Siis eihän maanantai aamuja voi vihata, kun tuollainen söpöläinen herättää leveällä haukottelullaan ja toinen pikkuinen tuhisee kainalossa! Ei, vaikka kuinka on valvonut yönsä ja kasvatellut univelkaansa. Kaiken vaivan arvoista, sanon minä!

Täälläpäin vietetään talvilomaviikkoa, ja maassa on puhtoisen valkoinen lumikerros. Harrastukset ja kerhot ovat tauolla, mutta isillä on vapaapäivä, ja sehän ei tarkoita sen enempää tai vähempää kuin päikkäreitä mulle!!! Lisää näitä maanantai aamuja, kiitos!

Mahtavaa uutta viikkoa!

Siivouspäivä; Imurointia, lattian pesua ja lakanapyykkiä. Ulkoilua ja lumitöitä – punaisia poskia.
Kovin arkinen laskiaissunnuntai. Leivottiin kuitenkin Niilon kanssa pullaa viikonlopun kunniaksi. Pyörittelin myös muutaman pyöreän yksilön. Josko vaikka kipaisisi kaupasta purkin kermaakin illaksi. Nam!

Leppoisaa ja lumista sunnuntaita!

 

Nostin vihdoin lehtikuusenoksat ruokapöydältä syrjään, ja ostin kevään ensimmäisen tulppaanikimpun. Johan tuli heti keväisempi fiilis. Jotakin muutakin vehreää pitää hankkia kotia piristämään. Ainakin olohuone, joka nyt on remontin alla, kaipaa kasvillisuutta ja pirteämpää fiilistä. Pitäisi vain tehdä reissu jonnekin, missä valikoimat ovat tulppaanikimppua suuremmat. Pitäisi ja pitäisi. Pitäisi sitä ja pitäisi tätä! Puuh, odottavan aika on todella pitkää! Pinna alkaa olla lopuillaan, ja haluaisin jo suunnitella elämää eteenpäin.



Palailen eilisen ihaniin kommentteihinne myöhemmin. Nyt lähden reippaalle happihyppelylle, jumpaan ja keksin kaikkia muitakin vippaskonsteja herätelläkseni uinuvat supistukset jälleen käyntiin!

 

Nyt on kiittäminen Joulupukkia, sillä tällä ulkoilevalla äidillä on vihdoin tukevat, ja kelin kuin kelin kestävät ulkoilukengät! Sorel Caribou -kengät olivat tänä vuonna mun ykkös joululahjatoive, ja aikansa kun kenkäasiaa ääneen päivitteli, meni informaatio tehokkaasti Tonttu-Torvisenkin tajuntaan. Vaikka edelleen pidän vanhoista kunnon Uggeista, niin pakkohan se on myöntää, että Sorelien rinnalla ne ovat liukkaat kuin luistimet, eivätkä tietenkään pidä edes vettä. Aika nopeasti tuli siis todettua, että Sorelit ovat kaiken saamansa huomion arvoiset!


Lumitöitä ja talven leikkejä. Niitä tarkenee nyt tehdä omassa pihassa, eikä varpaat kipristele kylmyyttä. Kallista lastia kantavalle on myös tärkeää, että kengillä pysyy pystyssä. Vielä joulun päivinä kengät olivat aika kankeat, ja niiden riisuminen kävi vatsan kanssa ihan työstä (työstä joka piti välillä delegoida miehelleni ja isälleni), mutta nyt, hyvän sisäänajon jälkeen jalkineet tuntuvat jo hurjasti paremmilta. Ei siis kannata pelästyä kenkäkaupoilla, vaikka popot aluksi tuntuvatkin turhan jämäköiltä!

Ulkoilijan toinen ystävä, karvaisempi laatuaan, nauttii leudoista keleistä ja puhtaasta lumesta. Kovin pitkälle ei silti jaksa köpötellä, naapurin postilaatikoilla lyödään yleensä jarrut lukkoon. Sisällä on mukavampaa.

Ja sylikyyti on tietysti parasta! 🙂

Reipasta perjantai aamua, toivottavat Alma ja Emilia!

 

Useampaankin otteeseen olen pääni sisällä läpikäynyt menneen vuoden tapahtumia, ja joka kerta päädyn vain ja ainoastaan kummastelemaan, miten yhteen vuoteen saikin tupattua niin paljon asioita. Huh!
Vuosi alkoi oman talon myynnillä. Kaupat tehtiin helmikuussa, ja maaliskuun alussa muutin Niilon kanssa vanhempieni luokse, vanhaan huoneeseeni. Aika oli raskasta. Isän ikävää, parisuhteen kriisiä, toivoa, epätoivoa jne. Kuukauden kuluttua, pääsiäisenä, pääsimme vihdoin muuttamaan väliaikaiseen kerrostaloasuntoon. Sillä hetkellä yhteinen asunto tuntui lottovoitolta, ja jonkinlaista hedelmääkin tuo jälleennäkeminen ja yhteen palaaminen myös tuottivat.
Toukokuu on jäänyt mieleeni todella iloisena aikana. Blogi siirtyi tänne Bellaan, sain elämääni uusia tuttavuuksia, joku oli valmis maksamaan palkkaa harrastuksestani jne… Useampi kiva juttu ja reissu helsingissä, kevät, aurinko ja valo. Vaan pikkuhiljaa alkoi myös suunnaton väsymys ottamaan tilaa elämästäni. Vauvauutisia; Niitä jaettiin kesällä 2012. Niin iso juttu, että sen sisäistäminen vei itseltänikin aikaa. Asia, jonka ei koskaan oletettu enää tapahtuvan, tapahtui hetkellä, jona sitä oli vähiten edes ajatellut. Mistä löytyy koti, mihin muutamme ja rakennamme pesäämme. Kysymykset myllersivät päässä, ja kello tikitti korvien välissä.
Loppu kesästä asiat loksahtivat paikalleen. Täydellinen punainen tupa ikään kuin tipahti eteemme, ja seuraava kuukausi meni jännityksessä. En halunnut nuolaista ennen kuin ihan oikeasti oli tipahtanut!
Tuli syksy, tuli talokaupat, tuli lomamatka ja tuli iso masu. Tuli muutto, tuli remontti – ja pää sanoi miltei poks! Yksi elämäni rankimpia syksyjä! Ja sentään aika rankaa on ollut, että ihan maassa en rimaa pitänyt…

Rankan ja raskaan syksyn jälkeen asiat ovat asettuneet pikkuhiljaa. Asiat järjestyvät, niinhän niillä on tapana. Onni asuu uudessa kodissa, elämältä odotetaan nyt paljon. Silti toiveet tulevalle vuodelle ovat yksinkertaisia ja pieniä: Tavallista arkea! Ei suuria mullistuksia, ei isoja muutoksia. Arkea, joka kulkee omalla painollaan, rytmiä, joka helpottaa tavallista elämää.
Niin paljon isoja juttuja, niin paljon kaikkea hyvää. Tästä määrästä olisi riittänyt useammallekin vuodelle, mutta olenhan halunnut kaiken aina heti ja nyt. Taisi olla opetus.
Olen kiitollinen – väsynyt, mutta kiitollinen.

Toivotan teille kaikille oikein ihanaa alkavaa vuotta 2013. Tuokoon se mukanaan niitä odotettuja juttuja, ja muutoksiakin niitä halajaville. Hyvää ja kaunista – niitä kaikille!

Kiitos kuluneesta vuodesta, melkoinen vuosi jo ihan bloginkin kannalta! Mutta kiitos teille, jotka jaksoitte kulkea mukana. Toivottavasti jatketaan samaa matkaa myös ensi vuonna!

Nähdään ensi vuonna!

Kuvat nappasin muuten kätevästi Pinterestistä, johon olen koonnut oman kansion myös blogini kuville.

Vähiin käy ennen kuin loppuu, ja se pitää kyllä enemmän kuin paikkansa ainakin tämän vuoden osalta. Vielä en toivottele ratkiriemukkaita vuodenvaihteita – ajatuksena on jättää se virallinen viimeinen postaus tälle vuodelle vielä huomenna. Alkaa nimittäin olla olokin sitä sorttia, että päässä liikkuu silmän lisäksi jo hiukan jotain muutakin. Juuri nyt suunnittelun alla vaatehuoneen muodonmuutos, mutta jätetään nämä jutut nyt reilusti seuraavaan vuoteen. Ehtiihän sitä, eikös!?
Mutta, mikäli mielitte osallistua Aquaint-arvontaan, ei osallistumisaikaa ole maailman tappiin, vaan ainoastaan tämän vuoden loppuun. Eli kipin kapin jättämään kommentti arvontapostaukseen!

Syytetään flunssaa tai laiskuutta, kamera on pysynyt visusti laulamatta viimepäivät. Hyasinttikuvia arkistojen kätköistä; Haistetaan vaikka kukkanen sunnuntai illan kunniaksi!

Oikein leppoisaa tämän vuoden tokavikaa iltaa. Nyt olisi vissiin hyvä aika alkaa listata niitä lupauksia ja toiveita uudelle vuodelle!

 

Pääni sisällä vellovista ruumiineritteistä voi olla useampaakin käsitystä, mutta nämä joulun ja uuden vuoden välipäivät ovat kyllä menneet niin pää täynnä räkää kuin vain voi. Täällä on todellinen sairastupa ja elämä varsinaista matalalentoa sen myötä.
Ehdin jo torstaina käväistä alennusmyynneillä (joo, vihaan alennusmyyntejä edelleen), ja kuvitella keksiväni muutenkin seuraavalle kuukaudelle ohjelmaa sen verran paljon, että aika ei vain kävisi pitkäksi. Vaan tässä sitä nyt ollaan, tepsutellaan kotona villasukissa ja pyöritellään peukaloita.
Apteekkireissulla kyselin nenäsuihketta, ja kun farmaseutti tavanomaisia suihkeita esitellessään mainitsi, että niitä ei suositella raskausaikana käytettäväksi (saattavat aikaansaada supistuksia), teki mieleni napata heti muutama pullo matkaan, että ainakin saataisiin jotakin ohjelmaa näille päiville. No, tyydyin kuitenkin keittosuolalitkuun.

Tänään en jaksaisi enää vain möllötellä, vaan nyt on pakko tehdä jotain mukavaa ja viihdyttävää. Pitäisi tosin ensin keksiä, että mitä.
Mutta teille muille oikein kauniita talvipäiviä, vapaapäiviä ja välipäiviä! Nautiskellaan!

Kaikesta ylensyönnistä huolimatta joulusta taidetaan tänäkin vuonna vain selvitä. Luonnollisesti vatsanseutua pikkuisen kiristää, ja jonkinlainen uumankavennusprojekti on alkuvuodelle tilauksessa.
Meillä oli jouluaattona ja jouluyönä niinkin mukava vieras, kuin oksennustauti. Varmaankin se sama, joka tuntui poikkeavan useammassa taloudessa tässä joulun alla. Tänään on istuttu sitten Lääkäritalon päivystyksessä märkivän korvan kanssa. Pikkuinen ei kuitenkaan ole moksiskaan. Joulu on kiva, lahjat on kivoja ja pukki oli kiva. Hittoakos siinä valittamaan!
Aikatavalla perinteeksi on muodostunut sekin, että mies on jouluna töissä. Aattona ja joulupäivänä. Tänä vuonna siis siinäkin suhteessa vanhaa kaavaa noudattaen.

26. päivä tarkoittaa mulle tänä vuonna toisen joulupäivän lisäksi sitä, että laskettuun aikaan on tasan kuukausi! Hui! Ensimmäinen tuli etuajassa, joten nähtäväksi jää onko tällä toisella samat suunnitelmat.

Mummulan lanttulaatikko, rosolli ja kinkku. Sisko perheineen, serkkupoikien junaleikit ja serkkutyttöjen puuhkat, korkokengät, Lumikki-mekot ja kruunut. Hyvässä suhteessä suklaata, villasukkia, takkatulta, ulkoilua ja unta. Oikein mukava joulu!

Rentoa tapsanpäivää myös teille!

Joku on kuulkaas ollut tosi ahkera, ja se joku olen minä! Jee, aika huippis fiilis!
Alkoi eilen (muka) siivoillessa niin paljon ketuttamaan pari juttua, että illalla kun pikkumies painui pahnoille, tartuin minä maalipensseliin. Ja aamulla jatkoinkin heti siihen, mihin illalla jäin. Nyt on yksi seinän pätkä saanut pohjamaalia pari kerrosta, ja heti tuntuu paremmalta!
Olin varmaan eilen yleisestikin paremmalla tuulella, sillä Niilo sanoi mulle illalla tosi lohduttavaan sävyyn, että “Kyllä äiti sunkin tontun taskuun varmasti huomenna tulee joku yllätys. Joku tyttöjen juttu.” (Meillähän on molemmilla ne Mailegin kalenteritontut, ja mun tontun taskuihin ei tänäkään vuonna ole mitään ilmestynyt.) No, eihän siellä mitään aamullakaan tietenkään ollut, joten sain ohjeen olla vielä hiukan kiltimpi tämän päivän. Yritän yritän!

Pojatkin on ollut tosi ahkeria. Isompi varmaan senkin vuoksi, että tuottaa jonkin asteista omantunnontuskaa, kun raskaana oleva vaimo alkaa ottamaan työkaluja ja pensseleitä esiin. Tulivat juuri “kuusimetsästä” (kuusi on tänä vuonna omalta maalta), ja nyt äänestä päätellen laittavat ruokaa. Tuoksusta päätellen jotain makaronimössöä, mutta se on varmasti superhyvää!

Kotoilua tänään, pakollinen kauppareissu, ja pikkuisia tontuntehtäviä. Joulukuusen koristelua ja yleistä joulun laittamista. Ihan kiva lauantai! Sellaista teillekin!

Me odotellaan. Odotellaan joulua, odotellaan vauvaa, valon lisääntymistä, päivän pitenemistä. Pohditaan koska remontti etenee, koskakohan se aikoinaan valmistuu. Onko äidin masussa tyttö vai poika, pikkusisko vai pikkuveli, tuoko pukki varmasti Tuomakselle matkustajavaunut. Odotellaan sähkömiestä ja muskarin joulujuhlaa. Mietitään, ehtiikö isi tällä kertaa synnytykseen, ja onko joulupukki varmasti saanut tiedon, että osa lahjatoiveista toteutuikin jo syntymäpäivänä.
Odottavan aika on pitkää. Epätietoisuus stressaa – isoja ja pieniä. Mutta ei auta kuin odottaa. Ei vaikka olisi kuinka täynnä tätä kaikkea; vauvaa (noin niin kuin ihan konkreettisesti kylkikaaresta syvälle lantioon asti), remonttia, hössötystä ja kaikkea keskeneräisyyttä.
Päivien valuttelua. Sitä tämä on. Yritän nauttia kaikista niistä hetkistä, jolloin perheemme on velä tämän kokoinen. Painaa mieleeni nämä ajat, nauttia arjesta – nyt juuri aika helposta sellaisesta. Yritän antaa jakamatonta huomiotani, ja valmistaudun huomion jakamiseen.



Jälleen kerran pieni pettymys: Missä hitossa on se hehku, jota luvataan raskausajalle!?! Miten kukaan voi hehkua samaan aikaan tuntien itsensä elefantiksi? Tekisi mieli polttaa se kaikki aiheesta painettu sana. Heittää koko typerä propaganda tuleen, ja vaatia jonkinlaista korvausta.
Mutta hei, jossain lehtisessä käskettiin nauttia näistä viimeisistä raskausviikoista: “Lepää, kun siltä tuntuu, vaadi huomiota ja hemmottelua, käy kampaajalla ja tapaa ystäviä.”
Selkis:
Tämä äiti lähtee nyt kampaajan tuoliin rentoutumaan (=valittamaan, sorry), ja illalla joku saa hieroa jalkojani!!! Huomenna sitten uuden frisyyrin ja keveiden jalkojen voimalla 😉

Ihanaakin ihanammat villasukat ovat Sailan tekosia. Näkyivätkin jo eilisessä postauksessa, samoin kuin vanttuut, jotka ovat nekin peräisin samoilta puikoilta. Kiitos Saila!