Luonto heräsi toukokuussa. Maailma muuttui vihreäksi ja aurinko helli. Pihajutut tulivat yhä ajankohtaisemmiksi, tehtiin istutuksia, pihatöitä, puuhommia jne. Toukokuussa tavattiin blogi kollegoita Tampereella ja Helsingissä. Tutustuttiin kevään uusiin tuuliin ja valmistauduttiin kesään. valoa riitti sisällä kuvaamiseen ja sisustelut olivat mielessä, joskin jäivät ulkotöiden jalkoihin. Juhlittiin äitienpäivää, ja koettiin jonkinlaista vauvakriisiä nahkatakin muodossa.

Kaikki toukokuun 22 postausta voit lukea täältä.

Kesä tuli! Tuli syreenin kukat ja pionit. Ja niitä tulikin paljon! Tuli aurinkoiset päivät, nurmikon leikkuut, nokkostalkoot ja grilliherkut. Tuli mansikat ja vohvelit, kepeä kesämieli, paljaat varpaat ja juhannus.Virtaa riitti. Tuli kilometrejä ja treenikertoja.

Kaikki kesäkuun 22 postausta voit lukea täältä.

Puoli vuotta paketissa!

Laitetaan vuosi pakettiin vielä muistelun ja kuvien merkeissä!

Tammikuu 2013 oli täynnä odotusta. Laskettu aikani oli 26.1 ja odottavan aika oli todella pitkää. Vauvan sukupuoli oli meillekin arvoitus, ja blogissakin mainitsin masuasukin nimeksi Koskela. Poikavauvan varalta meillä oli nimittäin valittuna nimi Vilho ( =Linna – Tunematon sotilas, Täällä Pohjantähden alla). Mutta vaikka kaikki muut veikkasivat poikavauvaa, olin itse 99,99 prosenttisen varma, että perheemme tulisi kasvamaan tyttövauvalla.
Tammikuu oli luminen, talvinen ja pakkaset paukkuivat. Valon määrä lisääntyi, ja kotia oli kiva laittaa kuntoon. Yläkerran aulaan rakensin cozy corneria, ja kukkamaljakossa nähtiin tulppaaneja. Tammikuussa inspiroiduttiin kevään muodista, sisustamisesta, kauneuden- ja hiustenhoidosta. 24. päivä pitkä odotus palkittiin, ja perheeseemme syntyi Pikku K.

Tammikuun kaikki 22 postausta voit lukea täältä.

Helmikuu 2013 oli kuukausi jonka voisi pukea yhteen sanaan: Vauva.
Yöunet jäivät lyhyiksi, vauvan uni- ja ruokarytmi jaksotti päiviä, aamut alkoivat ennen kukonlaulua ja kevät teki tuloaan. Kaikesta huolimatta meillä oli käsissämme helppo vauva, energia virtasi ja tunsin olevani onnellisempi kuin koskaan. Toki tavalliset baby bluesit tanssittiin pois, mutta muuten tunsin olevani reipas ja pirteä. Näin jälkeenpäin ajatellen suorittamista olisi voinut jättää vähemmälle, pyhittää aikaa äitiyslomaan ja kerätä voimia loppuun palamisen sijaan. Mutta jälkiviisaus ei ole yleensä kantanut hedelmää, joten ei sorruta siihen nytkään.
Helmikuussa otin aikaa itselleni minkä pystyin, ja opettelin jakamaan huomiota kahdelle lapselle. Tuttiketjuja ja aamu viiden leivänleivontaa, ystävänpäivän kukkameri, kun mies ei ollut ihan varma, mistä pitäisin – ne ovat jääneet mieleeni varsin vahvasti. Vauvakilot karisivat ja vauvailo huumasi pään!

Helmikuun kaikki 23 postausta voit lukea täältä.

Voi noita valoisia kuvia! Tullapa taas aurinko ja pitenevät päivät!

Viimeistään äitienpäivänä pitäisi kai jokaisen itseään, ja lukijoitaan, kunnioittavan bloggarin julkaista suloista tunnelmaa huokuva postaus kera äitiyden ylistyksen ja lapsosten kuvien. Vaan täällä mennään nyt poikkeuksellisella kaavalla, ja tunnelmoidaan eilinen äitienpäivä hiukan myöhässä.
Suoranaiseen laiskuuteenkin itseni on ajanut tukala olo, joka alkoi jo viikko sitten tiistaina. Outo kausi-influenssaksi luulemani tauti taitaa sittenkin olla, kuten te fiksummat heti oivalsitte, jotakin allergiaperäistä. Hengitys pihisee, ääntä ei tule, kurkku on turvoksissa ja ärsyttävä kutittava yskä vaivaa niin, että silmät vuotavat. Sisällä pärjään jotenkuten, mutta lauantaina erehdyin viettämään tunnin verran aikaa ulkona, ja lopputulos oli kamala! Kenties olisi aika siirtyä lääkärin puoleen ja pyytää jotakin, jonka avulla voisin nauttia keväästä ja puutarhatöistä.

Kurjasta olosta huolimatta äitienpäiväviikonloppu oli suloinen ja rentoittava. Launataina ihanan ystävän vierailu, ja sunnuntaina äitien ja mummujen juhlimista. Valkovuokkokja omasta pihasta (voi mikä onni!), suloinen itse tehty kortti, ja pienet halaavat kädet. Muistan kun vuosi sitten äitienpäivänä katsoin ravintolan viereisessä pöydässä istuvaa perhettä, jolla oli pieni, parin kuukauden ikäinen, vauva turvakaukalossa. Ajattelin silloin, että olisi onni vielä joskus viettää äitienpäivää noin, mutta en osannut edes aavistaa, miten nopeasti toiveeni toteutuisi. Samaan aikaan onnelline ja kiitollinen – sitä olen.

Ihana Suvi, suloisen Lumoan -tuotemerkin takaa, ilahdutti minua tuolla kauniilla nimikorulla, jossa ommien onnenhippujeni nimet ovat hopeaan painettuna. Kiitos, Suvi, kannan sitä ylpeydellä! Tosin meillä mieskin ilmoitti heti olevansa vapaaehtoinen korunkäyttäjä. Hyvä lahjaidea isänpäivän varalle!

Josko tästä taas pääsisi bloggailunkin makuun ja pystyisi jättämään köhimiset taka-alalle. Niin monta juttua, joista mun on pitänyt teille kirjoitella. Päässä ihan kuhisee asiaa, joka on pakko purkaa. Siispä uuteen viikkoon ja uudella tarmolla!

Loistavaa maanantai aamua ihan jokaiselle!

Niin se on nähtävä, että flunssasta huolimatta täällä aukesi tänään puutarhakausi oikein ryminällä. Oikeanpuoleinen hartia on varmaan sijoiltaan kaikesta haravoinnista, ja peukalo taitaa olla irtoamassa. Inhottavia rakkuloita käsissä, kovettumia ym. Mutta on kuulkaa kaiken sen arvoista! Ahh, miten rakastankaan kaikkea tuota kruopsutusta!
Täällä päin melkeinpä kaikki kysyvät, että asutaanko me siinä talossa, jossa on ihan tajuttoman hieno puutarha. Joo, on se varmaan just se, mutta se upea puutarha on kyllä rapistunut – ja aika pahasti. Tänään haravoidessani mietin, että oikeastaan suurin osa kärrästtävästä tavarasta oli kulottunutta nurmikkoa. Paikoitellen varmaan ollut ainakin kolme vuotta leikkaamatta. Perennapenkeissä taitaa olla talventörröttäjiä samalta ajalta.
Surullista. Surullista senkin vuoksi, että kaunis piha on varmasti joskus ollut jollekin todella tärkeä. Itse en ole koskaan päässyt todistamaan tämän puutarhan kulta-aikoja. Toki se näkyy yhä lajikkeiden paljoutena, kaiken ränsistyneen alta paljastuu kyllä upeita yksityiskohtia.
Sain tuossa talvella katseltavaksi joitakin vanhoja valokuvia niiltä puutarhan hyviltä vuosilta, ja puhisin kuvia selatessani heti, että hitot se mikään hieno on ollut. Sehän oli hemmetti eedeeni! Ymmärtänette että haravan varressa koen samaan aikaan jonkinlaista suorituspainetta, mutta myös velvollisuutta. Kärrätessäni kulottunutta nurmikkoa ties kuinka monetta lastia, lupasin hiljaa itselleni, että kyllä se tästä. Vielä joskus ne kulta-ajat saadaan takaisin! Nyt harmittaa ihan vietävästi, että en ottanut niitä ennen -kuvia.

Mutta sitten otsikkoon: Rakkaat mårbackani muuttivat vuosi sitten maaliskuussa äitini hoiviin, kaiken väliaikaisen tieltä. Ihana äiti on nyt lisännyt vanhasta kasvista kahtenakin keväänä uusia pelargonioita. Tänään pesin kuistin, ja kiikutin kolme eri ikäistä mårbackaani valohoitoon. Huomenna aion juoda niiden seurassa päiväkahvit! Ja vaikka ihan vain senkin kunniaksi, että tänään tuli kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun blogini muutti tähän uuteen osoitteeseen! Hurjaa!

Pala kesää on vihdoin täällä!

Ps. Kyllä kannatti purnata; Sieltähän ne omatkin sipuli-istutukset alkoivat puskea maan läpi.

Suloista viikonlopun aloitusta. Yritän vastailla kommentteihinne – asap!

Ja sitä luntahan on nyt kovin vähän! Kevät tuli oikeastaan viikossa, niin nopeasti, että ei oikein edes pysty ymmärtämään. Tuntuu kuin syksystä olisi vain hetki, pieni silmän räpäys vain. Juurihan me vasta muutimme tänne, ja toivoin lunta peittämään hoitamatonta pihaa. No, siinä ne nyt ovat; Lehdet surrulisena maassa, ja piha odottamassa kruopsutustaan.

Naapuri hakkasi syksyn ja talven aikana metsänsä matalaksi. Puita on kaadettu myös omasta pihasta, ja näkymät ovat aika autiot ja lakeat. Itseasiassa kirjoitan nytkin moottorisahan ääntä kuunnellen. Kävin juuri hyväksymässä suuren, vanhan ja kauniin, riippakoivun kaatamisen. Juurikin tuon, jonka oksille ylimmän kuvan köynnökset ovat kiivenneet. Kahdesta kilpalatvasta kasvanut koivu on keskeltä halki, ja natisee uhkaavasti tuulisella säällä. Pakko mikä pakko.

Niilon suuresta pulkkamäkikasasta on jäljellä enää vain mitätön valkoinen läntti. Ne on niitä menneen talven lumia. Mitäs niitä murehtimaan.
Haravoitavaa olisi ihan omiksi tarpeiksi, perennapenkit pitäisi käydä läpi, ja siivota. Työtä on enemmän kuin yhdessä kesässä ehtii mitenkään tehdä, mutta onneksi meillä on aikaa. Tämän asian kanssa pitää vain katsoa omaa rajallisuuttaan silmiin.

Yllä olevan kuvan vasemmassa laidassa näkyy se, mikä vielä tänään oli “kuusiaidasta” jäljellä. Keskellä ulkorakennus, ja sen vasemmalla puolella ensimmäisen kuvan pihavajan katonharja. Oikealta voi juuri ja juuri erottaa päärakennuksen.
Punainen tupa, josta puuttuu vain perunamaa. Sen suunnitteleminen alkaakin olla jo ajankohtaista! Taidankin julistaa puutarhakauden virallisesti avatuksi. Haravan varteen mars!

No niinhän se näyttää. Tai sanoisin mieluummin lehmitytöltä, mutta sana ei kuulu neljä vuotiaan varastoon.
Tulin vain huikkaamaan, että nyt on ihan tositosi kiire viikko, mutta yritän palailla myös blogin ääreen. Oikein huono omatunto, kun en ole vastaillut kommenteihinnekaan!
Korjaan asian, promise!

Ekat leskenlehdet bongattu lenkkipolulta! Jihuu, se on kevät!!!

Ps. Miten tästä vauvakuplasta pääsee ulos!?

Harmonia, sopusointu, tasapaino, sopusuhtaisuus. Rakkaalla lapsella monta nimeä.
Huomaan vuosi vuodelta kaipaavani elämääni enemmän juuri tuota tasapainoa, eli harmoniaa. Nautin tasapainosta – seesteisestä sekä levollisesta kodista, joka tarjoaa ärsykkeitä vain harkitusti ja rajallisesti. Syksyllä kirjoittamani greige -postauksen värimaailma on yhä mieleeni, vaikka pimeys ja koleus on vaihtunut auringon lämpimiin säteisiin. Luulenpa, että värien kaipuu tyydyttyy keväällä ja kesällä luonnon avulla.
Vaikka syksyllä hiljaa mielessäni toivoin koko remontin valmistuvan vain hetkessä, olen tavallaan nyt kovin tyytyväinen siihen, että saan nähdä uuden kotimme eri vuodenaikojen valossa ja miettiä rauhassa tunnelmaa ja sisustusratkaisuja.

Nyt tiedän, että luonnonsävyinen harmaaseen mutaan taittava värimaailma on meidän juttu. Se ryhdittyy nopeasti ripauksella mustaa ja istuu yhteen hillityn korallin, violetin, vihreän ja sinisenkin kanssa. Pohjamaalatut seinät ovat todistaneet, että haluan pitää mahdollisimman paljon seinäalaa valkoisena, ja käyttää vain harmahtavia mattapintoja harkittuina tehosteina.
Tässä vaiheessa voin siis todeta, että on oikeastaan vain hyväksi, ettei ihminen ole kone ja tämän kokoisen projektin valmistuminen vie aikaa. Suunnitelmat saavat muhia rauhassa, eikä päätöksiä tule tehtyä kiireellä.

Kiitokset vielä edellisen kommenteistanne. Ihanaa tsemppausta annoitte.
Taitaa tosiaankin olla aika havitella myös jonkinlaista harmoniaa muunkin elämisen osalle. Löytää tasapaino väsymyksen ja liikaa yrittämisen tilalle. Olla armollinen itselleen, ja vaatia itselleen parempaa. Oma aika ja itsestään huolehtiminen on sijoitus myös lähimmäisten hyvinvoinnille.
Terve itsekyys on aina parempaa kuin olla marttyyri. Se, jos mikä on varmaa!

Meillä on remontin suhteen loputon sitten kesällä -lista. Lista on oikeastaan jo niin pitkä, että tiedän yhden kesän olevan aivan liian lyhyt sen toteuttamiseen. Mutta en ota siitä stressiä, aikaahan on oikeasti koko loppu elämä. Päätimme nimittän, että elämä on tässä ja nyt. Lapset ovat pieniä vain hetken, ja vuodet lipuvat ohi aivan liian nopeasti. Meillä on takana liian monta muuttoa, ja liian paljon väliaikaista. Tästä eteenpäin remonttia tehdään yhdessä ja ilman kiirettä. Mitä järkeä on istua valmiissa ja kauniissa kodissa huokaillen ja surren elämättä jäänyttä arkea – aikaa lasten kanssa.
Luulenpa, että oikeaa värimaailmaa tärkeämpää, on kuitenkin onnellien arki ja yhdessäolo. Todellinen arjen harmonia!

Tasapainoista keskiviikkoa!

Pääsiäisen pyhät on takana ja arki edessä. Maaliskuu on vaihtunut huhtikuuhun, ja ilmassa on selvät kevään merkit kovista yöpakkasista huolimatta.

Pääsiäisen aikana tuli pohdittua arkea ja ajankäyttöä enemmänkin, ja huomasin, että muutoksia on tehtävä paitsi oman jaksamisen myös toimivan arjen vuoksi. Pari kuukautta kun on valunut laput silmillä, pitää tähän elämään herätä viimeistään nyt! Kevät ei saa vain valua ohi.

Huhtikuussa blogiajasta on jaettava muullekin. Itsestään on alettava huolehtia enemmän, omaa mieltä ja kroppaa huollettava paremmin. Niin se vain on.
Ihan en ajatellut tätäkään arjestani pois sulkea, sen verran on blogillakin vaikutusta hyvinvointiini. Mutta kevätauringosta pitää nauttia enemmän ulkosalla, ja hartiasäryt vaativat muuta hoitoa, kuin tietokoneella istumista!

Huhtikuussa jokaiseen päivään mahdutetaan vähintään tunti liikuntaa. Olkoon sitten reippailua auringon paisteessa tai huhkimista salilla. Oikeastaan ihan sama. Ja, jos se syö blogia, niin syököön!

Mieheni viisauksia lainaten:
Lapset voivat hyvin, kun äiti voi hyvin. Lapset ovat onnellisia kun äiti on onnellinen.

Pidetään huolta itsestämme!

Olen siis varautunut hyvin mahdollisiin kevättulviin ja yleiseen vehreyteen. Itseasiassa suuressa selviytymisen puuskassani varmistin myös jälkikasvuni turvallisuuden, ja ostin koko porukalle maastonvihreät maiharit! Sen verran muotijuttu, että takit ostettiin edullisesti ketjuliikkeiden valikoimista. Voihan olla, että ensi keväänä olo on jo turvallisempi!

Käytiin eilen Turussa shoppailemassa. Lähinnä nyt ihan pakollisia perusvaatteita kuten verkkareita, mutta kun näin suloisen pienen maastonvihreän tyttöjen parkatakin, en voinut vastustaa kiusausta. Ostin kuitenkin kerän vaaleanliilaa villalankaa siinä toivossa, että mummu neuloisi Klaaralle myös myssyn! Ei ihan niin angsti…

Mutta äiti on angsti ihan koko rahalla. Tosin kepeät laineet laitoin taas tukkaan kokonaisuutta pehmentämään. Uudet hiukset on kyllä hurjan ihanat, ja pidän niistä päivä päivältä vain enemmän. Ja kevättakkiakin olen muuten jo muutaman kerran käyttänyt! Automatkoilla tarkenee kyllä, aurinko onneksi lämmittää sen verran, että lämpömittarikin näyttää päivän puolella plus yhdeksäätoista!

Keväinen survivor-asu:
takki⎜lindex
farkut⎜lee
pusero⎜filippa k
kengät⎜converse
huivi⎜becksöndergaard
laukku⎜mulberry

PS. Studio Eva W:n alekoodi on voimassa huhtikuun loppuun asti. Voit napata sen täältä.

Arskaa kaikille!

Ainakin ilmatieteenlaitoksen sää-apsi lupaa plusasteita koko viikolle. Ihan kiva, noin niin kuin lämmittämisenkin kannalta, mutta myös yleisen kevääntulon vuoksi. Vuosi sitten nimittäin tienpientareet oli jo keltaisenaan leskenlehdistä, ja tämä mamma paineli ballerinat jalassa! Niin se vain on, että nyt on kevään aika, ja talvi saisi painua mailleen!

Klaffipöytä, joka ensin maijoittui kuistille, ja maalauksen jälkeen olohuoneeseen, toimi ristiäisten aikana lastenpöytänä. Laiskuudessani en jaksanut enää kiikuttaa pöytää takaisin olkkariin, vaan jätin sen tähän keittiön ikkunnan alle. Tarkoitus on kotiuttaa vuoden verran äidilläni hoidossa olleet mårbackani, ja pöytä on niille oikein oiva paikka nyt vielä kesää tai kunnon kevättä odotellessa

Olin päättänyt, että keittiön ruma tumma laminaatti ei koskaan näy tässä blogissa, mutta never say never; Siinä se nyt kuitenkin on. Inhokkini, joka toivottavasti lähtee pian matkoihinsa! Hassua, miten moni pitää valkoista puulattiaa työläänä. Jos joku nimittäin on työläs, niin ainakin huonolaatuinen tumma laminaatti! Lattian pinnassa näkyy kaikki – siis ihan kaikki! Sitä on mahdoton saada puhtaaksi, ja imuroida ja pestä saa ihan päivittäin.

Se olisi sitten pääsiäisviikko. Ohrat on yhä kylvämättä, ja muutenkaan kyseisen juhlan eteen ei oikeastaan olla tehty yhtään mitään. Mutta menee tuo kai omalla painollaan sen suurempia stressailematta.Ohran siementen lisäksi kirjoitan kauppalappuun taimimullan ja turveruukut. Keittiön ikkunan alla on maata näkyvissä ja nyt on aika suunnata katsekin kevääseen ja kesään. Kyllä se sieltä tulee – keikkuen välillä suuntaan ja toiseenkin.

Aurinkoista pääsiäisviikkoa kaikille!