Tänään oli tarkoitus laittaa kotia siihen kuntoon, että illalla on kiva vastaanottaa ystäviä kylään. Piti paistaa lasten kanssa nuotioamakkaraa, ja lapset odottivat kovasti yökyläreissua mummulaan, ja me aikuiset tietenkin sitä iltaa aikuisten kesken. Vaan taas menivät suunnitelmat ihan uusiksi!

Näpytellessäni eilistä postausta, mulla oli jo kummallinen olo. Joka paikkaa särki ja tuntui kuin olisi kuume nousemassa. Mutta juurihan olin flunssassa, eihän sitä ihminen jatkuvasti voi sairastella!?! Tunnin päästä olin kuitenkin jo ihan veto pois, ja kuume sen kun nousi. Illalla mittari näytti yli 39, ja samoihin aikoihin tuli äidiltä viestiä, että siellä oli vielä korkeammat lukemat. Äidin kuume oli noussut hyvin samaan aikaan kuin omani, täysin puskista ja yllättäen. Ynnäsin heti, että koska olimme alkuviikon yhdessä reissussa, meille oli jostakin tullut samainen pöpö, jonka itämisaikakin oli molemmilla ihan sama.

Illalla menin seitsemän aikaan nukkumaan ja tänään nousin yhdeksältä. Ihan koko aikaa ei tullut varsinaisesti nukuttua, koska kuume nousi vielä pitkän aikaa, mutta ehkä se korkea kuume teki taudillekin jotakin, sillä tänään olo on jo huomattavasti parempi. Kuume nousee taas pikkuhiljaa, mutta toivottavasti ei kohoa eilisiin lukemiin enää. Noin fyysisesti olo on kuin junan alle jääneellä tuosta kaikesta makaamisesta. Siskoltakin tuli viesti, että nyt on sielläkin yksi lapsista jo kuumeessa, joten tässä nyt odotellaan, miten tuo reissutuliainen lähtee omissa lapsissa käyttäytymään. Eipä olisi tätäkään pöpöä tarvittu, ketuttaa niin vietävästi!

Mutta hei, mahtuipa iltaan niitä iloisiakin juttuja! Nimittäin kun makasin itse reporankana, pojat ahkeroivat ja sain viimein olohuoneeseen haaveilemani pöydän. Suuri matala taso on tehty vanhasta lattialankusta, ja toiseen päähän asennettiin ihan Bilteman kalustepyörät, jotka vaihdetaan heti kun jostain löytyy vanhat puupyörät. Toinen pää on vielä tuettu väliaikaisratkaisulla, mutta siinä se nyt nököttää! Totesin jossain kohtaa, ettei haluamaani sohvapöytää ole vielä valmistettukaan, mutta nyt se on tehty! Kuvat nyt tällaisina pikaräpsyinä, sillä kuntoni ei juuri nyt riitä parempaan suoritukseen.

Viikonlopun suunnitelma menivät kyllä ihan heittämällä uusiksi, mutta minkäs näille mahtaa. Tänään otetaan ihan totaalilevon kannalta ja toivotaan, ettei tauti iske muihin. Onpahan hyvät suunnitelmat sitten valmiina jotakin toista viikonloppua ajatellen! 🙂

Aurinkoa viikonloppuunne!

Tallenna

Ensimmäinen adventti! Tänään kaivetaan tontut esiin piiloistaan, ja astutaan joulun aikaan. Pöydillä on ensimmäiset hyasintit ja kaiken sunnuntaielon taustalla soi Jouluradio. Mutta ehkä kuitenkin parasta kaikessa on tuo valkoinen puuterikerros, joka maalasi yön aikana maiseman talviseksi ja jouluisemmaksi. Sisäinen lapseni fiilistelee nyt tällä kutkuttavalla odotuksen tunteella ja aikoo nauttia koko adventinajasta.

Oma joulunaikaan astumiseni lähti liikkeelle oikeastaan jo perjantaiaamuna koulun adventtikirkossa. Huomaan, että iänmyötä joidenkin asioiden merkitys korostuu entisestään. Kesän alkuun kuuluu Suvivirsi ja joulunaika starttaa parhaiten kirkosta. Ja ehdottomasti adventista, ei joulukuun ensimmäisestä päivästä, sillä mulla ei ole joulukalenteria. 🙂

Tänään testasin vanhaa perunakikkaa joulupaperin painamiseen. Painoin perunaan kuusen muotoisen piparkakkumuotin, ja leikkasin reunat puukolla. Jostakin syystä kullan kimallus on alkanut miellyttämään. Tuo Tikkurilan pieni maalipurkki on joskus tullut jonkinlaisen goodie bagin mukana, ja vihdoin keksin maalille käyttöä. Kultaisia tähtiä leikkasin Lidlistä löytämästäni kimmalepaperista, ja viirinauha sekä kimaltava lahjanauha ovat molemmat tilattu Nougatista.

Ihan niin jouluinen fiilis meillä ei kuitenkaan vallitse, kuin olin ehkä sisimmässäni toivonut. Eilen nimittäin nakutettiin listoja vielä paikalleen ja maalattiinkin vähän, mutta isoin sähläys on nyt sähköjen kanssa, sillä ennen uusia asennuksia, pitää tietenkin purkaa vanhoja.  Siitä ehkä tulee tuo suurin riipinrääpin -tunne. Mutta hei, näissäkin jutuissa kohti joulua. Neljättä jo tässä talossa!

Mutta nyt niitä lupaamiani tonttuja etsimään. Lastenkin joulu potkaistaan käyntiin nyt! 🙂

Ihanaa ensimmäistä adventtia ja joulun aikaan laskeutumista! ♡

Tervehdys talikakkutehtaalta! Tein tosiaan eilen noita linnunruokakakkuja, joita ajattelin paitsi ripustella omaan pihaan, antaa myös joulun alla lahjaksi. Sopivia pois kuluvia lahjoja niille ihmisille ja niihin talouksiin, joihin ei oikein muuta osaa antaa. Käyvät siis hyvin esimerkiksi opettajille tai kerhotädeille, koska lahja ikään kuin annetaan eteenpäin pikkulinnuille, eikä se jää nurkkiin pyörimään.

Noitahan voisi valaa ihan minkälaiseen muottiin tai astiaan tahansa, samalla periaatteella kuin kynttilöitäkin (ripustuslenkki upotetaan ja kiristetään sulaan massaan, kuin kynttilän sydän), mutta itse halusin tehdä kakkuja, joiden ympäri saa erilaisin nauhoin ja naruin rusetit.

Omatekoisiin linnunruokiin on yleisesti kaksi ohjeistusta. Toiset luottavat suolaamattomaan sianihraan, mutta itse kallistuin, niin saatavuus- kuin mukavuussyistäkin,  kookosrasvaan. Koska pakkasella muutenkin kova kookosrasva kovettuu kuin kivi, lisäsin sulan rasvan joukkoon ihan tavallista rypsiöljyä.

Periaatteessa näihin kannattaa (juuri niitä pienempiä lintuja ajatellen) käyttää kuorittuja siemeniä ja murskattuja pähkinöitä, mutta itse laitoin mukaan myös siemenseosta, jossa oli kuorellisia auringonkukansiemeniä. Ne antavat vähän väriä kokonaisuuteen ja osa linnuista hyödyntää kyllä nekin.

Linnunruokakakut:

(viisi isoa ja neljä pientä kakkua valmistuivat näistä aineista)

1kg kookosrasvaa
3dl rypsiöljyä
n. 2kg linnunsiemeniä / ruokasekoituksia

Lisäksi tarvitaan suuri kattila ja kauha rasvan sulatukseen ja kakkumassan sekoitukseen, kakkuvuokia tai muita muotteja, ja lopuksi nauhoja ja naruja koristeeksi sekä ripustamiseen.

Sulata kookosrasva kattilassa tosi miedolla lämmöllä. Lisää sulaan rasvaan ruokaöljy ja siemenet. Jos on joskus lapsuudessaan tehnyt niitä riisimurokarkkeja, niin homma on aika lailla vastaavaa. Tässä siemenet saavat kuitenkin jäädä lillumaan rasvaan, eli ihan kauheasti ei kannata laittaa liikaa tavaraa kattilaan, muuten kakut murenevat heti ensimmäisten lintujen nokissa.

Kauho “velli” kattilasta kakkuvuokiin. Pienemmät voi täyttää kokonaan, isompiin kannattaa tehdä vähän matalammat kakut. Lopuksi jos vuokien pintaan nousee kovasti “tyhjää” rasvaa, siihen voi sekoittaa vielä vähän siemeniä.

Kakut kovettuvat parhaiten viileässä. Jos kakkuvuokia on rajallisesti, nosta kakut jääkaappiin tai kylmälle kuistille, ja jätä kattila huoneenlämpöön. Kakut kovettuvat reilussa tunnissa, mutta kattilan sisältö pysyy sulana, joten voit käyttää samoja vuokia hetken päästä uudelleen. Kakut irtoavat parhaiten, kun kastat kakkuvuokaa pari sekuntia kuumassa vedessä.

Mikäli herkut eivät tule heti käyttöön, ne voi pussittaa ja säilyttää kylmässä. Itse laitoin kakut yöksi pakastimeen, jolloin nauhat oli helpompi laittaa paikalleen siten, ettei kakkujen pinta ala sulaa sormiin. Pakastimessa myöskin säilytän niitä.

Koska tässä ei pelata kuumalla rasvalla (kookosrasva sulaa aika pienessä lämmössä), kakkujen tekoon voi ottaa lapset mukaan. Kakkuvuokien alla kannattaa kuitenkin pitää leivinpaperia, niin ei ole koko keittiönpöytä rasvatahroissa. 🙂

Alla olevasta kuvasta näkyy parhaiten nuo erilaiset linnunruokasekoitukset, joita itse käytin. Kolme alinta ovat Lidlin valikoimista ja ylin (auringonkukka/maapähkinä -sekoitus) on Tokmannilta.

Mutta nyt pikkupotilaan seuraksi sohvalle. Kivaa päivää!

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Hiljainen viikko ja pääsiäiseen valmistautuminen.

Meillä mennään pääsiäisen suhteen aika vähillä koristella tänäkin vuonna. Kukkia, pajunkissoja ja seljanoksia. Vähän ohraa ja joitakin munia – siinäpä ne.

Kerroinkin tovi sitten, että löysin keittiön kaapista pussillisen askartelumunia, jotka ostin jo alkuvuodesta, mutta olin tyystin unohtanut. Aikomukseni oli koristella niitä mustan tussin kanssa, mutta todetessani, että taloutemme tussit olivat joko a) ihan kuivuneita tai b) suttaavia vesiliukoisia yksilöitä, päädyin jättämään kynäilyt väliin ja vaihdoin suunnitelman “marmorimuniin”.

Alussa oli kuusi onttoa (ja erittäin kevyttä) askartelumunaa, joissa kussakin oli valmiiksi ripustuslenkki.

Mustaa akryylimaalia löytyi kaapista, samoin iso sivellin. Vettäkin tuli kraanasta, joten tarvikkeet olivat aika äkkiä kasassa.

Kastelin munat nopeasti vedessä ja sudin pintaan tosi kostealla siveltimellä mustaa maalia. Sen jälkeen pyörittelin ja hieroin koristemunia märillä sormenpäilläni (jotta valumat lähtisivät kulkemaan eri suuntiin), ja lopuksi vielä kastelin sormeni uudelleen vedellä ja pyyhin liikoja maaleja pois.

Löysin tuollaisen hauskan roikottimen, johon sain kaikki kuusi munaa kuivumaan. Sen verran tiputtivat mustaa vettä, että rätti piti laittaa alle. Kuivuivat kuitenkin muutamassa minuutissa, joten kokonaisuudessaankin homma vei vain noin 10 minuuttia.

Ainakin omaan silmääni ovat kivoja ja kauniin yksinkertaisia. Ja jos näistä ei enää ensi vuonna niin tykkääkään, niin ainahan ne voi maalata uudelleen. 🙂

Mukavaa maanantaita!

No nyt se alkaa olla valmis. Siis projekti nukkekoti. Tosin talo on yhä tyhjä, joten seuraava vaihe on luonnollisesti hankkia sen sisälle elämää, ja sitä myöden myös leikkiä.

Talo on tosiaan äitini vanha, ja se on aikoinaan teetetty sellaisella kylän nikkarimiehellä silloisen “tee se itse -lehden” ohjeiden mukaan. Äiti muistaa, että säästi lapsena pikku askareista tienaamiaan rahoja, ja lehden nähtyään pyysi nukkekotia. Ihan ei tainnut palkkarahat riittää, mutta nukkekoti kuitenkin valmistui ja pääsi maitokärryn kyydissä äitini leikkeihin.
Tämä samainen pikkutalo toimi myös minun ja siskoni leikeissä, ja koska talo on mittasuhteiltaan perinteistä nukkekotia suurempi, tässä on leikitty monet Barbie-leikit lapsuudessani. Juuri kokonsa vuoksi nukkekoti onkin hieno, sillä se on “helposti leikittävä” ja kalusteiksikin kelpaa vähän perinteisiä nukkekodin tavaroita isommat jutut.

Tuosta katon oikeasta kulmasta puuttuu pieni palanen, mutta se ei suinkaan ole vika, vaan ominaisuus. Muistan nimittäin kun siskoni kanssa tulimme joskus koulusta kotiin, ja vastassa odotti kirje nokipojalta. Nukkekotia säilytettiin pannuhuoneen oven vieressä, ja nokikolari oli vahingossa lohkaissut irti palan kattoa. Ajatella, että sitä jääkin kaikki tuollaiset erikoisuudet mieleen vaikka aikaa on kulunut jo melkein 25 vuotta!

Varsinaisesti rahaa nukkekodin kunnostukseen ei mennyt euroakaan, sillä kaikki maalit ja tapetit löytyivät varastosta. Maalasin talon kauttaaltaan ensin valkoisella tartuntapohjamaalilla, sudin sisäpinnat valkoisella puolihimmeällä kalustemaalilla ja ikkunan puitteet kiiltävällä kalustemaalilla. Ulkoseinät saivat kerroksen Kalklitirin kalkkimaalia (makuuhuoneremontin ylijäämää) ja katto vaaleanmustaa kalustemaalia, jota ostin olohuoneen pöydän uudistukseen. Tapetti on Ikean, ja ylijäämää taannoisesta vaatehuoneen uudistuksesta.

Tuo Ikean tapetti oli aikoinaan älyttömän ihanaa kiinnittää, mutta täytyy sanoa, ettei tavallista tapetointia ja nukkekodin tapetointia voi verrata toisiinsa. Kyllä isoja pintoja vain on helpompi vedellä, kuin näitä pieniä seiniä. Ensimmäinen tapetointikierrokseni päätyi itkuun, ja seuraavaan sain miehenkin avuksi. Pieni määrä liimaa toimi huomattavasti liisteriä paremmin, ja vaikka tapetti nytkin kupruilee, ei se silti näytä niin pahalta kuin ensimmäisellä yrityksellä. Eilen illalla kun lapset jo nukkuivat, me mittailtiin ja leikeltiin keittiössä tapetinpaloja, ja tänään taloon ei sitten tarvinnut tehdäkään muuta kuin katon maalaus.

Ikkunoiden suhteen olin vähän kahden vaiheilla, sillä nuo muovit on tosiaan alkuperäiset, eivätkä tahdo kovin kirkkaiksi muuttua millään. Annoin niiden kuitenkin vielä jäädä, ne kun on vaivalla taloon aikoinaan tehty.

Koska talo on kauttaaltaan aika vaalea ja neutraali, väreillä voi leikitellä sitten muilla tavoin. Mattoja ja verhoja taidan suunnitella seuraavaksi. Kalusteita ja asukkaita katselin Mailegin valikoimista, sillä sieltä nuo pienemmät jutut voisivat toimia talossa hyvin. Mitään miniatyyriä tästä ei ole tarkoitus rakentaa, vaan talo, jossa on helppo ja mukava leikkiä. Mittasuhteet saavat siis mennä vähän sinnepäin.

Nyt kun lastenhuoneessa on tosiaan jo vanha kahdenistuttava pulpetti ja kerrossänky, jotka ovat nekin lapsuudenperujani, tulee väkisinkin aika nostalginen olo. Kenties noille kaikille löytyy käyttöä vielä tulevissakin polvissa.

Mutta nyt sämpylöitä pyörittämään ja sitten urheilukouluun. Tämä torstai alkaa olla jo kohtalaisen taputeltu!

Tallenna

Perjantai perjantai! Ja täällä myöskin syyslomaviikko edessä!

Kirjoittelin eilen lastenhuoneen sisustuksesta, ja samalla mainitsin, kuinka keksin selättää verho-ongelman pesukonevärjäämällä parin valkoisia puuvillaverhoja. No, lupasin palata asiaan tuloksien kanssa ja tässä sitä nyt tulisi.

Tähän nyt pienenä alustuksena sen verran, että olen mielestäni tottunut pesukonevärjääjä (koneessa on pyörinyt suuret päiväpeitteet, verhokankaat ja vaatteet), enkä muuten ole koskaan onnistunut epäonnistumaan kyseisessä lajissa. Paitsi nyt! Olen aina aikaisemmin käyttänyt Dylon -merkkisiä tekstiilivärejä, mutta paikallinen “tavaratalo” on vaihtanut kyseisen valikoiman uuteen merkkiin, joten sen enempää ajattelematta tartuin näihin mulle uusiin Nitor -väreihin.

Värjäystapa oli pikkuisen erilainen (väri nestemäistä), mutta ohjeet olivat mielestäni selkeät ja noudatin niitä. Kahta verhoa kohden ostin kaksi väripakettia, ja lisäksi tarvittiin kiinnityssuola. Koska ohje oli kastella kangas ensin, päätin pestä kolme vuotta kaapissa viruneet verhot 60 asteessa. Hetkeäkään en siis epäile, etteikö kangas olisi ollut puhdasta! Oikeastaan mun ei käynyt mielessäkään, etteikö värjäys onnistuisi. Lähinnä jännitin lopullista väriä.

No, sävy oli jo märkänä lupaava, ja kun verhot kuivuivat, hyppelin innosta, sillä tuo sävy on just ihana, rusehtavaan taittava, eli lämmin, harmaa. Mutta, siinä vaiheessa kun tajusin, ettei laikukkuus johtunutkaan kosteasta kankaasta, oli pakko myöntää, että pieleen meni ja kunnolla!

Lopputulos viittaa vähän siihen, että väriaine on päässyt kankaan sekaan epätasaisesti ja jämähtänyt heti paikalleen, jättäen ikävät laikut pitkin verhoa. Värin sävystä täysi kymppi, lopputuloksessa jäädään ilman pisteitä! Ääneeni asiaa harmitellessa, mieheni muistutti, ettei vahinko nyt niin kovin suuri ole, kun projekti vaati alle kahden kympin väriaineet, mutta en mä sitä rahaa harmitellutkaan. Jos väri olisi ollut liian tumma tai muuten kamala, laikukkuus ei olisi harmittanut varmaan niin paljon. Mutta kun se väri olisi ollut ihan täydellinen ilman laikkuja, harmittaa, että pääsin niin lähelle, kuitenkaan onnistumatta projektissa.

Eli pieleen meni ja kunnolla. No, syyslomaviikolle ainakin jotain ohjelmaa, kun  metsästetään lastenhuoneeseen uusia verhoja! Ne mustavalkoiset lähtevät nimittäin joka tapauksessa! 🙂

Kivaa perjantaita!

Olen luvannut teille postausta keittiön betonitasoista ja siitä, miten betonitasot keittiöön tehdään itse. Aiheen ympärille mulla on niin paljon juttua, että päätin suosiolla jakaa sen muutamaan osaan. Tässä postauksessa alustusta aiheeseen, ja perusidea lyhykäisyydeessään. Työvaiheita ja vinkkejä kokoan tuleviin postauksiin! Ja pahoittelut, että postauksen kanssa on kestänyt, aika ja kädet eivät vain totaalisesti ole riittäneet kaikkeen.

Betonitasot on olleet haaveissani siitä lähtien kun aloimme metsästää uutta kotia. Alunperin ajattelin, että tasoille tehdään muotit, ja ne valetaan keittiön lattialla, jonka jälkeen nostetaan paikalleen, kuten mitkä tahansa muutkin keittiöntasot. Vaan tässä isossa keittiössäpä sumenee nuo mittasuhteet. Nimittäin, tällä meidän allasvalinnallakin tason pidemmäksi pätkäksi piti valaa 3,3 metrinen taso, ja mikäli olisimme jääneet ilman tuota allasta, olisi upotettava malli pidentänyt tason yli 4,5 metriin. Jo kolmen metrin kohdalla tässä ongelmaksi muodostuu tason keskikohdalla oleva liesiaukko. Niinpä tason nostaminen paikalleen katkaisemata sitä tuosta aukon kohdalta, olisi ollut mitä todennäköisemmin mahdotonta.

Koska betonitasot olivat päähänpinttymä googlailin toki vaihtoehtoja ratkaisuksi. Selvisi, että valmiitakin tasoja saa, mutta näissä maksimipituus on kolme metriä. Sitä pidemmät tasot tehdään osista. Koska saumakohta tasossa ei ajatuksenkaan tasolla miellyttänyt, päätin jatkaa aiheeseen perehtymistä.

Jonkinlainen heureka-kokemus olikin kun törmäsin Z Counterform muotteihin niiden maahantuojan sivuilla. Näillä muovimuoteilla taso voitaisiin valaa ohuen levyn päälle, suoraan paikalleen. Muovimuotti kiinnitettäisiin vain reunoihin, ja näin muotti valaisi reunaan pykälän, joka taasen piilottaisi pohjalle jäävän levyn. Koska idean myyminen miehelleni oli osa haastetta, istutin hänet tietokoneen eteen katselemaan erilaisia videoita, joissa yksinkertaisesti näytettiin, kuinka helppoa tason tekeminen on. Jep, tulimme siihen tulokseen, että kyse ei ole tähtitieteestä, vaan enemmänkin omasta viitseliäisyydestä.

Kuva: Ohut sementtilevy,  jonka päälle taso valetaan,  ja johon reunamuotit kiinnitetään. Mahdolliset saumat teipattiin ilmastointiteipillä.

Kuva: Betonitason valumuotti näkyville reunoille. Seinää vasten, ja esim. liesi- ja allasaukoille, käytetään suoraa muottia, mutta tämä profiili on tarkoitettu peittämään ohut sementtilevy, jolle valu tehdään.
Punainen katkoviiva kuvaa osaa, joka ruuvvataan kiinni alustaan. Mustat täplät toimittavat kuvassa ruuvien virkaa. Musta katkoviiva kuvaa pykälää, jolla betonitason reunaan saadaan alustan peittävä helma. Sininen katkoviiva kuvaa muotin osaa, joka muodostaa tason etureunan. Keltainen katkoviiva kuvaa linjaa, josta muotti aikanaan katkaistaan, kun valu on ehtinyt hieman kuivua. Reunalistaa siis vain väännetään, ja naps, lista katkeaa siististi tuosta linjasta. Näkyviin ei jää sementtilevyä, eikä listaa. Ainoastaan betonitaso, joka näyttää pikkuisen paksummalta, kuin oikeasti onkaan.

Kuva: Kulma A. Muotti valmiina….

Kuva: Kulma A hiomisen jälkeen, ja viimeistelykäsittelyä vaille.

Noita Z Countertop –muotteja myydään jo joissakin rautakaupoissakin, mutta itse otin yhteyttä maahantuojaan, jonka kautta tarvikepaketteja pystyi myös tilaamaan. Lähetin keittiömme piirustukset ja selitin, mitä haluamme. Meille laskettiin tarvitsemiemme tuotteiden hinnat ja annettiin lisäksi kattavasti neuvoa betonilaaduista, sekä erilaisia vinkkejä valamiseen. Maahantuojan sivuilta sai myös kyselyn tason tekijästä, mikäli sitä ei olisi itse hallunnut jostakin syystä valaa.

Hintaa koko projektille tuli n. 600€. Tähän siis sisältyi myös itse betoni, ja kaikki hiekkapaperista, tasoittimeen, liippauslastaan, ja pintakäsittelyaineeseen saakka. Betoniksi valittiin, Weber RL45, suositusten mukaan. Tässä betonilaadussa on mukana pientä kiveä, joka helpotti tasoittusta, ja laadultaan hyvä betoni on perus rautakauppatavaraa tasaisempaa. Valuvaiheessa voi siis jokaista säkkiä kohti laittaa mililleen saman vesimäärän, ja betoni on yhtä notkeaa joka sekoituskerralla. Tämä tuote on hiukan hintavampaa, kuin halpa rautakauppabetoni, mutta kyse on tämänkin kokoisessa projektissa vain muutamasta kympistä. Paikka, jossa ei ehkä kannata alkaa säästelemään! Itse halusimme harmaata betonia, siis sellaista betonin väristä betonia, mutta katselin, että Z Countertop myy myös esim. valkoista betonia, ja betonia kai voidaan myös sävyttää, eli vaihtoehtoja on paljon.

Kuva: Liesitason aukolle rakennettiin ensin puukehikko, johon listamuotit saatiin kiinnitettyä.

Kuva: Muotit paikallaan. Seinää vasten suora, ja reunoissa profiililista, joka muodostaa valualustan peittävän helman.

Kuva: Betonitasossa raudoituksen korvaa lasikuituverkko. Verkko ja kiinnikkeet kuuluvat kaikki betonitasopakettiin.

Olisikohan tässä kohtaa tarpeeksi yhteen postaukseen?! Tosiaan lisää tuosta itse tekemisestä laitan vielä erikseen. Joitakin ajatuksia tähän loppuun kuitenkin vielä summaten;
Olenko tyytyväinen tason ulkonäköön? No todellakin!
Oliko tekeminen vaikeaa ja hankalaa? Vähän sellaista askartelua, mutta kaiken vaivan arvoista!
Miltä valmis taso on tuntunut käytössä? Ei mitään valittamista. Suoja-aine teki pinnasta veden, ja muidenkin roiskeiden kestävän. Viime viikonlopulla tasolla oli vuoroin rasvaista suklaakakkutaikinaa, sitruunamehua ja vastakeitettyä mansikkahilloa, eikä mistään jäänyt jälkeäkään.

Jos betonitaso on ihan oikeasti harkinnan alla, suosittelen katsomaan nuo videot, sillä meille ne ainakin selkiyttivät asiaa tuhat kertaa enemmän kuin mikään kirjallinen ohje.

Kysykää ihmeessä, jos jokin asia jäi vaivaamaan! 🙂

Ihan oikein arvasitte, vatipään vati todellakin oli valaisin, ja tarkemmin Ikean Hektar, jonka olin spreijannut harmaaksi.

Etsin pitkään keittiön ruokapöydän päälle kahta isokokoista valaisinta. Koska tämä on keittiö, eikä vain ruokailutila, karsin tekstiilivalaisimet heti pois pelistä. Mitään ihan hirmuista rakastumista en kokenut löytämieni yksilöiden kanssa, ja 250€ per valaisin tuntui aika kalliilta. Se olisi kertaheitolla 500 euron paukku. Ja, entä jos ei ole ihan varma!?
Ikean isokokoinen Hektar -valaisin oli malliltaan kiva, mutta kaksi mattamustaa valaisinta keskellä huonetta veisivät kaiken huomion, eikä ne nyt niin hienoja kuitenkaan olleet.

Sinkkimaalia olen spreijaillut vähän sinne sun tänne, se on ihan kelpo tavaraa, ja esim. säilykepeltipurkista taikoo äkkiä kivan istutusastian sinkkimaalin avulla. Todellinen sinkkimaalihurmos tuli viime keväänä, kun spreijasimme nykyisen työhuoneen tulisijan kipinäalustan (vai mikä se on viralliselta nimeltää?!), joka oli sellainen kuparinvärinen ja  rumaksi hapettunut. Mun tehtävä oli ollut hommata se uusi alusta siihen mennessä, kun uuni kannetaan paikalleen. Tietysti olin unohtanut koko jutun, ja kiireessä keksin komerossa lymyilevän maalipurkin.

Sinkkimaalin sävy on kaunis mattaharmaa, ja ajan myötä se saa myös hiukan eloa pintaansa. Niinpä nappasimme pari suurta Hektaria mukaamme samalla, kun haimme keittiön altaan, ja eilisen päivän suhauttelin maalia menemään. Ihan ei riittänyt yksi pullo per valaisin, tosin joku parempi maalari varmaan osaisi maalata vähemmälläkin maalilla. Hintaa tuli siis kahdelle valaismelle n. 170 euroa, ja sinkkimaaliakin jäi melkein täysi pullo.

Vasta yksi valaisin on katossa, sillä toiselle pitää sähkömiehen vielä vedellä virtaa. Eikä tämä yksikään ole ihan lopullisella paikallaan, mutta halusin mallata valaisinta kattoon. Ne nimittäin näyttivät lattialla niin hurjan suurilta, että pelkäsin jo tehneeni virhearvion. Katossa tuo näyttää kuitenkin ihan kivalta ja kolmemetrisen ruokapöydän päälle kaksi valaisinta sopii oikein hyvin. Pidämpä myös siitäkin, että vaaleanharmaa valaisin ei vie huomiota noilta Tine K:n mustilta seinätarjottimilta. Ainoastaan tuota valaisinten ketjuosaa jäin miettimään. Ehkä siihen sopisi jokin paksumpi ja raffimpi kettinki. No, pitää mutustella!

Mutta nyt toivottelen kivaa iltaa teille!

Perjantai-illan tervehdykset vielä halloweenin merkeissä. Kurpitsalyhty onkin diy halloween-valojen lisäksi ainoa teemakoristeemme, jos Ikean lautasliinoja ei lasketa. Mennään siis hyvin matalalla profiililla tämä juhla.

Joitakin (lue: valtava määrä) lasten herkkuja (eli mun herkkuja) katetaan pöytään, ja me aikuiset nautimme itse tehtyä sushia. Jälkimmäistäkin enemmän perjantain ja yhteisen illan varjolla, kuin juhlapäivän kunniaksi. Pelejä isomman iloksi ja koko perheen ratoksi.

Itselleni pyhäinpäiväviikonloppu on yleensä jokin sellainen talveen siirtymisen taitekohta. Lasken, että tällöin pihan pitäisi olla talvikunnossa ja ulkolyhtyjen varsinainen sesonki alkaa. Kai tämä ajatus tulee jotenkin hautausmaan kautta, pyhäinpäivähän on usein se ajankohta, kun haudat laitetaan viimeistään talvikuntoon, ja niile viedään ensimmäiset kynttilät.

Meillä piha on edelleen lehtien peitossa, ja tammet tietysti pitävät omistaan kiinni vielä pitkään. Tänään sain aikaiseksi siivoilla ruukkuja ja sadevesiämpäreitä pois nurkista, haravoin vaahteranlehtiä jne. Tarkoitus on jatkaa viikonloppuna ulkotöiden merkeissä. Muutama pussi kukkasipuleitakin on vielä odottamassa maahan kaivamista. Jonkinlaista talven ja lumen tuloon valmistautumista. Toiveajattelua kenties!

Hauskaa halloweeniä, ja mukavaa levollista viikonloppua!

Me aloitetaan herkuttelut!

Tallenna

Tuntuu, että joka marketti tarjoaa tällä hetkellä jos jonkin näköistä halloween-sälää. Mä en oikein tiedä… Ihan kiva, että pimeän syksyn keskelle on vaakiintunut taas yksi amerikanjuhla, mutta silti tuo kaikki sälä ja roina ahdistaa. Toinen seikka, mistä en oikein pidä, on suomalaisen pyhäinpäivän sotkeminen tähän kaikkeen sirkukseen. Olen ehkä vähän konservatiivi näissä juhlapyhissä, ja pelkään, että niinkin arvokas päivä, kuin pyhäinpäivä,  jää amerikkalaisen humputuksen jalkoihin. Kaksi eri asiaa sotketaan toisiinsa…

Niin tai näin, perheessämme asuu kohta 6-vuotias poika, ja halloween jos mikä on jännä juttu. Kurpitsalyhdyt, hämähäkit ja lepakot ovat tänä vuonna ehkä coolimpia kuin koskaan ennen. Poika on askarrellut ja värittänyt viime päivät ahkerasti halloween-aiheisia juttuja, ja niinpä meille syntyi idea kivoista kauhuvaloista, joiden tekeminen onnistuu lapselta helposti pienen avustuksen myötä. Muuta ei tarvittukaan kuin eri värisiä askartelupahveja, sakset, liimaa, muutaman euron led-valosarja ja teippiä.

Ja, kun ”All Hallows’ Eve” on juhlittu alta pois, meillä on taas tavalliset tunnelmavalot käytössä. (Tosin, idea jalostuu varmaan seuraavia juhlapyhiä ajatellen.)

Pelottavat, eikö?! Näitä ei sitten polteta yöllä… 😉

PS.Vaikka led-valojen ei pitäisi isommin kuumentua, mä olen silti sitä mieltä, että mitään tälläisiä sähkötuunauksia ei kannata jättää valvomatta.