitellyt julkisesti? Miksi?
Aivan varmasti. Ensimmäisenä tulee mieleen lasten tekemä taide. Se on useimmiten liian henkilökohtaista päätyäkseen blogiin. Toisaalta on varmasti myös paljon esineitä, joilla on tunnearvoa, mutta jotka joko ovat päätyneet blogin kuviin, tai jääneet niistä pois, asiaa sen enempää harkitsematta.
Miten sisustustrendit tai muiden mielipiteet vaikuttavat sisustusvalintoihisi?
Varmasti ainakin todella paljon. Onhan selvää, että inspiraatio tulee kaikesta näkemästämme ja kokemastamme. Silti en koe olevani trendien perässä marssija, vaan pikemminkin pysyvyyden kannattaja. Pohdin aika usein mielitekojeni kanssa sitä, kuinka nopeasti ne menevät ohi. Tästä syystä meillä näyttää vuoden ympäri ja vuodesta toiseen jotakuinkin ihan samalta. En ole kovinkaan spontaani näissä jutuissa ja toisaalta myös vastustan nopeita trendejä, jotka eivät tue kestävää kehitystä.
Oletko jättänyt jotain ostamatta, koska se ei ole vallitsevien trendien mukainen tai ei sovi Insta-feediisi?
En. Kuvistahan voi rajata pois ihan mitä tahansa, joten tylsät ja puhtaasti käytännölliset tavarat säilytetään kaapeissa ja laatikoissa. Jokaisen vatkauskulhon tai keittiön pienkoneen ei tarvitse olla viimeistä huutoa. Toisaalta kotimme sisustus ei ole niin kauhean tarkka ja suoraviivainen, joten tänne sopii kaikki se, mikä vain miellyttää omaa silmääni.
Oletko hankkinut jotain kotiisi vain siksi, että koet sen sopivan imagoosi tai miellyttävän muita?
En. Kyllä ihan ykkösenä kaikissa hankinnoissa pitää olla se, että ne miellyttävät itseäni tai palvelevat puhdasta tarvetta. “Imago” rakentuu mielestäni juurikin siitä, että blogissani näkyy oma tyylini ja se, mikä miellyttää omaa silmääni.
Koetko paineita ostaa pieniä tai isoja kodinsisustusta päivittäviä tuotteita – olipa ne sitten tuoreita kukkia tai samettisohva, jotta saisit kauniita kuvia?
En varsinaista painetta. Mutta kyllä myönnän joskus esimerkiksi kukkaostoksilla pohtivani, että näistä saakin kivan lisän postauksen kuviin. Toisaalta rakastan kukkia ja aivan varmasti ostaisin kimpun jos toisenkin ilman blogia. Ostin tässä taannoin kesällä myös hauskat pienet yrttisakset joiden leikkaavuudesta en ollut niinkään varma. Mutta hieno koriste ne ovat kasvihuoneeseen ja aivan varmasti hauska lisä kaikenlaiseen kukkakuvailuun. Samalla kertaa ostin hauskan puisen sitruspuristimen, joka on mielestäni vain kauhean nätti ja sopisi kivasti johonkin kuvaan. Lemon curd on kuitenkin yhä tekemättä ja saksetkin ovat jääneet kuvaamatta. Nautin silti molempien ostosteni ulkonäöstä itse. Lähtökohaisesti olenkin sitä mieltä, että hankintojeni pitää ihan ensimmäisenä miellyttää minua ja sitten vasta kakkosena teitä muita.
Kampanjapostauksiin ja kaupallisiin yhteistöihin pitää sitten joskus ostaa erikseen jotakin rekvisiitta eli vaikkapa päivänkakkara krysanteemeja ja ulkomaisia mansikoita kesäisiä juttuja keskellä talvea kuvatessa tai punaisia ruusuja kun kuvataan roseeviiniä. Nämä on sitten kuitenkin puhtaasti työjuttuja.
Mitä asioita kotisi sisustuksessa rajaat pois kuvista?
Keskeneräisiä nurkkia. Puuttuvia listoja, sähköjohtoja, likaisia astioita ja kuivumassa roikkuvia pyykkejä. Useimmiten myös imuria pitää siirtää, koska se lojuu jossakin keskellä lattiaa. Keittiössä on korit paperinkeräykseen ja palautettaville pulloille, ja niitä pitää välillä tyhjentää kuvaan. Kaikenlaisia kasoja ja pinoja syntyy kun kokoan lasten tavaroita sieltä täältä kotia Myös ne pääsevät harvemmin blogin kuviin. Musiikkijuttuja ja instrumenttilaukkuja näkyy myös harvemmin blogissa, vaikka niiden yli pitää välillä tarpoa polviaan nostellen. Meillä vallitsee siis ihan normaali lapsiperheen sotku, mutta en koe, että sen kuvaaminen välttämättä inspiroisi yhtään ketään.
Me ei myöskään uusittu keittiörempan yhteydessä kymäkalusteita koska ne olivat suhteellisen uusia. Nämä jäävät useinkin keittiökuvien ulkopuolle, vaikkakin ovat kyllä blogin kuvissa useamman kerran näkyneet ja jopa aika monessa sisustuslehdessäkin. Yläkerran retrovessa ja alakerran kylppäri (jonka edellinen asukas on remontoinut) sitävastoin ovat tietoisesti blogin ulkopuolella.
Itse koen, että meillä on ihan persoonallinen koti. Se on sekoitus uutta ja vanhaa, ja tykkään juurikin siitä että lopputulos on omannäköisensä. Mitä tulee IKEAN-huonekaluihin niitä löytyy joka huoneesta. Näkyvin on kuitenkin IKEA-keittiö, jo toinen suunnittelemamme sellainen, ja siitä tykkään ihan valtavasti. MALM-lipastot työhuoneen arkistokaappina ja vaatehuoneen runkona ilahduttavat toiminnallisuudellaan. HEMNES-lipastot eteisessä ja pojan huoneessa imevät nekin valtavasti tavaraa sisäänsä. Itse tuunatut HEKTAR-valaisimet ruokapöydän päällä, LOHALS-matot, URBAN-juniortuoli, ihanat FINNVARD-pukkijalat työhuoneessa ja STORSELE-korituoli kamiinan edessä. Paljon valaisimia, seinähyllyjä, peili, kello ja kylppärikalusteita. Meiltä löytyy myös Ikean silityslauta, sänky ja erilaisia piensäilytykseen tarvittavia koreja ja laatikoita, naulakoita, tekstiilejä ja lampaantaljoja. Sekä tietenkin iso kasa henkareita. Niin ja keittiötarvikkeita ja astioita tottakai.
Meillä on kuitenkin myös paljon “second hand Ikeaa”. Esikoiselle ostettiin aikoinaan LEKSVIK-vaatekaappi ja samanlaisen ostin siskoltani aikoinaan myös Klaaralle. Meillä on kolme EKTORP-sohvaa ja saman sarjan divaani. Kaksi sohvista on niin ikään ostettu käytettynä siskoltani, samoin keittiön STORNÄS-ruokapöytä. Siskolta on kierrätetty myös LEKSVIK-eteiskalusteet.
Kaikki nämä puiset huonekalut ovat saaneet meillä valkoisen maalipinnan ja ne ovat jatkaneet elämäänsä toisenlaisessa ympäristössä. Kalusteiden pitkä käyttöikä ja ajattomuus ovat mieleeni. Huonekalujen pitää kestää aikaa ja käyttöä, kierrättämällä säästää sekä luontoa, että rahaa.
Aika harvoin sitä tulee yhdessä blogipostauksessa mietittyä ihan koko kodin sisustusta, mutta hauskaa välillä näinkin. Haastan vastaavaan hommaan myös Tiinan, Sallyn, Idan, Marjan ja Hannan.
Haasteen kysymykset voi kopioida tuosta alta, ja niihin saa toki tarttua muutkin:
Mitä kotisi tyyli kertoo sinusta? Mikä on kotisi persoonallisin sisustusesine? Onko kotonasi jokin sinulle tärkeä esine, jota et ole esitellyt julkisesti? Miksi? Miten sisustustrendit tai muiden mielipiteet vaikuttavat sisustusvalintoihisi? Oletko jättänyt jotain ostamatta, koska se ei ole vallitsevien trendien mukainen tai ei sovi Insta-feediisi? Oletko hankkinut jotain kotiisi vain siksi, että koet sen sopivan imagoosi tai miellyttävän muita? Koetko paineita ostaa pieniä tai isoja kodinsisustusta päivittäviä tuotteita – olipa ne sitten tuoreita kukkia tai samettisohva, jotta saisit kauniita kuvia? Mitä asioita kotisi sisustuksessa rajaat pois kuvista?
Voita 300 euron IKEA-lahjakortti:
Nyt on menossa myös hauska #olensisustaja -kilpailu. Jaa omat sisustuskuvasi Instagramissa merkitsemällä niihin #olensisustaja. Kilpailun voittajille on luvassa 300€ lahjakortteja IKEA-tavarataloihin (palkintoja jaetaan 20kpl). Kilpailun säännöt löydät täältä.
Ja sitten se syksy saapui kertaheitolla! Eipä juuri tarvitse enää syysfiilistä etsiä, nyt kelpaisi oikein hyvin käpertyä vain kotiin ja poltella kynttilöitä. Lakaista kalenterista kaikki menot ja linnoittautua omaan ylhäiseen yksinäisyyteensä. Vaikka toisaalta juuri sitä kai lopulta yritän välttää. En toki kokonaan, mutta sellaista kaiken kattavaa syksyn alavireisyyttä. On siis jokseenkin hyvä pitää kalenterissakin jotakin ja antaa pyörien pyöriä.
Tällä hetkellä liikkeessä pysyminen ei tuota juurikaan ongelmia. Kun arjessa ei ole kuin yksi aikuinen ja yhteen viikkoon on mahdutettu tavallisten harrastusten lisäksi ihan kaikkea mahdollista huoltajailloista jalkapalloturnauksiin, opiskeluun ja kokouksiin on tekemistä mieluummin liikaa kuin liian vähän. Tästä saatiinkin pieni kahakka aikaiseksi, kun mieheni otti esikoisen kanssa yhteen ja totesi, että olisi helpompaa olla vallan poissa. Helpompaa se tosiaan olisi minustakin ollut moneen kertaan jäämisen sijaan vain lähteä. Mutta no, sammakoita pääsee ja kaikenlaisia aivopierujakin ihan varmasti vielä tulevaisuudessa. Näillä asetuksilla nyt kuitenkin mennään ja ollaan kiitollisia, että kaikki on lopulta kuitenkin hyvin.
Oman lisänsä stressitasooni tekee the kasvihuoneprojekti. Katsokaas kun haluaisin sen tuohon just nyt ja yhtään enempää odottamatta! Mutta ei auta kuin luottaa siihen lupaukseen, että kasvari on tämän viikon aikana pystyssä. Ja tosiaan riittäähän siihen vielä sunnuntai-iltakin. 🙂
Aika sateenpieksemää alkaa olla kaikki puutarhassa, mutta komeamaksaruohot jaksavat onneksi kukoistaa. Niitä onkin nyt maljakoissa pitkin kotia. Välillä kun pitää kuitenkin ehtiä myös pysähtymään ja nauttimaan kodistaan.
Tämäkin postaus olisi tullut aiemmin, jos koulun mehukanisteri ei olisi vuotanut autoni takaluukkuun. Mutta hei, onni on ystävä joka äyskäröi sekamehua vararenkaan kaukalosta ja pesee auton sisuksia kanssani vielä iltahämärällä. Siinä kohtaa päivästä kun itsellä on itku jo tosi herkässä. ♡
En tiedä, oliko se tuo kuuma kesä ja se, ettei uunia juuri halunnut lämmittää, vai sitten vaan jokin selittämätön mielensolmu, mutta tajusin tuossa viikonloppuna, että olen tyystin lopettanut leipomisen. Tai siis olen toki leiponut kaikenlaisia kakkuja ja piiraita pitkin kesääkin kun on ollut tarve, mutta olen lopettanut sellaisen “harrastusleipomisen”. Sen, että vatkaa tai vaivaa taikinaa ihan puhtaasti pelkästä tekemisen ilosta. Viime aikoina on tuntunut, että olen kadottanut otteeni vähän useammankin asian suhteen ja seilannut omassa pienessä ristiaallokossani. Tästä syystä puhdas oivallus leipomisen ihanuudesta tuli enemmän tai vähemmän hyvään saumaan. Jonkinlainen lukko avautui ihan muuten vain leivotun omenakakun myötä. Ehkä leipominen vain on sellainen omia elämänarvoja vahvistava harrastus, jota ei saisi unohtaa vaikka kuinka olisi hellettä tai muuta ihmeteltävää.
Kuten olen kertonut, meillä ollaan toistaiseksi vielä mummulan omenasadon varassa, mutta tänä vuonna se sato onkin ollut varsin tuottoisa ja noista raamatullisia hedelmiä on riittänyt meillekin oikein mukavasti. Tosin minusta tuntuu, että kuiva kesä on tehnyt omenoista älyttömän jauhoisia, enkä saanut ainuttakaan hedelmää kestämään omenakairan (tai -poran) lävistämistä. Uuniin mennessä omenakakku ei siis ollut kummoisenkaan näköinen kun lohkot hapertuivat käsiini, mutta vanha sanonta “leivo leipä liipin, laapin, kyllä uuni kaunistaapi” piti kutinsa ja lopputuloksesta ei tullut lainkaan hullumpi. Koska se “harrastusleipominen” on sitä lajia leipomista, jossa jokainen työvaihe ja jokainen tuoksu on vähintään yhtä tärkeitä kun aikaansaatu lopputulos, nakkasin kakkutaikinaani oikein kunnolla kanelia. Omenan ja kanelin tuoksuyhdistelmä jos mikä saa aikaan takuuvarman hyggefiiliksen.
Jos kuuma kesä laittoi pasmat sekaisin, on tämä syksysttelykin tänä vuonna vähän kaksipiippuinen juttu. Jossain määrin nimittäin syysfiilikseen pääsee vaikka sitten omenan ja kanelin tuoksulla, mutta esimerkiksi callunat on tullut kierrettyä kaupassa vielä toistaiseksi aika kaukaa. Että vaikka siihen fiilikseen jotenkin pääseekin, niin ei kuitenkaan vielä ihan kunnolla. Mutta ehkä sekin tästä vielä iskee päälle ihan tosissaan. Kenties ensimmäisen takkatulen myötä ja kelien jossakin kohtaa viiletessä.
Olen viime aikoina saanut kokea myös vilkasta unielämää ja tässä eräänä aamuna totesin miehelleni, että näin ihan hirveää painajaista. Unessani nimittäin oli joulu, enkä ollut yhtään ehtinyt valmistella ja hössöttää tuota loppuvuoden suurfestaria. First world problems, tiedän! Mutta hei, aika kauheeta silti! Joten myönnettäköön, että kun tässä viime päivinä olen lihottanut Pinterestinkasvihuonetauluani, on sieltä kuvavirrasta tullut napsittua muutama jouluinenkin idea jo ainakin korvien väliin hautumaan. Sanokaa mitä sanotte, kyllä ihmisen pitää tehdä just niitä juttuja, joista tulee hyvä mieli. On se sitten ihan huvin vuoksi leipomista tai joulusta inspiroitumista syyskuussa.
Ensi viikolla nämä kahvittelut hoidetaan toivottvasti jo kasvihuoneessa, joten kaipa siinä on hyvä syy loihtia taas joitakin herkkuja. Ja Ehkä sitä sitten myös innostuu niistä syysistutuksista. Monta ideaa ja mielikuvaa on jo valmiina, nyt pitäisi vain päästä toteuttamaan!
Sunnuntaita!
Tänään mennään tosi tärkeän asian mukana, nimittäin Suomen Punainen Risti kaipailee juurikin sinun apuasi, ja tarkemmin sanottuna aikaasi. Tänäkin vuonna järjestetään SPR:N Nälkäpäivä -lipaskeräys (20.-22.9.). Kyseessä on Suomen Punaisen Ristin suurin vuosittainen keräys ja veikkaisinpa, että samalla myös yksi tunnetuimmista keräyksistä. Nälkäpäivä-keräyksen tuotolla kartutetaan SPR:n katastrofirahaston varoja. Rahaston sitomattomat varat mahdollistavat nopean toiminnan kriiseissä ja katastrofeissa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Jos koet, että elämästäsi löytyisi edes tunti-pari tärkeille talkoille, nyt jos koskaan on loistava hetki tarttua toimeen ja tulla lipaskerääjäksi! Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä SPR:N kanssa
Meillä kun tuo kohta kymmenvuotias jää yksinään kotiin, käydään yhä aika ajoin läpi tuttu litania toimintaohjeita hätätilanteen varalle. Yksi erittäin tarkkaan painottamani asia on se, että tulipalon sattuessa kotoa on poistuttava heti. Ja heti tarkoittanee tässä kohtaa sitä, että kaikki muu jäätetään taakse, eikä mitään lähdetä hakemaan tai etsimään. Ihmishenki menee tässä kohtaa kaiken muun edelle, niin karulta kuin se kuulostaakin. Kun tulipalossa menettää kaiken, menettää kuitenkin myös paljon sellaista, mitä ei voi koskaan saada rahalla takaisin. Rakkaissa esineissä ja valokuvissa on muistoja ja tunteita, hetkiä joita ei voi enää elää uudelleen. Samalla ihminen menettää kuitenkin myös kaiken sen, mitä kutsumme perustarpeeksi. Voin vain kuvitella, miltä tuntuu seistä kylmässä yössä paljain jaloin ja pelkkä yöpaita yllään. Kohdata se tosiasia, että on juuri menettänyt ihan kaiken ja pahimmassa tapauksessa rakkaan ihmisen.
Tulipaloesimerkki tuntuu luontevimmalta kuvaamaan hetkessä syntynyttä hätää täällä kotimaassa. Maailmalla vastaavan kaltaiseen tilanteeseen joutuu ihmisiä monin verroin, ja humanitaarisen avun tarpeessa elää jopa 100 miljoonaa ihmistä. Nälkäpäiväkeräys on tapa auttaa molemmissa tilanteissa. Oli kyse sitten tulipalossa omaisuutensa hammasharjasta lähtien menettäneistä tai katastrofialueen kenttäsairaalan hoitoa tarvitsevista, Nälkäpäivä-keräyksen varat ovat juurikin tähän tarkoitukseen.
Mitä Nälkäpäivä-keräyksen varoilla sitten konkreettisesti saadaan?
Esimerkiksi Bangladeshin kenttäsairaalassa kaksi euroa riittää potilaan päivittäiseen ruokaan. 10 euroa mahdollistaa antibioottikuurin 10 lapsipotilaalle, 17 euroa äitiyspakkaukseen kenttäsairaalassa synttynäneelle ja 142 euroa takaa tynnyrillisen dieseliä jolla sairaalaan saadaan sähkö yhdeksi päiväksi.
Suomessa 22,5 euroa tuottaa yhdelle vapaaehtoiselle kadonneen etsintäkoulutuksen, 50 euroa henkisen tuen koulutuksen. 160 euroa taasen riittää varmistamaan vaatteet tulipalon uhrille.
Nälkäpäivän lipaskeräykseen voit ilmoittautua SPR:n sivujen kautta. Mukaan kannattaa lähteä, vaikka et pystyisikään osallistumaan kokopäiväisesti, sillä jo tunnistakin on suuri apu. Voit osallistua lipaskerääjäksi yksin, mutta myös isomassa ryhmässä ystävien tai työtovereiden kanssa. Kaikki apua on tarpeen, ja jokainen lipaskerääjä on yhtä tärkeä. Lisää tietoja Nälkäpäivästä ja lipaskerääjäksi ilmoittautumisen löydät täältä.
Ensi viikolla päästään viimein kasaamaan kasvihuonetta ja koko kesän mittainen odotus vihdoinkin palkitaan. Kasvihuoneen nousemista pääsette seuraamaan kohtalaisen suorana ainakin instan stooreista, mutta sitä ennen ajattelin kuitenkin kirjoittaa muutaman rivin (joka muuttui tosin kilometritekstiksi) kaikesta siitä muusta, mitä itse kasvihuoneen rakentaminen pitää sisällään. Myönnän, että olin itse jokseenkin tietämätön kaikista niistä tarvittavista työvaiheista, ja ajattelinkin, että ehkä omista havainnoistani ja vinkeistäni olisi hyötyä jollekulle muulle. Kirjoitukseni on nyt ehkä enemmänkin sarjaa “naiselta naiselle”, joten älkööt ammattilaiset vaivautuko nauramaan puutteellista ammattisanastoani. 🙂 Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.
Mutta hei, aloitetaan!
Ihan ennen ensimmäistä lapionpistoa pitää tietenkin päättää, millaisen kasvihuoneen haluaa ja mihin sen sijoittaa. Kuten olen aikaisemmin kertonut, oma haaveeni on aina ollut korkean muurin päälle rakennettu kasvari, ja tästä syystä myös tarvittavat pohjatyöt eroavat pitkälti tavallisesta täysin lasiseinäisestä kasvihuoneesta. Kasvihuoneen koon valintaan taasen vaikuttaa tietenkin sen käyttötarkoitus. Koska meidän kasvihuone tulee toimimaan myös huvimajana, tilaa pitää riittää sekä kasveille, että oleskeluun. Paras saamani vinkki Willabgardenilta olikin “kukaan ei ole koskaan jäänyt katumaan liian suuren kasvihuoneen rakentamista”. 🙂
Kaikki tähän asti kasvihuoneesta kirjoittamani postaukset löydät täältä, ja niissä enemmän juttua ajatuksistani kasvihuoneessa. Tällä kertaa kääritään enemmän hihoja.
Mitä tulee erilaisiin rakennuslupasäädöksiin, nämä asiat kannattaa tarkistaa kuntakohtaisesti. On eri asia rakentaako kasvarinsa taajama-alueen tarkkaan kaavoitetulla asuinalueella (jossa jopa harjakaton suunta on tarkoin määrätty), vaiko haja-asutusalueella kuten me. Mutta oman kunnan rakennustarkastaja osaa kyllä kertoa mitä saa tehdä ilman virallista lupaa ja mihin lupa sitten vastaavasti tarvitaan.
Willab Gardenin Mur Maxi 4 -kasvihuone oli oma valintamme ja kasvihuoneen kooksi valikoitui 18,7 m². Kaksoisovien kautta vaihtuu paitsi ilma, kulkeutuu siitä myös tarvittaessa huonekalut. Lisäksi suuri oviaukko luo vaikutelman, jossa tila sekä kasvihuoneen sisällä että ulkopuolella ovat kuitenkin yhtä.
Tuossa yllä olevessa kuvassa näkyy puun alle sijoitettu oleskeluryhmä, joka vilahtelee kesäpostauksissani tiuhaan. Tästä kuvakulmasta näette myös kasvihuoneen paikan, se on nimittäin tässä yllä olevassa kuvassa tuo keskellä oleva kaivettu alue. Alapuolella taasen on kuva, jossa näkyy paikalla aikaisemmin ollut hiekkalaatikko ja juuri pois kaivetun unkarinsyreenin paikka. Toisin sanoen kasvihuone korvasi syreenin ja hiekkalaatikon. 🙂
Kun kasvihuoneen koko ja paikka on päätetty, lupa-asiat selvitetty ja kasvihuonetilaus tehty, alkaa valmistelut. Ihan ensimmäinen vaihe oli tietenkin pohjapaikan kaivaminen. Muurikasvihuone on luonnollista pystyttää valetulle betonipohjalle, mutta valettu pohja soveltuu myös muihin kasvihuoneisiin. Se on ja pysyy ja luo vankan pohjan rakennukselle jonka toivoisi tietenkin palvelevan käytössä kymmeniä vuosia. Koska kasvihuoneeemme on pinta-alaltaan aika iso ja kesä oli kuuman helteinen turvauduimme koneelliseen kaivamiseen pelkän lapioimisen sijaan. Mitään syvää kuoppaa ei toki tarvinnut kaivaa, vaan oikeastaan sellainen n. 30-40 cm jonka mukana lähti nurmikko.
Rehellisyyden nimissä, vielä tässä kohtaa en ollut päättänyt, millainen kasvihuoneen ympärillä oleva maa tulee olemaan. Jonkinlainen ajatus oli, että kasvihuone olisi sen verran kokeammalla, että maa viettäisi kunnolla sen reunoilta alaspäin. Koska olen ihminen, jonka pitää saada haudutella idoita päässään kohtalaisen pitkäänkin, tuli lopullinen mielipiteeni asiasta ihan vasta juuri tämän viikon aikana. Nimittäin haluan, että kasvihuoneen ympäriltä poistetaan nurmea ja siihen tehdään tehdään ihan kunnollinen sorakäytävä. Kasvihuoneen eteen haluan sitten sellaisen vähän isomman sora-alueen, joka saa toimia ikään kuin kuistina kasvihuoneelle. Kenties sen voisi rajata samanlaisilla kivillä, kuin tuo meidän ajorata on rajattu. Joka tapauksessa nämä hienosäädöt ovat niitä ensi keväänkin töitä, sillä tässä alapihalla on vielä vuodentakaisestakin kaivamisesta jonkinverran paikkaustöitä jäljellä. Kuten sanottu, mennyt kesä helteineen ei hellinyt uuden nurmikon kasvatusta, mutta kaivon pohjaa se vilkutti sitten sitäkin enemmän. 🙂
Kun kasvihuoneen pohja oli kaivettu suurin piirtein tasaiseksi, se täytettiin soralla. Tässä kohtaa projektia tuli muuten lisättyä pihan ajoradallekin soraa sen verran että syskyllä ei jouduta taas ihan liejussa kulkemaan. Homma mikä olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten, mutta kun ei olla toimerruttu. Nyt kun soraa joka tapauksessa jouduttiin ajamaan ja levittämään, tuli ikään kuin kaksi kärpästä yhdellä iskulla. 🙂
Vasta soran levityksen jälkeen alkaa ne varsinaisesti tarkkuutta vaativat työt. Kasvihuonetilauksen yhteydessä meille toimitettiin tarkat muurimitat juuri meidän kasvihuoneestamme, ja niiden avulla sekä pohja, että muuri saadaan juuri oikean kokoiseksi.
Pohjan muotti rakennettiin “kakkoskutosesta” ja tuettiin paikoilleen siten, että muotti on varmasti suorassa. Tässä kohtaa on siis tärkeää, ettei vala pohjaa joka viettää johonkin suuntaan. Tavallisen vatupassin sijaan meidän muotti meni suoraan sellaisella hienolla ammattitimpurin mittaimella, joka piipitti ja piippasi kunnes kaikki kulmat olivat ojennuksessa. 🙂
Kun valumuotti on viimein nakuteltu kasaan ja paikalleen, valmistaudutaan itse valamiseen. Muottiin asetetaan raudoitusverkko, joka jää irti muotin reunoista siten, että koko verkko jää varmasti valun sisään, eikä valuta ruostetta reunoille. Raudoitus askarreltiin niin, että siihen käytettiin yksi kokonainen verkko ja loppu leikeltiin paloina. Ylijääneestä verkosta olin enemmän kuin iloinen, sillä nyt on ensi kesäksi myös komea kukkatuki. 😀 (Rippuen muurista) raudoitukseen tarvittiin myös tuollaisia “tartuntapätkiä”, ja vähän pidempiä rautoja kähvelsinkin talteen ihan vain siltä varalta, että ensi kesänä ritarinkannukset taas kasvaisivat kaikkeen komeuteensa. Niin, ja onhan mulla myös ne daaliat mielessäni! 🙂
Kun muotti on tukevasti paikallaan ja raudoitus näperrelty on aika täyttää muotti betonilla. Betoniautosta tuo määrä valuu noin puolessa tunnissa ja samalla seosta levitellään ja sekoitellaan niin, että sitä varmasti menee jokaiseen kulmaan.
Näissä kuvissa näkyy nyt myös nuo raudoituspätkät, joiden tehtävä on siis tukea itse muuria.
Saatatte ehkä muistaa, kun valaessamme keittiön betonitasoja mieheni lähtikin omille matkoilleen ja jätti minut paniikkiin juuri muottiin kipatun betonin sekä kahden pienen huomiotani tarvitsevan lapsen kanssa. Koska keittiön tasoista nyt kuitenkin tuli ihan kohtalaisen nätit (vaikka itse sanonkin ;)) on tämä betonivalaminen tullut meillä vähän sellaiseksi vitsiksi, että tässäkin kohtaa ystävät nauroivat Emilian kyllä valavan yhden kasvarin pohjan ihan tuosta vaan. 😀 Homma jätettiin kuitenkin ihan ammattilaisille ja minä valan seuraavaksi sitten vaikka kukkaruukkuja. Pari ruukkua mieheni oli kuitenkin valanut jo nyt ylijäämäbetonista. Kenties jokin hyvitys viimekertaisesta. 😉
Kaikkea on turha änkeä ja tunkea yhteen postaukseen, joten jatketaan juttua toisella kertaa. Nimittäin tuosta muurista saan varmasti aikaiseksi ihan yhtä paljon tekstiä, ja liika asia yhdellä kertaa taitaa olla ihan oikeasti liikaa.
Täsmätuotteita:
