Onpas helpottavaa kuulla, että muidenkin päät on jääneet auton ovien väliin. Ei sillä, että olisin vahingoniloinen, vaan ihan puhtaasti helpottunut. En ole ainoa lajissani! Tuonne blogin Facebook-sivulle rakkaat läheiseni kokosivatkin pientä listaa edesottamuksistani, mutta myönnän, että paljon jäi paljastamattakin. Huh, toisille vain sattuu ja tapahtuu! 🙂

Mutta sitten otsikkoon. Kyllä, nyt tekee mieli vihreää ja vehreää! Tänään oli pakko tehdä pieni reissu Plantagen – Ikea -akselilla ja mukaan tarttui niin sipulikasveja, kuin yrttejäkin. Lisäksi pikkumies päätti ryhtyvänsä kaktusviljelijäksi, joten pieniä alkuja tähänkin projektiin oli pakko hankkia.

Yrttejä pitää toki hankkia lisääkin, mutta näillä saa jo kivasti vihreyttä keittiöön. Helmililjoja, perunanarsisseja ja krookuksia on ollutkin jo kova ikävä, eikä hyasinttikiintiökään tullut täyteen jouluna. Nyt täytyisi vain keksi ruukut jokaiselle. Pienet kaktuspurkit piilotimme ensihätään muffinivuokiin. Toimivat noinkin.

Huomiselle siis istutuspuuhia!

Ihanaa viikonloppua!

Hiphei, se olisi perjantai, ja samalla tammikuukin vetää melkein viimeisiään.

Itse olen ollut tämän viikon hyvin tapaturma-altis. Tai no, sellainen mä taidan olla aina. Nyt vain todisteena mustunut jalka. Kroppani oikea puli on nimittän lonkasta nilkkaan tummansinisten mustelmien peittämä. Vaikka tässä kohtaa vuotta on ihan normaalia kaatuilla jäisillä pihoilla, minä itse vedin matalaksi ihan omissa rappusissa, ja siis sisällä. Keskiviikko iltana kannoin Klaaraa ihan normaalisti yläkertaan nukkumaan, kunnes jalat lähtivät alta. Astuin kai vain huonosti rapun reunalle, ja villasukka luisti alta. Sen verran äidinvaiston tuomia refleksejä, että sekunnin murto-osassa tajusin, että en voi irroittaa käsiäni lapsesta ja ottaa tukea. Niinpä annoin mennä suoraan lonkalleni, kädet ylhäällä tyttöä pidellen. Klaara ei edes hipaissut rappusia, mutta itselläni on kivat askelman raidat nyt muistona tuostakin kaatumisesta. Onni onnettomuudessa, pahemminkin olisi voinut käydä.

Luonnettani kuvaa hyvin se, että kerrasta ei tuo varovaisuus paininut kaaliin, vaan krompsin vielä eilenkin samoissa rapuissa. Niin oli kiire vintille, että “unohdin” astua kaksi viimeistä askelmaa. Siihen sitten lensin tömähtävän etukenon kautta naamalleni rappujen yläpäähän. Farkkujen polveen tuli valkoinen läntti, ja yläkerran aulan valkoiseen lattiaan puolestaan tummansininen.

Olen todellakin ihminen, joka onnistuu krompsimaan lähes missä tahansa. Harva onnistuu jättämään päätäänkään auton oven väliin, mutta minäpä olen onnistunut siinäkin. Vaatii siis jonkinlaista huumoria katsoa vierestä, miten onnistun kerta toisensa jälkeen kaatumaan nenälleni. Täytyy myöntää, että viihdettä olen tarjoillut läheisilleni, tosin lapsena jonkinveran myös huolta ja murhetta vanhemmilleni.

Tänään tuli kuluneeksi kahdeksan vuotta siitä kun mieheni kosi minua. Kihlajaispäivä siis! Jospa koittaisi juhlan kunniaksi pysyä pystyssä! 🙂

Mukavaa perjantaita ja ihanaa viikonlopun aloitusta!

Mieheni piristi minua viime viikolla muutamalla syreenin oksalla, jotka jaksavat ilahduttaa yhä. Vaikka näistä puuttuukin se suomalaisen pihasyreenin tuoksu, tuovat hennon violetin, valkoisen ja vaaleanvihreän sävyt väistämättä palan kesää olohuoneen pöydälle.

Kun juhlahumusta on selvitty, ja herkut lähestulkoon tuhottu, tuntuu arkikin ihan mukavalle vastapainolle. Tämän päivän maanantai moodi oli oikeastaan rentouttava ja energinen. Hyvin nukuttu yö takana, ja edessä uusi viikko täynnä mahdollisuuksia.

Käväisin aamuulla nopeasti paikallisella Tokmannilla hakemassa vaatehuoneeseen uuden lampun palaneen tilalle, ja mitä ihanaa siellä olikin jo nostettu esiin; Siemenpussit, kukkamullat ja turveruukut. Ai että, mutta multasormeni alkoivat syhyämään. Jos vielä kuitenkin jonkun viikon toppuuttelisi itseään, ennen kuin aloittaa kylvöpuuhat. Lähinnä sen ajan voisi käyttää suunnitteluun ja haaveiluun. Kesän kaipuuta tosin ei helpota myöskään Glorian uusin numero, jonka pastellinen kansi laukaisi aivan hillittömän pioni-ikävän!

Kakkua jäi sen verran, että tänään saadaan vielä pienet jälkkärit, mutta muuten se kahdeksan munaa oli ihan hyvä määrä. Tosin syötiinhän sitä sitten santsit – ja santsin santsit. 🙂

Ihanaa uutta viikkoa!

Liirumlaarum, olisihan se pitänyt arvata! Vaan eipä käynyt mielessä, että luonnollisesti lasten pöpöt voivat tarrata äitiinkin. En edes hiljaa mielessäni toivonut säästyväni itse taudilta. En, koska ei tullut mieleenkään sairastella. Ei nyt, kun ei ole aikaa, pelkkää tekemistä ja kiirettä. Vaan minkäs ihminen flunssapöpölle voi! Näitä tulee ja menee, ja nyt vain toivon tämän tulleen menevän yhtä nopeasti kuin se tulikin!

Kukkia piristykseksi, kuinkas muutenkaan. Viidenkympin ranunculuspuska, suolainen hinta, joka lähentelee törkeää. Vaan minkä kukka hinnalleen mahtaa. Onhan ne kauniita, siitä ei pääse minnekään.

Näitä yrttejä tuijotellen, ja toisia sisäisesti nauttien, yritän saada tämän nuhakuumeen poistumaan ennätysajassa. Lauantaille olisi yhdet synttärijuhlat järjestettävänä, ja se vaatii tietenkin jauhopeukalointia ja siivoilua. Nyt siis pari päivää voimien keräystä ennen kunnon puristusta.

Pysykäähän terveinä!

Mukavaa sunnuntai-iltaa!

Silirimpsis!
Se olisi sitten torstai, vaikka mielestäni voisi ihan vallan mainiosti olla jo perjantai. Ei sillä, että mulla olisi sellainen perjantaifiilis, vaan ihan siitä syystä, että viikko on tuntunut pitkältä kuin nälkävuosi. Yhden potilaan sijaan sairastavia lapsia on kaksi, ja nuhakuumeen lisäksi meitä on sitonut kotiin myös vatsapöpö. Koska viikonloppu meni vähän noissa reissufiiliksissä, laskin kauppareissut, ynnä muut arkiset asiat, suosiolla seuraavaan viikkoon. No, täällä sitä sitten on jumitettu, ja tajusin eilen illalla, etten ole sunnuntain jälkeen käynyt roskista tai postilaatikkoa pidemmällä. Hassua sinänsä, että yleensä tälläiset muutamat päivät ei itseäni paljoa keikuta, mutta eilen illalla, kun sain lapset nukkumaan, tuntui, että seinät kaatuvat päälle. Voi, miten ihanalta olisi tuntunut heittää tossut jalkaan ja lähteä juoksemaan!

No, tänään olikin sitten pakko kaivaa auto viikon lumilastin alta (ja sitä oli muuten paljon!), ja lähteä kauppaan ja muille asioille. Tiskiaine loppu, pesuaine loppu, jopa näkkäri ja kananmunat olivat loppu! Siitä hassu talous, että suklaata sentään löytyi! 🙂

Siinä samalla kun hamstrasin ruoka- ja apteekkitavaraa (kenties hieman liioitellustikin), nappasin kolme nippua syvän violetteja tulppaaneja mukaani. Mielessä pyöri vain mainoslause “…kukkansa ansainnut..”, vaikka alkuperäinen iskulause taisikin koskea koulunsa päättäneitä.

Niin, että kaipa minusta, ennen julkisia ja ruuhkaisia paikkoja kaihtavasta kotihiirulaisesta, on sittenkin kehittynyt ihan yhteiskuntakelpoinen yksilö, laumaeläin, joka kaipaa ympärilleen muutakin kuin neljä seinää. Eikä siitä taida olla kuin viikon verran, kun uhosin, että vihaan kaupassa käyntiä ja voisin ulkoistaa koko homman, jos se vain täällä olisi jollakin tapaa mahdollista.

Summa summarum, ihan kiva torstai! Nyt on päästy kylille, ja jääkaappikin on täynnä. Isäni piipahti kylään, ja hei, mä pääsen illalla ulos!

Nyt lohta uunin kautta ääntä kohti, ja sitten lenkille! Kivaa torstaita!

Talossa valitsee outo hiljaisuus, jota rikkoo ainoastaan se syvä hengittämisen ääni, joka kahdesta lapsesta lähtee. Pienempi ei ole nukkunut kunnollisia päikkäreitä aikoihin, mutta tänään, arjen koittaessa, päätin laittaa rytmit kuntoon, ja päiväohjelman pelaamaan. Esikoinenkin jäi tänään kotiin pienen flunssan vuoksi ja nukahti keittiön sohvalle heti lounaan jälkeen. On niin hiljaista ja rauhallista, etten osaa oikeastaan tehdä mitään. Tässä hiiviskellessäni olen kuitenkin pannut merkille, mitkä lattialaudat narisevat pahiten. Pieniä juttuja, joita ei edes ajattele normaalisti, saati kuule kaiken muun menon ohessa.

Nappasin pari kuvaa oliivipuusta, kun sitä menin eilen hehkuttamaan. Onhan siitä lehtiä tippunut ainakin yksi imurin pölypussillinen, mutta onpa niitä paljon jäljelläkin. Puu on todella tuuhea, koska koko kesän haaroitin sen oksia, napsaisemalla poikki kaikki uudet kasvustot.
Lokakuun lopussa kerroin, kuinka oliivipu muutti sisälle talvehtimaan, mutta koska sää tuolloin lähtikin taas lämpenemään, nostettiin puu takaisin kuistille. Sisätiloihin se muutti uudestaan vasta jouluaaton aattona, kun yöksi luvattiin kovaa pakkasta. Siitä saakka puu on nököttänyt työhuoneen ikkunan vieressä, nurkassa jossa ei oikeastaan mitään huonekalua voi pitää, koska vaatehuoneen ovi aukeaa tähän. Tämä on yksi talon kylmimmistä huoneista, ja siinä mielessä oliivipuulle ihan ykköspaikka, ettei tässä huoneessa ole lämpöpatteria ollenkaan. Muiden ikkunoiden läheisyydessä kun oliivi joutuisi kestämään pattereiden posotuksen. Työhuone on myös siitä oiva paikka kasville, että sen ikkunoihin paistaa päivä kirkkaimmin. Tänäänkin aurinko tuikki siihen malliin, että oikein häikäisi välillä.

Jatkan hiljaisuudesta nauttimista. Tätä harvinaista herkkua ei saa päästä menemään ohi tarttumatta sen ihanuteen. Luoja, miten rakastankin hiljaisuutta!

Kaikkea hyvää uuteen viikkoon!

Tallenna

Niin kiva, kuin on välillä käydäkin jossain, on kotiin palaaminen aina mukavaa. Konsertti oli ihan mahtava, varmaan pääsee kokemuksena top kolmoseeni, heti lasten syntymien jälkeen. Nenäliinoihin en osannut varautua, mutta piippuhyllyn paikoilamme sai aika rauhassa vetistellä. Eilen vielä hengailtiin mieheni kanssa päivä Helsingissä, pieniä ostoksia ja ruokailemista, illaksi sitten kotiin. Lauantai-ilta lasten kanssa, tuntui sekin äärettömän mukavalta. Niinhän se on, että pieniä juttuja arvostaakseen pitää välillä olla hetki poissa.

Reilun kuukauden päänsärkyä tuottaneet tekniset ongelmat ovat nousseet taas tänään kiristämään pinnaani. Tusin kukaan on viime aikoina voinut välttyä kuulemasta sanaa palvelunestohyökkäys. No, näitähän on riittänyt, ja kylläpä kiukuttaa. Blogille kun on päivässä varattuna se tietty hetki, ja sen hetken saaminen vaatii suunnittelua ja aikatauluttamista, muiden joustamista ja työaikojen vertailua. Väkisinkin ärsyttää, kun juuri sen kaiken esivalmistelun jälkeen huomaat, että nyt ei vaan onnistu. Lapset odottavat jo seuraava ohjelmanumeroa, ja päivän aikataulut on laadittu. En edes uskalla miettiä kuinka moni postaus on kuukauden aikana jäänyt tekemättä, kun ei vain yksinkertisesti pysty.

Ja, ennen kuin kukaan tarttuu asiaan, tiedän, että hyökkäyksistä koituu paljon paljon suurempaakin ongelmia, kuin bloggaajien postaustahdin rajoittaminen, mutta tämä nyt omasta henkilökohtaisesta vinkkelistä. Harmittavaa, ei sen enempää.

Kaikki joulun hyasintit ovat nyt kukintansa kukkineet mutta pari amaryllistä jaksaa yhä ilostuttaa. Tämä punainen tuossa keittiön tasolla on aivan vastustamattoman kaunis mustaa taustaansa vasten. Jotenkin niin kaunis, vaikken mustan ja punaisen liittoutuman perään yleensä olekaan.

Oliivipuuta tuossa tänään tutkailin, ja näyttää kivasti tekevän jo uutta lehteä. Voisi jo uskaltaa julistaa, että se selvisi talvesta. Ja, ihan ekan kerran tänään, hyasinttiruukkuja tyhjentäessäni, tuli mieleeni kevään esikasvatukset ja yrttiruukut ikkunalla. Ei enää kauaa, ja päästään niihinkin puuhin!

Vähän viluinen ja nuhainen olo (kiitos taas hotellien ilmastoinnin), ja tässä juuri arvon, että hölkällekö vai ei. Glögiäkin jäi joululta pari purkkia, joten taidan ainakin ensin hiukan lämmitellä sen avulla.

Mukavaa snnuntai iltaa, ja ladataan akkuja arkiviikkoon. Se oliskin nyt sitten ensimmäinen täysinäinen pitkään aikaan!

Vaikka juuri nyt nautinkin talvesta ja lumesta, koen silti aina joulun jälkeen jonkinlaista henkistä kevättä. Ihan vain jo tietokin siitä, että päivä alkaa pitenemään ja auringonvaloa on tarjolla yhä enemmän, piristää mieltä kummasti. Mielessäni jaan talven kahteen osaan; Syystalveen ja kevättalveen. Vuoden vaihtuminen toimii sitten näiden kahden jakajana.

Ensimmäinen merkki kääntymisestä kohti kevättä, on tietenkin joulun siivoaminen pois. Mutta, heti seuraavana tulevat tulppaanit heleissä sävyissään, ja se tapahtui tänään. Vuoden ensimmäiset tulppaanit, kuin lupaus keväästä ja lämmöstä!

Näin loppiasaattona ajattelin raivailla kotia taas hiukan järjestykseen ja ottaa joulun virallisen loppumisen siirtymäriittinä kevääseen. Tästä se lähtee, uuden suunnittelu ja valoon tottuminen.

Loppiaisen jälkeen palaa arki. Koulu jatkuu, ja harrastukset heräävät lomiltaan. Elämään tulee taas rytmiä ja jatkuvuutta.

Monelle tämä päivä on yhtä aikaa maanantai ja perjantai. Nautitaan siitä!

Pakko myöntää, että onhan siihen viime vuoteen mahtunut myös paljon kivoja juttuja! Iloisia ja onnellisia hetkiä, uusia kokemuksia, itsensä voittamista ja sitä hyvää oloakin. Kokosin kuvia vuoden varrelta, sekaisin kaikenlaista 12 kuukauden ajalta.

Vuosi 2014 oli ehdottomasti remonttivuosi! Sauna, työhuone, vaatehuone, eteinen, keittiö. Remonttia, remonttia. Edellä mainittujen lisäksi on maalattu olkkaria ja sen kattoa, laitettu arkieteinen kuntoon. Kaikki tämä oli tietenkin helpompaa vauvavuoden jälkeen, mutta työtä on yhä ja jatkamme siitä, mihin jäimme. Myös puutarhassa tapahtui kesällä enemmän, kuin olin uskaltanut edes toivoa.

2014 oli myös reseptivuosi. Blogiin tallentui hurja määrä reseptejä ja ohjeita. Supersuosittuja olivat nutturapullat, mutta amerikkalaisten pannukakkujen ohje taitaa olla yksi vuoden luetuimmista postauksista. Myös pulled pork ja karamellisoidut punasipulit olivat suosittua luettavaa.

2014 blogin kautta tuli tehtyä myös useampi ulkomaanmatka. Catwalkilla ja ammattikuvaajien edessä tuli voitettua monet pelot ja kammot, ja olenkin useita kokemuksia rikkaampi. Sijoittuminen keväällä Indiedays Blog Awardseissa oli tietenkin yksi blogivuoden kohokohta, ja siitä suuri kiitos edelleen teille! Vuonna 2014 puhuttavimmat aiheet olivat nettikiusaaminen, syömishäiriöt ja perheenäidin treenaaminen. Kolme täysin erillistä aihetta, jotka valitettavasti nidottiin liian tiukasti yhteen.

Beauty osastolta suosituimmiksi postauksiksi nousivat rento nuttura hiusklipsin avulla, peittävä meikkipohja ongelmaiholle ja piiloon letitetty otsis.

Mahtuuhan sitä todellakin yhteen vuoteen vaikka mitä! Suuret kiitokset vielä matkaseurasta, ja loistavaa vuodenalkua!

Hei hei vanha vuosi, tervetuloa uusi!
Tästä se lähtee, ja siitä tehdään hyvä! Eikö niin!?

Meillä on yhä joulukuusi paikallaan, ja tontutkin siellä, minne ne marraskuun lopulla aseteltiin. Ajattelin ottaa joulun riisumisen vuoden ensimmäisen päivän tehtäväksi. Tilaa uudelle, koen sen jotenkin niin.

Eilen illalla oli hyvää aikaa miettiä tulevaa ja punnita mennyttä. Musta on ihanaa, että nykyään uudenvuodenlupausten sijaan puhutaan tavoitteista. Se kuulostaakin järkevämmältä. Mietin omia henkilökohtaisia tavoitteitani, ja listasin niitä tärkeysjärjestykseen. Jokaisen tavoitteen kohdalla kuitenkin oma hyvä olo nousi kärkeen. Olla parempi äiti, huoltaa parisuhdetta, nauttia arjesta, ja opetella rentoutumaan. Hyvä olo on aivain näihin kaikkiin. Päätin, että päätavoitteeni on saada se hymyilevä ja naurava Emilia sieltä jostakin takaisin, ja sen myötä onnistua myös muissakin tavoitteissani mahdollisimman hyvin.

Tavoitteiden suhteen pohdin myös sitä, mitä tavoite ylipäätään tarkoittaa. Hetkellistä hyvää oloa, kuukauden päähän asetettua, konkreettisesti mitattavaa muutosta vai pitkäjänteisempää ja kestävää elämänlaadun paranemista. Tässä kohtaa totesin, että nopeiden, ja hetkellisesti ehkä hyvää oloa tuottavien, ratkaisujen sijaan, pyrin tänä vuonna katsomaan asioita hiukan pidemmälle. Ovatko valintani pitkällä tähtäimellä kannattavia. Kantaako toimintamallini vuoden loppuun asti, vai onko riskinä palaa loppuun jo vuoden puolivälissä?

Oli ne tavoitteet sitten työhön ja menestykseen liittyviä, remontointia, opiskelua tai painonpudotusta koskevia suunnanmuutoksia, järkevämpää on katsoa pidemmälle. Turha painaa sata lasissa pari viikkoa tai kuukausi. Järkevämpää on tavoitella tuloksia pidemmälle ajanjaksolle, eikä polttaa itseään loppuun salamatavoitteissa.

Voida hyvin ja olla onnellinen. Onhan sitä siinä. Mutta, mitään deadlinea tälle tavoitteelle tuskin kannattaa asettaa. Elämä on matka, ja matkasta tulisi nauttia!

365 päivää ja 365 mahdollisuutta. Tästä se alkaa!

Hyvää vuotta 2015!