Huh, miten nuo kaikki pihatyöt vievät aikaa! Just nyt tuntuu ehkä ihan pikkuisen epätoivoiseltakin, myönnetään. Ruohonleikkaus on aloitettu varovasti, jokaista kiveä ja juurakkoa, kun ei vieläkään ihan täysin olla saatu kaivettua näkyviin, mutta kaipa se siitä. Ensi keväänä ehkä kaikki on jo hiukan helpompaa.
Mitä enemmän aikaa kuluu ulkona, sitä vähemmän tietysti jää aikaa olla sisällä, ja koti on hyvinkin sen näköinen. Mutta niinhän siinä käy joka kevät; Pihatyöt tehdään silloin kun on niiden aika, ja sisällä saa vuoden mittaan olla ihan kyllästymiseen asti. Elämä on aivan liian lyhyt jokaisen voikukan vihaamiseen, joten yritän olla itselleni armollinen. Heinäkuussa, näyttää pihakin varmasti paremmalta! Sensijaan sisällä tuskin tilanne helpottaa ihan hetkessä, joten pitää ruokkia omaa sisäistä sisustajaansa, ja uppoutua lauantaina napsimieni kuvien tunnelmaa. Sannan showroomilla on esillä Pernille Gorydonin tuotteiden lisäksi BeckSöndergaard, ja tietysti aina niin ihana Tine K. Lupasin tunnelmapaloja, ja tässäpä niitä sitten olisikin. Muutamasta sadasta kuvasta tuli osasta ihan skarppejakin, Klaara kainalossa kun oli kuvaaminenkin hiukan haastavampaa.

Ehkä ihan pakko sutia tota Kalklitirin kalkkimaaliakin seinään mahdollisimman pian. Livenä ihan törkeän kaunis!

Mutta nyt: nokkonen voikukka nokkonen…. Plaahh!

Eikös sitä toukokuun lopulle lupailtu Helsinkiin Granitin avajaisia!? 30. toukokuuta on jotenkin iskostunut mieleeni, korjatkaa jos olen väärässä. Kaukana on Helsinkikin, mutta ei sentään ulkomailla. Pitänee ehdottomasti poiketa! Jos ei nyt ihan avajaisiin, niin alkukesästä jokatapauksessa.
Musta-valko-harmaaseen kaavaansa kangistunut Granit myy edullisia säilytys- ja sisutusratkaisuja. Hintatasoltaan edullinen kauppa tarjoaa tuotevalikoimaa klemmarista salmiakkiin ja lyijykynästä kattovalaisimeen. Yksinkertainen ja selkeä muotoilu istuu melkein kotiin kuin kotiin. Niin, ja yhteistyössä polkupyörävalmistaja Stålhästenin kanssahan Granit on tuonut markkinoille aika ihanat retrofillarit!
Kokosin alle muutamia tärppejä kotitoimistoon, puutarhaan, säilytykseen, keittiöön ja kylpyhuoneeseen. Paperiliittimet, pahvitagit, liitutaulukalenteri ja vaaterekki ovat ainakin täällä hankintalistalla. Pieniä lasipulloja pitää hakea omatekoista yrttimaustettua oliviiöljyä varten, ja kenties pihaan ja puutarhaankin voisin joitakin juttuja katsoa. Rouheat saviruukut voisivat saada parissa kesässä kivan patinan ylleen. Meillä on muuten Niilon vauva-ajoilta säästyneitä Granitin vauvanvaatteita parhaillaankin käytössä!
Mitenkä te? Joko odotatte avajaisia, vai onko tää ihan perussälää, jota löytyy kyllä muualtakin?

Kuvat granit.se

Niin, ja terkut sairastuvalta. Aloitettiin vissiin kierros alusta….

Blogipohjani on tällä hetkellä pienen säädön alla. Jostain syystä teksti ja kuvat pakkautuvat jatkuvasti kovin kapeaksi, ja blogin ulkonäkö ei ole aivan sitä, mitä alunperin tilasin. No, onneksi työtä tekee, joku itseäni huomattavasti taitavampi, ja tulos on varmasti sen mukainen. Tämäkin postaus siis toivottavasti näyttää pikapuoliin hivenen paremmalta.Kuvissa mun tämänpäiväistä kahvitaukotunnelmaa. Hortensiaa, en ole vielä raaskinnut vielä ulos tai edes kuistille, sillä se on niin ihana ruokapöydän komistus. Itseasiassa koko kasvi on yhä istuttamatta tuohon saviruukkuunkin, mutta sen asian ajattelin korjata vielä tämän päivän puolella.
Tänään otin käyttööni myös uuden Tine K:n päiväkirjani. Raapustin heti pari sivua asioita, joiden toteuttamisesta haaveilen. Joukkoon mahtui aamuvarhaisen juoksu- ja pyörälenkkejä, voikukkien kitkemistä, kampaajakäynti jne. Ei mitään ihmeellistä tai kovinkaan suureellista, vaan juttuja, jotka muka ajan puutteen vuoksi jäävät tekemättä, mutta samalla asioita, joiden toteuttaminen saa itseni hyvälle tuulelle. Epäilen vahvasti, että elämän organisoinnissa hyvä suunnittelu ja huolellinen pohjatyö ovat tärkeitä.
Pelkkien todo-listailujen lisäksi ajattelin kirjata hetken aikaa ylös myös asiat, jotka olen pystynyt toteuttamaan, jotka ovat antaneet arkeeni hyvää mieltä. Kenties saan illalla kuitata kirjaani yhden ruukkuun istutetun hortensian ja poissiivotut haravointikasat.
Muutaman sivun kirjastani ajattelin pyhittää isommille unelmille. Tähän kategoriaan lasken vanhan kauppa-apulaisen hellahuoneen kunnostamisen kesäasuttavaksi vierashuoneeksi, kunnollisen pation ja kasvihuoneen rakentamisen, pienen kaupunkiloman aikuisten kesken jne. Eli asioita, jotka eivät mitenkään ole mahdollisia toteuttaa juuri nyt, mutta kuitenkin unelmia ja haaveita, joiden toteutuminen on ajankohtaista ehkä joskus myöhemmin.
Mutta koska maailmassa tuskin mikään tapahtuu vain haaveitaan raapustamalla, ajattelin nyt uhmata (kutiavasta kurkustani huolimatta) keväistä, mutta siitepölyistä säätä ja siivota suurimmat risukasat pihasta. Niin, ja niitä pihakuvia pitäisi nyt ehdottomasti napsia tulevien keväiden varalle. Kamera siis mukaan!

Kaunista tiistaita!

Lupasin alkuvuodesta kirjoittaa teille jonkinlaista arviota Lenaderin kehdosta, kunhan käyttökokemusta on ensin ehtinyt hieman kertyä. Nyt kun takana on jo reilut kolme kuukauttaa kehdossa nukuttuja öitä, voin kai todeta jo tietäväni Leanderin plussat ja miinukset. Niin, ja nämä perustuvat nyt vain omiin mielipiteisiini, ja meidän tarpeisiimme.

Kirjoittelinkin jo raskausaikana nuku nuku nurmilintu -postauksessa, että Leanderin keinuva kehto on kiehtonut meitä jo esikoisen vauva-ajoista lähtien. Esikoista odottaessani en edes tiennyt moisesta sängystä, mutta etsiessäni tietoa kaikesta mahdollisesta koliikkilasta rauhoittavasta törmäsin kehtoon. Silloin oli kuitenkin jo liian myöhäistä, kehtoajat alkoivat olla melkeinpä takana, ja koliikkikin loppusuoralla.
Klaara on rauhallinen vauva, ja koliikista ei nyt ollut tietoakaan. Parin itkuisen illan aikana, jotka tulivat siinä kolmen viikon tietämillä, ehdin jo pelätä pahinta, mutta tilanne rauhoittui onneksi nopeasti. Keinuva sänky ei siis meillä päässyt nyt hoitamaan koliikkia, mutta suuri apu pitkien yöunien saavuttamiseen sillä varmasti oli.

Kehto on meillä makuuhuoneessa kattokoukulla kiinnitettynä sängyn viereen. Paikka on sopiva, vaikka seinän ja sängyn väliin ei hirveästi tilaa jääkään. Liikerata on kuitenkin tarpeeksi suuri, ja sänkyä on helppo tönäistä liikkeeseen, kun lapsi yöllä alkaa ääntelehtiä. Uskon, että tuolla rauhoittavalla keinunnalla saimme syöttövälit Klaaran kanssa yöaikaan pidemmiksi. Klaara nukahtaa edelleen iltaisin sänkyyn ilman sen kummempia nukuttamisia. Kiitos selkeän vuorokausirytmin, mutta myös rauhoittavan keinumisen. Sänkyhän on suunniteltu niin, että pienellä tönäisyllä se jaksaa keinua aika pitkään.Muistan esikoisen kanssa pitkälle yöhön jatkuneet rauhoittavat sylittelyt. Lapsi oli pakko nukuttaa syliin, ja varovasti siirtää siitä sänkyyn. Muutaman kilon painoisen vauvan heijaaminen sylissä kävi paitsi hermoillekin, myös hartioille raskaaksi.
Aluksi refluksioireiden, ja parhaillaan vaivaavan flunssan vuoksi, sänky on roikkunut meillä koko ajan hieman kaltevasti. Kehdon korkeutta ja kaltevuutta on helppo säätää ripustusliinojen avulla. Vastasyntyneen nukuttaminen kyljellään vaatii sekin vuorottaista kylkiasentoa kallon muotoutumisen vuoksi, ja kehto on helppo kääntää siten, että vauvan kasvot ovat äitiin päin, nukkui vauva kummalla kyjellään tahansa.

Ostimme kehtoon lisävarusteena myös kolmijalan. Käytettynä löysin vain niitä kirsikan värisestä puusta tehtyjä, mutta halusin tuon skandinaavisen vaalean jalustan, joka sopii omasta mielestäni paremmin paitsi itse sänkyyn, myös meidän sisustukseen. Kolmijalka oli kätevä ensimmäisten viikkojen aikana, kun vauva oikeastaan vain söi ja nukkui. Sänkyä kiikutettiin milloin mihinkin huoneeseen, ja joskus vauva viihtyi siinä myös hereillä. Nykyisin kolmijalalle ei enää ole käyttöä, sillä Klaara nukkuu päiväunensa ulkona vaunuissa. Jalusta toimittaa nyt lähinnä virkaansa Niilon tiipiinä suuren peiton kanssa. Kolmijalka oli toki kätevä siirrettävyytensä ansiosta, mutta sängyn liikerata jää siinä kovin olemattomaksi, eikä keinunnasta saa ainakaan omasta mielestäni tarpeeksi rauhoittavaa ja nukuttavaa. Parempi vaihtoehto olisi kai ollut kiinnittää koukku myös työ- tai olohuoneen kattoon.
Lisävarusteena meillä oli sänkyyn myös verho, mutta sitäkään en kokenut kovin tarpeelliseksi. Vastasyntynyt nyt nukahtaa ympärillä olevista ärsykkeistä huolimatta, ja nykyisin Klaara laitetaan kehtoon yöunille pimeään makuuhuoneeseen. Lähinnä pimentävien verhojen hankkiminen onkin nyt ajankohtaista. Pidin verhoa myös asteen verran liian söpönä, vaikka se onkin pitsitön ja röyhelötön yksinkertainen puuvillakangas.

Yksi mummulan matkasängyssä nukuttu viikonloppu sen todisti: Klaara on tottunut keinuvaan sänkyyn. Nyt kun pikkuinen jo itse liikuttelee itseään, kääntää kylkeä, ja liikehtii unissaan, ei kenenkään tarvitse erikseen sänkyä keinutella, se myötäilee automaatisesti vauvan liikkeitä. Sanotaan, että se antaa lapselle turvallisen olon muistuttaen olosuhteita äidin vatsassa. Juuri nyt pelottaakin hiukan tuleva; Miten ihmeessä vaihto pinnasänkyyn onnistuu, ja rauhoittuuko lapsi vuorokausirytminsä ansiosta ihan vain paikallaan tönöttävään vuoteeseen!? Voin vain toivoa, että sängyn ansiosta saavutettu hyvä nukahtamisrytmi säilyy sängystä huolimatta, ja vaihto vaatii vain muutaman päivän tottumisen.

Summa summarum: Kehto oli juuri sitä, mitä uskoinkin sen olevan. Sen avulla meille on auennut vauva-arjesta ihan uusi käsitys, ja yöunet ovat olleet pääosin pitkiä ja rauhallisia. Kehdon kolmijalkaa ja katosverhoa en pidä välttämättömänä hankintana, mutta itse sänkyä suosittelen ihan jokaiselle! Jos meille vielä tulisi lisää lapsia, olisi kehto automaattisesti vauvanhoitotarvike numero yksi!
En yhtään ihmettele, että kehto on saanut design klassikon maineen; Se on paitsi kaunis, myös toimiva. Enkä yhtään ihmettele, että sängyn saatavuus Suomessa on välillä huono, kysyntää on varmasti maailmalla suuremmankin massatuotannon verran!
Leanderin kehto ei kuitenkaan ole mikään massatuotettu tusinajuttu, vaan huolella valmistettu tanskalainen designhuonekalu, joka on aivan taatusti kaiken saamansa hypetyksen arvoinen. Oikeastaan en usko, että maailmassa on tärkeämpää huonekalua, kuin vauvansänky, joka tekee arjesta sujuvampaa niin vastasyntyneelle, kuin uuteen elämänrytmiin totutteleville vanhemmillekin. Vauva-arjessa unen määrä ja laatu korostuvat täysin uusiin mittoihin.

Kehtoa on jälleen saatavilla paisi maahantuoja Pikkukengurun verkkokaupasta, myös Vepsäläiseltä.
Me saimme sängyn blogin kautta lainaan, ja melko pian se pakataankin jo laatikkoon, ja lähetetään kiitollisena takaisin. Kohta on aika siirtyä uudenlaisen nukkumisen opetteluun. Mutta se kolmijalka… Sen taidan säilyttää vielä – ihan vaikka vain varmuuden vuoksi….

Aurinkoista ja pirteää maanantai aamua kaikille!

Tai siis minä teen, mistäs minä muiden jutut tiedän. Anyway, pieni kurkistus mun bloggauspisteeseen, vaikkakin työhuonetta on blogissa vilahtanut useampaan otteeseen.
Moni kyselikin saa ehdottaa -postauksen jälkeen, mistä meidän työpöytä on ostettu, ja jouduin ikäväkseni ilmoittamaan, että tätä samaista pöytää tuskin löytää mistään, koska kyseessä on tälläinen vanha talonpoikaispöytä. No, vaikka niin kiva ja siro pöytä kyseessä onkin, on tää ainakin mun tarpeisiin ihan liian pieni, ja aikanaan kun työhuonetta aletaan tekemään toiseen huoneeseen, on uuden pöydän hankinta ajankohtaista. Mutta eipä hätää, kyllä tälle jatkossakin paikka löytyy.

Mutta sitten se kurkistus bloggaajan pöydälle: Paljon laitteita, ja iso määrä erilaisia piuhoja. Siinäpä tuo lyhykäisyydessään on. Mutta tilanne työpöydällä on kuitenkin rehellisesti aika erilainen, kuin kuvat yleensä antavat ymmärtää.

Kaaoksen selvittämiseen sain Johtoi-verkkokaupasta valikoiman erilaisia tuotteita johtojen hallintaan, piilottamiseen ja ohjaukseen. Eihän tässä mikään muoviklipu mun pöytääni suuremmaksi tee, mutta sanotaan vaikka niin, että kahvimukille löytyy nyt paremmin paikka, eikä sen kaatuminen ole ainakaan ihan niin todennäköistä kuin ennen.

Paitsi että meillä on muutenkin sellainen johtoviidakko tällä hetkellä vain muutaman toimivan pistorasian vuoksi, on työpöydän seutu luonnolisesti aina täynnä piuhoja. No mitä sitten tarvitaan bloggaamiseen?
Tietokone. Mulla on pöydällä postausta tehdessäni kaksi. Läppäriltä kurkin, miltä postaus näyttää pienemmässä näytössä. Mun macbook ei enää jaksa pyörittää esimerkiksi kameraa, mutta käytän sitä lähinnä surffailessa, ja kommentteihinne, sekä meileihin vastaillessa. Harvoinhan mulla on oikeesti aikaa istua pöydän vieressä, läppäri on milloin missäkin, ja aika usein julkaisen kommentteja vielä sängystä käsin puhelimella. Lisäksi tarvitaan kamera. Tämän postauksen tekoon käytin itseasiassa kahta kameraakin. Tarvitaan lisäksi puhelin ja rutkasti kahvia.
Entä ne johdot ja piuhat. Latureita, virtajohtoja, piuha kännykästä ja kamerasta koneeseen, ym. Mä olen sellainen aina akku lopussa -tyyppi, lataan puhelinta ja kameran akkua yleensä juuri silloin, kun laite sitä jo pyytää. Tämän postauksen tekokin viivästyi, sillä en saanut toisesta kamerasta kuvia koneelle, koska kameran akku loppui kesken siirron.

Hauskinta koko jutussa kuitenkin on se, että oikeesti, aloittaessani bloggaamisen en osannut siirtää kuvia edes kamerasta koneelle. Tuolloin elettiin vanhaa hyvää PC-aikaa, ja kameranakin oli Olympuksen pokkari, joka toimi oikein mallikkaasti automaattiasetuksilla. No, paljon on tapahtunut niistä ajoista, ja jos jotain voin näistä vuosista kiteyttää tänne, on se, että ainoastaan tekemällä oppii!
Kameran ja tietokoneen lisäksi lasken bloggaamiseen tarvittavaksi työkaluksi myös jalustan kameralle. Jalustoja löytyy hintaluokasta 20-1000€ (jäkimmäinen villi veikkaus), mutta tavalliseen bloggaamiseen ja sisällä kuvaamiseen käy ensin alkuun loistavasti juuri nuo halvemmat ja kevyemmät yksilöt.

Blogeja on maailma tulvillaan – yhtä monta erilaista kuin on tekijäänsäkin. Parasta kaikessa; Blogin voi perustaa kuka tahansa! Joko omaksi iloksi tai muidenkin huviksi. Itseasiassa olisi kiva, jos te muut bloggarit laittaisitte tähän postaukseen kommentiksi pienen mainoksen blogistanne. Uusiin blogeihin on aina ilo löytää tiensä, ja uskon, että sieltä voisi moni noukkia itselleen uuden suosikin. Musta olis myös kiva kuulla teiltä, jotka eivät omaa blogia pidä, että onko ajatus sellaisen alkuunpanemisesta käynyt koskaan edes mielessä.

Jokainen postaus syntyy pienestä ideasta. Yksityiskohdasta joka vaatii kuvausta, ja sen ympärille rakennetusta tekstistä, tai ihan vain yleisestä höpötyksestä. Moni postaus syntyy myös kerrottavan sisällön myötä, kuvat seuraavat teemaa. Alkuun voi siis lähteä kahtakin eri tietä.

CableBox, Sumo, ja Cord Wrapit blogin kauttaa saatuja || johtoi.fi

PS: Mulla on jotain kivaa teille viikonlopuksi, pysykäähän kanavalla!

Perjantai on mennyt pikku askareita puuhaillen. Vähän sitä, vähän tätä. Enimmäkseen kuitenkin tavallisia kotitöitä ja perjantain yleistä siivoilua. Tosin tällä viikolla siivouksen ei ehkä olisi niin kovasti ollut väljä. Lähden nimittäin lasten kanssa vanhemmilleni evakkoon, ja talon valtaa miehen yllärisynttärit, jotka ristiäisten vuoksi siirtyivät lähes kuukaudella.

Anyway, tämä viikonloppu menee yökyläilyn merkeissä, mutta katsotaan, josko blogiinkin ehtisin toviksi aikaa jossakin välissä.

Perjantai siivous suoritettu, kukat ostettu (miksi ihmeessä vaivauduin!), jääkaapissa eväitä lätkäfaneille, laukut ja jälkikasvu pakattu….

Leppoisaa viikonloppua kaikille!

Ja muistakaa osallistua Pernille Corydon -arvontaan!

No pitäisi tehdä montaakin lajia, mutta en nyt ala kaikkea listaamaan, ettei ihan liian kuivakaksi mene. Pitäisi -listani kärkeen nousi tänään kuitenkin lasteenhuoneen laitto. Tajusin siinä lattialla leikkivän perspektiivistä, että olen anatanut laiskuuden ja viitsimättömyyden ottaa liikaa valtaa. Pahinta remontissa ei suinkaan ole itse työn määrä ja keskeneräisyys, vaan se, että silmä tottuu! Jotenkin lakkaa näkemästä kaiken keskeneräisyyden ja tuudittautuu ajatukseen “kyllä nää tästä”. Mutta eihän mitään tapahdu itsestään!
Lastenhuoneen laittaminen on vain jäänyt nyt niin pahasti, että asia alkoi lopulta tänään oikein korventaa. Olen keksinyt syitä (ja tekosyitä) saamattomuuteeni pitkän litanian, ja antanut asian vain jäädä roikkumaan. Huoneeseen ei ole vielä tuotu kaikkia sinne kuuluvia kalusteita, huoneessa ei ole sähköjä jne…. Ja sitten ei voi muka miettiä muuta sisustusta, kun ei ole oikeaa kattovalaisinta. Tai yhtään taulua ei voi ripustaa, tai naulakkoa kiinnittää seinään, kun ei ole huonekalut paikallaan. Höpöhöpöhöpö.

Vaikka lastenhuoneiden sisustaminen on kivaa, pidän haastavana huonekalujen sijoittamisen ja tarvittavan leikkitilan jättämisen. Ongelmana nimittäin on helposti se tylsyys, että huonetta kiertää erilaiset kalusteet, ja seinänvierustat tuntuvat ahdetuilta. No, kuten kuvista näkyy, olen aika hyvin pystynyt elämään juuri kuvailemani vaikutelman kanssa! Kenties siis projektiin ryhtymällä pystyn vapauttamaan nurkkia sen verran, että huoneeseen saadaan joskus myös vedettyä ne pahuksen listat ja sähköt!

Valoa, harmoniaa, väriä, vapaata lattia-alaa ja säilytystilaa. Säilytystilaa, säilytystilaa ja säilytystilaa! Sitä ei voi lastenhuoneessa olla liikaa! Jossain vaiheessa keräsin inspiraatioita postaukseksikin asti, ja luulenpa, että jonkinlaisena kulmakivenä aion pitää noita aikaisempia suunnitelmiani.

Eli se pulpetti nyt ainakin sieltä varastohallista kotiin, ja sitten miettimään yksityiskohtia! Tähän aiheeseen palataan vielä!

Tosin juuri nyt takki on ihan tyhjä. Liian paljon porkkanakeittoa, omenapaistosta ja junaonnettomuuksia…

Hauskaa iltaa!

Saan todella usein kyselyä meidän perhos- ja korentotauluista, käytännössä joka kerta kun  taulut jossakin postauksessa vilahtavat. Kyseessähän ovat hagedornhagenin valokuvajulisteet. Ajattelin vinkata teille, että nyt noita kyseisiä julisteita saa myös Suomesta! Bongasin ne nimittäin Nougatin verkkokaupasta!

Eipä mulla muuta! Nyt iltapuuhiin ja pahnoille! Loistava fiilis, kun on pari päivää tehokasta liikuntaa takana. Ihan kuin olisi päätään vaihtanut!

Harmonia, sopusointu, tasapaino, sopusuhtaisuus. Rakkaalla lapsella monta nimeä.
Huomaan vuosi vuodelta kaipaavani elämääni enemmän juuri tuota tasapainoa, eli harmoniaa. Nautin tasapainosta – seesteisestä sekä levollisesta kodista, joka tarjoaa ärsykkeitä vain harkitusti ja rajallisesti. Syksyllä kirjoittamani greige -postauksen värimaailma on yhä mieleeni, vaikka pimeys ja koleus on vaihtunut auringon lämpimiin säteisiin. Luulenpa, että värien kaipuu tyydyttyy keväällä ja kesällä luonnon avulla.
Vaikka syksyllä hiljaa mielessäni toivoin koko remontin valmistuvan vain hetkessä, olen tavallaan nyt kovin tyytyväinen siihen, että saan nähdä uuden kotimme eri vuodenaikojen valossa ja miettiä rauhassa tunnelmaa ja sisustusratkaisuja.

Nyt tiedän, että luonnonsävyinen harmaaseen mutaan taittava värimaailma on meidän juttu. Se ryhdittyy nopeasti ripauksella mustaa ja istuu yhteen hillityn korallin, violetin, vihreän ja sinisenkin kanssa. Pohjamaalatut seinät ovat todistaneet, että haluan pitää mahdollisimman paljon seinäalaa valkoisena, ja käyttää vain harmahtavia mattapintoja harkittuina tehosteina.
Tässä vaiheessa voin siis todeta, että on oikeastaan vain hyväksi, ettei ihminen ole kone ja tämän kokoisen projektin valmistuminen vie aikaa. Suunnitelmat saavat muhia rauhassa, eikä päätöksiä tule tehtyä kiireellä.

Kiitokset vielä edellisen kommenteistanne. Ihanaa tsemppausta annoitte.
Taitaa tosiaankin olla aika havitella myös jonkinlaista harmoniaa muunkin elämisen osalle. Löytää tasapaino väsymyksen ja liikaa yrittämisen tilalle. Olla armollinen itselleen, ja vaatia itselleen parempaa. Oma aika ja itsestään huolehtiminen on sijoitus myös lähimmäisten hyvinvoinnille.
Terve itsekyys on aina parempaa kuin olla marttyyri. Se, jos mikä on varmaa!

Meillä on remontin suhteen loputon sitten kesällä -lista. Lista on oikeastaan jo niin pitkä, että tiedän yhden kesän olevan aivan liian lyhyt sen toteuttamiseen. Mutta en ota siitä stressiä, aikaahan on oikeasti koko loppu elämä. Päätimme nimittän, että elämä on tässä ja nyt. Lapset ovat pieniä vain hetken, ja vuodet lipuvat ohi aivan liian nopeasti. Meillä on takana liian monta muuttoa, ja liian paljon väliaikaista. Tästä eteenpäin remonttia tehdään yhdessä ja ilman kiirettä. Mitä järkeä on istua valmiissa ja kauniissa kodissa huokaillen ja surren elämättä jäänyttä arkea – aikaa lasten kanssa.
Luulenpa, että oikeaa värimaailmaa tärkeämpää, on kuitenkin onnellien arki ja yhdessäolo. Todellinen arjen harmonia!

Tasapainoista keskiviikkoa!

Ei kulje ajatus, eikä synny tekstiä. Totaalinollaus – ja ihan paikallaankin. Ehkä ei oikeastaan ole edes mitään sanottavaa. Paitsi se, että ilta kuudeltakin riittää valoa kuvaamiseen! Huomenna vielä pidempään! Kiitos kesäaika, olen kaivannut sinua!
Kuvablogi – ei lainkaan hassumpi ajatus!

Mummu on täysin menetetty Arnelle ja Carlokselle. Joulupallot meni, munat tuli.