Loppiainen kolkuttelee ovelle. Taitaa olla aika siirtyä eteenpäin, ja laittaa joulu takaisin laatikoihin, pakata jonnekin vintin uumeniin. Ja kuusi on syytä kiikuttaa ulos myös, sen verran on tiputellut neulasiaan. Liekö tosin kukaan muistanut antaa sille vettäkään Tapanin jälkeen…
Vähän haikea fiilis, ikään kuin joulu ei olisi vielä tullutkaan. Se meni liian nopeasti, vihelsi vain ohi, eikä oikein ehtinyt tarttua kiinni. Onneksi se tulee joka vuosi uudelleen, tänä vuonna siis uusi mahdollisuus.




Nappasin päivällä muutaman kuvan joulun jäänteistä. Olkoon aihe tällä kertaa tässä. Viikonloppuna lähetän joulun matkoihinsa, ja ensi viikolla ostan jotain pirtsakan värisiä leikkokukkia. Nyt saa koti ja mieli virittäytyä keväisempään tunnelmaan. Näkemiin joulu, tervetuloa valo!

Mukavaa viikonlopun aloitusta kaikille!

 

Nyt on kiittäminen Joulupukkia, sillä tällä ulkoilevalla äidillä on vihdoin tukevat, ja kelin kuin kelin kestävät ulkoilukengät! Sorel Caribou -kengät olivat tänä vuonna mun ykkös joululahjatoive, ja aikansa kun kenkäasiaa ääneen päivitteli, meni informaatio tehokkaasti Tonttu-Torvisenkin tajuntaan. Vaikka edelleen pidän vanhoista kunnon Uggeista, niin pakkohan se on myöntää, että Sorelien rinnalla ne ovat liukkaat kuin luistimet, eivätkä tietenkään pidä edes vettä. Aika nopeasti tuli siis todettua, että Sorelit ovat kaiken saamansa huomion arvoiset!


Lumitöitä ja talven leikkejä. Niitä tarkenee nyt tehdä omassa pihassa, eikä varpaat kipristele kylmyyttä. Kallista lastia kantavalle on myös tärkeää, että kengillä pysyy pystyssä. Vielä joulun päivinä kengät olivat aika kankeat, ja niiden riisuminen kävi vatsan kanssa ihan työstä (työstä joka piti välillä delegoida miehelleni ja isälleni), mutta nyt, hyvän sisäänajon jälkeen jalkineet tuntuvat jo hurjasti paremmilta. Ei siis kannata pelästyä kenkäkaupoilla, vaikka popot aluksi tuntuvatkin turhan jämäköiltä!

Ulkoilijan toinen ystävä, karvaisempi laatuaan, nauttii leudoista keleistä ja puhtaasta lumesta. Kovin pitkälle ei silti jaksa köpötellä, naapurin postilaatikoilla lyödään yleensä jarrut lukkoon. Sisällä on mukavampaa.

Ja sylikyyti on tietysti parasta! 🙂

Reipasta perjantai aamua, toivottavat Alma ja Emilia!

 

Tai taskullinen turhuutta, ihan miten asian sitten haluaakin nähdä. Piristin itseäni eilen pienellä shoppailukierroksella maailman parhaassa seurassa, eli ihan yksin. Hypistelin rauhassa ja katselin kenenkään häiritsemättä. Vaatteita en edelleenkään viitsi katsella sillä silmällä, puhumattakaan ajatuksesta tunkea itseni sovituskoppiin. Eiei!
Marimekolta jäi käpälään Tasku -nahkapussukka. Etsinnässä on nimittäin jo pidempään ollut pieni laukku, johon mahtuu puhelin, avaimet, huulirasva ja maksuvälineet. Ison käsilaukun raahaaminen kun tuntuu hassulta esimerkiksi ruokakaupassa, kun ostoskärryissä on jo pakolliset korit ja kassit. Nyt käsilaukun voi huoletta jättää autoon, ja ottaa vain välttämättömät pikkupussissa kauppakorin pohjalle.

Sokoksen kosmetiikkaosastolla huomasin käyttämäni Lancomen meikkivoiteen olevan tarjouksessa, ja koska vanhaa pulloa on jo muutaman päivän saanut ravistella (toimiva tuote, huono pakkaus), nappasin uuden paketin ja iloitsin säästäessäni muutaman euron. Samalla tarttui mukaan myös Make Up Storen huultenrajauskynä kadonneen samanlaisen tilalle.

Ylimääräisenä pikkuhemmotteluna hankin vielä uuden huulipunan ja huulikiillon vasta alkaneen vuoden kunniaksi. Ja tulihan sitä välittömästi elefantillekin tyttömäisempi olo!

Huultenrajauskynästä olen tykästynyt nudeen sävyyn Sand Storm, Chanelin Rouge Coco -huulipuasta valitsin sävyn 38, Superstition ja saman merkin kiillosta sävyn 164, Plaisir. Mitäänsanomattoman nudeja nuokin molemmat, mutta jos sävyt jotakuta nyt sattui kiinnostamaan…

Alunperin menin kyllä kosmetiikkaosastolle ostamaan kynsilakanpoistoainetta. Arvatkaa onko mulla sitä edelleenkään!? Kynsissä on kyllä sellaiset vähemmän nätit puoliksi lähteneet lakat….

Tyttömäisen turhamaista torstaita teillekin!

PS. Kävin muuten tänään lääkärissä, ja lääkäri käski nautiskella raskauden viimehetkistä ja hemmotella itseäni. Onnistuu! 🙂

Arvontalaulu on raikunut ja lottomylly pyörinyt Pikkukengurun kanssa yhteistyönä järjestetyn Aquaint desivesi -arvonnan osalta! Kolme onnekasta voittajaa tulee tässä:
1. palkinto: Emilia V, 2. palkinto: Katri ja 3. palkinto: Tuulia
Laitan onnekkaille postia ASAP, jotta Pikkukengurun väki voi postittaa palkintonne eteenpäin!

Onnea voittajille, ja jälleen kerran, kiitos kaikille osallistuneille!

Täällä yksi raihnainen mamma oikaisee nyt soffalle. Hemmottelin itseäni pienellä shoppailukierroksella, ja nyt on kuulkaas aika kaikkensa antanut olo!

 

 

Eli tavallisissa vaatteissa! Kyllä, nyt on mammahousut heitetty lähes kokonaan nurkkaan ja kaivettu arkistojen kätköistä (=pahvilaatikoista) joulun ja uuden vuoden kunniaksi tavis vaatteet, jotka kesän ja syksyn aikana olen pikku hiljaa laittanut sivuun. Huisi fiilis!
Koskela (don’t ask) on valahtanut kengurupussissaan niin alas, että masu tuntuu lähes kadonneen, ja jokuset teistä asiasta jo tapsanpäivän postauksessa huomauttivatkin. No joo, ei se masu nyt ihan tunnu kadonneen, mutta näyttää kyllä kovin pieneltä! Siis pieneltä ollakseen vauvamasu viikolta 37.
Henkilökohtaisesti en nyt sanoisi, että vauvan laskeutuminen oloa mitenkään helpottaa, mutta joulunpyhienkin pakkasilla tuntui taivaalliselta vetää toppatakin vetoketju kiinni!
Vaikka vauvamasu ihana onkin, niin kyllä jo alkaa olla ikävä omaa tuttua kehoaan ja omia muotojaankin. Puhumattakaan elämän “helppoudesta” ilman lantiota painavaa vatsaa. No, nyt pieni askel vanhaan (tässä tapauksessa vanhoihin vaatteisiin) on mahdollinen juurikin laskeutuneen vatsan ansiosta. Flexi-beltit ei oikein toiminut mulla tuossa keskiraskaudesta, koska etupaneelin peittäminen vaati vähintään mekkoon pukeutumista pystyvatsan vuoksi. Nyt loivemman kummun kanssa vyötärönleventäjät toimivat oikein hyvin.


Tänään on ollut sellainen semi-siivouspäivä, iltapäiväksi jotain kivaa ja mukavaa puuhaa. Voipi olla, että tontut ja possut lähtevät vielä tänään kohti ullakkoa, mutta viimeistään sitten loppiaisena. Jotenkin ei nyt vain ole kiire joulunkaan siivoamiseen. Antaa venyä (meillä siis on yhä kuusikin), seuraavaan on kuitenkin taas vuosi aikaa.

Taustalla muuten sitä maalausprojektia. Kyllä sekin tästä pikkuhiljaa….

Mukavaa vuoden ekaa arkipäivää mussukat!

 

Uusi vuosi ja uudet kujeet, niinhän sitä sanotaan. Mitään järisyttävän suurta ja uutta ei taida olla oman blogini osalta tiedossa, ja kuten jo eilen kirjoitinkin, niin on oikeastaan parempikin. Pitäydytään vanhassa ja korkeitaan hiotaan ja parannetaan sitä!
Sisustusta ja oman kodin rakentumista pikku hiljaa, huone kerrallaan. Puutarhaa, lapsiperheen arkea, vauvavuotta, elämää kotona ja kodin ulkopuolella, sekä sopivassa suhteessa turhanpäiväisyyksiä ja tyttöjen juttuja. Niitä toivon blogivuodelle 2013. Niin, ja tietysti toivon että alkanut blogivuosi kuluu seurassanne, kuinkas muutenkaan!


Henkilökohtaiseen elämääni toivon vuoden 2013 tuovan seesteisyyttä, rauhallisuutta, onnea, iloa ja terveyttä. Lupaan huolehtia paremmin itsestäni ja jaksamisestani – ja sitämyöden myös koko perheen hyvinvoinnista. Raastavat ja voimavaroja koettelevat ihmissuhteet aion korvata terveellä itsekunnioituksella ja todellisilla ystävillä.
Siinäpä niitä suurempia ja syvällisempiä ajatuksia alkaneelle vuodelle. Ei ollenkaan paha, että kerran vuodessa listaa nämäkin aiheet ylös. Suosittelen!

Kuvissa näkyy joululahjaa, jonka ostin itse itselleni. Lisää Tine K:n astioita, nyt mustavalkoisissa sävyissä. Tykkään niin kovasti! Astiat tilasin Grey&White -nettikaupasta. Kiitokset Katille, kaikki tulivat ehjänä perille!

Niin, ja edellisen kommentteihin vastailen illemmalla. Sen voisin luvata teille, että kommentteihin koitan jatkossakin aina vastata! 🙂 Kivaa vuotta 2013!

Useampaankin otteeseen olen pääni sisällä läpikäynyt menneen vuoden tapahtumia, ja joka kerta päädyn vain ja ainoastaan kummastelemaan, miten yhteen vuoteen saikin tupattua niin paljon asioita. Huh!
Vuosi alkoi oman talon myynnillä. Kaupat tehtiin helmikuussa, ja maaliskuun alussa muutin Niilon kanssa vanhempieni luokse, vanhaan huoneeseeni. Aika oli raskasta. Isän ikävää, parisuhteen kriisiä, toivoa, epätoivoa jne. Kuukauden kuluttua, pääsiäisenä, pääsimme vihdoin muuttamaan väliaikaiseen kerrostaloasuntoon. Sillä hetkellä yhteinen asunto tuntui lottovoitolta, ja jonkinlaista hedelmääkin tuo jälleennäkeminen ja yhteen palaaminen myös tuottivat.
Toukokuu on jäänyt mieleeni todella iloisena aikana. Blogi siirtyi tänne Bellaan, sain elämääni uusia tuttavuuksia, joku oli valmis maksamaan palkkaa harrastuksestani jne… Useampi kiva juttu ja reissu helsingissä, kevät, aurinko ja valo. Vaan pikkuhiljaa alkoi myös suunnaton väsymys ottamaan tilaa elämästäni. Vauvauutisia; Niitä jaettiin kesällä 2012. Niin iso juttu, että sen sisäistäminen vei itseltänikin aikaa. Asia, jonka ei koskaan oletettu enää tapahtuvan, tapahtui hetkellä, jona sitä oli vähiten edes ajatellut. Mistä löytyy koti, mihin muutamme ja rakennamme pesäämme. Kysymykset myllersivät päässä, ja kello tikitti korvien välissä.
Loppu kesästä asiat loksahtivat paikalleen. Täydellinen punainen tupa ikään kuin tipahti eteemme, ja seuraava kuukausi meni jännityksessä. En halunnut nuolaista ennen kuin ihan oikeasti oli tipahtanut!
Tuli syksy, tuli talokaupat, tuli lomamatka ja tuli iso masu. Tuli muutto, tuli remontti – ja pää sanoi miltei poks! Yksi elämäni rankimpia syksyjä! Ja sentään aika rankaa on ollut, että ihan maassa en rimaa pitänyt…

Rankan ja raskaan syksyn jälkeen asiat ovat asettuneet pikkuhiljaa. Asiat järjestyvät, niinhän niillä on tapana. Onni asuu uudessa kodissa, elämältä odotetaan nyt paljon. Silti toiveet tulevalle vuodelle ovat yksinkertaisia ja pieniä: Tavallista arkea! Ei suuria mullistuksia, ei isoja muutoksia. Arkea, joka kulkee omalla painollaan, rytmiä, joka helpottaa tavallista elämää.
Niin paljon isoja juttuja, niin paljon kaikkea hyvää. Tästä määrästä olisi riittänyt useammallekin vuodelle, mutta olenhan halunnut kaiken aina heti ja nyt. Taisi olla opetus.
Olen kiitollinen – väsynyt, mutta kiitollinen.

Toivotan teille kaikille oikein ihanaa alkavaa vuotta 2013. Tuokoon se mukanaan niitä odotettuja juttuja, ja muutoksiakin niitä halajaville. Hyvää ja kaunista – niitä kaikille!

Kiitos kuluneesta vuodesta, melkoinen vuosi jo ihan bloginkin kannalta! Mutta kiitos teille, jotka jaksoitte kulkea mukana. Toivottavasti jatketaan samaa matkaa myös ensi vuonna!

Nähdään ensi vuonna!

Kuvat nappasin muuten kätevästi Pinterestistä, johon olen koonnut oman kansion myös blogini kuville.

Vähiin käy ennen kuin loppuu, ja se pitää kyllä enemmän kuin paikkansa ainakin tämän vuoden osalta. Vielä en toivottele ratkiriemukkaita vuodenvaihteita – ajatuksena on jättää se virallinen viimeinen postaus tälle vuodelle vielä huomenna. Alkaa nimittäin olla olokin sitä sorttia, että päässä liikkuu silmän lisäksi jo hiukan jotain muutakin. Juuri nyt suunnittelun alla vaatehuoneen muodonmuutos, mutta jätetään nämä jutut nyt reilusti seuraavaan vuoteen. Ehtiihän sitä, eikös!?
Mutta, mikäli mielitte osallistua Aquaint-arvontaan, ei osallistumisaikaa ole maailman tappiin, vaan ainoastaan tämän vuoden loppuun. Eli kipin kapin jättämään kommentti arvontapostaukseen!

Syytetään flunssaa tai laiskuutta, kamera on pysynyt visusti laulamatta viimepäivät. Hyasinttikuvia arkistojen kätköistä; Haistetaan vaikka kukkanen sunnuntai illan kunniaksi!

Oikein leppoisaa tämän vuoden tokavikaa iltaa. Nyt olisi vissiin hyvä aika alkaa listata niitä lupauksia ja toiveita uudelle vuodelle!

 

Pääni sisällä vellovista ruumiineritteistä voi olla useampaakin käsitystä, mutta nämä joulun ja uuden vuoden välipäivät ovat kyllä menneet niin pää täynnä räkää kuin vain voi. Täällä on todellinen sairastupa ja elämä varsinaista matalalentoa sen myötä.
Ehdin jo torstaina käväistä alennusmyynneillä (joo, vihaan alennusmyyntejä edelleen), ja kuvitella keksiväni muutenkin seuraavalle kuukaudelle ohjelmaa sen verran paljon, että aika ei vain kävisi pitkäksi. Vaan tässä sitä nyt ollaan, tepsutellaan kotona villasukissa ja pyöritellään peukaloita.
Apteekkireissulla kyselin nenäsuihketta, ja kun farmaseutti tavanomaisia suihkeita esitellessään mainitsi, että niitä ei suositella raskausaikana käytettäväksi (saattavat aikaansaada supistuksia), teki mieleni napata heti muutama pullo matkaan, että ainakin saataisiin jotakin ohjelmaa näille päiville. No, tyydyin kuitenkin keittosuolalitkuun.

Tänään en jaksaisi enää vain möllötellä, vaan nyt on pakko tehdä jotain mukavaa ja viihdyttävää. Pitäisi tosin ensin keksiä, että mitä.
Mutta teille muille oikein kauniita talvipäiviä, vapaapäiviä ja välipäiviä! Nautiskellaan!

Kaikesta ylensyönnistä huolimatta joulusta taidetaan tänäkin vuonna vain selvitä. Luonnollisesti vatsanseutua pikkuisen kiristää, ja jonkinlainen uumankavennusprojekti on alkuvuodelle tilauksessa.
Meillä oli jouluaattona ja jouluyönä niinkin mukava vieras, kuin oksennustauti. Varmaankin se sama, joka tuntui poikkeavan useammassa taloudessa tässä joulun alla. Tänään on istuttu sitten Lääkäritalon päivystyksessä märkivän korvan kanssa. Pikkuinen ei kuitenkaan ole moksiskaan. Joulu on kiva, lahjat on kivoja ja pukki oli kiva. Hittoakos siinä valittamaan!
Aikatavalla perinteeksi on muodostunut sekin, että mies on jouluna töissä. Aattona ja joulupäivänä. Tänä vuonna siis siinäkin suhteessa vanhaa kaavaa noudattaen.

26. päivä tarkoittaa mulle tänä vuonna toisen joulupäivän lisäksi sitä, että laskettuun aikaan on tasan kuukausi! Hui! Ensimmäinen tuli etuajassa, joten nähtäväksi jää onko tällä toisella samat suunnitelmat.

Mummulan lanttulaatikko, rosolli ja kinkku. Sisko perheineen, serkkupoikien junaleikit ja serkkutyttöjen puuhkat, korkokengät, Lumikki-mekot ja kruunut. Hyvässä suhteessä suklaata, villasukkia, takkatulta, ulkoilua ja unta. Oikein mukava joulu!

Rentoa tapsanpäivää myös teille!