Tiedättekö kun joskus tulee se tunne, että pää pitäisi vaihtaa. Asiat unohtuu, sitä seisoo jääkaapilla ja miettii, että mitäs mä nyt tässä… Mieheltä tuli juuri viesti “kaikki menee korvasta pihalle”. Meillä on molemmilla ollut jotenkin unohduksien viikko, mutta onneksi esimerkiksi tänään pojan joukkuekuvaus pelastui sillä, että ihana naapuri muistutti, ja nappasi vielä jätkän kyytiinsä, kun peliasu oli kiireellä kiskottu päälle (kiitos, H, jälleen kerran ♡). Huh, pääsiäinen tulee kyllä tarpeeseen! ‘:)
Kylvimme lasten kanssa pääsiäisohrat sen verran ajoissa, että meillä taitaa olla pääsiäisen pyhinä vähän ylikasvanutta heinää. No, onneksi keittiössä vihertää ohran lisäksi myös paljon muuta, ja yrtit varsinkin ovat noin ulkonäöltään mieleeni. Tosin piti kuvata teille joku kiva yrttikimara, mutta ikkunalla olleet basilika ja rucola ottivat yliannostuksen aamuauringosta, ja molemmat olivat nuupahtaneet melko heikon näköiseksi; kas, olin unohtanut kastella ne aamulla! 😀 Onneksi nuo aina piristyvät, kun vain saavat vettä!
Itse pääsiäisen suhteen meillä on kaikki vielä vähän auki, enkä ole uhrannut ajatustakaan esimerkiksi ruokapuolelle. Tosin vaikka rakastan joulua ja olen jouluihminen, pääsiäisessä viehättää ehkä juurikin se, ettei kaiken tarvitse olla niin justiinsa kuin jouluna (ja sen niin justiinsahan minä toki määritän joulunakin ihan itse, eli ei tässä joulua syytellä). Meillä ei ole pääsiäisen ruokaperinteitä (paitsi ehkä parsa), joten kaiken voi tehdä ihan fiiliksen mukaan. Hyvää ruokaa, kaunis kattaus ja koko perhe pöydän ääressä. Lisäksi mukavaa tekemistä, rentoa olemista ja toivottavasti myös ulkoilua.
Viime vuonna kokoonnuttiin extempore ystävän luokse kiirastorstaita viettämään. Tuloksena oli todella hauska ilta äideille ja lapsille, ja tänä vuonna olisi tarkoitus ottaa uusiksi. Tämä onkin meidän yksi pääsiäisen kohokohta, eikä torstai-iltaa tarvitse viettää yksin lasten kanssa. Sitä ennen käyn kuitenkin hakemassa pääsiäisfiiliksen koululaisten pääsiäiskirkosta.
Meidän pääsiäinen ei siis pidä sisällään mitään kovin ihmeellistä, mutta kuitenkin paljon pieniä asioita, joilla on lopulta hurjan suuri merkitys.
Hei ihanat! Jos otsikkoon on uskominen, sain tänään kosolti lisävuosia elämääni, sillä nyt on naurettu, hihitetty ja kikatettu oikein kunnolla. Ihana Maria nimittäin huristeli tänne meille tänään iltapäiväkaffeille, ja maailmaa tuli taas parannettua vähän sieltä sun täältä.
Maria on ihminen, jonka kanssa on tullut viime vuosina jaettua aika paljon ajatuksia, ja yhdessä on tullut tehtyä ja nähtyä kaikenlaista. En silti pysty muistamaan, että nauramiselta olisi koskaan vältytty, vaikka ollaan toki vakaviinkin paikkoihin yhdessä ajauduttu. Meitä molempia kuitenkin yhdistää sellainen rento huumori ja itselleen nauramisen taito, jolla selviää aika pitkälle, vaikka kaikki ei aina menisikään kuin Strömsössä. Olen myös hurjan onnellinen ja kiitollinen, että se lähin kollegani on ihminen, jonka kanssa jakaa ajatukset, ilot ja murheet. Jos joskus tökkii, tai mieli vetää matalaksi, päästään tilanteista nopeasti muutaman viestin (ja kymmenien itkunauru hymiöiden) avulla. Asialle kuin asialle on aina löydetty ratkaisu, jolle voi vähintään hymyillä – yleensä jopa nauraa.
Minä tein loimulohisalaatin ja Maria kiikutti Tampereen tuliaisina rahkapullat. Kolme tuntia hujahti ennätyksellisen nopeasti, ja aika loppui oikeastaan kesken. Onneksi välimatka ei ole sen pidempi, joten voidaan ottaa uusiksi taas kun siltä tuntuu.
Niin oli kiva ja energisoiva iltapäivä, että ei pienet räntäsateetkaan jaksaneet sen pahemmin haitata. Viime aikoina päivät ovat tuppautuneet kovin täyteen ohjelmaa, mutta tänään aion nauttia kunnollisen vapaaillan kotosalla ja nappaan mma Ramotswen kanssani sohvalle. Kintut kohti kattoa on ihana nauttia joutilaisuudesta!
Hello murut ja hauskaa aprillipäivää! Heleästä kevätsäästä ei nyt ole tietoakaan, sillä tuo ulkona piiskaava sade muistuttaa enemmänkin syksyä. Pitää kuitenkin muistutella itseään, että luonto tarvitsee herätäkseen myös sitä vettä, joten satakoot nyt ja tuokoon sitten kevään tullessaan. Toisaalta sadepäivässäkin on tunnelmansa, ja näitä tunnelmia nyt kuvien muodossa lauantain ratoksi.
Maaliskuu oli kaikin puolin kiireinen ja kuluttava. Kalenteri pullisteli, ja mahtuipa arkeen myös yllätyksiä. Vaikka huhtikuun alku ei vielä helpotusta tuokaan, uskon, että elämä ehtii kevään aikana tasaantua ja univelat kuittaantua. Itse asiassa, posotin jo viime yönä ruhtinaalliset yli 10 tuntia unta ja nukuin kuin tukki. Ja tekihän se hyvää. Vielä kun huhtikuun aikana saisi tämän maaliskuussa syntyneen kyrmyniskan taas oikenemaan, niin eiköhän sitä sitten jo ole taas ihan hyvässä vedossa kesälaitumillekin kirmaamaan. 🙂
Sateen ropina melkein vaatii seurakseen kynttilöitä, joten niitä on polteltu tänään. Kevätkukatkin tuovat mukavasti tunnelmaa vähän harmaampaan päivään.
Seuraavaksi kommenttien kimppuun, niin saadaan maaliskuu siltäkin osin pakettiin.
Ihanaa ja levollista lauantaita teille kaikille! ♡
Hellohello, ihanat!
Aurinko paistaa ja linnut laulaa. Ulkona on myös sen sortin pöly, että totesin ikkunoidenpesun kanssa vitkuttelemisen olleen lopulta ihan paikallaan!
Tänään tuli myös sellainen fiilis, että musta ja harmaa joutavat nyt pienelle kevätkatkolle ja päälle piti saada jotakin valoisamman väristä. Sininen on vuodesta toiseen yksi lempiväreistäni pukeutumisessa (farkkutyttö kun olen), ja varsinkin vuoden kevätpuoliskolla tekee usein mieli sonnustautua siniseen. Tykkään myös kovasti tästä trendistä, jossa perinteiseen preppy-tyyliin on lisätty rusetteja ja röyhelöitä. Sinivalkoraidalliset paidat näyttävät ihan erilaisilta, kun rinnuksissa tai olkapäillä on röyhelöitä, tai hihoissa solmittavia rusetteja. Myös hauskat “piparkakkuleikkaukset” vaatteiden helmoissa tai hihoissa miellyttävät nyt silmää. Itselläni on jokseenkin leveät hartiat, ja mikään röyhelö, holkki- tai perhoshiha ei varsinaisesti imartele vartaloni mallia. Tämä sinivalkoinen paita löytyi h&m:n mallistosta, ja siinä oli juuri sopivasti sitä jotain, mitä kevätgarderobini kaipasi. Paita sopii farkkujen seuraksi, mutta voihan siihen sitten yhdistää myös sitä mustaa, jos siltä tuntuu. 🙂
Meillä syödään tänään yhden päivänsankarin toiveruokia, ja jälkkärinä on luonnollisesti se suosikkikakku eli pavlova. Hyvä niin, sillä onhan tuo maailman helpoin kakku, eikä vaadi sen kummempaa keittiössä hikoilua. 🙂 Tuli aavistus ehkä jo kesästäkin näihin kuviin, vaikkei nuo kaupan mansikat kyllä niille aidoille oikeille kotimaisille vedä vertoja -ulkonäöllään, saati maullaan.
Huomenna on muuten sitten se nipsnaps-päivä kampaajan luona. Nyt olen jo aivan varma, ettei näitä latvoja tule ihan heti ikävä. Meinasin nimittäin jo eilen tarttua itse saksiin, kun ärsytti mokomakin hapsukasa. Nyt pitäisi ainoastaan malttaa huomiseen asti. Hommansa siinäkin. 🙂
Keväistä torstain jatkoa!
Farkut ja paita: H&M Mokka-avokkaat: Ellos (saatu)
Tällä kertaa sunnuntai on jopa vähän haikea, niin kiva viikonloppu on nyt takana. Toisaalta olo on myös todella onnellinen ja kiitollinen, ja jaksaahan näiden spesiaalimpien päivien voimalla taas pitkälle eteenpäin. Sisko lapsineen on nyt hyvästelty matkaan, eikä seuraavia treffejä ole valmiiksi sovittuna, joten kevät näyttää koska ja missä taas kohdataan.
Nyt siirrytään melko tavallisiin sunnuntaipuuhiin, pyöritetään pyykkikonetta ja valmistaudutaan uuteen viikkoon. Lapsetkin ovat niin väsynetä, että tunnelma on kivan raukea ja rauhallinen.
Sillä aikaa kun muu perhe keräilee voimiaan sohvalla, minä taidan käyttää tilaisuuden hyödyksi ja juoda ensin kahvit, ja sen jälkeen puuhailla ihan rauhassa omiani.
Rauhallista sunnuntaita, ja energiaa uuteen viikkoon!
PS. Muistattehan muuten osallistua suklaa-arvontaan, mikäli ette ole jo osallistuneet.
Täällä on viime päivinä (kyllä vain, jälleen kerran) harrastettu pientä itsepohdintaa liittyen vähän kaikenlaiseen siivous- ja järjestelyintoiluun. Keväthän on sitä aikaa, kun paitsi siivous, myös kaappien ja laatikoiden läpikäyminen tulee ajankohtaiseksi. Lastenvaatteet myllätään, ja liian pienet laitetaan kiertoon. Tehdään jonkinlainen kaudenvaihdos vähän joka vaatekaapilla, ja suuressa innostuksessa tuo yleensä (puhun nyt itsestäni) johtaa siihen, että keittiönkin komerot tulee puunattua läpi. Tämä on siis jotakin minkä lasken sellaiseksi kausi innostukseksi, sama kierros tehdään yleensä kesän lopulla.
Sitten on kuitenkin se sellainen perussiivous ja järjestely. Meistä jokaisella on oma käsityksensä siisteydestä, toiset ovat pikkutarkkoja ja toiset enemmän suurpiirteisiä. Meillä kaikilla on erilainen luonne, joka määrittelee näitä juttuja, joskus toimintaamme ohjaa myös tottumuskysymys tai opittu tapa. Kuten olen kertonut, elämässäni on ollut aikoja, kun kampasin matonvipsuja parikin kertaa päivässä, mutta lapsiperhe-elämä ja parisuhde siedättivät tässäkin kohtuullisuuteen. Välillä kuitenkin tulee niitä hetkiä, kun erilaisten ihmisten mieltymykset eivät kohtaa, ja voinen käsi sydämellä myöntää, että ainakin omassa parisuhteessani nämä ovat yleensä niitä riitatilanteiden alkuja. Kun toisen “kunnolla” on toisen mielestä vain “sinne päin”.
Harjoittaessani tätä itsepohdintaa, jota kai jonkinlaiseksi keittiöpsykologiaksikin voi kutsua, olen kuitenkin löytänyt itselleni ja omalle käytökselleni jonkinlaisen selityksen. Olen nimittäin tullut siihen tulokseen, että minulla (tai kenties silmilläni?) on äärimmäinen harmonian tarve. Ajatus ei kulje, jos ympärillä on kaaosta, ja tavarat seikkailevat vapaasti siellä täällä. Joskus moinen epäharmonia aiheuttaa jopa päänsärkyä. Se on tunteena varmaan hiukan sama, kuin jos laittaisi musikaalisen ihmisen kuuntelemaan orkesteria, jonka jokainen soitin on epävireessä ja solisti laulaa nuotin vierestä. Saatat tunnistaa hyvän biisin, mutta sen kuunteleminen raasta lähinnä vain hermojasi.
Joskus (harvoin) oma luonteeni ärsyttää myös itseäni. Se, ettei koskaan osaa vain olla, vaan aina tulee poukittua sinne tänne. Pitää oikoa sitä ja suoristaa tätä. Joskus olisi kiva osata ihan vain ollakin. Tai säästää voimiaan, sillä huomaan, että itselläni tämä oikomisen tarve vain pahenee, jos elämässä on jonkinlainen kriisitilanne. Välillä olen yrittänyt tietoisesti muuttaa käyttäytymistäni. Mennyt sinne mukavuusalueen ulkopuolelle ja antanut vain olla. Että mitä sitten, jos keittiön pöydällä on likainen astia, tai leivänmuru. Kaatuuko maailma, jos sohvatyynyt eivät olekaan järjestyksessä, ja polttopuupino on vasemmasta reunastaan korkeampi kuin oikeasta. Yleensä tämä kokeilu kaatuu siihen katkeraan häpeäntunteeseen, kun joku pöllähtääkin yllättäen kylään, ja näkee, että hei meillä ihan oikeasti eletään, pestään ja kuivataan pyykkiä, ja lapsetkin saavat syödäkseen.
Hassu juttu on sekin, että vaikka oma käytös ja korkealle vedetty rima tavallaan kuluttavat, niistä ei kuitenkaan halua luopua. Koska sittenhän meillä olisi ihan kauhean sekaista ja likaista, enkä pystyisi hengittämään. Tulisin vähintään hulluksi epäjärjestyksessä. Vähän sama juttu, kuin syömishäiriöstä paraneminen: Jos sairaus lähtee, minähän lihon! Rimasta on siis pidettävä kynsin hampain kiinni, tai maailmankaikkeus keikahtaa kumoon.
Tuli ehkä pikkuisen kärjistettyä ja käytettyä myös sarkasmia. Kyllähän meiltä niitä leivänmuruja löytyy – varmasti ihan joka päivä. 😀 Olisi kuitenkin ihana lukea myös teidän tarinoita aiheesta, koska tiedän, että joukossanne on paljon kaltaisiani. Meneekö napit vastakkain, kun puolison luonne on erilainen, tai ärsyttääkö jo oma luonne? Myös kaikki “selviytymistarinat” ja “ihmeparantumiset” saa toki jakaa. 🙂
Kuvaushetkellä keittiön toisessa päässä roikkui pyykkiä kuivumassa ja lattialla lojui kierrätykseen lähteviä vaatesäkkejä. Jälleen kerran muistan, mikä bloggaamiseen aikoinaan innosti: Kuvien avulla sitä harmoniaa on helppo taikoa myös kaaoksen keskelle. 🙂
On tainnut vuosien varrella käydä selväksi, että olen jonkinmoinen siivousfriikki ja rakastan paitsi puhdasta ja siistiä kotia, myös itse siivoamista. Toki minäkin olen vain ihminen, ja välillä ottaa pattiin kulkea toisten perässä ja oikoa paikkoja, mutta jos en siitä lainkaan tykkäisi, tuskin sitä tekisinkään. Siivousintoiluni tiedetään hyvin myös tuolla toimistollamme, ja kun he ehdottivat kaupallista yhteistyötä Kärcherin FC 5 Premium lattiapesurin kanssa, tiesivät varmasti jo valmiiksi, että tämä mimmi on mukana ihan heti.
Kevät on monessakin mielessä siivouksen kulta-aikaa, kun aurinko paljastaa pintojen likaisuuden. Talven aikana pimeys antaa paljon anteeksi, eikä kynttilöiden ja puulämmityksen tuoma nokikaan pistä silmään ennen alkuvuoden aurinkoisia päiviä. Meillä ei varsinaisesti ole mitään suursiivouspäiviä, sillä meillä siivotaan joka päivä. Koira, kaksi kissaa, kaksi lasta ja kaksi aikuista taloudessa, ja kyllähän se eläminen väkisinkin näkyy. Valkoinen lattia ei toki likaannu muita lattioita herkemmin, mutta kyllähän siinä sitten näkyy kirjavaa laminaattia paremmin jokainen tahra. Koiran tassut on vielä helppo puhdistaa ulkoilun jälkeen, mutta kissa luikkii monesti sisään niin varkain, että katseltavaksi jää vain kuraisten tassujen merkitsemä polku. Koska meillä arki pyörii pitkälti keittiössä, jossa laitetaan ruokaa, syödään ja kahvitellaan, on keittiön siivous jokapäiväinen juttu. Imuri meillä heiluu vähintään kerran päivässä, ja keittiön lattiat vaativat lisäksi kostealla pyyhkimistä. Tähän asti lattioiden pesu on hoidettu nihkeään pyyhkimiseen tarkoitetulla ammattivälineellä, mutta paikoitellen rösöinen lattia on vaatinut myös ihan sitä rievun kanssa konttaamista, sillä lattianpesimestä likavesi usein jää juuri niihin pieniin uurteisiin ja kolhuihin. Lattiapintojemme epätasaisuus onkin juuri se juttu, miksi innostuin Kärcherin FC 5 Premium lattiapesurista. Se kun kaappaa likaveden säiliöön ja pesee vain ja ainoastaan puhtaalla vedellä.
Hyvin pitkälti rikkaimuria muistuttava ulkonäkö johtaa laitteessa nopeasti harhaan. Kyseessä on nimittäin melkoisen jyty laite, joka vaatii käsittelijältään jo hiukan voimaakin. Sanoisin, että susi lampaan vaatteissa -sanonta kuvaa laitetta hyvin. Mistään lasten siivousvälineestä ei nyt ole kyse, joten lapsityövoiman hyödyntäminen Kärcherin FC 5 Premium lattiapesurin kanssa on poissuljettu. Onneksi tekninen laite kiinnostaa miestä enemmän kuin mopinvarsi, joten asia kompensoitunee sillä. 🙂
Olin itse vielä melko heikossa kunnossa influenssan jäljiltä, kun laite saapui meille. Päivän verran se ehtikin olla avaamattomana laatikossaan, kunnes mieheni ei enää saanut pidettyä näppejään erossa. Laatikko auki, ja laitteen varsi paikalleen. Mistään atomeista konetta ei joutunut kokoamaan, ja käyttöönottokin oli helppoa.
Telat paikalleen ja puhdasta vettä puhdasvesisäiliöön (kapea säiliö koneen etupuolella). Tilkka pesuainetta (puoli korkillista riittää) joukkoon. Telat esikostutetaan ennen siivouksen aloittamista, jotta ne poimivat lian paremmin. Kaadetaan siis mittakupilla 50 ml vettä lattiatelineen kaukaloon, ja käynnistetään kone telineessä. Muutamassa sekunnissa vesi on imeytynyt teloihin.
Sitten vain laite irti lattiatelineestä ja virtanapista kone käyntiin. Pesurilla rauhallinen edestakainen liike toimii parhaiten, mutta voin vannoa, että aikaa säästyy perinteiseen luuttuamiseen verrattuna hurjasti. Tahrat lähtevät, eikä yhteenkään lattian kuoppaan jää likavettä. Itse asiassa kone pyörii niin tehokkaasti, että lattian pinta jää vain heikon kosteaksi.
Siivouksen päätteeksi telat huuhdellaan laittamalla 200 ml puhdasta vettä lattiatelineeseen ja imaisemalla vesi koneeseen. Tyhjennetään likavesisäiliö ja huuhdellaan se kuumalla vedellä. Kone on taas valmiina odottamassa seuraavaa käyttökertaa.
Likavesisäiliö on koneen takana. Vesi ei siis kierrä teloissa, vaan niihin menee jatkuvasti puhdasta vettä ja likainen vesi päätyy pois pelistä.
Viimeisen viikon ajan laite on ollut meillä käytössä jokaisena päivänä. Perus puhdistamisen lisäksi olemme myös irrottaneet teloja, ja niitä on pesty juoksevan hanan alla. Kuistin käsittelyn jälkeen heitin telat kuitenkin pesukoneeseen. Ne voi nimittäin huoletta pestä 60 asteessa.
Mulle siivousvälineissä tärkeimmäksi kriteereiksi nousee tehon lisäksi käytettävyys. Ei riitä, että tulee puhdasta, laitteen pitää olla sellainen, että sen käyttö on helppoa ja huoletonta. Liian monimutkainen tai suuri laite jää helposti käyttämättä, eikä siivousvälineellä silloin juuri ole käyttöarvoa. Nykypäivänä siivouksessakin helppous on siis valttia.
Tämän laitteen suhteen suurin huolenaiheeni oli virtajohto (7m). Ei sillä, pidän mieluummin johdollisista kuin akullisista laitteista, koska ne ovat aina käyttökunnossa, mutta olen myös todellinen rutinoituja, ja esimerkiksi uusi imuri on aina itselleni jonkinlainen opettelun paikka. Johdon pituus totuttaa tiettyyn toimintakuvioon, ja se kuvio on perusedellytys nopeaan ja tehokkaaseen työskentelyyn. Niinpä vierastin aluksi piuhaa, joka ei toiminutkaan samalla tavalla kuin totutussa imurissa. Muutaman päivän käytön jälkeen totesin huoleni kuitenkin jo turhaksi. Laitteen käsittelyyn nimittäin tottuu nopeasti, ja sekä minä että mieheni olemme molemmat sitä mieltä, että johdon kanssa työskentely muuttuu käytön myötä luontevaksi. Minä ainakin käytän laitetta jo ihan luontevasti yhdellä kädellä. Sillä samaisella kädellä ohjaan ja höllään virtajohtoa liikkeideni mukaan. Muutamassa päivässä vakiinnutin itselleni myös tietynlaisen työskentelykaavan, ja nyt tiedän jo, minne johdon kanssa mistäkin yletyn. Laite on näppärä myös rappusissa, jotka meillä ainakin tuntuvat keräävän pölyä ja likaa.
Pesuri on ns. 2 in 1 -laite, eli lattianpesu ja imurointi hoituvat yhdellä laitteella. Meillä on kuitenkin käytetty myös imuria (joskaan ei niin paljon kuin ennen), koska lattioille ajautuu käsittämättömästi myös kaikkea isompaa roskaa. Silti esimerkiksi keittiön likaisinta kulkuväylää olen puhdistanut kahdestikin päivässä ihan imuroimatta, mikäli silmämääräisesti lattia on ollut roskaton. Koska viimeinen viikko on ollut meillä melkoisen tehokasta siivousta juuri tämän pesurin vuoksi, ajattelin, etten tähän postaukseen nyt saa mitään ennen ja jälkeen kuvia. Nopeasti puhdistin vain keittiön vastaimuroidun lattian, ja harmittelin, että en saa edes kunnollista likavesinäytettä teille, kun telatkin olivat juuri käyneet pesukoneessa. Onneksi kuitenkin kaadoin käyttämäni pienen vesitilkan tuohon mittakuppiin. Nimittäin ei tuo nyt ihan puhdastakaan ole, vai mitä olette mieltä? 😀
Reilun viikon testijakson jälkeen Kärcherin FC 5 Premium lattiapesuri saa ihan täydet pisteet. Ja jos pesuri toimii epätasaisella pinnalla näin hyvin, voinen vain kuvitella, miten helppoa sen käyttö on uusissa kynnyksettömissä taloissa. Jos kuitenkin pitää joku miinus keksiä, olkoon se säilytys. Mutta, koska meillä imurikin päätyy siivouskaappiin vain ja ainoastaan kutsuttujen vieraiden vuoksi, saa tämä laite yhtä lailla olla työhuoneen nurkassa arkea elämässä. Ainahan sen voi nostaa piiloon vaatehuoneeseen tai kellarin rappuun, jos alkaa kovin kyllästyttämään.
Tiedättekö ne suuret pesurit, joilla ajellaan puhtaaksi kauppojen ja julkisten tilojen lattioita. No tästä tulee vähän sama fiilis, laite vain on pienempi ja ketterämpi. Ja ainakin tuossa sinisessä pesuaineessa on sellainen ammattimaisen puhdistamisen tuoksu, joka lisää puhtaudentunnetta. 🙂
Kurkkaa mm. hieno video Kärcher FC 5 Premium lattiapesurista tästä linkistä. Video selkiyttää kuviani paremmin tuon laitteet toiminnan, sekä puhtaan ja likaisen veden kulkemisen koneen läpi.
Sain tuossa viikon loppupuolella pari vapaailtaa itselleni ja huomasin tänä aamuna, että pienet irtiotot tulivatkin tosiaan jo tarpeeseen. Torstai-iltana nauroimme naisporukassa hyvän ruuan ääressä ja pohdimme työhyvinvointia. Perjantai-illan kruunasi hyvin samanlainen illanvietto (osittain myös samalla porukalla). Mindfulness-tunti, naurua, hyvää ruokaa, lisää naurua ja pari lasia viiniä. Jos tuossa viikko sitten tuntuikin, että seinät ovat kaatumassa päälle, niin nyt tuo tunne on kyllä voitettu ihan kunnolla. Maailmaa on nimittäin katsellut tänään ihan eri Emilia, tai ainakin se sama Emilia uusin silmin.
Viime viikon ajan kirin sairasteluista kasaantuneita kotitöitä, ja sain muuten tartuttua jo sen vaatehuoneenkin kimppuun. Tänään teki kuitenkin mieli tehdä jotakin astetta keväisempää, ja niinpä päätin ottaa käsittelyyni mårbackapelargoniat. Nips ja naps mårbackan pistokkaita multaan, ja ruukut kupujen alle. Heti tulikin keväisempi fiilis! Nyt vain täytyy toivoa, että nuo reppanat ymmärtävät aloittaa juurtumisensa. 🙂
Kahden humputusillan jälkeen perinteinen kotilauantai tuntuu taas oikeastaan aika ihanalle. Oma sohva, ja ne parhaat tyypit siinä vieressä.
Lupasin teille pohjapiirustusta kodistamme, ja tässäpä sitä olisi tarjolla. Tosin nyt alkuun vain alakerran osalta, niin ei tule postauksesta kauhean pitkää. Eikä tuo pohjapiirros ole mikään luotisuora tai millintarkka, mutta ei kyllä ole talokaan, joten tämä riittänee tässä tapauksessa antamaan hieman sitä osviittaa huoneiden järjestyksestä. 🙂
Me tosiaan kuljetaan tuosta kuistin kautta yleensä sisään. Kuvia kuistilta löytyy täältä, mutta kaikkia postauksia en ole tähän kansioon vielä ehtinyt laittaa, joten kuistin kuvia on blogissa kyllä enemmänkin.
Kuistin jälkeen tulee meidän pikkueteinen, tai arkieteinen – tila, johon ulkovaatteet ja kengät jätetään. Eteisestä ei ole montaa postausta blogissa, mutta pari (joista hahmottaa tilan funktion) laitoin pikkueteinen -tunnisteen alle. Löydät ne täältä.
Pikkueteisen rinnalle jää vaatehuone, josta erillistä kansiota ei ole, mutta kuvia löytyy kyllä joistakin postauksista. Koska kyseessä ei nyt kuitenkaan ole mikään muotibloggaajan walk in closet, vaan ihan tavallinen kahden aikuisen vaatehuone, tila ei noin sisustuksellisessa mielessä ole kovinkaan relevantti.
Ja sitten ollaankin jo työhuoneessa. Tässä huoneessa on tosiaan toinen alakerran tulisijoista, musta Upo, joka oli täällä jo valmiina kun muutimme. Nuohoojan kertomuksen mukaan sen paikalla on aikoinaan ollut puuliesi, ja tämä tila on tosiaan toiminut keittiönä.
Työhuoneen jälkeen ollaan sitten tuossa isommassa eteisessä. Tästä tilasta on aikoinaan lohkaistu myös meidän piskuinen kylppäri. Joku kysyikin eteispostauksessa kylppärin kuvia, mutta tosiaan niitä ei blogista löydy. Edellinen asukas oli juuri tehnyt kylpyhuoneremontin, ja päätimme heti, että kylppäri ei yksinkertaisesti kuulu remontin ensimmäiseen viisivuotissuunnitelmaan. Toki jouduimme sitäkin vähän järkeistämään peilikaapilla ja kääntyvillä suihkuseinillä (jotka vaativat vähän putkien uudelleen vetoa ym.), mutta noin muuten wc-kylppäri on edellisen asukkaan jäljiltä. Ja tosiaan kyseessä on tuollainen pienen kerrostalokylppärin kokoinen tila, joten mitään spa-osastoa meiltä ei löydy. 🙂 Kylpyhuoneen kohdalla on aikaisemmin ollut ovi meidän nykyiseen pianohuoneeseen, eli tätä tarkoitin, kun kirjoitin tiistaina, että tämä puoli talosta on kokenut eniten muutoksia vuosien varrella.
Seuraavaksi keittiö. Eli talon laajennusosa, jossa on aikoinaan toiminut kauppa. Tämän 50 neliöisen tilan alla meillä on tosiaan kellarikerros, eli kyseessä on se talon lämpimin huone (kylmä ei hohkaa lattianraoista). Keittiön oleskelutilapäädyssä (bambutuolien takana) on muuri, joka lämmittää keittiötä sekin. Kellarissa on lämmityskattila, jossa meillä palaa miltei ikuinen tuli – ainakin talviaikaan. Puilla hoidetaan niin vesikiertoinen lämmitys, kuin käyttövedenkin lämmittäminen.
Tämä tila on se, missä meillä pääsääntöisesti arkea eletään. Keittiössä ollaan aina, ja useimmiten vieraatkaan eivät tämän pidemmälle meillä päädy. Eräs blogini ahkerimmista kommentoijista muistuttaa myös jatkuvasti, että blogissani on liikaa kuvia keittiöstä, joten tämän huoneen syvin olemus lienee teille kaikille jo selvä. 🙂 Alla olevassa kuvassa näkyy ovi yläkertaan vieviin rappuihin ja piano-/olohuone -tilaan. Keittiön vesipisteen takana on eteisestä kulku kellariin, tieto, joka ehkä helpottaa huoneen hahmottamista. Niitä keittiökuvia viimeisen vuoden ajalta löytyy täältä, mutta onpa tilasta valtavasti blogissa myös niitä vanhempia kuvia, joita en ole vielä ehtinyt laittamaan tuonne keittiö-tagin alle.
Ja sitten on pianohuone. Huone joka sai nimensä miehen heräteostoksen pakkosijoittamisen myötä. Pianon takana näkyy yläkertaan vievät rappuset ja tähän tilaan tosiaan asennettiin kamina silloin heti muuttomme jälkeen.
Ja viimeisenä olkkari. Edelliseen huoneeseen isolla oviaukolla yhdistyvä (ja liukuovilla erotettava) tila, joka edellisen omistajan käytössä oli makuuhuone. Talon kylmin huone, josta on kulkuyhteys sinne meidän arkieteiseen, vaikka ovea ei juuri käytetä. Tarpeen tullen talon alakerran pääsee kuitenkin kävelemään ympäri.
Eli sellainen kierros. Osalle teistä tässä ei nyt ollut mitään uutta tietoa, koska kaikki nämä tiedot jo blogista löytyykin. Mutta kenties tosiaan tuon pohjapiirroksen (tai sitä muistuttavan) avulla voi hahmottaa paremmin huoneiden järjestyksen ja kuvien suunnan.
Tuolta blogin oikeasta laidasta löytyy tosiaan tuo avainsanapilvi, ja siitä eri huoneita. Niihin en ole kuitenkaan vielä ehtinyt kaikkiin kategorisoimaan postauksia kuin vasta viimeisen vuoden ajalta. Postauksia voi tietysti hakea myös tuolla haku-toiminnolla, joka löytyy sekin oikeasta laidasta. Joku kyselikin kuvia ja juttuja meidän pihasta ja puutarhasta, siitä minkä värinen talo meillä on jne. Esimerkiksi näitä juttuja löytyy tuolta puutarhassa– ja koti -tunnisteiden alta. Koti-kategoria pitää sisällään myös enemmän sitä remppaa ja taloa koskevaa sisältöä (kuten tulevaisuudessa myös tämän postauksen). Myös Instagramista löytyy joitakin juttuja, mitä blogissa ei ole, ja Facebookista tietysti ne kaikki ennen -kuvat ja kuvia remontin keskeltä.
Että sellainen! Nyt toivottelen teille oikein ihanaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua!
Ja hei, kiitos eiliseen postaukseen jättämistänne kommenteista! Aivan varmasti siis kotijuttuja tulossa jatkossakin blogiin. Kenties vielä entistäkin enemmän. Sitä kun vain jotenkin alkaa itse ajatella, että eiköhän nämä nurkat ole jo niin moneen kertaan nähtyjä. Kiva siis kuulla niitä ajatuksia sieltä ruudun toiseltakin puolelta. 🙂
Sain syntymäpäivälahjaksi valkoisen maan. Täytyy sanoa, etten nyt välttämättä olisi niin pitänyt tuosta rännästä väljä. Pysyvään lumeen en oikein enää maaliskuussa jaksa uskoa, ja jokainen, päivän parin pituinen, talven tapainen päättyy aina armottomaan kurakeliin. Mutta ei ole vissiin lahjahevosta suuhun katsominen tässäkään tapauksessa.
Eilen 32, tänään 33. Mikään muu ei muuttunut, paisti ikä paperilla. Tänään tuntuu ihan samanlaiselta kuin eilenkin, eikä peilikuvakaan yönaikana juuri muutosta kokenut. 33 vuotta tuntuu tämäkin ihan mukavalta iältä, ainakin näin ensituntumalla.
Sen suurempia juhlallisuuksia päivä ei tuonut tullessaan, mutta saatiin me Klaaran kanssa kauniit naistenpäiväkimput. Eilen illalla rykäisin oikein kunnon tehosiivouksenkin, joten kukat ikään kuin kruunaavat uurastuksen. Näiden voimalla jaksaa loppuviikon oikein hienosti! 🙂
