Jos siellä jossain silmiäsi häikii iltapäivän aurinko, voit olla varma, että kadehdin oltaviasi. Täällä nimittäin vihmoo räntää ikkunaan, ja keli on kaikkea muuta kuin keväinen. Jos tuossa jo pari päivää saikin koiran pysymään suht siistinä lenkillä, niin nyt otetaan taas takaisin.
Täällä on vietetty kotipäivää pienimmän kanssa ja hipsuteltu villasukissa. Ehkä juuri harmaan päivän innostamana, tein kuistillakin tänään pienen kaudenvaihdoksen ja korvasin ruukkujen callunat keväisillä narsisseilla ja hyasinteilla. Itse asiassa, otin keväisemmästä kuistista kuviakin teille, mutta kuvansiirtoni koneelle sai koko läppärin juntturaan, ja kun lopulta sain taas koneeni auki, kuvat eivät olleetkaan siellä, eivätkä tietenkään kamerassakaan. Jokin musta aukko taisi nielaisi ne.
Kun pari viikkoa sitten otin mittariini taas yhden lisävuoden, hemmottelin itseäni uudella kellolla. Itse asiassa, tuota Triwa Rose Falken -kelloa himoitsin jo viime kesänä, ja nyt satuin löytämään sen hyvästä tarjouksesta edullisesti. Koska en juuri osaa käyttää koruja, kello tuntuu luontevalta korulta käyttötarkoituksensa vuoksi, ja tuo jotakin pientä lisää asuun. Tämä yksilö ihastuttaa kevyellä ulkomuodollaan ja vaalealla sävyllään. Onpa se sopivan klassinenkin, joten ihan heti siihen ei luulisi kyllästyvän.
Tähän aikaan vuodesta jotenkin odottaa innolla kaikkea uutta. Koska viimeisetkin jäät sulavat, mitä maasta alkaa puskea, ja koska vihertää ja missä. Huomaan, että jonkinlainen herääminen tapahtuu myös omassa mielessä. Talvihorros vaihtuu uuteen intoon, ja monet sellaisetkin asiat, jotka talven pimeillä tuntuivat vähäpätöisiltä, kiinnostavat nyt taas eri tavalla. Koska kevät tuo aina itsellekin jonkinlaisen uudistumisentarpeen, olen viime päivinä pinnaillut ahkerasti Pinterestin Hairstyles -kansiooni inspiraatiota perjantain kampaaja-aikaa ajatellen. Viimeisimmistä lisäyksistä saatatte hahmottaa, mitä mielessäni on liikkunut. Nyt vain pitäisi kerätä se lopullinen rohkeus jostain, vaikkakin toisaalta uusi freesimpi hiuslook kutkuttaa jo vahvasti. Josko oikealla värillä saisi pyyhittyä myös tämän talven tuoman harmauden kasvoiltaa. 🙂
Vaikka kuistikuvat katosivatkin tuhkana tuuleen, tuli tästäkin nyt jonkinlainen annos vihreää. Nappaan teille sitä kuistia sitten joskus toisella kertaa.
Nyt pitäisi kuitenkin tehdä se suuri päätös, vetääkö lenkkikamat niskaan ja lähteä uhmaamaan räntäsadetta heti tilaisuuden tullessa, vai sytytelläkö kynttilät ja tehdä olonsa supermukavaksi sisällä lämpimässä.
Ihanaa ihanaa uutta viikkoa!
Tänään ajattelin kiduttaa teitä miljoonalla kuvalla lastenhuoneesta. Heh, kuvia tuli tosiaan paljon, mutta josko sitten ei taas hetkeen käydä tässä huoneessa. 🙂
Meillä tosiaan lapset nukkuvat samassa huoneessa, ja järjestely toimii edelleen oikein hyvin. Piirtämiset, askartelut, värittämiset, muovailuvahahommat, hamahelmipuuhat ja monet leikit sijoittuvat alakertaan ja keittiöön, joten välillä tuntuu, ettei tässä huoneessa juuri nukkumisen lisäksi tehdä muuta kuin säilytetä tavaroita ja vaatteita. Ja toisaalta kiva niin, tykkään, että keittiössä ollaan kaikki yhdessä vaikka jokainen omiaan puuhaisikin. Niilo saattaa välillä sulkeutua tuonne alasänkyynsä kännykkänsä kanssa, tai levittää ne miljoona pikku Legoa sängynaluslaatikosta keskelle huonetta. Klaarakin tietysti välillä leikkii nukkekodillaan, mutta pääasiassa tämä on kyllä edelleen unihuone. Kolme makuupaikkaakin on osoittautunut näppäräksi, ja taas lauantaina pääsi ylimääräinenkin vuode käyttöön, kun sisko tyttärineen tuli meille yökylään poikien jäädessä mummulaan saunomaan. Meillä on myös sellainen ilmatäytteinen varavuode, joka sopii lastenhuoneeseen, ja silloin kaikki viisi serkusta mahtuvat hyvin majoittumaan yhteen huoneeseen.
Lastenhuoneessa lelut säilytetään erilaisissa säkeissä ja koreissa, joihin ne on helppo leikkien päättyessä siivota takaisin. Säkit on myös näppärä nostella ylös siivouksen ajaksi. Huoneen oviaukossa on lisäksi tuo pieni välikkö, jossa kaksi vanhaa kiinteää komeroa nielevät sisäänsä valtavan määrän tavaraa – lähinnä kirjoja, pelejä ja askartelutarvikkeita. Vanha armeijan puulaatikko maalattiin aikoinaan vaaleansiniseksi Niilon huoneeseen, ja sen sisälle mahtuu mukavasti varavuodevaatteet ja ylimääräiset torkkupeitot.
Lastenhuoneen ainoa uutena ostettu huonekalu on toinen vaatekaapeista. Ikean kaappi oli sellainen ruskeaksi petsattu, kun se hankittiin niille ensimmäislle vauvanvaatteille, mutta sudin sen edelliseen kotiimme valkoiseksi ja saman tein toiselle kaapille, joka ostettiin siskoltani tänne Klaaran synnyttyä. Kerrossänky, pyörällinen taso, nukkekoti ja vanha pulpetti ovat minun lapsuudenaikaisia juttujani, ja vanha tuoli sekä sivusta levitettävä puusohva mieheni mummolasta.
Koristetyynyt, viirinauhat, vuodekatos ja Niilon päiväpeite ovat merkiltä Numero 74 ja ostettu Nougatista, samoin kuin Tellkiddon paperisäkit. Raidalliset säilytyskorit nahkaisilla kädensijoilla ovat Mifukon ja ne on saatu blogin kautta. Suuri pehmolelukori on Ikeasta, ja kori Niilon kaapin päällä Tine K:n. Huoneen seinät, sekä nukkekodin ulkoseinät, on maalattu Kalklitir kalkkimaalin sävyllä Nougat.
Tällä kertaa sunnuntai on jopa vähän haikea, niin kiva viikonloppu on nyt takana. Toisaalta olo on myös todella onnellinen ja kiitollinen, ja jaksaahan näiden spesiaalimpien päivien voimalla taas pitkälle eteenpäin. Sisko lapsineen on nyt hyvästelty matkaan, eikä seuraavia treffejä ole valmiiksi sovittuna, joten kevät näyttää koska ja missä taas kohdataan.
Nyt siirrytään melko tavallisiin sunnuntaipuuhiin, pyöritetään pyykkikonetta ja valmistaudutaan uuteen viikkoon. Lapsetkin ovat niin väsynetä, että tunnelma on kivan raukea ja rauhallinen.
Sillä aikaa kun muu perhe keräilee voimiaan sohvalla, minä taidan käyttää tilaisuuden hyödyksi ja juoda ensin kahvit, ja sen jälkeen puuhailla ihan rauhassa omiani.
Rauhallista sunnuntaita, ja energiaa uuteen viikkoon!
PS. Muistattehan muuten osallistua suklaa-arvontaan, mikäli ette ole jo osallistuneet.
Me aloitettiin Klaaran kanssa viikonloppu jo eilen, ja tänään on sitten valmistauduttu heti aamusta alkaen mummulakyläilyyn, jota onkin jo odotettu. Siskoni nimittäin saapuu lapsineen tänään vanhemmilleni ja tiedossa on kivaa yhteistä aikaa. Ehdottomasti riittävä syy tyllihameeseen ja uusiin kynsilakkoihin. Tosin äiti menee jälleen ilman kynsilakkoja ja ihan farkuissa, mutta kuitenkin. 🙂
Meidän torstai-ilta sai vähän vauhdikkaan käänteen, ja päädyttiin hurauttamaan aika vauhdilla päivystykseen, mutta nyt on onneksi kaikki hyvin, ja potilaskin saatiin jo tänään kotiin toipumaan. Takana on siis jälleen kerran vaiherikas viikko kaikkine yllätyksineen. Mutta tästä on parempi kuin hyvä lähteä kohti viikonloppua, ja nauttia tuosta selkenevästä taivaasta ja auringonsäteistä.
Toivottelen teille kaikille oikein ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua. Kevät tullee, satoi tai paistoi! ♡
En taida postauksellani tavoittaa ketään joka ei olisi joskus maistanut suklaata? Suurin osa meistä ei ole jättänyt hommaa siihen maistamiseen, vaan suklaata on sujahtanut suupielistä sisään enemmän tai vähemmän suurempia määriä. Maistaminen ja maistelu ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Lindt Excellence -suklaayhteistyöhön myötä istuin ensimmäistä kertaa elämässäni alas ja maistelin suklaata. En kauhonut suuhuni sen enempää ajattelematta, vaan käytin jokaista aistiani ja keskityin nautintoon. Kokemuksena oivaltava ja varsin nautinnollinen – suosittelen lämpimästi!
Koska olen ottanut elämässäni uuden asenteen ja korvannut kieltämisen niillä paremmilla valinnoilla, myös tummasta suklaasta on tullut itselleni jokapäiväinen nautinto. Määrän sijaan olen siis panostanut laatuun, ja tästäkin syystä suklaan maistelun opetteleminen on itselleni juuri nyt sekä tärkeää, että ajankohtaista. Kuinka saada enemmän irti päivittäisestä makunautinnosta, tai kuinka opetella nauttimaan makujen vivahteista ja kokonaisvaltaisesta maistamisesta.
Olen vuosien varrella osallistunut erilaisiin maistelutapahtumiin, mutta jostakin syystä olen aina sivuuttanut ajatuksen siitä, että suklaa kuuluu niihin nautintoaineisiin, joita todellakin voi maistella ja opetella maistelemaan. Sattuipa sopivasti sekin, että olin juuri viikko sitten mindfulness-tunnilla, jossa harjoiteltiin tiedostavaa syömistä -joskin rusinan kanssa, mutta kuitenkin. Koska suklaan maistelu onnistuu hyvien ohjeiden kanssa myös ihan kotioloissa, järjestin itselleni suklaahetken josta pyrin irrottamaan kaiken epäolennaisen ja annoin makujen viedä mukanaan.
Maistelupakettiini kuului paitsi ohjeet, myös kuusi eri makua Lindt Excellence -suklaita. Ohje neuvoi lajittelemaan huoneenlämmössä säilytetyt suklaat (kylmässä säilytetyn suklaan kaikki maut eivät pääse esille) vahvuutensa mukaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että aloitetaan aina vaaleammasta päästä. Mikäli liikkeelle lähtee valkosuklaasta, siirrytään maitosuklaan ja tumman maitosuklaan kautta suuremman kaakaoprosentin omaaviin suklaisiin. Omassa tapauksessani liikkeelle lähdettiin tummista makusuklaista ja päädyttiin 85% kaakaota sisältävään suklaaseen. Yllä olevassa kuvassa suklaani vasemmalta alkaen siinä järjestyksessä, jossa maistelu ohjeen mukaan suositeltiin tehtäväksi.
Sitten itse maisteluun, jossa keskityin suklaan ulkonäköön, tuntumaan, ääneen, tuoksuun ja makuun. Jokainen suklaapala tarjosikin töitä kaikille viidelle aistille.
Ulkonäöltään suklaan tulisi olla tasainen ja pinnan himmeän hohtava. Suklaan “harmaantuminen” voi johtua kahdestakin eri asiasta. Nimittäin pitkään liian kylmässä säilytetty, tai erilaisille lämpötilavaihteluille altistunut suklaa, harmaantuu pinnastaan. Tämä ei kuitenkaan vaikuta hirveästi suklaan makuun. Toinen syy suklaan harmaantumiseen on yksinkertainen vanheneminen, joka nostaa rasvan suklaan pintaan ja muutta makua härskiintyneeksi. Luonnollisesti omat suklaani olivat kauniin tasavärisiä, ja vierekkäin aseteltujen suklaapalon sävyerot hienosti havaittavissa. Ohut suklaalevy korostaa suklaan tasaisuutta ja näyttää omaan silmääni ylelliseltä.
Sormituntuman suklaaseen tulisi olla silkkisen pehmeä, ja sitähän se oli. Aika nopeasti suklaan pintaan kuitenkin piirtyy sormenjäljet ja pinnan tuntee pehmenevän sormissaan, vaikkei se varsinaisesti tässä kohtaa sula tai tahraa käsiä. Asia, jonka huomasin ensimmäistä kertaa ja opin, että pinnan pehmeneminen johtuu korkeasta kaakaovoipitoisuudesta.
Karkkipaperin rapina on monelle tuttu ääni, mutta oletteko koskaan keskittyneet kuuntelemaan kuinka suklaalevy napsahtaa katki?! Ohut suklaalevy miltei soi, kun sen katkaisee. Suklaan terävä napsahdus onkin merkki kiinteästä ja tasaisen laadukkaasta rakenteesta, joka on temperoitu onnistuneesti.
Entä tuoksu? Tässä kohtaa nenäni havaitsi jo eroja. Tummimmat suklaat tuoksuivat nenääni erilaisilta, vaikka en osannutkaan erottaa aromeja tai vivahteita. Luokittelin kuitenkin päässäni, että siinä missä suklaa tummeni, tummeni myöskin tuoksu. Näin jälkeenpäin mietittynä tuli myös mieleeni, että suklaan tuoksuun keskittyminen antoi miltei itse syömistä vastaavaa mielihyvää. Joten, vaikka et täydellisestä maistelukierroksesta välittäisikään, kokeile seuraavalla kerralla kun nautit suklaata nuuhkia sen tuoksua. Keskity hetki nenälläsi ja huomaat itsekin!
Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä: Maku!
Suklaan maut tulevat parhaiten esiin, kun antaa suklaapalan ensin sulaa kielelleen ja levittää sen jälkeen suklaata suun kaikille makuhermoille. Näin suu aistii kaikki tuntemansa maut.
Sain Lindt Excellence – maistelupakettini mukana makuprofiilin kaikille pakkauksen suklaille, mutta halusin lähteä liikkeelle ilman ennakkoluuloja. Niinpä maistelin ensimmäisen kierroksen täysin omiin aisteihini luottaen ja kirjasin ylös tekemiäni makuhavaintoja. Koska minulta selkeästi puuttuu jokin ammattitermistö, tuli listauksestani huomattavasti täydellistä makuprofiilia lyhyempi ja vähäsanaisempi, mutta toisaalta, aika usein olin kuitenkin oikeilla jäljillä.
Makusuklaiden osalta erilaisten vivahteiden listaaminen tuntui helpommalta. Suola antoi kitkerän ensivaikutelman, minttu teki suklaan mausta samettisemman ja paahdettu hasselpähkinä toi suklaaseen nougat vivahteita. Kahden viimeisen suklaan kohdalla paperissani luki “paljon makuja”, ja kun toisella kierroksella yritin tavoittaa näitä hennon kukkaisia ja hedelmäisiä makuja, taisin päästä hiukan jyvälle. Excellance 85%:n lakritsan ja tupakan maamaiset aromit, yrttisyys ja punaiset marjat olivat vielä sellaisia, joita en osannut nimetä ja yksilöidä. Silti pidän itse juuri eniten tuosta voimakkaasta suklaasta, jossa maistan kuitenkin kymmeniä erilaisia vivahteita.
Omaan suuhuni suklaat tuolta tummemmasta päästä tuntuvat sopivimmilta. Makusuklaista Excellence Caramel pitää pintansa ykkössijallaan, se on nimittäin levy, joka etsiytyy kauppakoriini aina kun mieleni tekee jotakin erityistä suklaata. Pidän siitä juurikin niiden pienten merisuolakiteiden vuoksi, jotka korostavat karamellin makeutta. Sellainen cappuccinon varma kaveri, joka tosin ei säästy meillä pitkään, kiitos mieheni.
Itse pidän näistä tummista Lindt Excellence -suklaista, ja mielestäni mitä tummempi suklaa, sitä enemmän se laatu vaikuttaa makuun. Tumma suklaa maistuu aluksi suussa kuivalta ja karvaalta, mutta hyvässä suklaassa maku pyöristyy ja lopputulos on pehmeä. Näin ei valitettavasti käy aina, ja silloin suklaa maistuu lähinnä karvaalle. Sanoisinkin, että jos ei yleensä ole tumman suklaan ystävä, kannattaa maistella erilaisia kaakaopitoisuuksia ja etsiä se itselleen parhaiten sopiva makuvaihtoehto. Omaan suuhuni suklaa maistuu kahvin tavoin aina sitä paremmalta, mitä tummemmasta laadusta on kyse.
Lukijakilpailu:
Mutta hei, tuolla Lindt Excellence -sivulla on ohjeita suklaan maistamiseen, ja löytyypä sieltä vielä erillinen ohjeistus suklaan ja kahvin, sekä suklaan ja viinin maistamiseen.
Mikäli haluaisit suorittaa suklaanmaistelun tällä samaisella 12 suklaalevyn (2 levyä jokaista kuutta eri makua) maistelupaketilla, kerro kommenttiboksissa, kenelle tai kenen kanssa haluaisit maisteluhetken järjestää. Onko suunnitteilla polttareita, baby shower -juhlia, tyttöjeniltaa, parisuhdeaikaa, työporukan irtiotto, tai jokin muu spesiaalitilanne, jonne maisteluhetki sopisi. On myös ihan ok, järjestää laatuaikaa vain itselleen. Tämä on nimittäin melkeinpä meditatiivista puuhaa! 🙂
Jätä kommenttisi viimeistään keskiviikkona 22.3.2017 ja olet mukana maisteluboxin arvonnassa! Kilpailun säännöt löydät täältä.
Täällä on viime päivinä (kyllä vain, jälleen kerran) harrastettu pientä itsepohdintaa liittyen vähän kaikenlaiseen siivous- ja järjestelyintoiluun. Keväthän on sitä aikaa, kun paitsi siivous, myös kaappien ja laatikoiden läpikäyminen tulee ajankohtaiseksi. Lastenvaatteet myllätään, ja liian pienet laitetaan kiertoon. Tehdään jonkinlainen kaudenvaihdos vähän joka vaatekaapilla, ja suuressa innostuksessa tuo yleensä (puhun nyt itsestäni) johtaa siihen, että keittiönkin komerot tulee puunattua läpi. Tämä on siis jotakin minkä lasken sellaiseksi kausi innostukseksi, sama kierros tehdään yleensä kesän lopulla.
Sitten on kuitenkin se sellainen perussiivous ja järjestely. Meistä jokaisella on oma käsityksensä siisteydestä, toiset ovat pikkutarkkoja ja toiset enemmän suurpiirteisiä. Meillä kaikilla on erilainen luonne, joka määrittelee näitä juttuja, joskus toimintaamme ohjaa myös tottumuskysymys tai opittu tapa. Kuten olen kertonut, elämässäni on ollut aikoja, kun kampasin matonvipsuja parikin kertaa päivässä, mutta lapsiperhe-elämä ja parisuhde siedättivät tässäkin kohtuullisuuteen. Välillä kuitenkin tulee niitä hetkiä, kun erilaisten ihmisten mieltymykset eivät kohtaa, ja voinen käsi sydämellä myöntää, että ainakin omassa parisuhteessani nämä ovat yleensä niitä riitatilanteiden alkuja. Kun toisen “kunnolla” on toisen mielestä vain “sinne päin”.
Harjoittaessani tätä itsepohdintaa, jota kai jonkinlaiseksi keittiöpsykologiaksikin voi kutsua, olen kuitenkin löytänyt itselleni ja omalle käytökselleni jonkinlaisen selityksen. Olen nimittäin tullut siihen tulokseen, että minulla (tai kenties silmilläni?) on äärimmäinen harmonian tarve. Ajatus ei kulje, jos ympärillä on kaaosta, ja tavarat seikkailevat vapaasti siellä täällä. Joskus moinen epäharmonia aiheuttaa jopa päänsärkyä. Se on tunteena varmaan hiukan sama, kuin jos laittaisi musikaalisen ihmisen kuuntelemaan orkesteria, jonka jokainen soitin on epävireessä ja solisti laulaa nuotin vierestä. Saatat tunnistaa hyvän biisin, mutta sen kuunteleminen raasta lähinnä vain hermojasi.
Joskus (harvoin) oma luonteeni ärsyttää myös itseäni. Se, ettei koskaan osaa vain olla, vaan aina tulee poukittua sinne tänne. Pitää oikoa sitä ja suoristaa tätä. Joskus olisi kiva osata ihan vain ollakin. Tai säästää voimiaan, sillä huomaan, että itselläni tämä oikomisen tarve vain pahenee, jos elämässä on jonkinlainen kriisitilanne. Välillä olen yrittänyt tietoisesti muuttaa käyttäytymistäni. Mennyt sinne mukavuusalueen ulkopuolelle ja antanut vain olla. Että mitä sitten, jos keittiön pöydällä on likainen astia, tai leivänmuru. Kaatuuko maailma, jos sohvatyynyt eivät olekaan järjestyksessä, ja polttopuupino on vasemmasta reunastaan korkeampi kuin oikeasta. Yleensä tämä kokeilu kaatuu siihen katkeraan häpeäntunteeseen, kun joku pöllähtääkin yllättäen kylään, ja näkee, että hei meillä ihan oikeasti eletään, pestään ja kuivataan pyykkiä, ja lapsetkin saavat syödäkseen.
Hassu juttu on sekin, että vaikka oma käytös ja korkealle vedetty rima tavallaan kuluttavat, niistä ei kuitenkaan halua luopua. Koska sittenhän meillä olisi ihan kauhean sekaista ja likaista, enkä pystyisi hengittämään. Tulisin vähintään hulluksi epäjärjestyksessä. Vähän sama juttu, kuin syömishäiriöstä paraneminen: Jos sairaus lähtee, minähän lihon! Rimasta on siis pidettävä kynsin hampain kiinni, tai maailmankaikkeus keikahtaa kumoon.
Tuli ehkä pikkuisen kärjistettyä ja käytettyä myös sarkasmia. Kyllähän meiltä niitä leivänmuruja löytyy – varmasti ihan joka päivä. 😀 Olisi kuitenkin ihana lukea myös teidän tarinoita aiheesta, koska tiedän, että joukossanne on paljon kaltaisiani. Meneekö napit vastakkain, kun puolison luonne on erilainen, tai ärsyttääkö jo oma luonne? Myös kaikki “selviytymistarinat” ja “ihmeparantumiset” saa toki jakaa. 🙂
Kuvaushetkellä keittiön toisessa päässä roikkui pyykkiä kuivumassa ja lattialla lojui kierrätykseen lähteviä vaatesäkkejä. Jälleen kerran muistan, mikä bloggaamiseen aikoinaan innosti: Kuvien avulla sitä harmoniaa on helppo taikoa myös kaaoksen keskelle. 🙂
Ja ihanaa siitä syystä, että ainakin täällä meillä paistaa aurinko ja sää on jotenkin tosi keväinen. Aamulla melkein henkeä salpasi, kun katseli auringossa lentäviä joutsenia. Tuli sellainen hassu onnellisuudentunne, jota on oikeastaan vaikea pukea edes sanoiksi. Tiedätte ehkä kokemuksesta!
Nappasin muutaman kuvan yläkerran aulasta, jota yritin jo syksyllä kuvailla, mutta valonpuute teki touhusta liki mahdotonta. Tähän tilaan luonnonvaloa tulee vain makuuhuoneiden oviaukoista, meidän makkarin sisäikkunasta ja tietenkin alakerrasta. Pimeään aikaan tuo kontrasti on jotenkin liian kova kuvaustaidoilleni, joten käytin kevään valon nyt hyödyksi.
Nuo Elloksen matot, jotka tosiaan aluksi ostin pianohuoneeseen ja olkkariin, osoittautuivat liian pieniksi ja ne vaihdettiin suurempiin. Toinen pienemmistä matoista päätyikin eteiseen, ja toinen on nyt tässä yläkerran aulassa. Tämäkin tila on matolle vähän hassu, mutta sitoo tuo nyt jotenkin lukunurkkausta yhteen. Ja tuli muuten sellainen lämmin fiiliskin maton myötä. Kissat myös loikoilevat tuossa pehmeällä mielellään, kun alakerran kaminanlämpö nousee kivasti tähän.
Viime viikolla tosiaan kuorein tuosta kuusen karahkasta vasta joulukoristeetkin pois, mutta nyt se saa olla taas ensi jouluun jonkinlaisena huonekasvina.
Aulatilan seinissä on Kalklitir kalkkimaali sävyssä San Saccaria. Aulatilan katto on maalattu Colorian Paneelipro -kattomaalilla ja rappuseinusta Colorian Paneelipro -seinämaalilla. Noiden valkoisten rinnalla tuo San Saccaria näyttää tässä tilassa todella harmaalta, vaikka alakertaan se tuntui jotenkin pliisulta. Saan usein kysymyksiä kalkkimaalien sävyistä, ja tässä nyt yksi esimerkki siitä, että valon määrä vaikuttaa todella paljon maalauksen lopputulokseen ja sävyn tummuuteen.
Koska kevät nyt ihan oikeasti aikoo jo tulla, ja eletäänhän tässä jo maaliskuun puoliväliäkin, pidin itselleni eilen pienen kauneudenhoitoillan. Kuivaharjausta, epilointia, valoimpulssilaitetta, kuorintaa, rasvausta, öljyämistä ja korppukantapäiden liottamista ja silottamista… Myönnän, että tuli mietittyä tätä naisena olemisen työläyttä, mutta tuli kyllä parempi fiiliskin. Nyt kun pitää itsensä ahkerana, sääret muistuttavat ainakin pikkuisen vähemmän kynittyä broileria sitten kun ensimmäiset mekkokelit iskevät päälle. 🙂
On tainnut vuosien varrella käydä selväksi, että olen jonkinmoinen siivousfriikki ja rakastan paitsi puhdasta ja siistiä kotia, myös itse siivoamista. Toki minäkin olen vain ihminen, ja välillä ottaa pattiin kulkea toisten perässä ja oikoa paikkoja, mutta jos en siitä lainkaan tykkäisi, tuskin sitä tekisinkään. Siivousintoiluni tiedetään hyvin myös tuolla toimistollamme, ja kun he ehdottivat kaupallista yhteistyötä Kärcherin FC 5 Premium lattiapesurin kanssa, tiesivät varmasti jo valmiiksi, että tämä mimmi on mukana ihan heti.
Kevät on monessakin mielessä siivouksen kulta-aikaa, kun aurinko paljastaa pintojen likaisuuden. Talven aikana pimeys antaa paljon anteeksi, eikä kynttilöiden ja puulämmityksen tuoma nokikaan pistä silmään ennen alkuvuoden aurinkoisia päiviä. Meillä ei varsinaisesti ole mitään suursiivouspäiviä, sillä meillä siivotaan joka päivä. Koira, kaksi kissaa, kaksi lasta ja kaksi aikuista taloudessa, ja kyllähän se eläminen väkisinkin näkyy. Valkoinen lattia ei toki likaannu muita lattioita herkemmin, mutta kyllähän siinä sitten näkyy kirjavaa laminaattia paremmin jokainen tahra. Koiran tassut on vielä helppo puhdistaa ulkoilun jälkeen, mutta kissa luikkii monesti sisään niin varkain, että katseltavaksi jää vain kuraisten tassujen merkitsemä polku. Koska meillä arki pyörii pitkälti keittiössä, jossa laitetaan ruokaa, syödään ja kahvitellaan, on keittiön siivous jokapäiväinen juttu. Imuri meillä heiluu vähintään kerran päivässä, ja keittiön lattiat vaativat lisäksi kostealla pyyhkimistä. Tähän asti lattioiden pesu on hoidettu nihkeään pyyhkimiseen tarkoitetulla ammattivälineellä, mutta paikoitellen rösöinen lattia on vaatinut myös ihan sitä rievun kanssa konttaamista, sillä lattianpesimestä likavesi usein jää juuri niihin pieniin uurteisiin ja kolhuihin. Lattiapintojemme epätasaisuus onkin juuri se juttu, miksi innostuin Kärcherin FC 5 Premium lattiapesurista. Se kun kaappaa likaveden säiliöön ja pesee vain ja ainoastaan puhtaalla vedellä.
Hyvin pitkälti rikkaimuria muistuttava ulkonäkö johtaa laitteessa nopeasti harhaan. Kyseessä on nimittäin melkoisen jyty laite, joka vaatii käsittelijältään jo hiukan voimaakin. Sanoisin, että susi lampaan vaatteissa -sanonta kuvaa laitetta hyvin. Mistään lasten siivousvälineestä ei nyt ole kyse, joten lapsityövoiman hyödyntäminen Kärcherin FC 5 Premium lattiapesurin kanssa on poissuljettu. Onneksi tekninen laite kiinnostaa miestä enemmän kuin mopinvarsi, joten asia kompensoitunee sillä. 🙂
Olin itse vielä melko heikossa kunnossa influenssan jäljiltä, kun laite saapui meille. Päivän verran se ehtikin olla avaamattomana laatikossaan, kunnes mieheni ei enää saanut pidettyä näppejään erossa. Laatikko auki, ja laitteen varsi paikalleen. Mistään atomeista konetta ei joutunut kokoamaan, ja käyttöönottokin oli helppoa.
Telat paikalleen ja puhdasta vettä puhdasvesisäiliöön (kapea säiliö koneen etupuolella). Tilkka pesuainetta (puoli korkillista riittää) joukkoon. Telat esikostutetaan ennen siivouksen aloittamista, jotta ne poimivat lian paremmin. Kaadetaan siis mittakupilla 50 ml vettä lattiatelineen kaukaloon, ja käynnistetään kone telineessä. Muutamassa sekunnissa vesi on imeytynyt teloihin.
Sitten vain laite irti lattiatelineestä ja virtanapista kone käyntiin. Pesurilla rauhallinen edestakainen liike toimii parhaiten, mutta voin vannoa, että aikaa säästyy perinteiseen luuttuamiseen verrattuna hurjasti. Tahrat lähtevät, eikä yhteenkään lattian kuoppaan jää likavettä. Itse asiassa kone pyörii niin tehokkaasti, että lattian pinta jää vain heikon kosteaksi.
Siivouksen päätteeksi telat huuhdellaan laittamalla 200 ml puhdasta vettä lattiatelineeseen ja imaisemalla vesi koneeseen. Tyhjennetään likavesisäiliö ja huuhdellaan se kuumalla vedellä. Kone on taas valmiina odottamassa seuraavaa käyttökertaa.
Likavesisäiliö on koneen takana. Vesi ei siis kierrä teloissa, vaan niihin menee jatkuvasti puhdasta vettä ja likainen vesi päätyy pois pelistä.
Viimeisen viikon ajan laite on ollut meillä käytössä jokaisena päivänä. Perus puhdistamisen lisäksi olemme myös irrottaneet teloja, ja niitä on pesty juoksevan hanan alla. Kuistin käsittelyn jälkeen heitin telat kuitenkin pesukoneeseen. Ne voi nimittäin huoletta pestä 60 asteessa.
Mulle siivousvälineissä tärkeimmäksi kriteereiksi nousee tehon lisäksi käytettävyys. Ei riitä, että tulee puhdasta, laitteen pitää olla sellainen, että sen käyttö on helppoa ja huoletonta. Liian monimutkainen tai suuri laite jää helposti käyttämättä, eikä siivousvälineellä silloin juuri ole käyttöarvoa. Nykypäivänä siivouksessakin helppous on siis valttia.
Tämän laitteen suhteen suurin huolenaiheeni oli virtajohto (7m). Ei sillä, pidän mieluummin johdollisista kuin akullisista laitteista, koska ne ovat aina käyttökunnossa, mutta olen myös todellinen rutinoituja, ja esimerkiksi uusi imuri on aina itselleni jonkinlainen opettelun paikka. Johdon pituus totuttaa tiettyyn toimintakuvioon, ja se kuvio on perusedellytys nopeaan ja tehokkaaseen työskentelyyn. Niinpä vierastin aluksi piuhaa, joka ei toiminutkaan samalla tavalla kuin totutussa imurissa. Muutaman päivän käytön jälkeen totesin huoleni kuitenkin jo turhaksi. Laitteen käsittelyyn nimittäin tottuu nopeasti, ja sekä minä että mieheni olemme molemmat sitä mieltä, että johdon kanssa työskentely muuttuu käytön myötä luontevaksi. Minä ainakin käytän laitetta jo ihan luontevasti yhdellä kädellä. Sillä samaisella kädellä ohjaan ja höllään virtajohtoa liikkeideni mukaan. Muutamassa päivässä vakiinnutin itselleni myös tietynlaisen työskentelykaavan, ja nyt tiedän jo, minne johdon kanssa mistäkin yletyn. Laite on näppärä myös rappusissa, jotka meillä ainakin tuntuvat keräävän pölyä ja likaa.
Pesuri on ns. 2 in 1 -laite, eli lattianpesu ja imurointi hoituvat yhdellä laitteella. Meillä on kuitenkin käytetty myös imuria (joskaan ei niin paljon kuin ennen), koska lattioille ajautuu käsittämättömästi myös kaikkea isompaa roskaa. Silti esimerkiksi keittiön likaisinta kulkuväylää olen puhdistanut kahdestikin päivässä ihan imuroimatta, mikäli silmämääräisesti lattia on ollut roskaton. Koska viimeinen viikko on ollut meillä melkoisen tehokasta siivousta juuri tämän pesurin vuoksi, ajattelin, etten tähän postaukseen nyt saa mitään ennen ja jälkeen kuvia. Nopeasti puhdistin vain keittiön vastaimuroidun lattian, ja harmittelin, että en saa edes kunnollista likavesinäytettä teille, kun telatkin olivat juuri käyneet pesukoneessa. Onneksi kuitenkin kaadoin käyttämäni pienen vesitilkan tuohon mittakuppiin. Nimittäin ei tuo nyt ihan puhdastakaan ole, vai mitä olette mieltä? 😀
Reilun viikon testijakson jälkeen Kärcherin FC 5 Premium lattiapesuri saa ihan täydet pisteet. Ja jos pesuri toimii epätasaisella pinnalla näin hyvin, voinen vain kuvitella, miten helppoa sen käyttö on uusissa kynnyksettömissä taloissa. Jos kuitenkin pitää joku miinus keksiä, olkoon se säilytys. Mutta, koska meillä imurikin päätyy siivouskaappiin vain ja ainoastaan kutsuttujen vieraiden vuoksi, saa tämä laite yhtä lailla olla työhuoneen nurkassa arkea elämässä. Ainahan sen voi nostaa piiloon vaatehuoneeseen tai kellarin rappuun, jos alkaa kovin kyllästyttämään.
Tiedättekö ne suuret pesurit, joilla ajellaan puhtaaksi kauppojen ja julkisten tilojen lattioita. No tästä tulee vähän sama fiilis, laite vain on pienempi ja ketterämpi. Ja ainakin tuossa sinisessä pesuaineessa on sellainen ammattimaisen puhdistamisen tuoksu, joka lisää puhtaudentunnetta. 🙂
Kurkkaa mm. hieno video Kärcher FC 5 Premium lattiapesurista tästä linkistä. Video selkiyttää kuviani paremmin tuon laitteet toiminnan, sekä puhtaan ja likaisen veden kulkemisen koneen läpi.
Sain tuossa viikon loppupuolella pari vapaailtaa itselleni ja huomasin tänä aamuna, että pienet irtiotot tulivatkin tosiaan jo tarpeeseen. Torstai-iltana nauroimme naisporukassa hyvän ruuan ääressä ja pohdimme työhyvinvointia. Perjantai-illan kruunasi hyvin samanlainen illanvietto (osittain myös samalla porukalla). Mindfulness-tunti, naurua, hyvää ruokaa, lisää naurua ja pari lasia viiniä. Jos tuossa viikko sitten tuntuikin, että seinät ovat kaatumassa päälle, niin nyt tuo tunne on kyllä voitettu ihan kunnolla. Maailmaa on nimittäin katsellut tänään ihan eri Emilia, tai ainakin se sama Emilia uusin silmin.
Viime viikon ajan kirin sairasteluista kasaantuneita kotitöitä, ja sain muuten tartuttua jo sen vaatehuoneenkin kimppuun. Tänään teki kuitenkin mieli tehdä jotakin astetta keväisempää, ja niinpä päätin ottaa käsittelyyni mårbackapelargoniat. Nips ja naps mårbackan pistokkaita multaan, ja ruukut kupujen alle. Heti tulikin keväisempi fiilis! Nyt vain täytyy toivoa, että nuo reppanat ymmärtävät aloittaa juurtumisensa. 🙂
Kahden humputusillan jälkeen perinteinen kotilauantai tuntuu taas oikeastaan aika ihanalle. Oma sohva, ja ne parhaat tyypit siinä vieressä.
Lupasin teille pohjapiirustusta kodistamme, ja tässäpä sitä olisi tarjolla. Tosin nyt alkuun vain alakerran osalta, niin ei tule postauksesta kauhean pitkää. Eikä tuo pohjapiirros ole mikään luotisuora tai millintarkka, mutta ei kyllä ole talokaan, joten tämä riittänee tässä tapauksessa antamaan hieman sitä osviittaa huoneiden järjestyksestä. 🙂
Me tosiaan kuljetaan tuosta kuistin kautta yleensä sisään. Kuvia kuistilta löytyy täältä, mutta kaikkia postauksia en ole tähän kansioon vielä ehtinyt laittaa, joten kuistin kuvia on blogissa kyllä enemmänkin.
Kuistin jälkeen tulee meidän pikkueteinen, tai arkieteinen – tila, johon ulkovaatteet ja kengät jätetään. Eteisestä ei ole montaa postausta blogissa, mutta pari (joista hahmottaa tilan funktion) laitoin pikkueteinen -tunnisteen alle. Löydät ne täältä.
Pikkueteisen rinnalle jää vaatehuone, josta erillistä kansiota ei ole, mutta kuvia löytyy kyllä joistakin postauksista. Koska kyseessä ei nyt kuitenkaan ole mikään muotibloggaajan walk in closet, vaan ihan tavallinen kahden aikuisen vaatehuone, tila ei noin sisustuksellisessa mielessä ole kovinkaan relevantti.
Ja sitten ollaankin jo työhuoneessa. Tässä huoneessa on tosiaan toinen alakerran tulisijoista, musta Upo, joka oli täällä jo valmiina kun muutimme. Nuohoojan kertomuksen mukaan sen paikalla on aikoinaan ollut puuliesi, ja tämä tila on tosiaan toiminut keittiönä.
Työhuoneen jälkeen ollaan sitten tuossa isommassa eteisessä. Tästä tilasta on aikoinaan lohkaistu myös meidän piskuinen kylppäri. Joku kysyikin eteispostauksessa kylppärin kuvia, mutta tosiaan niitä ei blogista löydy. Edellinen asukas oli juuri tehnyt kylpyhuoneremontin, ja päätimme heti, että kylppäri ei yksinkertaisesti kuulu remontin ensimmäiseen viisivuotissuunnitelmaan. Toki jouduimme sitäkin vähän järkeistämään peilikaapilla ja kääntyvillä suihkuseinillä (jotka vaativat vähän putkien uudelleen vetoa ym.), mutta noin muuten wc-kylppäri on edellisen asukkaan jäljiltä. Ja tosiaan kyseessä on tuollainen pienen kerrostalokylppärin kokoinen tila, joten mitään spa-osastoa meiltä ei löydy. 🙂 Kylpyhuoneen kohdalla on aikaisemmin ollut ovi meidän nykyiseen pianohuoneeseen, eli tätä tarkoitin, kun kirjoitin tiistaina, että tämä puoli talosta on kokenut eniten muutoksia vuosien varrella.
Seuraavaksi keittiö. Eli talon laajennusosa, jossa on aikoinaan toiminut kauppa. Tämän 50 neliöisen tilan alla meillä on tosiaan kellarikerros, eli kyseessä on se talon lämpimin huone (kylmä ei hohkaa lattianraoista). Keittiön oleskelutilapäädyssä (bambutuolien takana) on muuri, joka lämmittää keittiötä sekin. Kellarissa on lämmityskattila, jossa meillä palaa miltei ikuinen tuli – ainakin talviaikaan. Puilla hoidetaan niin vesikiertoinen lämmitys, kuin käyttövedenkin lämmittäminen.
Tämä tila on se, missä meillä pääsääntöisesti arkea eletään. Keittiössä ollaan aina, ja useimmiten vieraatkaan eivät tämän pidemmälle meillä päädy. Eräs blogini ahkerimmista kommentoijista muistuttaa myös jatkuvasti, että blogissani on liikaa kuvia keittiöstä, joten tämän huoneen syvin olemus lienee teille kaikille jo selvä. 🙂 Alla olevassa kuvassa näkyy ovi yläkertaan vieviin rappuihin ja piano-/olohuone -tilaan. Keittiön vesipisteen takana on eteisestä kulku kellariin, tieto, joka ehkä helpottaa huoneen hahmottamista. Niitä keittiökuvia viimeisen vuoden ajalta löytyy täältä, mutta onpa tilasta valtavasti blogissa myös niitä vanhempia kuvia, joita en ole vielä ehtinyt laittamaan tuonne keittiö-tagin alle.
Ja sitten on pianohuone. Huone joka sai nimensä miehen heräteostoksen pakkosijoittamisen myötä. Pianon takana näkyy yläkertaan vievät rappuset ja tähän tilaan tosiaan asennettiin kamina silloin heti muuttomme jälkeen.
Ja viimeisenä olkkari. Edelliseen huoneeseen isolla oviaukolla yhdistyvä (ja liukuovilla erotettava) tila, joka edellisen omistajan käytössä oli makuuhuone. Talon kylmin huone, josta on kulkuyhteys sinne meidän arkieteiseen, vaikka ovea ei juuri käytetä. Tarpeen tullen talon alakerran pääsee kuitenkin kävelemään ympäri.
Eli sellainen kierros. Osalle teistä tässä ei nyt ollut mitään uutta tietoa, koska kaikki nämä tiedot jo blogista löytyykin. Mutta kenties tosiaan tuon pohjapiirroksen (tai sitä muistuttavan) avulla voi hahmottaa paremmin huoneiden järjestyksen ja kuvien suunnan.
Tuolta blogin oikeasta laidasta löytyy tosiaan tuo avainsanapilvi, ja siitä eri huoneita. Niihin en ole kuitenkaan vielä ehtinyt kaikkiin kategorisoimaan postauksia kuin vasta viimeisen vuoden ajalta. Postauksia voi tietysti hakea myös tuolla haku-toiminnolla, joka löytyy sekin oikeasta laidasta. Joku kyselikin kuvia ja juttuja meidän pihasta ja puutarhasta, siitä minkä värinen talo meillä on jne. Esimerkiksi näitä juttuja löytyy tuolta puutarhassa– ja koti -tunnisteiden alta. Koti-kategoria pitää sisällään myös enemmän sitä remppaa ja taloa koskevaa sisältöä (kuten tulevaisuudessa myös tämän postauksen). Myös Instagramista löytyy joitakin juttuja, mitä blogissa ei ole, ja Facebookista tietysti ne kaikki ennen -kuvat ja kuvia remontin keskeltä.
Että sellainen! Nyt toivottelen teille oikein ihanaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua!
