No niin.
Nyt olisi tuo yläkerran aulan konkreettinen muutos kalkkimaalauksen jälkeen kuvana. Tästä tilanteesta siis lähdettiin liikkeelle, ja aika iso fiilisero mielestäni tuli koko aulaan. Katon muoto, ovet, listat ja karmit; Kaikki nousevat esiin harmaalta pohjalta, ja tila on paljon “ryhdikkäämpi”.

Kun tammikuussa 2013 sain “cozy corneriini” vihdoin Ikean korituolin (postaukseen pääset tästä), ajattelin, ettei pikkuisesta aulatilasta voisi koskaan tulla kauniimpi. Laskettu aika lähestyi, ja tämä oli oikeastaan viimeinen ponnistus, johon ennen vauvan syntymää enää jaksoin panostaa. Olihan koko syksy eletty vähintäänkin poikkeusoloissa ja tehty pitkiä ja raskaita päiviä. Kun kirjakaapit sitten piti myöhemmin siirtää yläkerran aulaan, ja Ikean valkoinen lipasto löysi tiensä myöhemmin käyttöön otettuun eteiseen, muistan jotenkin jopa surreeni sen ihanan taian raukeamista, jota olin niin innoissani vaalinut vauvahuuruiset hetkeni. Myöhemmin kuitenkin olen ollut todella tyytyväinen, että eteisessä on tilava lipasto, johon mahtuu koko perheen pipot ja huivit, sekä lasten vaihtopuvut ym. tarpeelliset lapsiperheen kamat. Silti jotenkin tuo kirjakaappien pakkosijoitus (mulle jotenkin henkisesti niin rakkaaseen) aulan nurkaan on närästänyt suoraan sanottuna ihan valtavasti! Jossain kohtaa myönnän jopa miettineeni niistä luopumista, vaikka oikeasti kaapeista tykkäänkin valtavasti.

Valkoiseen lipastoon, ja siihen viime hetkien odotushurmoksessa tehtyyn corneriin, liittyi selvästikin jotain enemmän henkistä kiintymistä, ja myönnän, että tykkään kyllä kotini tästäkin nurkasta nyt enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Pieniä muutoksia, eikä varsinaisesti ainakaan voi väittää, että sisustustyylini olisi muuttunut. Luonnonsävyt ja -materiaalit, sekä tietenkin vaaleus, kiehtovat yhä kaikki. Toisten mielestä romanttista, toisten mielestä jotain muuta.

Ennen, jälkeen ja nyt.

Mutta nyt äkkiä pötyä pöytään, ja sitten nauttimaan keväästä! Ihanaa iltaa kaikille!

Tallenna

Miten voikin yhden pienen aulan laittaminen taas sekoittaa koko talon. Eli ei, meillä ei sen isompaa vappusiivousta varmaan suoriteta, tai ainakaan ei ihan koko taloa saada millään seesteisen siistiksi. Sitä vastoin, toivon todella, että viikonloppuna olisi aikaa saattaa tämäkin projekti loppuun!

Nyt olisi kaksi kerrosta kalkkimaalia seinillä ja ovet ja listatkin on jo sudittu kertaalleen. Järjestys ei taaskaan ole ihan loogisin, mutta seuraavaksi vuorossa olisi katon ja paneeliseinän maalaus. Mutta ehkä siinä vaiheessa kun saan repiä nämä maalarinteipit hittoon listojen ympäriltä, ollaan jo voitonpuolella! Tai ainakin tavarat saa heittää takaisin paikalleen ja muutkin huoneet palaavat normaalin järjestykseensä.

Kalklitirin San Saccaria todettiin aikanaan liian vaaleaksi olkkariin, mutta hämärässä aulassa se toimii paremmin kuin hyvin. Sävy erottuu paljon selkeämmin vasten valkoista, kuin miten se nousi esiin valoisassa pianohuoneessa. Katto, lattia, listat ja portaiden paneeliseinä jäävät valkoisiksi, joten kokonaisuudesta ei tullut lainkaan tunkkainen, vaikka luonnonvaloa tuleekin vain maakuuhuoneista.

Sanotaan, että valkoinen väri avartaa, mutta nyt väitän kyllä, että aula näyttää jopa suuremmalta, kun se sai hiukan kontrastia seinilleen.

Työn alla ja pahasti vaiheessa. Mutta hyvä siitä tulee!

Huisia vappuaatonaattoa!

Tallenna

Ja juuri kun pääsin esittelemään yläkerran siistiä kirjanurkkausta, meillä näyttääkin taas tältä. Kyllä, tämä on varmaan sitä (surullisen) kuuluisaa naisenlogiikkaa. Itse puhun kuitenkin mieluummin innosta ja innostuneisuudesta. Kuulostaa ainakin kauniimmalta.

Mutta hei, kalkkimaali… ei voi olla tykkäämättä!

Tallenna

Tiedättekö sen tunteen, kun ärsyttää, mutta ei kuitenkaan niin paljon, että viitsisi tehdä asialle jotain? No sitä tunnettahan tämä keskeneräisessä talossa asuminen lähinnä on koko ajan, mutta sitten tulee ne hetket, kun mennään kipukynnyksen yli ja asiaan on pakko tarttua.

Tämä kynnys, tai ärsytys – tai miksi sitä nyt haluaakin kutsua, ei varsinaisesti liity remontointiin, mutta on toki jonkinlainen lieveilmiö sekin. Nimittäin kun meille aikoinaan (yllättäen ainakin minulle) kannettiin piano sisään, ei sille varsinaisesti oltu mietitty edes paikkaa.  Joku ehkä muistaa, että siinä, missä piano nyt kuitenkin lepää, oli ennen meidän kirjakaapit, joille ei muuten sellaisena kokonaisuutena koko talosta löytynytkään enää riittävästi tilaa. Niinpä yksi kaapeista jäi “väliaikaisesti” pianohuoneeseen (näkyy tuossa friday randoms -postauksessa), ja kaksi muuta siirrettiin yläkerran aulaan ihan yhtä “väliaikaisesti”. Mutta, elämä on opettanut, että tuskin mikään on niin pysyvää, kuin väliaikainen ja kaapit tosiaankin ovat edelleen noilla pikaisesti arvotuilla sijoillaan.

Ärsytykseni ei varsinaisesti nyt liity kaappien paikkaan, vaan lähinnä siihen, että silloin kun ne piti vain nopeasti siirtää, ne piti tietenkin myös tyhjentää, ja täyttää uusilla paikoillaan uudelleen. Siinä kiireessä kuitenkin ajateltiin, että laitetaan ne kirjat nyt vain väliaikaisesti sinne ovien taakse, ja järjestellään myöhemmin sitten paremmin. Ja katin kontit! Arvatkaapa vain, onko ne kirjakaapit olleet kaksi ja puoli vuotta ihan yhtä sullotun näköiset kuin tuolloinkin. Jep, ja muuttuneet tietenkin vielä pahemmiksi. Uusi kirjoja on tullut hankittua, ja kun kaapit eivät ole olleet niin kovin vimpan päälle, olen lisäksi sullonut niihin valtavan määrän lukemiani pokkareita, jotka eivät varsinaisesti ehkä kirjahyllyyn kuulu.

Vaan tänään meni kipuraja rikki! Ikean kassillinen täyttyi nopeasti pokkareista, kirjat jaottelin erilaisiin pinoihin ja hyllyt, sekä lasiovet saivat kunnon puhdistuksen. Alakertaan jäi pääasiassa sotahistoria, musiikki ja elämäkerrat, yläkertaan “keveämpi tietokirjallisuus” (puutarha, sisustus, harrastus) ja perusproosa. Pieniä poikkeuksiakin toki tein, ja alakertaan jäi esimerkiksi Tuulen viemää (kaksi nidettä vuodelta 1942), koska kirjat  mätsäsivät hyvin yhteen vanhan Tuntemattoman sotilaani kanssa (painos vuodelta 1955). Mutta hei, olen nainen, ja nyt ollaan kotona eikä kirjastossa!

Kiitos viime vuosien mieltymykseni pokkareihin, yläkerran kaappeihin jäi jopa hiukan tilaa tuikkukipoille ja maljakoille.

Ei uskoisi, että vielä muutama tunti sitten taistelin saadakseni kaappien liukuovet auki, ja kaikki pokkarit ehjänä ulos kaapeista. Nyt kun näitäkin katselee taas jo ihan ilolla!

Kaapit on Iskun vanhaa Vellamo -sarjaa, jota ei enää valmisteta. Nämä hankittiin ensimmäiseen omaan kotiin ikään kuin häälahjaksi itsellemme, joten vaikka kirjakaapeille ei aina paikkaa tunnu löytyvänkään, tunnearvo saa meidät pitämään näistäkin huonekaluissa kiinni.

Mutta mikä parasta, nyt on sellainen olo, että voisin raivata vielä monta muutakin paikkaa ja kaappia. Pitää ehkä toimia ennen kuin fiilis hiipuu!

Kivaa iltaa!

Tallenna

Pyry pakkasen perästä, sanoo vanha kansa, ja onhan siinä jälleen kutinsa. Tosin on sitä pakkastakin edelleen, mutta ihanaa, kun viimein saadaan kunnolla lunta!

Nyt olisi kuvia makuuhuoneesta. Sähköjuttuja on vielä tekemättä, pitäisi miettiä valaistusta ja mahdollista sängyn vaihtoa. Säilytyskalusteita, patterinsuojusta… No, onhan noita! Pinnat ovat kuitenkin siistit ja puhtaat, huone on lämmin ja miellyttää jo silmäänikin. Kalusteiden ja sisustuksen kanssa en halua vielä liikaa hötkyillä, pitää ensin saada haistella ja maistella, mutustella ja ideoida.

Lattioiden uudelleen maalaus jätettiin suosiolla kevääseen, homman ehtii kyllä myöhemminkin. Seinillä on Kalklitir kalkkimaalia, ja tällä kertaa sävy concrete. Tähän päädyin Nougatin Sannan suosituksesta, ja sävy on kyllä ihana. Selkeästi harmaa, mutta ei missään nimessä synkkä. Meidän makkari on talon matalin huone, enkä halunnut missään nimessä tästä pimeää koppia. Katto on maalattu Colorian PaneeliPro Kattomaalilla, jonka blogikollegani Maria meille tarjosi. Maali oli muuten tosi ihana maalata. Kyllä sen huomaa, että maali on suunniteltu kattoon, sillä se ei roiskunut lainkaan siihen malliin, kuin tavallinen himmeä maali, jota ollaan myös käytetty katoissa. Tällä olisi tarkoitus vedellä vielä yläkerran aulan katto, kunhan keksin, miten saisin itseni turvallisesti rappusten ylle. Ovet ja listat on maalattu nekin Colorian maalilla, eli samalla kalustemaalilla, jolla listat maalattiin alakerrassakin.

Nougatista ostamani “kuusenkoristeet” päätyivät koristamaan makuuhuonetta hauskana ketjuna. Näissä on ehkä vähän sitä kevyttä tyyliä, jota makkariin haluaisin enemmänkin. Elloksen pellavaverhojen taakse piilotettiin pimentävä rullaverho, ja samalla saatiin huijattua ikkunaa vähän korkeamman näköiseksi. Ne kun olivat jotenkin niin epäsuhtaisen matalat, ja muistuttivat lähinnä postimerkkiä.

Tästä on hyvä jatkaa!

Lumista tiistaita!!!

Tallenna

Pahoittelut blogihiljaisuudesta, täällä on nyt puskettu hommia kahdessa vuorossa, ja kolmannessa sitten valvottu sairaan lapsen kanssa. Huh, mietin jo, että miten sitä silloin lasten vauva-aikana jaksoikin niin vähillä unilla. Tuntuu, että nyt on ihan rättikuittipuhki.

Mutta hei, mun joululahja, eli uusi makuuhuone, alkaa jo näyttämään vähän siltä, miltä sen pitikin näyttää. Ja jos nyt ihan rehellinen olen, niin en oikein jaksanut enää edes nähdä mielessäni tätä valmista lopputulosta, niin kaukaiselta se alkoi jo tuntua.

Muutaman räpsyn sain kuvattua kirkkaan halogeenin avulla, mutta suurin osa niistäkin puuroutui, ja värit nyt eivät ehkä ihan ole sitä, mitä ne luonnostaan ovat.

Kaikenlainen sisustaminen on yhä makuuhuoneen osalta tekemättä, itse asiassa vasta juuri revin pois viimeisiä maalarinteippejä. Lattia kaipaa pesua ja lakanat myös pyykkivuoroaan, mutta saahan näistä jo hiukan ideaa siitä, mitä on tehty. Uusi katto, uudet seinät, uudet listat ja tietenkin maalit.

Olisin laittanut tähän mukaan pari ennen -kuvaa, mutta jostain syystä en saanut niitä ulkoiselta kovalevyltä nyt ongittua tänne. laitan kuitenkin vielä parempaa kokonaiskuvaa makkarista, ja kurkataan sitten ne kuvat tilanteesta, josta lähdettiin liikkeelle.

Nyt keittämään perunoita ja sitten lattioita pesemään. Josko me päästäisiin noihin hiukan jouluisempiinkin valmistautumisiin vielä tämän päivän aikana.

Se on nimittäin niin, että tänään päättyy tämä lattiapetielämä, ja patjat muuttavat takaisin makuuhuoneeseen. Valmista ei ole makuuhuoneessakaan vielä, mutta nyt oli pakko valita kahdesta vaihtoehdosta: Puserretaanko tämä viikko remonttia, ja jätetään esikoisen syntymäpäivät vähemmälle ja patjat pianohuoneeseen, vai nostetaanko tavarat makkariin, ja laitetaan muuten paikkoja kuntoon synttäreiksi.  No, valitsimme luonnollisesti jälkimmäisen, koska molempiin ei aika vain valitettavasti riitä. Ja, nyt kun makuuhuone on kuitenkin jo pohjamaalattu ja katto on maalattu valmiiksi, pärjäämme varmasti lopun remonttia vain suojaamalla kalusteet tarvittaessa.

Hassua, miten sitä jo ehtikin tottua siihen, että patjat on keskellä huonetta, ja paikat muutenkin poikkeustilassa. Eilen illalla jopa mietin, että osaako sitä enää yläkerrassa nukkuakaan. Kieltämättä ollut ihan kivakin, kun kamiinan lämpö on hellinyt viluisia varpaita iltaisin. No, ehkä siinä makuuhuoneessakin on puolensa, ja haaveilenhan sinnekin matalaa sänkyä.

Tekemistä olisi siis tälle viikolle enemmän kuin tarpeeksi. Onneksi flunssakin alkaa hiukan hellittää, tai ainakin olen päättänyt, että mokoma tauti saa nyt lähteä. Tänä aamuna uskaltauduin jopa lenkille ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin. Aika raskaalta tuntui kevyt hölkkäkin, mutta josko se siitä taas lähtisi sujumaan. Tässä on nyt niin pitkään menty pyjamanhousuissa ja nenä Vitaliksella voideltuna, että kaipaan ihan oikeasti sellaista kunnon elämää. Sitä, että peilistä kurkkaisi jokin ihmistä muistuttava, ja sitä, että vaatteetkin olisivat joskus hiukan skarpimmasta päästä. Niin, ja tietty sitä, että jaksaisi ihan normaalia arkea puuskuttamatta. Loppuviikosta on onneksi treffit myös kampaajan kanssa, ja nyt pyöriikin mielessä aika radikaalit muutokset. Jos en nyt ihan siiliä tilaa, niin jotakin muutosta kuitenkin.

Lakanat on pesty, ja vuodevaatteet tuuletettu. Vielä kun pesisi makuuhuoneen lattian, niin päästäisiin muuttopuuhiin. Kaipa se tästä tämäkin projekti vielä valmiiksi saadaan.

Kivaa joulukuun ekaa teillekin!

Makuuhuone remontti etenee hitaasti mutta varmasti. Siitäkin huolimatta (tai ehkä juuri siksi), että olen pitänyt näppini erossa koko projektista. Jep, mä olen nyt ottanut itselleni tällaisen laadunvalvojanroolin, ja lähinnä seurannut vierestä mitä tapahtuu.
Viime viikolla meillä tosiaan oli ihan oikea remppamies hommissa, ja mitäs minä nyt siinä olisin osannut tehdä. Paitsi tietysti siirtää tavaroita ja osallistua muihin yhtä merkittäviin työnedistystehtäviin.

Nyt kun menossa on pohjamaalikierros, olen pessyt taitavasti käteni myös siitä. Samaan aikaan olen toki käyttänyt korvaamatonta aivokapasiteettiani, ja hommannut makuuhuoneeseen verhot, ja päättänyt kalkkimaalin sävyn. Onhan sitä jo siinäkin!

 Aika paljon on tullut kattoja ja lattioita maalattua pikkutunneilla, kun mies on ollut poissa, ja lapset nukkumassa. Suotakoon siis tämä järjestely joululahjani kohdalla. Tosin kun päästään pintamaaleihin, aion kyllä hypätä remmiin. Vaikka eilen jopa päädyin miettimään kaivataanko seuraani koko maalauspuuhassa, kun on kuulemma niin mukavaa kuunnella rauhassa musiikkia. Tämä johtunee kai siitä, kun kesällä boikotoin valittua maalausmusiikkia olohuoneen kohdalla.

Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin oma turnauskuntoni alkaa olla loppumaisillaan tämän talon osalta. En tiedä johtuuko se tästä hemmetin sitkeästä flunssasta, vai ihan pelkästään väsymisestä, mutta juuri nyt on paukut vaan niin vähissä tämänkin projektin suhteen. Ja, vaikka uusi makuuhuone onkin ollut suuri haaveeni jo pitkään, nukkuisin varmaan lattiapedillä vielä ensi keväänäkin, jos asia olisi vain minusta kiinni. No, mutta sitähän tämä projekti on ollut alusta asti; Vuoron perään tsempataan toisiamme, ja kun toinen väsyy, niin toinen jatkaa. Periaatteessa remontti siis kysyy sitä parisuhteen yhteispeliä, mitä tarvitaan ihan perusarjessakin. Ja huumoria! Sitä tarvitaan tällä hetkellä ja paljon!

Makuuhuone, viimeinen iso puristus, ja sitten se olis siinä. Ainakin ensimmäinen kierros. Seuraavaa en jaksa vielä edes ajatella. Nyt pitää kaivella kaikki mahdolliset energiat jostain, ja saada se oikea innostus päälle. Ehkä jo viikonloppuna nukutaan taas sängyssä. Torstailla on tapana olla toivoa täynnä!

Vielä menee tovi, ennen kuin saa sisutella ja tehdä loppusilauksia, mutta hyvältä näyttää jo nyt. Suorat seinät ja suora katto. Niin, ja mikä tärkeintä, makkariin vedetään myös sähköt! Ah ihanaa, elämä jatkojohtojen seassa saattaa pian päättyä!

Olen niin innoissani, etten meinaa nahoissani pysyä. Kyllä siitä vain hyvä tulee!

Ihanaa perjantaita!

Vähän erilaisia kuvakulmia. Matot on rullalla, huonekalut siellä täällä, olkkarin lattia täynnä kuraisia kengänjälkiä, eikä mulla ole vielä hajuakaan missä nukun ensiyönä. Mutta voi että, tästä kaaoksesta tulee aina hirveän voimaannuttava olo! Vähän hassua, mutta niin se vain on.

Sellaisia kuvia kaaoksen keskeltä… Kivaa iltaa!