Nyt on kiittäminen Joulupukkia, sillä tällä ulkoilevalla äidillä on vihdoin tukevat, ja kelin kuin kelin kestävät ulkoilukengät! Sorel Caribou -kengät olivat tänä vuonna mun ykkös joululahjatoive, ja aikansa kun kenkäasiaa ääneen päivitteli, meni informaatio tehokkaasti Tonttu-Torvisenkin tajuntaan. Vaikka edelleen pidän vanhoista kunnon Uggeista, niin pakkohan se on myöntää, että Sorelien rinnalla ne ovat liukkaat kuin luistimet, eivätkä tietenkään pidä edes vettä. Aika nopeasti tuli siis todettua, että Sorelit ovat kaiken saamansa huomion arvoiset!


Lumitöitä ja talven leikkejä. Niitä tarkenee nyt tehdä omassa pihassa, eikä varpaat kipristele kylmyyttä. Kallista lastia kantavalle on myös tärkeää, että kengillä pysyy pystyssä. Vielä joulun päivinä kengät olivat aika kankeat, ja niiden riisuminen kävi vatsan kanssa ihan työstä (työstä joka piti välillä delegoida miehelleni ja isälleni), mutta nyt, hyvän sisäänajon jälkeen jalkineet tuntuvat jo hurjasti paremmilta. Ei siis kannata pelästyä kenkäkaupoilla, vaikka popot aluksi tuntuvatkin turhan jämäköiltä!

Ulkoilijan toinen ystävä, karvaisempi laatuaan, nauttii leudoista keleistä ja puhtaasta lumesta. Kovin pitkälle ei silti jaksa köpötellä, naapurin postilaatikoilla lyödään yleensä jarrut lukkoon. Sisällä on mukavampaa.

Ja sylikyyti on tietysti parasta! 🙂

Reipasta perjantai aamua, toivottavat Alma ja Emilia!

 

Eli tavallisissa vaatteissa! Kyllä, nyt on mammahousut heitetty lähes kokonaan nurkkaan ja kaivettu arkistojen kätköistä (=pahvilaatikoista) joulun ja uuden vuoden kunniaksi tavis vaatteet, jotka kesän ja syksyn aikana olen pikku hiljaa laittanut sivuun. Huisi fiilis!
Koskela (don’t ask) on valahtanut kengurupussissaan niin alas, että masu tuntuu lähes kadonneen, ja jokuset teistä asiasta jo tapsanpäivän postauksessa huomauttivatkin. No joo, ei se masu nyt ihan tunnu kadonneen, mutta näyttää kyllä kovin pieneltä! Siis pieneltä ollakseen vauvamasu viikolta 37.
Henkilökohtaisesti en nyt sanoisi, että vauvan laskeutuminen oloa mitenkään helpottaa, mutta joulunpyhienkin pakkasilla tuntui taivaalliselta vetää toppatakin vetoketju kiinni!
Vaikka vauvamasu ihana onkin, niin kyllä jo alkaa olla ikävä omaa tuttua kehoaan ja omia muotojaankin. Puhumattakaan elämän “helppoudesta” ilman lantiota painavaa vatsaa. No, nyt pieni askel vanhaan (tässä tapauksessa vanhoihin vaatteisiin) on mahdollinen juurikin laskeutuneen vatsan ansiosta. Flexi-beltit ei oikein toiminut mulla tuossa keskiraskaudesta, koska etupaneelin peittäminen vaati vähintään mekkoon pukeutumista pystyvatsan vuoksi. Nyt loivemman kummun kanssa vyötärönleventäjät toimivat oikein hyvin.


Tänään on ollut sellainen semi-siivouspäivä, iltapäiväksi jotain kivaa ja mukavaa puuhaa. Voipi olla, että tontut ja possut lähtevät vielä tänään kohti ullakkoa, mutta viimeistään sitten loppiaisena. Jotenkin ei nyt vain ole kiire joulunkaan siivoamiseen. Antaa venyä (meillä siis on yhä kuusikin), seuraavaan on kuitenkin taas vuosi aikaa.

Taustalla muuten sitä maalausprojektia. Kyllä sekin tästä pikkuhiljaa….

Mukavaa vuoden ekaa arkipäivää mussukat!

 

Kaikesta ylensyönnistä huolimatta joulusta taidetaan tänäkin vuonna vain selvitä. Luonnollisesti vatsanseutua pikkuisen kiristää, ja jonkinlainen uumankavennusprojekti on alkuvuodelle tilauksessa.
Meillä oli jouluaattona ja jouluyönä niinkin mukava vieras, kuin oksennustauti. Varmaankin se sama, joka tuntui poikkeavan useammassa taloudessa tässä joulun alla. Tänään on istuttu sitten Lääkäritalon päivystyksessä märkivän korvan kanssa. Pikkuinen ei kuitenkaan ole moksiskaan. Joulu on kiva, lahjat on kivoja ja pukki oli kiva. Hittoakos siinä valittamaan!
Aikatavalla perinteeksi on muodostunut sekin, että mies on jouluna töissä. Aattona ja joulupäivänä. Tänä vuonna siis siinäkin suhteessa vanhaa kaavaa noudattaen.

26. päivä tarkoittaa mulle tänä vuonna toisen joulupäivän lisäksi sitä, että laskettuun aikaan on tasan kuukausi! Hui! Ensimmäinen tuli etuajassa, joten nähtäväksi jää onko tällä toisella samat suunnitelmat.

Mummulan lanttulaatikko, rosolli ja kinkku. Sisko perheineen, serkkupoikien junaleikit ja serkkutyttöjen puuhkat, korkokengät, Lumikki-mekot ja kruunut. Hyvässä suhteessä suklaata, villasukkia, takkatulta, ulkoilua ja unta. Oikein mukava joulu!

Rentoa tapsanpäivää myös teille!

Joku on kuulkaas ollut tosi ahkera, ja se joku olen minä! Jee, aika huippis fiilis!
Alkoi eilen (muka) siivoillessa niin paljon ketuttamaan pari juttua, että illalla kun pikkumies painui pahnoille, tartuin minä maalipensseliin. Ja aamulla jatkoinkin heti siihen, mihin illalla jäin. Nyt on yksi seinän pätkä saanut pohjamaalia pari kerrosta, ja heti tuntuu paremmalta!
Olin varmaan eilen yleisestikin paremmalla tuulella, sillä Niilo sanoi mulle illalla tosi lohduttavaan sävyyn, että “Kyllä äiti sunkin tontun taskuun varmasti huomenna tulee joku yllätys. Joku tyttöjen juttu.” (Meillähän on molemmilla ne Mailegin kalenteritontut, ja mun tontun taskuihin ei tänäkään vuonna ole mitään ilmestynyt.) No, eihän siellä mitään aamullakaan tietenkään ollut, joten sain ohjeen olla vielä hiukan kiltimpi tämän päivän. Yritän yritän!

Pojatkin on ollut tosi ahkeria. Isompi varmaan senkin vuoksi, että tuottaa jonkin asteista omantunnontuskaa, kun raskaana oleva vaimo alkaa ottamaan työkaluja ja pensseleitä esiin. Tulivat juuri “kuusimetsästä” (kuusi on tänä vuonna omalta maalta), ja nyt äänestä päätellen laittavat ruokaa. Tuoksusta päätellen jotain makaronimössöä, mutta se on varmasti superhyvää!

Kotoilua tänään, pakollinen kauppareissu, ja pikkuisia tontuntehtäviä. Joulukuusen koristelua ja yleistä joulun laittamista. Ihan kiva lauantai! Sellaista teillekin!

Me odotellaan. Odotellaan joulua, odotellaan vauvaa, valon lisääntymistä, päivän pitenemistä. Pohditaan koska remontti etenee, koskakohan se aikoinaan valmistuu. Onko äidin masussa tyttö vai poika, pikkusisko vai pikkuveli, tuoko pukki varmasti Tuomakselle matkustajavaunut. Odotellaan sähkömiestä ja muskarin joulujuhlaa. Mietitään, ehtiikö isi tällä kertaa synnytykseen, ja onko joulupukki varmasti saanut tiedon, että osa lahjatoiveista toteutuikin jo syntymäpäivänä.
Odottavan aika on pitkää. Epätietoisuus stressaa – isoja ja pieniä. Mutta ei auta kuin odottaa. Ei vaikka olisi kuinka täynnä tätä kaikkea; vauvaa (noin niin kuin ihan konkreettisesti kylkikaaresta syvälle lantioon asti), remonttia, hössötystä ja kaikkea keskeneräisyyttä.
Päivien valuttelua. Sitä tämä on. Yritän nauttia kaikista niistä hetkistä, jolloin perheemme on velä tämän kokoinen. Painaa mieleeni nämä ajat, nauttia arjesta – nyt juuri aika helposta sellaisesta. Yritän antaa jakamatonta huomiotani, ja valmistaudun huomion jakamiseen.



Jälleen kerran pieni pettymys: Missä hitossa on se hehku, jota luvataan raskausajalle!?! Miten kukaan voi hehkua samaan aikaan tuntien itsensä elefantiksi? Tekisi mieli polttaa se kaikki aiheesta painettu sana. Heittää koko typerä propaganda tuleen, ja vaatia jonkinlaista korvausta.
Mutta hei, jossain lehtisessä käskettiin nauttia näistä viimeisistä raskausviikoista: “Lepää, kun siltä tuntuu, vaadi huomiota ja hemmottelua, käy kampaajalla ja tapaa ystäviä.”
Selkis:
Tämä äiti lähtee nyt kampaajan tuoliin rentoutumaan (=valittamaan, sorry), ja illalla joku saa hieroa jalkojani!!! Huomenna sitten uuden frisyyrin ja keveiden jalkojen voimalla 😉

Ihanaakin ihanammat villasukat ovat Sailan tekosia. Näkyivätkin jo eilisessä postauksessa, samoin kuin vanttuut, jotka ovat nekin peräisin samoilta puikoilta. Kiitos Saila!

 

Onpas kylmää. Viima menee läpi vaatteiden, ja kylmä änkee väkisinkin vanhaan taloon. Tässä kaminan kyljessä viihtyy vallan mainiosti kuuma glögi seuranaan.
Polttopuita on saanut viime päivinä kantaa ihan kiitettävästi, me kun sillä puulla vallan lämmitellään. Kuumat suihkut on saanut unohtaa, lämpimät patterit ovat tässä kohtaa tärkeämmät. Puiden kantaminen on kuitenkin ihan hyvää liikuntaa, päätin nimittäin viikonloppuna, että mitään sen raskaampaa en enää raahaa minnekään. Viime viikolla nousi vielä sängyt ja kaapit, mutta nyt on sanottava stop, ja koitettava vain olla. Hurjan vaikeaa!
Puhdetta riittää myös ulkona, sillä pihaan tuiskaa lunta ihan joka puolelta. Alla olevassa kuvassa näkyy (juuri ja juuri) vatsani takaa joki, ja tuosta suunnasta tuiskuaakin nopeasti mukavan lastin suoraan ulko-ovelle.

Katselin muuten eilen Jamie Oliverin jouluohjelmaa, ja teidättekö, mikä iski? Siis hirmuisen nälän lisäksi. No ihan hirveä puutarhakuume tietenkin! Suunniteltiin jo puulaitaisia kasvimaita, kaalilajikkeita ja kaikkea yrteistä juurikkaisiin. Niilo on kesästä saakka höpöttänyt kasvimaataan; Porkkanaa ja perunaa. Niitä siis ainakin. Itse olen puhunut muutaman onnellisen kanan puolesta, mutta asia on jäänyt hautumisasteelle. Jossain kohtaa taisi eilen karata niinsanotusti mopo käsistä, sillä mies mietti jo sian hankkimista! Mutta talvella on kiva sunnitella pihajuttuja ja haaveilla kesästä. Ei kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti, mutta pelkät ajatuksetkin jo lämmittävät.

No, mutta nyt kenenkään ei ainakaan tarvitse haaveilla valkoisesta joulusta; Mitä todennäköisemmin sellainen kuitenkin tulee. Hyvä niin! Kylmyydestä ja lumitöistä huolimatta pidän kuitenkin talvesta. Mikä tahansa voittaa syksyn koleuden ja kosteuden – ja sen pimeyden. Kohtahan tässä mennään jo valoa kohti!


Viikko jouluun, ja limput on yhä tekemättä, lahjat paketoimatta ja kuusi kaatamatta. Ei kuitenkaan stressiä. Sitä on ollut jo ihan tarpeeksi. Päivä kerrallaan, se on nyt mun mottoni.

Stressittömiä joulunaluspäiviä teillekin!

 

 

Tätä kumpua on nyt tainnut tulla tänne blogiinkin jo yli äyräden, mutta kuten kaikki tiedetään, jossain kohtaa tämäkin aihe on (ainakin tältä erää) loppuun käsitelty.
Ajattelin koota vielä joitakin ajatuksiani äitiyspukeutumisesta, sen helppoudesta ja omasta mielikuvituksesta.
Kuten aihetta täälläkin on aikaisemmin puitu, vauvamasun koko on melko yksilöllinen juttu. Toisille äitiysvaatteet ovat turhake, toisille tarvehankinta. Itse kuulun jälkimmäiseen kategoriaan – ainakin jossain määrin.
Elämme yhteiskunnassa, jossa odottavan äidin ei edes oleteta piilottelevan masuaan, vaan vauvavatsasta saa, ja kuulukin, olla ylpeä – sitä voi huoletta esitellä. Vyötäröä korostetaan, eikä mikään yhteiskuntanormi pakota odottavia äitejä kaapuihin. Hyvä näin. Pallomahan vapaa esittely myös mahdollistaa “tavallisten” vaatteiden käytön melko pitkään. Itse olen pyrkinyt hyödyntämään kaiken jo kaapista löytyvän, ja päälle mahtuvan, nyt raskausaikana. Housujen suhteen olen kuitenkin joutunut taipumaan täysin äitiysvaatelinjojen puolelle. Vaikka erilaisin etupanelein onkin nykyisin mahdollista venyttää housunvyötärö myös vauvamasun ympärille, ratkaisu ei toiminut itselläni. Yksinkertaisesti tarpeeksi pitkiä yläosia on vaikea löytää raskausaikana, ja turvaudunkin usein mekkoihin jo ihan mammahousujen kanssa. Erilaisia teeppareita ja toppejakin myydään nykyään artikkelina mekko, ja ainakin itselläni nämä toimivat usein paremmin kuin varsinaiset äitiyspaidat, jotka jäävät lähes kaikki napapituisiksi. Jos siis on muutenkin pitkän naisen vaikeaa löytää sopivia vaatteita, ei se ainakaan raskausaikana helpotu!

Äitiyshousuissa ja -farkuissa on nykyisin kiitettävästi lahkeenpituutta. Moni merkki myös valmistaa housuja eri pituisina, kuten esimerkiksi Vertbaudet, jonka valikoimista nämäkin farkut löytyivät. Itse koen myös äitiyshousut korkeine kangasvyötäröineen mukaviksi. Ymmärrän toki, että moni kesällä äitiyshousuja käyttävä on asiasta toista mieltä, ja onneksi kesämallistoissa on alettu ratkaisemaan tuota ongelmaa matalammalla vyötärönauhalla.
Mitä taas tulee yläosiin, on tämä paitis (Vertbaudetin myös) aino varsinainen äitiyspuseroni, joka suostuu ylettymään yli vatsan. Melko tavallinen ja mitäänsanomaton paita kaipaa kuitenkin seurakseen piristystä, ja ongelman olen ratkaissut vyön käytöllä. Lindexin Holly&Whyte -malliston ruskea vyö tulee varmasti saamaan jatkokäyttöä myös myöhemmässä vaiheessa.
Yleisesti ottaen olen viimeaikoina pyrkinyt välttämään turhia vaateostoksia, ja ajattelemaan jokaisen hankinnan kohdalla myös myöhempää käyttöä. Monesti siitä “tavallisesta” mallistosta löytyykin ne parhaimmat pukimet, ne joille on käyttöä vielä vatsasta luopumisen jälkeenkin. Toisaalta, luulenpa, etten tälläkään kertaa halua ihan heti luopua äitiysfarkkujen mukavuudesta. Kuten sanottu, lämmin vyötärökaitale on talvella paitsi mukava, myös kätevä. Ja ottaahan se taas aikansa opetella sulkemaan housuista vetskari!

Kuten näkyy, kuvat ovat jo parin viikon takaa, postauskin jemmaan kirjoitettu. Tällä hetkellä kuistin ikkunoita koristavat kuurankukat, eikä vihreästä maisemasta voi juuri puhua. Vauvamasu ei ole enää pyöreä kumpu, vaan lähinnä pömpöttävä alavatsa. Vauva on jo niin alhaalla, että masu oikeastaan tuntuu lähes olemattomalta tuon pystyvatsa-ajan jälkeen. 🙂

Lumista keskiviikkoa teille!

 

Vain hullu raahaa aurinkolomaltaan mukanaan villapaidan, talvisaapikkaat ja toppatakin. Olen siis hullu, mutta uutinenkos tuo. Zaran navy toppis on myös yksi lomashoppailuistani. Takki on oikeastaan parempi kuin hyvä tälläiselle lämpöiselle talvelle. Ei haittaa edes se, että vetoketju ei ole koskaan mahtunut kiinni – purevat pakkaset kun eivät ole vielä paljoa haitanneet. Väriyhdistelmänä tuo sininen, ruskea ja kulta ovat mieleeni, ja takki tulee varmasti olemaan käytössä paitsi kevättalvella, myös ensi syksynä. Klassinen ja helppo.



Sorry, nyt tuli kyllä niin puhtaasti tyhjänpäiväinen tyyli-/vaatepostaus, enkä edes yritä mahduttaa tähän mitään sen syvällisempää. Sitä sitten ensi kerralla. Tai sitten ei…

farkut ja paitis⎪vertbaudet
vyö⎪lindex
hiuspanta⎪stradivarius
korvikset⎪marc by marc jacobs
takki⎪zara
kengät⎪mango
huivi⎪mulberry

Tässä kaiken muun tohinan ohella olen alkanut pikku hiljaa valmistautua vauvan tuloon ihan konkreettisestikin. Viikonloppuna sain asian suhteen aika tavalla aikaiseksi (kiitos ihanan ystävän, joka otti Niilon playdeiteille ilman äitiä), ja sain käsiteltyä muutaman laatikollisen miehen löytämiä vanhoja vauvanvaatteita. Pari koneellista pientä pyykkiä tuli heti pestyä ja lajilteltua. Lähinnä siis vasta niitä kaikkein pienimpiä vaatteita, ja niistäkin ne poikamaisimmat pois karsien. Olin nimittäin täysin unohtanut, miten sinivoittoisia vauvanvaatteita meillä onkaan säilytyksessä. Koska tulevan vauvan sukupuoli on arvoitus, yritin poimia joukosta niitä mahdollisimman neutraalin värisiä yksilöitä.
Tällä kertaa en ottanut äitiyspakkausta, koska usempi vaatekerta jäi edellisestäkin käyttämättä, ja muita varusteita joko löytyy jo taloudestamme, tai niitä voi sitten yksinkertaisesti hankkia kaupasta, mikäli jotain tarvitaan. Esimerkiksi pakkauksen talvitöppöset, kintaat, haalari ja toppalakki ovat täysin koskemattomana edelleen. Ne kun ovat mielestäni vastasyntyneelle aika lailla suuria, ja seuraavana talvena ne ainakin meillä olivat jo ihan liian pieniä.
Joitakin neutraalinsävyisiä vaatehankintoja olen pikkuista ajatellen tehnyt nyt syksyn aikana. Kauden loppupuolella aika moni kauppa on tosin myynyt nämä pienimmät unisex-vaatteensa jo loppuun, mutta onneksi melkein kaikki tarvittava alkaa jo olla kasassa. Turvakaukalon telakka ja pari muuta isompaa juttua on vielä hankkimatta, vaunut useammassa osassa (jossain) ja sänky uupuu. Itkuhälytin on hukassa, mutta rintapumppu valmiina ja pestynä.
Sain syksyllä blogiyhteistyöstä KappAhlin kanssa lahjakortin, jota hyödynsin pitkälle uusissa vauvanvaatehankinnoissa. Kappiksen newbie ja It’s all about being friendly -mallistoista löysin useammankin jutun vauvalle.



Muutamia hankintoja on tullut tehtyä myös muualta, ja nyt vain nämä uutukaiset vaatteet ovat enää odottamassa pesuvuoroaan. Kunhan saisimme vaatehuoneemme nopeasti kuntoon, saisin alkaa viikkaamaan pikkuisia vaatteita yläkerran lipastonlaatikoihin. Siinäpä siis työtä tälle viikolle.

Mukavaa viikon alkua ja rentoa maanantai iltaa. Se oli sitten Kultasormi tänään vuorossa….

 

Varsin tavallinen kotisunnuntai ja varsin tavallinen kotiasu. Viime talvena henkkikseltä löytynyt edullinen neulemekko on ollut viime aikoina yksi lempparivaatteeni. Erilaisin vöin asustettuna, se vaihtaa ilmettä nopeasti. Aika lailla vastaavanlaisia taisi olla H&M:n valikoimissa tänäkin vuonna.
Meillä on tänään pohdittu talven tuloa. Puhuttu lumesta ja valosta, kurasta ja pimeydestä. Olen kieltämättä ollut ihan tyytyväinen jollakin tasolla, että talvi on anatanut yhä odottaa itseään, mutta nyt alan pikkuhiljaa olla minäkin valmis kinoksiin ja pyryihin. Toki talvirenkaat on yhä vaihtamatta, mutta ehtiihän ne vielä!



Päivän vaatetuksessa on lämpöiset hunajan ja kauran sävyt. Niitä molempia löytyy myös keittiön pöydällä odottavasta sämpylätaikinasta. Toivotaan, että tuota mustaa ei ilmesty sämppäreihin 🙂
Masussa muuten elellään jo viikkoa 32. Hurjaa, tosin koko vatsa on yht’äkkiä pienentynyt ja vaihtanut paikkaansa!

Leppoisaa sunnuntai iltaa.