Tiedättekö, kun joskus näkee sellaisia painajaisia, että koko seuraava päivä menee ihmetellessä, mikä on totta ja mikä ei? No minä käytin kuulkaas koko viime yön täiden torjuntaan, ja kun aamulla kello pirisi, olin aivan uuvuksissa siitä kaikesta pyykinpesusta ja saunottamisesta. Kahdeksantuntiseni meni aika tarkkaan koko lailla pyykkäämiseen ja saunottamiseen. Milloin oli vuorossa kodintekstiilit, milloin lapset. Mä olen ehkä vähän hysteerinen tämän täiasian kanssa, ja kannattaisi varmaan odottaa, että niitä ihan oikeasti tulisi ennen kuin menettää yöunensa, mutta minkäs teet! Ja hei, siinä unessa mä kehitin niin loistavan suunnitelman tuohon operaatioon, että sitten tosi paikan tullen olen varmasti hurjan tehokas. Tai lamaannun täysin. Sekin jää nähtäväksi – tai toivottavasti ei.
Se miten nuo täit ylipäätään eksyivät uuniini on toki varmaan ihan tulkintakysymys. Veikkaan kuitenkin, että tällä viime aikojen hiustenrassaamisella oli osansa asiassa. Tosin aamulla olin ihan tyytyväinen, kun päässäni ylipäätään oli hiukset. Muistan nimittäin ajelleeni viime yönä koko perheen kaljuksi. 😀
Mutta verenimijöistä iloisempiin aiheisiin, ja viikonloppuun. Ei niin mitään ihmeellisiä suunnitelmia, ja sekös juuri parasta onkin! Siivouksetkin suoriteltiin jo eilen alta pois, joten tänään päästään suoraan asiaan, eli nauttimiseen. Villasukat, leggingsit, suuri villapaita. Siinä viikonlopun luottoasu, jolla pärjää aivan varmasti. Ja jos nyt sattuisi, että sääennuste on ihan hakoteillä, ulkoilut voisi kuitata vähän pidemmällä “ruskaretkellä”.
Niin tai näin, viikonloppu mennään rennosti. Menkää tekin! ♡
P.S. ajattelin kuvata välillä jotain muutakin kuin niitä samoja nurkkia, mutta vaatii näköjään opettelua, että osaa katsoa kotiaan “uusin silmin”.
P.P.S. Muistakaa osallistua karttajulisteen arvontaan. Postaukseen pääsette tästä.
Toivottavasti teillä on takana hyvin nukuttu yö. Minua valvotti ulkona pauhaava tuuli, ja aamulla kello pirisi tietenkin kesken parhaiden unien. Nukkumisen kautta kuitenkin sisustamiseen, eli tänään vähän juttua makuuhuoneen uudistamisesta, tai sanotaanko raikastamisesta, jonka pääsin toteuttamaan yhteistyössä Ellos:n kanssa. Koska makuuhuoneemme on ollut ns. valmis vasta vajaan vuoden, ei se tietenkään kovin suurta uudistusta huutanutkaan. Tulin oikeastaan siihen tulokseen, että pelkkien tekstiilien päivittäminen riittä tässä kohtaa.
Meillä on oikeasti todella vähän niin sanottuja liinavaatteita. “Vanharouva”, eli makuuhuoneen ruusukuvioinen antiikkikaappi kätkee sisäänsä meidän talouden lakanat ja pyyhkeet, ja tila riittää oikein hyvin. Olen nimittäin aika nirso lakanoiden suhteen ja pyyhkeitäkin ostan todella harvoin. Kuivausrumpu on siitä näppärä, että kodintekstiilit saa yleensä suoraan pesusta takaisin käyttöön. En myöskään fanita suuresti erilaisia lastenhuoneen tekstiilejä, vaan meillä on molemmille lapsille hillitty kuviollinen pussilakanasetti, ja muuten lakanakaapin sisältö on sellaista, että se sopii väritykseltään ihan jokaiseen huoneeseen. Mennään siis hyvin neutraalilla paletilla ja suosikkimateriaalini lakanoissa onkin pitkään ollut pellava.
Ellokselta valitsin meille uudet Juliette pussilakanasetit, sekä saman sarjan valkoisia tyynyliinoja ja ihanan hapsureunaisen helmalakan. Tuon Juliette -sarjan tuotteet ovat GOTS -sertifioituja (Global Organic Textile Standard) ja kuuluvat Elloksen Conscious Choise valikoimaan. Koska harmaata liinavaatekaapista jo löytyykin, päädyin inan lämpöisempään kitinharmaaseen sävyyn, joka lämmittää makuuhuoneen tunnelmaa vähän syksyisempään, ja jopa talvisempaan tunnelmaan. Valkoiset tyynyliinat ovat mielestäni petauksen kuin petauksen kulmakivi ja niitä voi helposti yhdistellä melkein mihin tahansa pussilakanaan.
Meillä ei oikeastaan ole pitkään aikaan ollut “tavallisia” puuvillalakanoita, ja vähän yllätyinkin tuosta Elloksen puuvillalaadusta. Se on nimittäin yhtä pehmeää kuin trikoolakana, mutta kuitenkin ihanan kevyttä. Ei lainkaan sitä uusien lakanoiden karheutta tai tärkättyä kovuutta, vaan sellainen suloinen pehmeys, mikä tulee lakanapuuvillaan yleensä vasta ajan ja pesujen myötä. Kovin harvoin miehenikään esittää mielipidettään tämänkaltaisissa asioissa, mutta nyt on kuulemma kivan pehmeät lakanat. 🙂
Vaikka pellavasta materiaalina pidänkin, pellavalakanoissa on usein se vika, että peitto tahtoo karata pussilakanan sisältä. En ollut tullut ajatelleeksi asiaa, eikä se järin ole itseäni haitannut, mutta näin muutaman puuvillalakanoissa nukutun yön jälkeen tiedostan muutoksen varsin hyvin.
Myös harmaan (ja vähän liian tönkön) helmalakan vaihtaminen valkoiseen ja keveämpään, raikasti mielestäni koko makuuhuonetta. Ja voi vitsi, miten tykkään noista hapsuista! Ja jos vertaa noihin edellisen makuuhuonepostauksen kuviin, niin valkoinen helmalakana kevensi aika paljon suurta sänkyä, ja koko huoneen fiilistä.
Juliette pussilakanasetit, Juliette tyynyliinat sekä Juliette helmalakana Ellokselta. Samasta paikasta on myös makuuhuoneen pellavalaskarit, matto, torkkupeitto sekä pallomaljakko. Lisää Elloksen makuuhuonetekstiilejä löydät täältä. GOTS‐sertifikaatista voit lukea enemmän tämän linkin takaa ja Elloksen Conscious Choise -tuotteista puolestaan löydät lisätietoa täältä.
Kylläpäs se tuntuukin hassulta, että ollaan jo lokakuussa. Jotenkin tuo syyskuu mennä livahti, että hups heijaa vain! Lokakuu viimeistään tuo mukanaan sen ihan kunnon syksyn. Tässä kuussa nimittäin pimeys alkaa painaa päälle, ja luonto sekä maisemat ottavat selvän eron vihreyteen. Itselleni juuri tästä syystä loka- ja marraskuu ovat yleensä ne pahimmat, mutta vuosi vuodelta selviän niistä myös huomattavasti paremmin. Niinpä taputtelen itseäni jälleen olalle muistuttaen, että ne omat valinnat ja oma asenne kuljettavat pisimmälle syksyn pimeydessäkin.
Nykyään on valloillaan erilaisia teemakuukausia, ja vanhan tipattoman tammikuun rinnalle on tullut esimerkiksi sokeriton syyskuu ja lihaton lokakuu. Koska en vielä ole päässyt mukaan näihin kansallisiin teemakuukausiimme, ajattelin tehdä tästä lokakuusta ihan oman teemakuukauteni. Enemmän terveellisiä valintoja ja enemmän rentoutumista. Paljon unta ja ulkoilua raikkaassa syysilmassa! Ja, koska ihoni on taas alkanut oireilemaan yksittäisten finnien muodossa, ajattelin, että nyt on hyvä aika ottaa taas takaisin tuo kesäinen kauneusruokavalio. Vehnä, sokeri ja maitotuotteet minimiin, niin johan siitä kiittää ihon lisäksi myös yleinen jaksaminen. Housunkauluksesta puhumattakaan! 😀
Kuunvaihteen lisäksi nyt eletään kuitenkin ihan tavallista sunnuntaipäivää. Takana on 11 tunnin (ei niin tavalliset) yöunet, ja päivän bucket list pitää sisällään varsin tavallisia sunnuntaijuttuja. Sen lisäksi, että näin uuden viikon kynnyksellä tahdon pyykkikorien pohjat näkyviin, tänään myös syödään pitkän kaavan kautta, poltellaan kynttilöitä ja tehdään pitkä sunnuntaikävely. Haaveissa on myös liinavaatekaapin siivous. Olen nimittäin huomannut, että sunnuntainen organisointi auttaa myös jollakin hassulla tapaa oman mielen organisoinnissa. 🙂
Suloista sunnuntaita ja leppoisaa lokakuun aloitusta! ♡
PS. Hiuskriisissä ei juuri ole päästy eteenpäin… Puuuuhhh!
Long time no see! Tai no, suhteellista sekin. Facebook kuitenkin jo muistutteli, että Uusi Kuu -sivun seuraajat eivät ole kuulleet minusta pitkään aikaan, joten rikotaan radiohiljaisuus! 🙂
Siitä maanantain intiaanikesästä tiputtiin taas takaisin hyvinkin syksyiseen fiilikseen, ja jos nyt ihan suoraan sanotaan, niin itselleni tuli heti jotenkin tasapainoisempi olo. Että heittää nyt kesää sinne, missä on jo asennoiduttu syksyyn. Laittaa pienen pään vallan pökkyrälle! 😀 Jos olenkin sellainen hyggetyyppi ihan vuoden ympäri, niin kyllä tämä syyshygge vain on sitä ihan lajinsa parasta antia. Villapaidat, villasukat, kynttilät ja kaikki se muu, minkä tämä vuodenaika tuo mukanaan, on ehkä kuitenkin jopa vielä enemmän minua, kuin hellemekot ja sandaalit. Vaikka kivahan se on molemmista nauttia. Tosin lyhenevät päivät tuovat mukanaan myös jonkinlaisen syysväsymyksen. Tähän aikaan vuodesta nimittäin kehoni vaatisi parituntiakin pidemmät yöunet kuin kesällä.
Samaan aikaan, kun elämä alkaa kutistua sisätiloihin, huomaan joka vuosi kamppailevani jonkinlaisen blogikriisin kanssa. Viimeiset pari päivää olen jälleen kompuroinut saman asian kanssa, ja tällä kertaa tuskaa lisää sekin, että olen muuttunut yhä kriittisemmäksi kuvieni suhteen. Välillä on ihan meinannut itku tulla, ja tekisi mieli takoa päätä seinään. Onneksi jossakin syvällä sisälläni asuu kuitenkin se positiivari ja järjen ääni, joka muistuttaa siitä tekemisen ilosta. Että pitää tehdä niin kuin itsestä hyvältä tuntuu, ja muistuttaa itseään jatkuvan sättimisen lisäksi myös siitä, että ihminen taitoineen kehittyy kyllä, vaikka kaikki ei yhdessä yössä tapahtuisikaan. Voisin vaikka vannoa, että noista sisältäni kumpuavista viisauksista hyötyy blogikriisin lisäksi monessa muussakin asiassa. Tekemisenilo ja ilolla tekeminen kun ovat lopulta aika suuressa roolissa elämässämme: Emme voi miellyttää kaikkia, mutta itseämme useimmiten! 🙂
Koska syksy vie ajatukset vääjäämättä myös talveen, ja talvi luonnollisena jatkumona jouluun, voinen tunnustaa, että omat ajatukseni ovat aika ajoin jo karanneet sinne loppuvuoden suureen juhlaan. (Kun en nimittäin malttaisi millään odottaa, että pääsisin vihdoin näkemään meidän joulukotijutun). Onneksi lehtipinostani löytyy kuitenkin valtava määrä joululehtiä, joilla tätä joulunnälkää sopii taltuttaa. Ensimmäiset onkin jo kaivettu naftaliinista ihan sillä ajatuksella, että nyt jos koskaan on hyvä aika kerätä luonnosta kaikkea mahdollista kodin koristamiseksi. Kohta on myös hyvä aika napsia villiviini alas rapunpielestä ja kietoa muutama kranssi loppuvuoden iloksi.
Sellainen syyshygge tällä kertaa. Nyt toivottelen teille oikein tunnelmallista syystorstaita!
Lupailivat intiaanikesää, ja sitä lämpöä tosiaan tuli. Asiat voisivat olla näin syyskuun lopussa huonomminkin, joten tästä kannattaa nauttia. Tosin sitä kaminaa tulee tuskin tänäänkään käytettyä, sen verran paljon tuo aurinko lämmittää jopa sisätiloissa.
Tällaisessa vanhassa talossa syksyn tulon huomaa kuitenkin lattioista. Villasukat ovat tarpeen, mutta paras apu tulee sisäkengistä. Huomaankin viimeisten vuosien aikana tulleeni yhä enemmän ja enemmän äitiini (ja äidinäitiini), sillä en osaa enää olla ilman sisäkenkiä. Ja mitkään pehmöhöttö aamutossut eivät enää kelpaa, vaan jalassa pitää olla jotakin tukevaa. Birkenin sandaalimalli tai umpinainen huopakärki toimivat molemmat, pääasia on, että pohjasta löytyy pitoa ja lämmöneristettä. Sisäkenkiin kun vielä pukee villasukat, niin johan sitä tarkenee kylmillä lattioillakin hiippailla. Ja kiittääpä muuten selkäkin!
Syksyn kunniaksi meillä eristettiin eilen myös eteisen ja kuistin välinen ovi. Tänä syksynä pitää koittaa, josko saataisiin pidettyä tuo eteisen ja olkkarin välinen ovi auki, ja lämpö pääsisi paremmin kiertämään livahtamatta kuitenkaan kuistille. Nähtäväksi jää, miten järjestely toimii, mutta onpahan ainakin yritetty. Muita viikonlopun syysvalmisteluja olivat pihan siivoaminen ja polttopuiden sisään ajaminen. Lämpimästä kelistä huolimatta nyt syksyttää siis luonnollisesti oikein kunnolla. Vaihdoinpa rappusilta nuutuneet orvokitkin kynttilälyhtyihin, ja testasin nopeasti, että rapunpielen tuijaan jätetyt valotkin yhä toimivat. Myös viimeisetkin mårbackat muuttivat keittiön ikkunalle talvehtimaan. Näiltä osin syksy saa siis edetä tämän lämpöaallon jälkeenkin. 🙂
Muuten viikonloppuna valmistauduttiinkin sitten vain uuteen viikkoon. Maanantai nimittäin tuntuu huomattavasti mukavammalta kun koti on siisti, pyykkikorit vähintään puolityhjät ja alkuviikon ruoka löytyy valmiina jääkaapista.
Tänään jatketaan vähän kamerajutuilla ja valokuvauksella kaupallisessa yhteistyössä Olympus:n kanssa. Muistatte ehkä, kun kirjoitin teille tuossa heinäkuun lopulla yleistä juttua valokuvaamisesta ja vertailin erilaisia objektiiveja. Mikäli postaus on jäänyt lukematta ja aihe kiinnostaa, löydät sen täältä. Tuolloin mentiin hippasen syvemmälle ISO-arvoihin, aukkoon ja suljinaikaan, mutta tänään ainakin yritän pitää tekstin jotenkuten kevyempänä! 🙂 Lisäksi tässä postauksessa on pientä vertailua kahden Olympus:n suosituimman kameran kesken, eli juttua myös siitä, miksi minulta löytyy PENin sijaan tuo OM-D.
Mutta hei, sen pidemmittä puheitta lähdetään liikkeelle!
Pitkä matka on tultu siitä, kun sain ensimmäisen digikamerani (Olympus merkkisen) ja koko valokuvaaminen ylipäätään muuttui. Tuolloin elettiin kai vuotta 2005. Digipokkarin jälkeen seuraava Olympus -kamerani olikin sitten jo minijärkkäri OM-D E-M10, ja matkan varrella tuo kamera on vaihtunut tähän nykyiseen, vähän uudempaan malliin, eli OM-D E-M10 Mark II -kameraan. Tiedän kyllä, että Olympus PEN on suosittu järjestelmäkamera, mutta koska itselläni ei kyseisestä mallista ollut minkäänlaista kokemusta, lainasin tätä postausta varten Olympus PENin, jotta saisin hieman kosketuspintaa aiheeseen.
Heti kättelyssä voin sanoa, että kameroiden kuvanlaadussa ei tällaisissa kuvissa ole mitään eroa. Blogikuvat, kuvat lapsista ja merkkipäivistä, tai vaikka lomamatkasta, tallentuvat hyvin molemmilla kameroilla, mutta ehkä suurin ero on tuo OM-D:n vähän ammattimaisempi olemus ja käyttö. Toki omalla kameralla kuvaaminen on hiukan kuin autolla ajamista, eli säädöt tulee tehtyä sen enempää miettimättä, mihin kameran osaan kulloinkin koskee. Sormet ikään kuin tekevät työtä automaattisesti, vähän kuin jalka painaa autossa jarrua tai kytkintä korvienvälin sen enempää miettimättä, onko kyseinen poljin oikealla vai vasemmalla. OM-D:n kaksi säätörullaa tekevät mielestäni kameran aukon ja suljinajan säätämisestä nopeampaa, ja tekniikka vastaa esimerkiksi Canonin ammattijärkkärini käyttöä.
Toinen huomattava ero on etsimen käyttö, eli siinä missä Olympus PENillä kuvataan takanäyttöä käyttäen, OM-D:llä on mahdollista käyttää näytön sijaan myös etsintä, eli katsoa suoraan kameran läpi. Tämä on asia, joka mielestäni hyödyttää varsinkin silloin kun kuvan sommittelussa haluaa olla erityisen tarkka, tai vaikkapa oikein kirkkaana kesäpäivänä, kun kameraan pääsee valoa niin paljon, että takanäytön kuva palaa väkisinkin puhki. Etsimen läpi kuvatessa kahden säätörullan käyttö on oikeastaan liki pakollista, koska yhden säätörullan käyttö vaatii tietenkin rullaamisen aikana myös nappulan painamista, ja tämä olisi hankalampaa, kun kamera on kiinni poskessa. 🙂
Näiden edellä mainittujen lisäksi yksi mielestäni huomionarvoinen seikka on OM-D:n ja PENin välinen ero kameran äänekkyydessä. Nimittäin minun korvaani PENin suljin on aika äänekäs tuohon omaan kameraani verrattuna. OM-D:llä on mahdollista ottaa kuvia myös täysin äänettömästi, eli huomaamattomasti. Tästä hyötyy paitsi silloin, kun sulkimen ääni häiritsisi kuvaustilannetta, mutta ehkä eniten ihmistä kuvatessa. Kuvia räpsiessä, kun kuvattavalla usein silmät räpsyvät sulkimen tahdissa. 🙂
Erojen lisäksi noilla kameroilla on myös valtavasti yhteistä! Kuten jo mainitsin, molemmat tuottavat hyvää kuvaa, ja mikä tärkeintä, samat objektiivit käyvät molempiin kameroihin. Tunnen ihmisiä, jotka ovat hankkineet mukavasti objektiiveja PENiinsä, ja päättäneet kuitenkin vaihtaa OM-D -kameraan. Tässä kohtaa ei siis tarvitse laittaa koko objektiiviarsenaalia uusiksi (kuten vaikkapa usein Canonin kohdalla joutuu tekemään), vaan samat objektiivit sopivat molempiin Olympus -malleihin.
Molemmissa kameroissa on myös WiFi- joten kuvat on helppo siirtää älypuhelimelle langattomasti ja laittaa samantien vaikkapa Instagramiin tai Facebookiin. Myöskin peruskuvausominaisuudet ovat samat, eli jos osaat käyttää toista näistä kameroista, osaat käyttää myös sitä toista! Tätä seikkaa voisi vaikkapa verrata tietokoneen käyttöjärjestelmään tottumisella. 🙂
Lyhyenä yhteenvetona ajattelisin itse Olympus PENin olevan vaihtoehto kuvaajalle, joka miettii järjestelmäkameraa digipokkarin tilalle. Jos taas etsit ihan oikeasti ammattimaisempaa järjestelmäkameraa ja haluat edistyä manuaalikuvauksessa, suosittelen harkitsemaan OM-D:tä!
Mennään taas myös hetkeksi objektiivien pariin, sillä onhan objektiivi puolet kuvasta! Nyt jos koskaan kannattaa lukaista tuo edellinen postaukseni, sillä polttovälit ja aukko on väännetty siellä enemmän rautalankatyyliin. 🙂
Tässä postauksessa olen käyttänyt kolmea erilaista Olympus -objektiivia. Kuten viimeksi kirjoittelin, tykkään itse kiinteän polttovälin objektiiveista, ja omaan kameraani minulla on niitä kolme:
Lyhykäisyydessään nuo millit siis kertovat sen, paljonko kuvaan mahtuu, jos kuvaaja seisoo kuvattavasta kohteesta tietyllä etäisyydellä. Mitä pienempi mm-luku on, sen laajempi kuvakulma kennolle piirtyy. Suosikkini on tuo 45mm f1.8 –objektiivi, joka omaan silmääni tekee kauneinta jälkeä. Koska polttoväli on kuitenkin aika pitkä (tässä taas tämä epäloogisuus, eli mitä suurempi mm-luku=pidempi polttoväli, sitä kapeampi kuvakulma), tulee sisätiloissa usein seinät vastaan, ja siitä syystä tuo 25mm f1.8 –objektiivi on useimmiten kuitenkin valintani.
F-luku kertoo sitten enemmän objektiivin valovoimaisuudesta, eli nopeudesta. Monelle harrastajakuvaajalle tämä on kuitenkin enemmänkin sellainen syväterävyysjuttu. Nimittäin mitä pienempi f-luku (eli mitä suurempi aukko), sitä lyhyempi syväterävyys. Eli toisin sanoen, mitä pienempi f-luku, sitä paremmin kuvattava kohde erottuu sumentuvasta taustastaan.
Moni harrastaja kuitenkin sokeutuu tuon f-luvun kanssa ja ajattelee, että mitä pienempi f-luku objektiivissa ilmoitetaan sen sumeampaa taustaa kuviin saa. Tämä ei kuitenkaan ole ihan niin yksioikoista. F-luku on nimittäin vain yksi kolmesta asiasta, jotka vaikuttavat tuohon syväterävyyteen. Kaksi muuta seikkaa ovat objektiivin polttoväli ja kuvausetäisyys/tarkennusetäisyys. 30mmf3.5 Macro-objektiivilla ei siis saa yhtään sen vähempää utua kuviin, kuin vaikkapa tuolla 45mm f1.8 –objektiivilla!
Tämä johtunee siitä, että macro-objektiivin tarkennusetäisyys on eri kuin 45millisessä. Toisin sanoen, macron kanssa kamera jaksaa tarkentaa, vaikka olisit vain 14 millin päässä kohteessa. Ja mitä lähemmäs kohdetta kameralla menee, sen lyhyempi on myös syväterävyyden alue. Tuo 30mm f3.5 Macro-objektiivi tekee siis vielä enemmän utua kuviin, kuin 45mm f1.8 –objektiivi.
Merkitsin kolmeen tämän postauksen kuvaan tuon käytetyn objektiivin, jotta taas hahmottaisin teille niiden eroa. Postauksen ensimmäinen kuva on kuvattu 45mm f1.8 –objektiivilla ja tuon kauemmaksi en siis kohteesta mahtunut menemään, eli kuvaan ei kovinkaan laajaa kuvakulmaa tullut. Taasen tämän kappaleen yläpuolella oleva kuva on kuvattu 25mm f1.8 –objektiivilla suurin piirtein samasta paikasta, ja kuvaan mahtuu jo paljon enemmän! Molemmissa kuvissa f-luku on se objektiivin sallima suurin aukko, eli 1.8, mutta sitä utua tulee lähinnä noihin kuvien etualalla oleviin oliivipuun oksiin.
Tuossa alapuollella esimerkki 30mm f3.5 Macro-objektiivin syväterävyydestä 3.5 aukolla. Oikeastaan vain callunan kukinnon varren nukka on pikkuruiselta osalta skarppi, ja kaikki muu kuvassa epäskarppia. Kuva olisi siis kauniin utuinen vaikka olisin asettanut f-luvuksi tuplat!
Kuvaan itse aina raakakuvaa (RAW), eli kameran jälkeen kuva pitää “kehittää” tietokoneella, eli jälkityöstää kuvankäsittelyllä. Näissä kuvissa tätä jälkikäsittelyä on nyt mahdollisimman vähän, eli päädyin lähinnä suoristamaan kuvat ja korjaamaan joitakin ylivalottuneita kohtia. Tämä siitä syystä, että kuvat olisivat mahdollisimman paljon sitä luokkaa, mitä kamera tekee. Kameralla voi toki kuvata myös valmista jpeg -laatua.
Jälleen kerran, mikäli uuden järjestelmäkameran hankinta tuntuu ajankohtaiselta, Olympuksen verkkokaupasta saa runsaasti alennuksia 8.10.2017 saakka.
Koodilla ”OMDjaPEN” saat seuraavat alennukset (+ ilmaiset toimituskulut):
Farkut vaihtuivat mukaviin kotipöksyihin ja kotona tuikkii kynttilät. Lapset on ruokittu ja kaupassakin on käyty, joten tästä on ihan hyvä laskeutua viikonlopun viettoon. Kahvikupposeni jälkeen ajattelin livahtaa sohvalle kirjan kanssa, mutta todennäköisesti päädyn leikkimään ponikampaamoa. Molemmat oikein hyviä vaihtoehtoja.
Harvemmin tulee käännettyä kamera kohti ikkunoita, mutta tänään ajattelin tehdä senkin. Vähän niin kuin viikonlopun kunniaksi pääsee tuo vanhaherrakin taas vaihteeksi kuviin. 🙂
Ulkona sataa värikkäitä lehtiä ja sää on jopa niin syksyinen, että mietin, laittaako myös kaminaan syksyn ensimmäinen tuli. Ei siis niinkään lämmön, vaan ihan tunnelman vuoksi!
Rentoa ja rentouttavaa perjantai-iltaa myös teille! ♡
Päivä päivältä alkaa syksyisemmät jutut kiinnostamaan, ja vaikka kesäkukat nyt ulkona vielä jaksavatkin porskuttaa, laitoin kuistille jo pieniä syysistutuksia. Oikein tuli syksyinen fiilis, ja kuistikin näyttää heti astetta siistimmältä!
En juurikaan haaskaa rahojani sellaisiin välikausikasveihin, kuten koristekaalit. Ne kun eivät kuitenkaan kestä pakkasia, ja kesäkukat taasen jaksavat niihin pakkasiin asti, jonka jälkeen ruukkuihin saa iskeäkin jo havut ja callunat. Sen sijaan yritän hyödyntää kaikki vihreät kesäkukkaistutusten “höysteet” ja käyttää niitä vielä syksyllä uudelleen. Esimerkiksi nuo hopeavitjat (tai hopeaputoukset) ostin aikaisin keväällä ja ne kasvoivatkin aluksi sisätiloissa. Kunnes pakkasvaara oli ohi, laitoin kasvit kesäkukkaruukkujen reunoille, ja nyt kaivoin mullasta pieniä tupsuja hopealangan ja callunoiden seuraksi. Samasta syystä kesäkukkaruukkuihini eksyy joka kevät myös esimerkiksi murattia. 🙂
Viime keväänä päätin ilotella väreillä kesäkukkien kanssa oikein kunnolla, ja ikuisen valkoisen sekä vihreän lisäksi meillä kukkikin pinkit, keltaiset, oranssit ja violetit kukat. Vaikka kesällä nuo värit oikein kivoilta tuntuivatkin, täytyy myöntää, että nyt nuo hillitymmät sävyt taas sopivat omaan silmään paremmilta. Mutta antaa miljoonakellojen ja leijonankitojen kukkia ulkona vielä ihan rauhassa, tai ainakin niin kauan kuin vain suinkin jaksavat!
Eikä nuo juuri kaipaakaan kuin kynttilöitä seurakseen!
Niin on ollut vauhdikas viikonloppu täynnä ohjelmaa, että ihan jopa tervetullut tällainen lazy sunday. Villasukissa hipsuttelua ja pieniä kotitöitä, niistä on tämä sunnuntai tehty. Olin tosin ajatellut, että tähän päivään olisi mahtunut myös jonkinlaisia syysistutuksia, mutta niiden suhteen näyttää kyllä huonolta. Olen nimittäin kahden vaiheilla, että josko sitä pyöräyttäisi omenakaurapaistoksen. Samaisella lajilla herkuteltiin eilen illalla naisporukalla, ja nälkä kasvoi syödessä – kuten tapana yleensä on!
Inspiroiduin tänään vähän kuvailemaan noiden sinisten luumujen innoittamana. Meillä kun harvemmin on mitään värejä keittiössä, niin tuo luumukulho tuo mukanaan raikkaan värituulahduksen.
Viikonloppu mennä hurahti tällä kertaa niin nopeasti, että voisin jopa aloittaa siitä perjantaista ihan uudestaankin. Mutta nautitaan nyt tämä sunnuntai vielä sen enempää maanantaita miettimättä. Teillekin toivottelen oikein leppoisaa iltapäivää ja iltaa! ♡
Vähän vaaleaa kuvaa eilisen tasapainoksi, eli kuvia makuuhuoneesta! Mitään kovin syksyistä en nyt tänne keksinyt ja makuuhuone on muutenkin jäänyt vähän oman onnensa nojaan, sillä en ole kehittänyt esimerkiksi tuolle vanhalle kattokruunulle mitään parempaakaan vaihtoehtoa, vaikka se viime syksynä makkariin ikään kuin “väliaikaisesti” laitettiinkin. Joko se edustaa niitä asioita, joihin silmä tottuu, tai sitten se on ihan passeli tuohon, eikä kaipaa vaihtamista. En ole vielä päättänyt, kumpaa kategoriaa tämä nyt sitten on…
Mutta katosta lattiaan, ja erityisesti mattoon! Tuossa jokin aika sitten pesetimme kasan mattoja, joista osa oli odottanut pesulaan pääsyä jo tovin aikaa, mutta vasta koiran oksennettua useammalle käytössä olevalle matolle (miten koira voikin aina haluta tehdä tuon matolle!? Ja miksi ihmeessä pitää vaihtaa matolta toiselle, eikö sitä kaikkea voisi kyökätä siihen yhdelle ja samalle!!??) saimme aikaiseksi kiikuttaa mattokasan pesulaan. Reilun viikon verran elelimme lähes matotta, ja siinä samalla mieli ikään kuin pyyhki muistijäljen mattojen koko olemassaolosta. Hyvä näin, sillä koko mattoasiaa tuli taas katsottua uusin silmin, ja lattiatekstiilit hakeutuivat uusille paikoilleen.
Nuo kaksi Elloksen ryijymattoa hankin viime syksynä olo- ja pianohuoneeseen, mutta ne osoittautuivat lopulta liian pieniksi alkuperäisille paikoilleen ja korvasinkin ne isommilla samanlaisilla. Nämä kaksi pienempää jäivät ikään kuin ylimääräisiksi, ja toinen löysikin heti paikkansa isosta eteisestä ja toinen yläkerran aulasta. Tämän viimeisen rallin jäljiltä makuuhuoneen ja yläkerran aulan matot kuitenkin vaihtoivat paikkaa ja ihmettelenpä suuresti, miksi en heti alkujaan sijoittanut tätä toista ryijymattoa makkariin! Sillä vaikka se harmaa villamattokin oli ihan kiva, niin kyllä koko huone raikastui mattorallin myötä. Aika pienillä asioilla on sitten ihmeen suuri vaikutus!
Muuten makkari onkin sitten ihan entisessä asussaan. Ehkä pitäisi ottaa myös tuo valaisin pois katosta ja katsella sitäkin asiaa uusin silmin. 🙂
No, mutta sitä sitten toisella kertaa! Nyt toivottelen teille mukavat tiistain jatkot!
