Liirumlaarum, olisihan se pitänyt arvata! Vaan eipä käynyt mielessä, että luonnollisesti lasten pöpöt voivat tarrata äitiinkin. En edes hiljaa mielessäni toivonut säästyväni itse taudilta. En, koska ei tullut mieleenkään sairastella. Ei nyt, kun ei ole aikaa, pelkkää tekemistä ja kiirettä. Vaan minkäs ihminen flunssapöpölle voi! Näitä tulee ja menee, ja nyt vain toivon tämän tulleen menevän yhtä nopeasti kuin se tulikin!

Kukkia piristykseksi, kuinkas muutenkaan. Viidenkympin ranunculuspuska, suolainen hinta, joka lähentelee törkeää. Vaan minkä kukka hinnalleen mahtaa. Onhan ne kauniita, siitä ei pääse minnekään.

Näitä yrttejä tuijotellen, ja toisia sisäisesti nauttien, yritän saada tämän nuhakuumeen poistumaan ennätysajassa. Lauantaille olisi yhdet synttärijuhlat järjestettävänä, ja se vaatii tietenkin jauhopeukalointia ja siivoilua. Nyt siis pari päivää voimien keräystä ennen kunnon puristusta.

Pysykäähän terveinä!

Mukavaa sunnuntai-iltaa!

Pakko myöntää, että onhan siihen viime vuoteen mahtunut myös paljon kivoja juttuja! Iloisia ja onnellisia hetkiä, uusia kokemuksia, itsensä voittamista ja sitä hyvää oloakin. Kokosin kuvia vuoden varrelta, sekaisin kaikenlaista 12 kuukauden ajalta.

Vuosi 2014 oli ehdottomasti remonttivuosi! Sauna, työhuone, vaatehuone, eteinen, keittiö. Remonttia, remonttia. Edellä mainittujen lisäksi on maalattu olkkaria ja sen kattoa, laitettu arkieteinen kuntoon. Kaikki tämä oli tietenkin helpompaa vauvavuoden jälkeen, mutta työtä on yhä ja jatkamme siitä, mihin jäimme. Myös puutarhassa tapahtui kesällä enemmän, kuin olin uskaltanut edes toivoa.

2014 oli myös reseptivuosi. Blogiin tallentui hurja määrä reseptejä ja ohjeita. Supersuosittuja olivat nutturapullat, mutta amerikkalaisten pannukakkujen ohje taitaa olla yksi vuoden luetuimmista postauksista. Myös pulled pork ja karamellisoidut punasipulit olivat suosittua luettavaa.

2014 blogin kautta tuli tehtyä myös useampi ulkomaanmatka. Catwalkilla ja ammattikuvaajien edessä tuli voitettua monet pelot ja kammot, ja olenkin useita kokemuksia rikkaampi. Sijoittuminen keväällä Indiedays Blog Awardseissa oli tietenkin yksi blogivuoden kohokohta, ja siitä suuri kiitos edelleen teille! Vuonna 2014 puhuttavimmat aiheet olivat nettikiusaaminen, syömishäiriöt ja perheenäidin treenaaminen. Kolme täysin erillistä aihetta, jotka valitettavasti nidottiin liian tiukasti yhteen.

Beauty osastolta suosituimmiksi postauksiksi nousivat rento nuttura hiusklipsin avulla, peittävä meikkipohja ongelmaiholle ja piiloon letitetty otsis.

Mahtuuhan sitä todellakin yhteen vuoteen vaikka mitä! Suuret kiitokset vielä matkaseurasta, ja loistavaa vuodenalkua!

Hei hei vanha vuosi, tervetuloa uusi!
Tästä se lähtee, ja siitä tehdään hyvä! Eikö niin!?

Meillä on yhä joulukuusi paikallaan, ja tontutkin siellä, minne ne marraskuun lopulla aseteltiin. Ajattelin ottaa joulun riisumisen vuoden ensimmäisen päivän tehtäväksi. Tilaa uudelle, koen sen jotenkin niin.

Eilen illalla oli hyvää aikaa miettiä tulevaa ja punnita mennyttä. Musta on ihanaa, että nykyään uudenvuodenlupausten sijaan puhutaan tavoitteista. Se kuulostaakin järkevämmältä. Mietin omia henkilökohtaisia tavoitteitani, ja listasin niitä tärkeysjärjestykseen. Jokaisen tavoitteen kohdalla kuitenkin oma hyvä olo nousi kärkeen. Olla parempi äiti, huoltaa parisuhdetta, nauttia arjesta, ja opetella rentoutumaan. Hyvä olo on aivain näihin kaikkiin. Päätin, että päätavoitteeni on saada se hymyilevä ja naurava Emilia sieltä jostakin takaisin, ja sen myötä onnistua myös muissakin tavoitteissani mahdollisimman hyvin.

Tavoitteiden suhteen pohdin myös sitä, mitä tavoite ylipäätään tarkoittaa. Hetkellistä hyvää oloa, kuukauden päähän asetettua, konkreettisesti mitattavaa muutosta vai pitkäjänteisempää ja kestävää elämänlaadun paranemista. Tässä kohtaa totesin, että nopeiden, ja hetkellisesti ehkä hyvää oloa tuottavien, ratkaisujen sijaan, pyrin tänä vuonna katsomaan asioita hiukan pidemmälle. Ovatko valintani pitkällä tähtäimellä kannattavia. Kantaako toimintamallini vuoden loppuun asti, vai onko riskinä palaa loppuun jo vuoden puolivälissä?

Oli ne tavoitteet sitten työhön ja menestykseen liittyviä, remontointia, opiskelua tai painonpudotusta koskevia suunnanmuutoksia, järkevämpää on katsoa pidemmälle. Turha painaa sata lasissa pari viikkoa tai kuukausi. Järkevämpää on tavoitella tuloksia pidemmälle ajanjaksolle, eikä polttaa itseään loppuun salamatavoitteissa.

Voida hyvin ja olla onnellinen. Onhan sitä siinä. Mutta, mitään deadlinea tälle tavoitteelle tuskin kannattaa asettaa. Elämä on matka, ja matkasta tulisi nauttia!

365 päivää ja 365 mahdollisuutta. Tästä se alkaa!

Hyvää vuotta 2015!

Kuten jo maanantaina uhkasin, tämä viikko on pyhitetty hyvinvoinnille ja jaksamiselle, mikä käytännössä tarkoittaa marraskuun pimeyttä ja masentavaa säätä vastaan taistelemista. Aseet ovat yksinkertaiset; Lepo, liikunta ja ravinto, mutta, kuten jo huomautinkin, on monella muullakin asialla merkityksensä jaksamiseen ja paremman olon metsästykseen. Tunnelman lisäksi, olen havainnut saaneeni virtaa viikkoon hyvän ystävän paripäiväisellä vierailulla, ja toteankin sosiaalisuuden yhdeksi ihan ehdottomaksi piristysruiskeeksi!

Nenä kiinni netissä, tai selkä kyyryssä tietokoneen edessä ei sekään ole välttämättä niitä parhaita vaihtoehtoja vetämättömään oloon, joten viikkoon on mahtunut paitsi rauhallisia lukuhetkiä, myös yhden lempparikirjailijani filmatisoinnit, joita löytyy nyt jo pari Yle Areenasta. Maria Lang ja Ola Rapace – varsin onnistunut paketti, enkä voi kuin suositella!

Vähemmän aikaa koneella, enemmän aikaa kaikelle muulle. Niinhän se vain menee. Uskokaa täi älkää, kaiken tämän lisäksi kolmeen päivään on mahtunut myös yhdet tehotirsat ja kohtuullisen pitkiä yöunia! 🙂

Ihan pelkillä vihersmoothieilla ei selviä, vaan tarvitaan myös “kunnon ruokaa”. Kuvituksena siis arkiset otokset päivällispöydästä. Jep, myös kamera on levännyt tällä viikolla!

Ja tuntuuko missään? No tuntuuhan se! Maanantaina lenkille piti raahautua, mutta tänään on virtaa vielä toiseenkin happihyppelyyn! Nyt ollaan vasta keskiviikossa, mutta sunnuntaina olo on varmasti vielä parempi!

Voikaa hyvin, pus!

Jatketaan aiheella väsymys vs pirteys!
Tällä kertaa kurkkuun kaadettavan tehojuoman merkeissä.

Erilaiset smoothiet alkavat olla jo aika arkipäiväisiä, mutta täytyy myöntää, että itse en ihan joka päivä jaksa blenderiä käynnistää, vaikka se ehkä paikallaan olisikin. Tänään kuitenkin surauttelin kunnon vitamiinipommin ja päätin, että niin kauan kuin sää jatkaa pimeän suhjuisena, pidän tämän tavan ruokavaliossani.

Aika yksinkertaiset raaka-aineet, eli löytyy tälläisen pikkukylänkin kaupasta. Pinaatti pakasteena, koska tuoretta ei ollut trajolla.

Gojit ja kurpitsansiemenet käyvät oikein hyvin myös smoothien koristeeksi, mutta itse käytin marjat blenderissä.

Ei se olo nyt tietty ihan heti tälläisenkään tehijuoman jälkeen huippuunsa nouse, mutta kaipa sillä pidemmän päälle on paljonkin merkitystä.

Energistä tätä päivää!

No nyt on kyllä ihan todellinen maanantaifiilis. Lattea latten perään, ja silti moottori yskii, eikä tahdo käynnistyä, kuten pitäisi.
Lapset vetelivät molemmat 14 tunnin yöunet, ja väkisinkin pohdin, että oma kahdeksantuntinen olisi ollut syytä venyttää edes pari tuntia pidemmäksi. No, asialle ei nyt enä mahda mitään, mutta lupaan ja vannon (lähinnä itselleni), että tänään kellahdan pahnoile viimeistään puoli kymmeneltä!

Koska lumet olivat ja menivät, eikä talvesta ole taas tietoakaan, aloin pohtia muutenkin tätä pimeän vuodenajan jaksamista. Toki niillä yöunilla on merkityksensä, mutta niin on monella muullakin jutulla. Liikunta, ulkoilu ja oikea ruokavalio, auttavat nekin aika pitkälle. Niinpä ajattelin pyhittää tämän alkaneen viikon hyvinvoinnilleni ja syynätä yksityiskohdat kuntoon. Tänään kauppalistaan voisi esimerkiksi tuplata vihannesten osuuden, ja raapustaa vihersmoothien raaka-aineet.
Olen vähän sitä mieltä, että parempi tehdä itse niitä pieniä positiivisia muutoksia, kuin pärrätä päivät pitkät, kuinka ottaa päähän ja väsyttää.

Mitenkäs te? Onko niitä käynnistymisvaikeuksia aina välillä, ja miten niistä selviää? Mitkä ovat parhaita lääkkeitä väsymykseen ja vetämättömään oloon?  Nyt hyvät vinkit jakoon, jotta ollaan kaikki pirteämpiä ja virkeämpiä – pimeydestä huolimatta!

Eli, tsemppiä maanantaiaamupäivään ja koko alkaneeseen viikkoon!

Välillä tulen pohtineeksi, mitä elämä oli tasan vuosi sitten, 10 vuotta sitten tai 15 vuotta sitten. Niinhän me moni, katsellaan ja kelataan, että mitä on tapahtunut, mikä on muuttunut ja millaista elämästä on tullut. Äidilläni on tapana koota kalenteriinsa pieniä muistoja kustakin päivästä. Lyhyesti ja ytimekkäästi päiväkirjatyyliin. Olenkin nauranut, että vauvakirjat voi täyttää sitten jälkikäteen, kun mummulla on kaikki ylhäällä. Itse olen huono tämänkaltaisen kirjanpidon kanssa. Esimerkkinä vaikka ne lasten vauvakirjat. Pysähdyn enemmänkin miettimään aikaa noin sinnepäin. Syksyä vuonna 1999 tai 2004.

Viisitoista vuotta sitten, elämä oli sekaisin kuin sillisalaati. Tuosta syksystä mulla on kuitenkin aika tarkkojakin päivämäärämuistoja, kun taas 10 vuotta takaperin elämä soljui jo rauhallisemmin eteenpäin. Päivämäärien ei ollut niin väljä. Ajattelen, että kaikki se mitä mulla on nyt ja tässä, oli tuolloin hyvää vauhtia rakentumassa. Arki oli kahden opiskelijan jakamaa, aika huoletonta ja hyvin erilaista. Mutta suunta oli se, mikä kuljetti tähän. Tosin eihän sitä silloin voinut aavistaa.

Elämä kuljettaa omia polkujaan, eikä kukaan voi kuitenkaan ennustaa, missä mennään ja miten ollaan seuraavan kymmenen vuoden kuluttua. Jotenkin ne polut kuitenkin syntyvät – joskus omista valinnoista, ja välillä myös kohtalo ottaa osaa matkan kulkuun.
Eteenpäin en oikeastaan edes halua katsoa, siis sen enempää kuin tarvitseekaan. Taaksepäin voi katsoa monestakin syystä. Aika ja ikä ovat kuitenkin opettaneet, että on turhaa miettiä, miten huonosti asiat ovat joskus olleet. Turha soimata itseään tai lopulta ketään muutakaan. Sen sijaan, yritän katsoa niitä huonoja aikoja ajatuksella “miten pitkälle olen päässyt”. Ja, vaikka joku siellä nyt saattaakin tokaista, ettei se nyt kovin pitkälle ole pötkinyt, niin joskus jo pelkästään se että on hengissä, tuntuu aikamoiselta matkalta. Saavutukselta, joka ei ole aina ollut itsestäänselvyys.

Ollaan sitten vuodessa 1999 tai 2004, kumpanakaan en osannut aavistaa että elämäni olisi tänään tämänkaltaista. Että olisin muuttanut vielä pienempään naapurikaupunkiini, olisin kahden lapsen äiti, ja lopulta kiitollinen siitä kaikesta mitä olen kokenut. Ei, en olisi uskonut, vaikka joku olisi asiat mulle ennustanutkin! Mutta tässä mä seison ja mietin, että miltä näyttäisin jos musta ottaisi nyt melkein puolet pois. Pistäisi kahtia, ja yrittäisi väittää, että siinä on kokonainen ihminen.

Seisoa omilla jaloillaan,  jalat tukevasti maassa. Kulkea omia polkujaan, uskaltaen katsoa taakseen. Nähdä hyvää tässä ja menneessä, uskoen että jalat kantavat tulevaisuudessakin. Tuntea olevansa kokonainen.
Ehdottomasti matka joka kannatti kulkea – kaikista kivikoistaan huolimatta!

Mä olen tänään nauttinut selkeämmästä säästä. Juoksutossukin kulki mukavasti, auringon välillä pilkahdellessa pilvien lomasta. Nyt keittiössä on vuorossa kokeileva pitsakokki, ja olen luvannut uhrata itseni koemaistajan rooliin. Ei siis lainkaan huono ilta tiedossa! 🙂

Nautitaan!

Kuumemittari näyttää kengänkokoa, ja olo on jyrän alle jäänyt. Niinpä minä keskityn nyt itseni parantamiseen, ja palailen tänne kun olo on parempi.

Vastailen kommentteihinne ja meileihinne, heti kun olo hiukan paranee. Nyt kuitenkin sanon MOI, ja toivottelen teille mukavaa päivää!

Silmieni alla on teepussin kokoiset säkit. Vatsa kipristelee ja metelöi, olo on vetämätön, eikä oikeasti tekisi mieli kuin heittää hanskat tiskiin. Tai tekisi mieli ainakin välillä.
Sen siitä saa, kun skippaa liikunnat, unohtaa ateriarytmin ja jättää yöunet minimiin. Muutama päivä remonttiolosuhteita, ja kehoni reagoi ikävällä tavalla. Jotain on siis tehtävä, katsottava itseään peilistä ja pistettävä asiat kuntoon.

Tänään  vedin happea. Kirjaimellisesti nautin tuosta raikkaasta ilmasta, ja siitä että tämä on ensimmäinen sateeton päivä ties kuinka pitkään aikaan. Ulkoilut on rajoittuneet nopeaan koiran ukoiluttamiseen, postilaatikkokäyntiin, ja roskapussin viemiseen. Muuten olenkin jumittanut sisällä koko kuluneen viikon. Erilainen arki kaikkine väliaikaisratkaisuineen on työllistänyt aamusta myöhään yöhän. Syön kun ehdin, syön mitä keksin, siinä menneen viikon ravitsemuksellinen puoli. Ei hyvä!

Remontti tietysti jatkuu, sitä ei kukaan vihellä katki, mutta tulevien viikkojen varalle on myös pistettävä itsensä kuntoon. Koska moni asia vain on käytännön pakosta hoidettava illalla kun lapset nukkuvat, ei univajeeseen ole ainakaan hetkeen järin suuria helpotuksia tulossa. Päivärymi verottaa aamun varhaisia treenejä, eikä happihyppelyillekään ole jäämässä suuria aikoja.
Mutta, se kaikki minkä itsensä eteen voi näissäkin olosuhteissa tehdä, pitää tehdä nyt!

Hapenvedon lisäksi tänään on ruokaprepattu. Valmiita ruokia, valmiita annoksia. Kassikaupalla terveellisiä välipaloja, joiden nauttimiseen ei tarvita juuri keittiölaitteita.  Hitto vie, kroppani ei kestä noutoruokaa tai Lidlin paistopisteestä kiljuvaan nälkään ostettua pekoni-juusto sämpylää. Satunnaisesti joo, mutta kurssi on oikaistava mahdollisimman nopeasti!

Edessä on jälleen yötyötä, eli lattian maalausta. Silti jo yhden päivän jälkeen olo on parempi. Raitista ilmaa ja terveellistä ruokaa, ei siihen paljon muuta tarvita. Lopulta terveet elämäntavat ovat aika pienestä kiinni! Ja, kun nyt oikein ahertaa, niin ehkä viikonloppuun saa mahtumaan myös yhden treeninkin. Tosin siitä en ota stressiä, kyykkykävely pensselin kanssa menee sekin liikunnasta paremman puutteessa!

Tämän herätyksen kokeneena jatkan jälleen hommiani. Ennen hiekkapaperiin tarttumista pyhitän kuitenkin hetken ruokailulle. Niin kova kiire ei ole koskaan, etteikö omasta terveydestäänkin ehtisi huolehtia!

Voikaa hyvin. Ihanaa viikonloppua!

Pirtsakat huomenet!

Kuten varmaan monessa muussakin pikkulapsiperheessä, aamu on täällä aloitettu sunnuntaista huolimatta jo ennen kuutta. Toki meilläkin joskus pidempään nukutaan, eilen jopa seitsemään ja toinen lapsista nousi vasta puoli yhdeksältä. Myönnän toki välillä miettiväni, että lasten kasvaessa sitä saisi itsekin mahdollisuuden joskus nukkua pidempään, mutta noin pääsääntöisesti aamuherätykset eivät itseäni juuri haittaa. Oikeastaan päinvastoin! Jos kello lähentelee yhdeksää kun avaan silmäni, koen hirveän huolen siitä, että päivää on kulunut hukkaan jo hyvän matkaa.

Puhutaan aamuihmisistä ja iltaihmisistä. Itse koen kuuluvani ensimmäiseen ryhmään, vaikka mielelläni nukunkin välillä pidempään. Aamuvirkku taasen on mielestäni eri asia. Siinä on kyse enemmänkin luonnollisesta vuorokausirytmistä, ei kellonsoitosta. Vanhemmitenhan ihmisistä usein tulee aamuvirkkuja.

Mitä sitten on olla aamuihminen olematta samaan aikaan aamuvirkku?
Itselleni “aamuihmisyys” tulee enemmänkin siitä aamun fiiliksestä. Noustako kiroillen ja pärräten univajettaan, vai innoissaan uudesta päivästä. En esimerkikis ole koskaan torkuttanut puhelimeni herätystoimintoa. Vanhassa Nokiassa herätysmelodia alkoi aina pienellä erillisellä piippauksella, ja olin pystyssä ennen kuin pidempi piipitys alkoi. Nykyisin heräämisnopeuteni riippuu pitkälti siitä, miten suureksi olen säätänyt puhelimeni äänet. Joskus lampaantaljan ja villasukan välissä soiva puhelin hälyttää niin äänettömästi, että herääminen siihen kestää pidempään. Mutta noin yleisesti olen kuitenkin niitä ihmisiä, joille herätyskellon pirahdus tarkoittaa pystyyn nousua.

Aamuihminen olen siinäkin mielessä, että herään mielelläni vähintään 2,5-3 tuntia ennen “lähtöä”. Toki aamulenkille lähden noin vartin sisään heräämisestäni, mutta mikäli kyse on työstä, opiskelusta tai mistä tahansa matkaan lähdöstä, viritän vekkarin soimaan hyvissä ajoin. Aamulla aika kuluu kahvin, tietokoneen ja aamupalan merkeissä. Myös meikki ja hiukset ottavat aikansa. Näistä suurimman osan tahdon kuitenkin tehdä yksin ja rauhassa. Ennen kuin on aika kattaa aamupalat muille, huolehtia lasten hammaspesuista ja pukeutumisesta.

Aamuihmisenä myös liikun mielummin aikaisin aamulla, kuin myöhään illalla. Koen näin säästäväni aikaa, ja vireystaso nousee korkealle koko päivää ajatellen. Valitettavasti joka aamu liikkuminen ei ole mahdollista, sillä en voi jättää lapsia yksin kotiin, tai en viitsi ottaa sitä riskiä, että lapset heräävät poissaollessani ja herättävät isänsä, joka on vasta päässyt unilleen. Mutta, silloin kuin vain on mahdollista, aikataulutan aamuuni mielelläni oman liikuntatuntini.

Aamuvirkku aamuihminen?
Vaikka nautin aamun raukeudesta ja varhaisista tunneista yksin ja omassa seurassani, virkeyteni on ollut kesän mittaan koetuksella. Syykin on yksinkertainen, omat elämäntavat kun vaikuttavat vireystasoon. Jos illat venyvät säännöllisesti yli puolen yön, on turha luulla, että vajaan viiden tunnin unilla kukaan olisi pidemmän päälle kovin virkeä.
Siispä pitää katsoa itseään peilistä ja myöntää, että jotakin on tehtävä!
Viimeisen viikon ajan otin itselleni tavoitteeksi vaipua höyhensaarille, kun kellon ensimmäiset numerot ovat korkeintaan 22. Onnistuinkin tässä aika hyvin, ja uuden viikon haasteeksi aionkin ottaa nukkumaanmenoaikani parantamisen entisestään. Rajan voisi vaikkapa vetää siihen, että seuraavan viikon ajan olen sängyssä viimeistään klo 22.15. Pienillä muutoksilla kun on mahdollisuus totuttaa keho parempiin elämäntapoihin melko huomaamatta.

Aamu- vai iltaihmisiä? Aamun virkkuja vai torkkuja? Olisi kiva kuulla myös teidän mielipiteitänne ja kokemuksianne. Entä onko joku tietoisesti muokannut itsestään aamuihmisen, muuttanut rytmiään ja asennoitumistaan aamuihin?

Reipasta ja aurinkoista päivää teille!