Hiphei ja keskiviikkoa!
Helatorstain aatto vaikuttaa ainakin sään puolesta lupaavalta. Jos nyt ei ihan kesähellettä, niin aurinkoista ainakin. Ulkona jatkuu vihreä valloitus ja meillä tehtiinkin eilen illalla pihatöitä, kun kaivuri kävi nyppäämäässä vanhat marjakuuset (tai niiden juurakot) ylös, ja tialle pääsi äitienpäivälahjaksi saamani rungollinen jalosyreeni. Mullan levitystä ja nurmikon kylvöä, niitä tehtiinkin sitten iltapesuihin asti.
Mutta pihajutuista sisälle, ja suoraan olohuoneeseen. Nimittäin ajattelin laittaa teille muutaman kuvan olohuoneesta, ja nyt siis toisesta suunnasta, josta olette tottuneet sen näkemään. Syy siihen, että tästä päästä ei juuri tule kuvattua on se, että tässä kuvauspisteelläni on sohva, ja kuvat on mahdollista ottaa vain laajakulmaobjektiivillä. Tuo 24 millinen kuitenkin tekee sellaista ikävää vääristymää, jonka kanssa pitää aina taistella kuvia käsitellessä. Lisäksi pidän muutenkin enemmän isommalla aukolla kuvatuista kuvista, mutta nämä nyt ovat siis ihan täysin tällaisia oman maun kiemuroita. Asia varmaan käy ilmi näistäkin, vaikka kuvat eivät nyt niitä parhaita mahdollisia olekaan. 🙂
Vanhoista lattialankuista tehty pöytä on edelleen omasta mielestäni ihan superihana, ja käytän mieluusti aikaani sen ihailemiseen. Lisäksi kun tuo pöytätaso on vielä niin isokin, niin kyytiin mahtuu monenlaista (enemmän tai vähemmän tarpeellista) tavaraa.
Olohuoneen ja pianohuoneen välinen oviaukko on leveä, ja seinien sisällä on vanhat liukuovet, joita tosin ei juuri käytetä. Kulman taakse pianohuoneen puolelle (viherkasvi korissa) jää kamina ja toisen kulman taakse taasen kirjakaappi. Muuten seinät on maalattu kalkkimaalilla, mutta nämä puuseinät ja rappu laitettiin aikanaan valkoiseksi ja näin on ollut hyvä. Rapun oviaukosta pilkistääkin sitten jo keittiö. Sen lasiruutuista ovea tuleekin käytettyä päivittäin, yleensä vedän sen aamulla perässäni kiinni, jotteivät lapset heräisi liian aikaisin kolisteluuni. Paremman kuvan tästäkin tilasta saa vilkaisemalla alakerran pohjapiirustusta.
Koska olohuone on talon kulmassa ikkunoita on kahdella seinällä ja siksipä tämä huone on melko valoisa siitäkin huolimatta, ettei se satu päivän puolelle. Tämä on myös kesällä se viilein osa taloa, mikä tarkoittaa tietenkin myös sitä, että täällä on talvella tosi kylmä!
Hei ihanat ja aurinkoista tiistaita! Linnut laulaa ja luonto räjähtää vihreään, eikä tällaisina päivinä oikeastaan ole vaikea hymyillä. Omaa hymyäni lisää erityisesti viikonlopun irtiotto, joka tempaisi pois arjesta ja sen tasaisen tappavasta pyörityksestä.
Vaikka tunnustaudunkin rauhaa rakastavaksi kotihiireksi, täytyy myöntää, että viime aikoina olen jopa hieman kärsinyt jatkuvasta neljän seinän sisällä olemisesta. Tunnustan senkin, että mieleni on matkustanut välillä sinne katkeruuden ja epätoivonkin puolelle, varsinkin jos viikkoon on mahtunut useampia päivä, joina arjen pyöritys aamutoimista iltatoimiin on jäänyt yksin omalle vastuulleni. Samalla kun olen nauttinut niinkin pienistä asioista, kuin yksin kauppaan pääsemistä, olen toki nostanut hattua myös kaikille niille vanhemmille, jotka pyörittävät tämän kaiken jatkuvasti yksin.
Helmikuussa 2016 jätin viimeksi lapset isänsä kanssa kotiin ja pakkasin yöpymistarvikkeeni ollakseni poissa kokonaista yhden yön. Tuolloin sekä mieheni isä, että omat vanhempani kysyvät heti automaatisesti, että “entäs lapset?”. Tunsin jopa pienen piston rinnassani, aivan kuin kyseessä olisi suurempikin lasten hylkääminen, vaikkakin tilanne kai kertoi myös aika paljon siitä, miten itsestäänselvää on minun läsnäoloni, mutta ei niinkään puolisoni läsnäolo.
Lauantaina sain tuon huumaavan vapaudentunteen jälleen, kun pakkasin kassini ja lähdin jo varhain aamulla. Edessä kokonainen vuorokausi naisenergiaa, kesäinen sää ja rentoa olemista. Sain sekä aloittaa, että päättää irtiottoni valmiissa aamupalapöydässä ja syödä sekä lounasta, että illallista aikuisten joukossa. Kun sunnuntaina läksimme kotiinpäin, totesinkin, että tuntuu kuin olisin ollut viikon lomalla. Pää oli niin tyhjentynyt arjesta, etten edes jaksanut murehtia kotona odottavaa kaaosta tai mahdollisesti kuolleita kesäkukkiani.
Todellinen yllätys tuli kuitenkin kotiin palattuani. Kesäkukat porskuttivat täydessä komeudessaan ja sisällä kiilsi vastapestyt lattiat. Tavarat olivat ojennuksessa ja kissankarvat jossain muualla kuin valkoisella sohvanpäällisellä. Autoon oli vaihdettu kesärenkaat ja takapenkin hiekkalaatikkokin oli saanut kyytiä. Vielä kun tajusin, että kolmen hengen matkatavaroiden purkamisen sijaan, minulla oli vain omat yöpymistavarani ja pyykkini, viikon loma muuttui oitis kahdeksi viikoksi. Ette tiedäkään, miten ihanalta tuntui palata kotiin! Ja palata siivottuun kotiin!!!
Vielä vuonna 2017 tuntuu, että vanhemmuuteen väsyminen on jonkinlainen tabu. Aina on joku muistuttamassa, ettei turhasta saa valittaa, tai että jollakulla on asiat varmasti huonommin. Ja aivan varmasti onkin! Aina voi asetella kahden ihmisen elämät rinnakkain ja vertailla niitä. Toinen juttu onkin, onko se sitten millään muotoa tarpeellista. Tiedän itsekin, että olen varsin etuoikeutettu, enkä suinkaan luopuisi lapsistani tai äitiydestäni. Rehellistä on kuitenkin myöntää, ettei arki kaikessa kauneudessaan aina anna ihmiselle sitä kaikkea, mitä elämässä tarvitsee. Nimittäin tarvitaan myös se irtiotto, omaa aikaa ja ystäviä.
Voin vaikka vannoa, että sunnuntain jälkeen olen ollut erilainen ihminen. Lapset saivat kotiin levänneen äidin (vaikka äidin yöunet pikkuisen lyhyiksi jäivätkin), ja mies sai kotiin puolison, joka ei naputa ja nalkuta, vaan jaksaa nauraa pikkuisen huonommallekin huumorille. Hassuinta on kuitenkin se, etten ennen sunnuntaita edes itse tajunnut, miten tarpeellinen irtiotto oikeasti oli! Se tuli todellakin yhdennellätoista hetkellä ja palautti elämän raiteille, jotka olin jo ehtinyt unohtaa.
Nyt kun vielä sattuikin niin mukavasti, että kuukausittainen vapaailtani onkin jo heti huomenna, tunnen miltei nuortuvani. Äidin askel on kepeä ja taipuu miltei tanssiksi.
Iloinen, leppoisa ja lehmänhermoinen. Sellainen on äiti, joka irrottautui arjesta.
Rakeita, räntää ja aurinkoa. Siinäpä päivän kevätsää. Sisko juuri muistutteli, että vuosi sitten oli liki helteiset oltavat, ja kesä puski niskaan. Kuumuudesta ei ole nyt vaaraa, jouduinpa taas lämmityspuuhiinkin. Eilinen tuuli kylmensi koko talon, ja lisäksi meillä on taas pieni flunssapotilas. Miten voikin olla niin, että aina serkkujen käytyä, meillä sairastetaan! No, sukulaisallergian sijaan vastaus taitaa olla niinkin arkisessa asiassa, kuin pöpökannan erossa. Tylsää, mutta minkäs teet.
Mutta hei, ei vaivuta negatiivisiksi pöpöjen, tai edes taivaalta satavien säkkituolin sisälmysten edessä. On asioita, joihin ei voi aina vaikuttaa, ja juuri siitä syystä niihin ei myöskään kannata uhrata liiemmin energiaansa. Viisaus jota olen kovasti viime vuosien aikana harjoitellut hyödyntämään, ja taito, jonka oppiminen vaati myös harjoittelua.
Sanotaan, että yksi negatiivinen asia vaatii vastapainokseen kolme positiivista ajatusta tai tunnetta, ja pystyn kai itsekin allekirjoittamaan väittämän. Tammikuussa aloittamani Unelma Itsestä -valmennus lähenee loppuaan, ja olen viimeisen viikon kunniaksi yrittänyt tehdä jonkinlaista lopputilinpäätöstä itseni kanssa, siitä, mihin viimeiset neljä kuukautta ovat minua vieneet. Kiitollisuus ja positiivisuus nousevat listani kärkeen, eikä vähiten siitä syystä, että olen tietoisesti harjoitellut noiden jalojen asenteiden omaksumista. Päivittäinen kiitollisuuksien listaaminen on opettanut näkemään vihreää myös aidan tällä puolen, ja mikä parasta, kiitollisuuspäiväkirjan ohella huomaan luonnollisesti etsiväni tilanteesta kuin tilanteesta sen positiivisen puolen. Asia ja ajattelumalli, johon minun piti ennen käskeä ja patistaa itseäni, on muuttunut luonnolliseksi tavaksi suhtautua asioihin.
Neljän kuukauden otanta elämästä osoittautui muutenkin pikaisia elämäntaparemontteja hedelmällisemmäksi. Kyseinen aikajakso kun sisältää varmasti ihan jokaisen elämässä niitä hyviä ja huonoja kausia, ilon hetkiä, sekä kriisin paikkoja. Motivoituneena ja iloisena on helppo opetella positiivisuutta, mutta sanonpa vain, että se todellinen intensiivikurssi tulee silloin, kun korttitalo romahtaa tai vähintään huojuu. Tuollaisina hetkinä kiitollisuuden taito ohjaa ajatuksia takaisin positiiviseksi.
Neljässä kuukaudessa vettä on virrannut niin joessa kuin ränneissäkin. Huomaan kuitenkin muuttuneeni jämäkämmäksi ja määrätietoisemmaksi. Jollakin tapaa myös itsekkäämmäksi, vaikkakin toivon, että jälkimmäisen osalta pysytään siinä terveen itsekkyyden puolella. Pienillä asioilla on kuitenkin suuri merkitys. Yksikertainen “mitä minä haluaisin syödä tänään” tuntuu nyt melko normaalilta ajatukselta, vaikka olinkin totuttanut itseni kokkaamaan lähinnä kysynnän ja tarjonnan kaavaa hyödyntäen.
Vaikka koen, että neljässä kuukaudessa edistymiseni juuri positiivisuuden ja kiitollisuuden saralla onkin ollut merkittävintä, en malta olla taputtamatta itseäni päähän myöskin siitä, millaisilla ajatuksilla itse projektiin jo lähdin. Olen nimittäin älyttömän kiitollinen itselleni siitä, että tein projektilleni jo heti alkuun realistiset tavoitteet. Vedin yli laihtumisen ja kehonmuokkauksen tavoitteet, ja päätin panostaa elämänlaatuun, parempiin valintoihin ja liikunnan tuomaan mielihyvään. Näistä paremmista valinnoista ja ehdottomuuden välttämisestä olettekin saaneet lukea pitkin kevättä, ja veikkaan, että aiheisiin palataan jatkossakin.
Lempeä suhtautuminen omaan kehoon ja mieleen on ollut kevään aikana varsin hedelmällistä. Positiivisuuden lisäksi reppuun on tarttunut myös rohkeutta kyseenalaistaa vanhaa ja tavoitella uutta. Tuo kyseenalaistaminen, sekä oman mukavuusalueen ulkopuolelle astuminen, eivät toki aina ensimmäiseksi tunnu pelkästään hyvältä (välillä se ei ole mukavaa ollenkaan), mutta elämässä harvoin saavuttaa uusia asioita pelkällä mukavalla olotilalla. 🙂
Tämän päivän kolme positiivisuutta, ja kiitollisuuden aihetta, voisivat vaikkapa olla nämä:
Aurinko, joka piristää, lämmittää ja pitää maiseman keväisenä.
Päiväkahvit kuunnellen nukkuvan lapsen tuhinaa.
Ystävät, jotka jaksavat piristää ja saavat nauramaan.
Miten jokin niin pieni ja hento voikin olla niin kaunis, ja samalla niin suuri lupaus kaikesta tulevasta. Valkovuokko on kevään, ja saapuvan kesän, symboli.
Nämä pienet kaunokaiset kävin nappaamassa aamulla omasta pihasta, kun halusin piristää vastasiivottua kotia. Nyt on pyykkikorit melkeinpä tyhjillään, ja villakoiratkin sain imuroitua pölypussin uumeniin. Josko tänne tänään jo kehtaisi päästää siskonkin käymään. 🙂
Lapset jäivät jo eilen mummulaan yökyläilemään serkkujensa kanssa, ja minä palasin yksin kotiin marenkia vatkaamaan. Kymmenestä valkuaisesta tuli kaksi komeaa marenkilevyä, joista taiotaan tänään kakku kahdelle tytölle, aivan kuten tehtiin viime vuonnakin.
Minä ja marenkipohjat matkaamme kohta vanhempieni luo nauttimaan rakkaiden seurasta. Palaan siis kommentteihinne hiukan myöhemmin!
Hepskukkuu ja tiistaita! Tuntuu nämä kevään viikot olevan täynnä jos jonkinlaista ohjelmaa, viikonlopuista nyt puhumattakaan. Kaikkia kivoja juttuja koko kevät täynnä, tuntuu vain, että päiviä saisi viikoissa olla enemmän. Sanotaanko vaikka tuplasti! Eikä tietenkään ne lisätunnit vuorokauteenkaan pahitteeksi olisi. Tänään on vuorossa karkkipussitalkoot naapurinrouvan kanssa. Eilen jo liki valutin kuolaa karkkilaatikoille, kun hoidimme tuota logistista puolta, joten tänään täytyy varmaan laittaa teippi suun eteen. 🙂
Mitään sinistä tai värikästä en nyt vielä ole ehtinyt kaivamaan liinavaatekaapin uumenista, joten mennään yhä harmaan sävyillä. Mutta joutomaan kukkaketooni ostin jo 30 pussia kukkien siemeniä. Hyvin suunniteltu, on puoliksi tehty! Vaikka eipä noilla nyt vielä kiire ole, kuvista saattaa huomata tämänkin päivän lumi… vaaleuden.
Tuossa viime viikolla tulin taas miettineeksi kaikenlaista, laidasta laitaan, ja yhtenä suurena ajatuksena mieleeni kumpusi sekin, että elämä ei ole ikuista. Jäin miettimään ja pohtimaan omia elämänarvojani ja sitä, mikä on itselleni tärkeintä. Samalla tein jonkinlaisen päätöksen siitä, että elämästä on alettava entistä enemmän nauttimaan juuri nyt ja tässä. Minulle henkilökohtaisesti on paljon tärkeämpää olla esimerkiksi läsnä lapsilleni, kuin valloittaa vuori tai pyrkiä kuukävelylle. Vähemmän kiirettä, enemmän nauttimista. Onneksi kevään buukatut viikonloput, ja täyteen ahdetut illat, ovat kuitenkin pääasiassa niitä lapsiin ja perheeseen liittyviä juttuja. Ja onneksi mukaan mahtuu kuitenkin myös niitä omia menojani. Tulin nimittäin miettineeksi sitäkin, että tahdon olla jatkossa sosiaalisempi ja järjestää enemmän aikaa myös ystävyyssuhteille. Oikeastaan moni asia loksahti paikalleen, kun mietin, mitä tällä hetkellä kadun. Kadun nimittäin ehkä eniten kaikkia niitä päiviä, jotka olen haaskannut negatiivisiin juttuihin ja tekemisiin, sen sijaan, että olisin keskittynyt asioihin, jotka tuovat hymyn huulilleni.
Loppujen lopuksi on myös aika lohduttavaa, kun huomaa, että eniten elämässä haluaa lopulta vain nauraa,tanssia, halata ja pussata. Olla onnellinen, rakastaa ja tulla rakastetuksi.
Tässä kodissa on nyt asuttu likipitäen neljä ja puoli vuotta, ja edelleenkään meillä ei ole valmista. Siinäkin on taas yksi asia, jolle olen uhrannut aivan liikaa ajatuksiani ja aikaani. Sen sijaan nimittäin, että miettisin jokaista repsottavaa kulmaa tai listatonta seinänpätkää, voisin hyppiä riemusta ja iloita kaikista niistä asioista jotka on jo saatu tehtyä. Ja niinhän minä pääasiassa teenkin, mutta myönnän, että välillä vaivun sinne epätoivonkin puolelle. Esimerkiksi vieraiden kutsuminen on ollut pitkään vaikeaa, ja kun vieraita on lopulta tullut, aikani on mennyt siihen, että olen listannut heille asioita, jotka kyllä on tarkoitus hoitaa ja laittaa kunttoon. Ikään kuin sitä nyt tarvitsisi kotinsa tilaa kenellekään selitellä. Totuus kun kuitenkin on, että valmista täällä ei tule koskaan. 🙂
Ja nyt kun oikein positiivareiksi ryhdyttiin, niin olipas kiva tuo aamupäivän pyry. Tuli kukkasipulitkin kasteltua ihan ikkunasta katsellen.
Hiphei ja viikonloppua! Tuntuupa hassulta, että oikeastaan jo ilta, mutta päivänvalo riittää vaikka valokuvaamiseen. Niinpä ajattelin (ikään kuin havaintoni kunniaksi) laitaa teille vielä vähän pääsiäistunnelmia lauantai-illan ratoksi.
En ole mikään suuri pääsiäiskoristeiden fani, itselleni pääsiäinen menee lähinnä kevään korostamisena. Pajunkissat kuitenkin kuuluvat pääsiäiseen kuten kuusi jouluun ja niitä sainkin tänään ison kimpun olohuoneen maljakkoon. Myös vanhat DIY-munat ovat jokavuotinen perinnekoriste. Kyseessä on siis ihan halvat pahvimunat, jotka olen joskus maalannut valkoiseksi ja koristellut Tine K:n lautasliinoilla. Niissä on sopivasti pääsiäistä meille, tämän enempää en oikeastaan edes kaipaa.
Toki meillä on niitä värikkäämpiäkin koristeita, lasten askarteluja ja keittiön pöydällä pääsiäisohraa (joka tosin on kissojen jälkeen kokenut pienen inflaation, sillä meillä on kylvetty koko talven kissoille ohraa purtavaksi). Tänään lapset ovat koristelleet pajunoksia huomiselle, ja noissa vitsoissa ei ole värejä säästelty.
Sillä välin kun lapset ovat harrastaneet ja askarrelleet isänsä avustuksella, olin itse tänään vierailulla Peggyn pienessä punaisessa keittiössä. Olikin muuten kerrassaan työpäivä; tuli naurettua ja itkettyä, ja vielä nytkin on vähän epätodellinen olo. Ihan mieletön tyyppi tuo punaisen keittiön kokki! ♡
Näissä tunnelmissa ja fiiliksissä on aika ihana heittäytyä lauantai-illan vietäväksi. Luvassa (jälleen kerran) viikon parhaat tv-sarjat ja jonkinlainen totaalinollaus, jonka olen nyt itselleni ansainnut. Ihanaa iltaa ja viikonlopun jatkoa!
Heipsunkeipsun ja keskiviikkoa ystäväiset! Kirjoittelinkin jo, että maaliskuun kiireet jatkuvat vielä hetken aikaa huhtikuun puolelle, mutta tuopa aikataulut onneksi paljon kaikkea mukavaakin päiviin. Tänään esimerkiksi saatiin lasten kanssa kahvivieraita ihan Oulusta asti, kun Kokit ja Potit -ruokablogin Hannele piipahti käymään. Vaikka vierailu olikin osa erästä yhteistyökampanjaa (josta kuulette sitten myöhemmin enemmän), jäi kahvitteluosuus kuitenkin hyvin rennoksi, ja mieli keveäksi. Pohjimmiltaan kun on ujo jännittäjä, tekee ihan hyvää heittäytyä välillä juttusille uusien ihmisten kanssa. Lopultahan ne omat sosiaaliset ympyrät on kuitenkin aika pienet, ja pieneksi ne jäävätkin, jos alituiseen linnoittuu kotiinsa ja pitää ovet tiukasti säpissä. Turhaan siis jännitin, hermoilin ja stressasin. Tästä päivästä jää mukavat muistot, ja olenpas taas kerran voittanut niitä pieniä pelkojanikin!
Koska kukkien vihaajat ovat jo varmaankin aikoja sitten lopettaneet blogini selaamisen, uskallan pommittaa teitä kukkakuvilla jälleen kerran. Niin ihana tuo mieheni eilen kotiin kiikuttama kimppu vihreän ja valkoisen sävyineen. Silkkaa iloa saada kukkia keskellä viikkoa ilman mitään sen erityisempää syytä. Tai no, ainahan on syytä kauniille kimpulle, ja nyt täytyy kiittää siippaa vielä äärettömän hyvästä ajoituksesta (tai fiilisteni kaukohaistamisesta). Joskus puska pelastaa päivän ja niin taisi käydä meillä juurikin eilen. 🙂
Keskiviikko jatkuu täällä arkisen tavallisena soppapäivänä, johon pitäisi mahduttaa myös kirjastopiipahdus. Illaksi olen varannut itselleni kainalopaikan, sekä aikaisen nukkumaanmenon. Ehkäpä kierros ristiseiskaa perheen kesken keittiön pöydän ääressä, ja päivälle saadaan täydellinen päätös.
Me aloitettiin Klaaran kanssa viikonloppu jo eilen, ja tänään on sitten valmistauduttu heti aamusta alkaen mummulakyläilyyn, jota onkin jo odotettu. Siskoni nimittäin saapuu lapsineen tänään vanhemmilleni ja tiedossa on kivaa yhteistä aikaa. Ehdottomasti riittävä syy tyllihameeseen ja uusiin kynsilakkoihin. Tosin äiti menee jälleen ilman kynsilakkoja ja ihan farkuissa, mutta kuitenkin. 🙂
Meidän torstai-ilta sai vähän vauhdikkaan käänteen, ja päädyttiin hurauttamaan aika vauhdilla päivystykseen, mutta nyt on onneksi kaikki hyvin, ja potilaskin saatiin jo tänään kotiin toipumaan. Takana on siis jälleen kerran vaiherikas viikko kaikkine yllätyksineen. Mutta tästä on parempi kuin hyvä lähteä kohti viikonloppua, ja nauttia tuosta selkenevästä taivaasta ja auringonsäteistä.
Toivottelen teille kaikille oikein ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua. Kevät tullee, satoi tai paistoi! ♡
En taida postauksellani tavoittaa ketään joka ei olisi joskus maistanut suklaata? Suurin osa meistä ei ole jättänyt hommaa siihen maistamiseen, vaan suklaata on sujahtanut suupielistä sisään enemmän tai vähemmän suurempia määriä. Maistaminen ja maistelu ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Lindt Excellence -suklaayhteistyöhön myötä istuin ensimmäistä kertaa elämässäni alas ja maistelin suklaata. En kauhonut suuhuni sen enempää ajattelematta, vaan käytin jokaista aistiani ja keskityin nautintoon. Kokemuksena oivaltava ja varsin nautinnollinen – suosittelen lämpimästi!
Koska olen ottanut elämässäni uuden asenteen ja korvannut kieltämisen niillä paremmilla valinnoilla, myös tummasta suklaasta on tullut itselleni jokapäiväinen nautinto. Määrän sijaan olen siis panostanut laatuun, ja tästäkin syystä suklaan maistelun opetteleminen on itselleni juuri nyt sekä tärkeää, että ajankohtaista. Kuinka saada enemmän irti päivittäisestä makunautinnosta, tai kuinka opetella nauttimaan makujen vivahteista ja kokonaisvaltaisesta maistamisesta.
Olen vuosien varrella osallistunut erilaisiin maistelutapahtumiin, mutta jostakin syystä olen aina sivuuttanut ajatuksen siitä, että suklaa kuuluu niihin nautintoaineisiin, joita todellakin voi maistella ja opetella maistelemaan. Sattuipa sopivasti sekin, että olin juuri viikko sitten mindfulness-tunnilla, jossa harjoiteltiin tiedostavaa syömistä -joskin rusinan kanssa, mutta kuitenkin. Koska suklaan maistelu onnistuu hyvien ohjeiden kanssa myös ihan kotioloissa, järjestin itselleni suklaahetken josta pyrin irrottamaan kaiken epäolennaisen ja annoin makujen viedä mukanaan.
Maistelupakettiini kuului paitsi ohjeet, myös kuusi eri makua Lindt Excellence -suklaita. Ohje neuvoi lajittelemaan huoneenlämmössä säilytetyt suklaat (kylmässä säilytetyn suklaan kaikki maut eivät pääse esille) vahvuutensa mukaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että aloitetaan aina vaaleammasta päästä. Mikäli liikkeelle lähtee valkosuklaasta, siirrytään maitosuklaan ja tumman maitosuklaan kautta suuremman kaakaoprosentin omaaviin suklaisiin. Omassa tapauksessani liikkeelle lähdettiin tummista makusuklaista ja päädyttiin 85% kaakaota sisältävään suklaaseen. Yllä olevassa kuvassa suklaani vasemmalta alkaen siinä järjestyksessä, jossa maistelu ohjeen mukaan suositeltiin tehtäväksi.
Sitten itse maisteluun, jossa keskityin suklaan ulkonäköön, tuntumaan, ääneen, tuoksuun ja makuun. Jokainen suklaapala tarjosikin töitä kaikille viidelle aistille.
Ulkonäöltään suklaan tulisi olla tasainen ja pinnan himmeän hohtava. Suklaan “harmaantuminen” voi johtua kahdestakin eri asiasta. Nimittäin pitkään liian kylmässä säilytetty, tai erilaisille lämpötilavaihteluille altistunut suklaa, harmaantuu pinnastaan. Tämä ei kuitenkaan vaikuta hirveästi suklaan makuun. Toinen syy suklaan harmaantumiseen on yksinkertainen vanheneminen, joka nostaa rasvan suklaan pintaan ja muutta makua härskiintyneeksi. Luonnollisesti omat suklaani olivat kauniin tasavärisiä, ja vierekkäin aseteltujen suklaapalon sävyerot hienosti havaittavissa. Ohut suklaalevy korostaa suklaan tasaisuutta ja näyttää omaan silmääni ylelliseltä.
Sormituntuman suklaaseen tulisi olla silkkisen pehmeä, ja sitähän se oli. Aika nopeasti suklaan pintaan kuitenkin piirtyy sormenjäljet ja pinnan tuntee pehmenevän sormissaan, vaikkei se varsinaisesti tässä kohtaa sula tai tahraa käsiä. Asia, jonka huomasin ensimmäistä kertaa ja opin, että pinnan pehmeneminen johtuu korkeasta kaakaovoipitoisuudesta.
Karkkipaperin rapina on monelle tuttu ääni, mutta oletteko koskaan keskittyneet kuuntelemaan kuinka suklaalevy napsahtaa katki?! Ohut suklaalevy miltei soi, kun sen katkaisee. Suklaan terävä napsahdus onkin merkki kiinteästä ja tasaisen laadukkaasta rakenteesta, joka on temperoitu onnistuneesti.
Entä tuoksu? Tässä kohtaa nenäni havaitsi jo eroja. Tummimmat suklaat tuoksuivat nenääni erilaisilta, vaikka en osannutkaan erottaa aromeja tai vivahteita. Luokittelin kuitenkin päässäni, että siinä missä suklaa tummeni, tummeni myöskin tuoksu. Näin jälkeenpäin mietittynä tuli myös mieleeni, että suklaan tuoksuun keskittyminen antoi miltei itse syömistä vastaavaa mielihyvää. Joten, vaikka et täydellisestä maistelukierroksesta välittäisikään, kokeile seuraavalla kerralla kun nautit suklaata nuuhkia sen tuoksua. Keskity hetki nenälläsi ja huomaat itsekin!
Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä: Maku!
Suklaan maut tulevat parhaiten esiin, kun antaa suklaapalan ensin sulaa kielelleen ja levittää sen jälkeen suklaata suun kaikille makuhermoille. Näin suu aistii kaikki tuntemansa maut.
Sain Lindt Excellence – maistelupakettini mukana makuprofiilin kaikille pakkauksen suklaille, mutta halusin lähteä liikkeelle ilman ennakkoluuloja. Niinpä maistelin ensimmäisen kierroksen täysin omiin aisteihini luottaen ja kirjasin ylös tekemiäni makuhavaintoja. Koska minulta selkeästi puuttuu jokin ammattitermistö, tuli listauksestani huomattavasti täydellistä makuprofiilia lyhyempi ja vähäsanaisempi, mutta toisaalta, aika usein olin kuitenkin oikeilla jäljillä.
Makusuklaiden osalta erilaisten vivahteiden listaaminen tuntui helpommalta. Suola antoi kitkerän ensivaikutelman, minttu teki suklaan mausta samettisemman ja paahdettu hasselpähkinä toi suklaaseen nougat vivahteita. Kahden viimeisen suklaan kohdalla paperissani luki “paljon makuja”, ja kun toisella kierroksella yritin tavoittaa näitä hennon kukkaisia ja hedelmäisiä makuja, taisin päästä hiukan jyvälle. Excellance 85%:n lakritsan ja tupakan maamaiset aromit, yrttisyys ja punaiset marjat olivat vielä sellaisia, joita en osannut nimetä ja yksilöidä. Silti pidän itse juuri eniten tuosta voimakkaasta suklaasta, jossa maistan kuitenkin kymmeniä erilaisia vivahteita.
Omaan suuhuni suklaat tuolta tummemmasta päästä tuntuvat sopivimmilta. Makusuklaista Excellence Caramel pitää pintansa ykkössijallaan, se on nimittäin levy, joka etsiytyy kauppakoriini aina kun mieleni tekee jotakin erityistä suklaata. Pidän siitä juurikin niiden pienten merisuolakiteiden vuoksi, jotka korostavat karamellin makeutta. Sellainen cappuccinon varma kaveri, joka tosin ei säästy meillä pitkään, kiitos mieheni.
Itse pidän näistä tummista Lindt Excellence -suklaista, ja mielestäni mitä tummempi suklaa, sitä enemmän se laatu vaikuttaa makuun. Tumma suklaa maistuu aluksi suussa kuivalta ja karvaalta, mutta hyvässä suklaassa maku pyöristyy ja lopputulos on pehmeä. Näin ei valitettavasti käy aina, ja silloin suklaa maistuu lähinnä karvaalle. Sanoisinkin, että jos ei yleensä ole tumman suklaan ystävä, kannattaa maistella erilaisia kaakaopitoisuuksia ja etsiä se itselleen parhaiten sopiva makuvaihtoehto. Omaan suuhuni suklaa maistuu kahvin tavoin aina sitä paremmalta, mitä tummemmasta laadusta on kyse.
Lukijakilpailu:
Mutta hei, tuolla Lindt Excellence -sivulla on ohjeita suklaan maistamiseen, ja löytyypä sieltä vielä erillinen ohjeistus suklaan ja kahvin, sekä suklaan ja viinin maistamiseen.
Mikäli haluaisit suorittaa suklaanmaistelun tällä samaisella 12 suklaalevyn (2 levyä jokaista kuutta eri makua) maistelupaketilla, kerro kommenttiboksissa, kenelle tai kenen kanssa haluaisit maisteluhetken järjestää. Onko suunnitteilla polttareita, baby shower -juhlia, tyttöjeniltaa, parisuhdeaikaa, työporukan irtiotto, tai jokin muu spesiaalitilanne, jonne maisteluhetki sopisi. On myös ihan ok, järjestää laatuaikaa vain itselleen. Tämä on nimittäin melkeinpä meditatiivista puuhaa! 🙂
Jätä kommenttisi viimeistään keskiviikkona 22.3.2017 ja olet mukana maisteluboxin arvonnassa! Kilpailun säännöt löydät täältä.
Lupasin teille pohjapiirustusta kodistamme, ja tässäpä sitä olisi tarjolla. Tosin nyt alkuun vain alakerran osalta, niin ei tule postauksesta kauhean pitkää. Eikä tuo pohjapiirros ole mikään luotisuora tai millintarkka, mutta ei kyllä ole talokaan, joten tämä riittänee tässä tapauksessa antamaan hieman sitä osviittaa huoneiden järjestyksestä. 🙂
Me tosiaan kuljetaan tuosta kuistin kautta yleensä sisään. Kuvia kuistilta löytyy täältä, mutta kaikkia postauksia en ole tähän kansioon vielä ehtinyt laittaa, joten kuistin kuvia on blogissa kyllä enemmänkin.
Kuistin jälkeen tulee meidän pikkueteinen, tai arkieteinen – tila, johon ulkovaatteet ja kengät jätetään. Eteisestä ei ole montaa postausta blogissa, mutta pari (joista hahmottaa tilan funktion) laitoin pikkueteinen -tunnisteen alle. Löydät ne täältä.
Pikkueteisen rinnalle jää vaatehuone, josta erillistä kansiota ei ole, mutta kuvia löytyy kyllä joistakin postauksista. Koska kyseessä ei nyt kuitenkaan ole mikään muotibloggaajan walk in closet, vaan ihan tavallinen kahden aikuisen vaatehuone, tila ei noin sisustuksellisessa mielessä ole kovinkaan relevantti.
Ja sitten ollaankin jo työhuoneessa. Tässä huoneessa on tosiaan toinen alakerran tulisijoista, musta Upo, joka oli täällä jo valmiina kun muutimme. Nuohoojan kertomuksen mukaan sen paikalla on aikoinaan ollut puuliesi, ja tämä tila on tosiaan toiminut keittiönä.
Työhuoneen jälkeen ollaan sitten tuossa isommassa eteisessä. Tästä tilasta on aikoinaan lohkaistu myös meidän piskuinen kylppäri. Joku kysyikin eteispostauksessa kylppärin kuvia, mutta tosiaan niitä ei blogista löydy. Edellinen asukas oli juuri tehnyt kylpyhuoneremontin, ja päätimme heti, että kylppäri ei yksinkertaisesti kuulu remontin ensimmäiseen viisivuotissuunnitelmaan. Toki jouduimme sitäkin vähän järkeistämään peilikaapilla ja kääntyvillä suihkuseinillä (jotka vaativat vähän putkien uudelleen vetoa ym.), mutta noin muuten wc-kylppäri on edellisen asukkaan jäljiltä. Ja tosiaan kyseessä on tuollainen pienen kerrostalokylppärin kokoinen tila, joten mitään spa-osastoa meiltä ei löydy. 🙂 Kylpyhuoneen kohdalla on aikaisemmin ollut ovi meidän nykyiseen pianohuoneeseen, eli tätä tarkoitin, kun kirjoitin tiistaina, että tämä puoli talosta on kokenut eniten muutoksia vuosien varrella.
Seuraavaksi keittiö. Eli talon laajennusosa, jossa on aikoinaan toiminut kauppa. Tämän 50 neliöisen tilan alla meillä on tosiaan kellarikerros, eli kyseessä on se talon lämpimin huone (kylmä ei hohkaa lattianraoista). Keittiön oleskelutilapäädyssä (bambutuolien takana) on muuri, joka lämmittää keittiötä sekin. Kellarissa on lämmityskattila, jossa meillä palaa miltei ikuinen tuli – ainakin talviaikaan. Puilla hoidetaan niin vesikiertoinen lämmitys, kuin käyttövedenkin lämmittäminen.
Tämä tila on se, missä meillä pääsääntöisesti arkea eletään. Keittiössä ollaan aina, ja useimmiten vieraatkaan eivät tämän pidemmälle meillä päädy. Eräs blogini ahkerimmista kommentoijista muistuttaa myös jatkuvasti, että blogissani on liikaa kuvia keittiöstä, joten tämän huoneen syvin olemus lienee teille kaikille jo selvä. 🙂 Alla olevassa kuvassa näkyy ovi yläkertaan vieviin rappuihin ja piano-/olohuone -tilaan. Keittiön vesipisteen takana on eteisestä kulku kellariin, tieto, joka ehkä helpottaa huoneen hahmottamista. Niitä keittiökuvia viimeisen vuoden ajalta löytyy täältä, mutta onpa tilasta valtavasti blogissa myös niitä vanhempia kuvia, joita en ole vielä ehtinyt laittamaan tuonne keittiö-tagin alle.
Ja sitten on pianohuone. Huone joka sai nimensä miehen heräteostoksen pakkosijoittamisen myötä. Pianon takana näkyy yläkertaan vievät rappuset ja tähän tilaan tosiaan asennettiin kamina silloin heti muuttomme jälkeen.
Ja viimeisenä olkkari. Edelliseen huoneeseen isolla oviaukolla yhdistyvä (ja liukuovilla erotettava) tila, joka edellisen omistajan käytössä oli makuuhuone. Talon kylmin huone, josta on kulkuyhteys sinne meidän arkieteiseen, vaikka ovea ei juuri käytetä. Tarpeen tullen talon alakerran pääsee kuitenkin kävelemään ympäri.
Eli sellainen kierros. Osalle teistä tässä ei nyt ollut mitään uutta tietoa, koska kaikki nämä tiedot jo blogista löytyykin. Mutta kenties tosiaan tuon pohjapiirroksen (tai sitä muistuttavan) avulla voi hahmottaa paremmin huoneiden järjestyksen ja kuvien suunnan.
Tuolta blogin oikeasta laidasta löytyy tosiaan tuo avainsanapilvi, ja siitä eri huoneita. Niihin en ole kuitenkaan vielä ehtinyt kaikkiin kategorisoimaan postauksia kuin vasta viimeisen vuoden ajalta. Postauksia voi tietysti hakea myös tuolla haku-toiminnolla, joka löytyy sekin oikeasta laidasta. Joku kyselikin kuvia ja juttuja meidän pihasta ja puutarhasta, siitä minkä värinen talo meillä on jne. Esimerkiksi näitä juttuja löytyy tuolta puutarhassa– ja koti -tunnisteiden alta. Koti-kategoria pitää sisällään myös enemmän sitä remppaa ja taloa koskevaa sisältöä (kuten tulevaisuudessa myös tämän postauksen). Myös Instagramista löytyy joitakin juttuja, mitä blogissa ei ole, ja Facebookista tietysti ne kaikki ennen -kuvat ja kuvia remontin keskeltä.
Että sellainen! Nyt toivottelen teille oikein ihanaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua!
