Joitakin kuvia matottomasta olohuoneesta. Pidän ihan hirmuisesti tuosta vaaleudesta, ja ihanasta valosta. Miltei harmittaa, että jokin matto on lattiaan talveksi levitettävä. Toisaalta, itseni tuntien, saatan syksyyn menessä jo kaivatakin vaihtelua.

Vaaleisiin puulattioihin kyllästyn tuskin ikinä, niin kauan ehdin niistä haaveilla. Mistä tulikin mieleeni, että kesäksi oli suunniteltu lattioiden maalausta. Pitäisi vain saada siihenkin touhuun aikaa ja rauhaa, katsotaan kuinka käy. Kesät tuppaavat mennä ohi hiukan liian nopeasti.

Villejä lupiineja, niitä riittää maljakkoonkin. Samoin köynnöshortensiaa, jota kiipeilee vähän siellä täällä. Onneksi on kukkia, joista voi keksiä asiaa, eikä tarvitse sitä tikusta vääntää.

Lyhyestä kuitenkin virsi kaunis; Toivottelen kaikille mitä parhainta torstaita, ja siirryn tekemään jotakin hyödyllisempää. Aurinkoa kamut!

Pari viimeistä päivää on, sääolosuhteidenkin vuoksi, ajanut minut nojatuolinnurkkaan tuumailemaan. Kaivoin esiin läjän sisustuslehtien kesänumeroita, ja etsin itselleni puutarhainspiraatioita. Eniten omaa silmääni miellyttävät rennot ruotsalaispuutarhat. Englantilaiset ovat jo liian runsaita makuuni kaikkine ruusuineen ja muotoaidanteineen, mutta ruotsalaisissa puutarhoissa on sitä jotakin. Runsautta, ja samalla rentoa otetta.

Välillä on hyvä muistutella itselleen, mitä puutarhan suhteen haluaa, eikä vain sokkona tehdä pelkästä tekemisen ilosta. Ja kuten melkeinpä kaikessa tekemisessä, etäisyyden ottaminen välillä selkiyttää ajatuksia. Tauko tekee hyvää, ja avaa silmät uudelle perspektiiville.
Tuumaustaukojani olen viettänyt olohuoneessa. Kesäisempään asuun huoneen sain yksinkertaisesti rullaamalla matto pois. Vaikka pidänkin niistä Ikean luonnonkuitumatoista, omaan silmääni matto sotii pahasti Tine K:n tarjotinpöydän kanssa. Ensi talveksi matto-ongelma pitää ratkaista, sen verran on noilla matoilla tälläisessä talossa eristävää vaikutusta, mutta nyt kesän ajan saa mennä ilmankin. Nautitaan vaaleudesta ja valosta.

Mutta ei tässä suinkaan ole mukavasti paria päivää vain sisällä vietetty; Nyt kun sää on viilentynyt, kunnon suojavaatteiden käyttö ulkona on huomttavasti mukavampaa, kuin helteellä. Ja kun on kunnon releet niskassa, on puutarhan raivaaminenkin huomattavasti mukavampaa.

Se on käsittämättömän ihana tunne, kun lähtee liikkeelle repimällä koiranputkia ja nokkosia muutaman kotikärryllisen, raivaten paksumpia oksia vesurilla ja yht’äkkiä huomaa katselevansa selvää kukkapenkkiä! Haa, siinähän onkin parin metrin rivi pioneja, iso kaistale päivänliljaa, ja suuri alue ritarinkannuksia! Kaikkea sitä voikin löytää – omasta puutarhastaan!

Noin karkeasti arvioiden, olemme parin päivän sisällä saaneet muutaman sata neliötä puutarhaa lisää! Tontti on vuosien saatossa ryvettynyt reunoiltaan aika pahastikin, kasvanut lähestulkoon umpeen monin paikoin. Tuota raivaamista onkin vielä moneksi kesäksi.

Mutta jotta päästäisiin taas eteenpäin asian kanssa, vedän saappaat jalkaani ja lähden ulos. Palataan, kamut!

Tiedättehän, sisällä käydään vain kääntymässä, nukkumassa ja hoitamassa pakollinen arjen pyöritys. Kesä vetää ihmistä ulos; Veneillään, mökkeillään ja muuten vaan ollaan sosiaalisesti aktiivisempia kuin pimeään vuodenaikaan.
Epämääräisiä vaatekasoja lojuu tuolien selkämyksellä, kuinka ihmeessä kesällä vaihdetaankin vaatteita niin usein. Pedit jäävät petaamatta, kuka niitä kuitenkaan katselisi. Sisälle kulkeutuu paljaiden varpaiden mukana hiekkaa ja ruohonpätkää, eteinen on täynnä jalasta potkaistuja kenkiä ja huonekasvit nääntyvät janoonsa. Sitä se on – tähän aikaan vuodesta.
Sisustuksesta bloggaavat marisevat läpi pimeän syksyn ja talven, kuinka kuvaaminen on mahdotonta, kun valoa ei ole. Ja siten kun sitä olisi, ja koti kylpee raikkaassa auringonvalossa vuorokauden läpeensä, jää sohvatyynyjen asettelu ja huoliteltujen nurkkien kuvaaminen tyystin kesäelon jalkoihin. Fiksuhan antaisi kameran laulaa, räpsisi kuvia joka nurkasta ja kulmasta niin, että materiaalia olisi purkissa koko pimeän kauden varalle. Niinhän sisustuslehtiäkin tehdään; Pystytetään joulu heinäkuussa, ja lavastetaan syksy kesäkuussa. (Karkea veto, eikä suinkaan pidä täysin paikkaansa.)
Mutta tässä kohtaa törmätäänkin juuri siihen bloggaamisen syvimpään ideaan; Reaaliaikaiseen siloteltuun realismiin; Vallitsevat olosuhteet kuvataan ja sanoitetaan reaaliaikaisesti, ja toteutuksessa pyritään parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen vallitsevien olosuhteiden puitteissa. Kukaan halua notkua hellepäivänä sisällä kuvaamassa blogimateriaalia lokakuun varalle!

Pieni viive kuitenkin sallittakoon: Kuvat viime tiistailta.

Aurinkoista sunnuntaita ystävät. Tänään grillataan hampurilaisia, ja notkutaan muuten vain ulkona. Syksyn pimeille on tässä kohtaa turha uhrata sen enempää ajatuksia.

Meillähän on tuo keittiö jäänyt vielä vallan ilman minkäänlaista remontointia. Siis mikäli sitä tapetin poistoa ja seinälaudoitusta ei lasketa. Oikeastaan meillä on muutenkin tämä remontinteko sellaisessa pysähdysvaiheessa, ja tekemättömien hommien lista on ihan mieletön. Keittiöstä ei ole moneen kuukauteen edes keskusteltu, saati mitään remonttia edes suunniteltu. Lattiapuut ovat edelleenkin odottamassa, mutta kuten ymmärrätte, uuden lattian teko edellyttäisi koko keittiön purkamista jne. Homma ei ole mikään ihan nopea, ja oikeastaan, en olisi siihen jaksanut lähiaikoina ryhtyäkään.
Eilen kuitenkin pitkästä aikaa otimme asian puheeksi, kävimme läpi vanhoja suunnitelmia, ja otimme huomioon asioita, joita tämän reilun puolen vuoden aikana, olemme havainneet. Niistä yksi oli haaveeni nimeltä Smeg; Kuten jossain kohtaa moni minua asiasta huomautti, olen todennut nyt itsekin, ettei pieni jääkaappi yksinkertaisesti riitä tämänkään kokoiselle perheelle, jossa ruokaa tehdään kerralla aika isojakin määriä, ja jääkaappi on tupaten täynnä lähes aina. Nyt olenkin aika tyytyväinen, että keittiön remontointi on jäänyt. Moni asia vanhoista suunnitelmistani on väistynyt uuden, paremman idean, tieltä.

Syy siihen, miksi keittiökuvia ei blogissa ole näkynyt, on yksinkertainen: En pidä tuosta huoneesta laisinkaan. Ärsyttävä tumma laminaatti, josta natkutin jo kevät keikkuen tulevi -postauksessakin. Sama tumma jatkuu keittiön työtasoissa, ja paikoitellen välitila on kaakeloitu aika rujolla (jälleen tummalla) laatalla, joka kaiken kukkuraksi on saumattu silikoonilla, joka puolestaan loistaa aika inhasti ledvalojen ansiosta. Huhhuh, no siinä ne pahimmat. Ihan hirveästi en myöskään välitä kaapistoista, perinteisestä tiskipöydästä, tai kulma-avohyllyistä. Myös sähkötöiden osalta keittiö on toteutettu “ei niin meidän näköiseksi”… Siinäpä siis asiat jotka ovat korjauslistalla kunhan keittiön repiminen tulee ajankohtaiseksi.

Mutta tässä kaiken suunnittelun ja hauduttelun keskellä ajattelin kuitenkin joitakin pikku otoksi alaittaa tännekin. Lähinnä fiilistä, jota olen olosuhteista huolimatta koittanut keittiöön luoda. Huoneen toinen päätyhän on sellaista vapaata oleskelutilaa, eli kokonsa puolesta huone palvelee oikein mallikkaasti sekä perinteisenä keittiönä, ruokailutilana ja olohuoneenakin.

Että semmosta tällä erää. Nyt pitää kiiruhtaa syömään, koska tajusin just, että en ole tänään syönyt vielä mitään muuta kuin kynsiäni….

Pysykeehän taajuudella, luvassa on kiva arvonta!

Niin se on nähtävä, että flunssasta huolimatta täällä aukesi tänään puutarhakausi oikein ryminällä. Oikeanpuoleinen hartia on varmaan sijoiltaan kaikesta haravoinnista, ja peukalo taitaa olla irtoamassa. Inhottavia rakkuloita käsissä, kovettumia ym. Mutta on kuulkaa kaiken sen arvoista! Ahh, miten rakastankaan kaikkea tuota kruopsutusta!
Täällä päin melkeinpä kaikki kysyvät, että asutaanko me siinä talossa, jossa on ihan tajuttoman hieno puutarha. Joo, on se varmaan just se, mutta se upea puutarha on kyllä rapistunut – ja aika pahasti. Tänään haravoidessani mietin, että oikeastaan suurin osa kärrästtävästä tavarasta oli kulottunutta nurmikkoa. Paikoitellen varmaan ollut ainakin kolme vuotta leikkaamatta. Perennapenkeissä taitaa olla talventörröttäjiä samalta ajalta.
Surullista. Surullista senkin vuoksi, että kaunis piha on varmasti joskus ollut jollekin todella tärkeä. Itse en ole koskaan päässyt todistamaan tämän puutarhan kulta-aikoja. Toki se näkyy yhä lajikkeiden paljoutena, kaiken ränsistyneen alta paljastuu kyllä upeita yksityiskohtia.
Sain tuossa talvella katseltavaksi joitakin vanhoja valokuvia niiltä puutarhan hyviltä vuosilta, ja puhisin kuvia selatessani heti, että hitot se mikään hieno on ollut. Sehän oli hemmetti eedeeni! Ymmärtänette että haravan varressa koen samaan aikaan jonkinlaista suorituspainetta, mutta myös velvollisuutta. Kärrätessäni kulottunutta nurmikkoa ties kuinka monetta lastia, lupasin hiljaa itselleni, että kyllä se tästä. Vielä joskus ne kulta-ajat saadaan takaisin! Nyt harmittaa ihan vietävästi, että en ottanut niitä ennen -kuvia.

Mutta sitten otsikkoon: Rakkaat mårbackani muuttivat vuosi sitten maaliskuussa äitini hoiviin, kaiken väliaikaisen tieltä. Ihana äiti on nyt lisännyt vanhasta kasvista kahtenakin keväänä uusia pelargonioita. Tänään pesin kuistin, ja kiikutin kolme eri ikäistä mårbackaani valohoitoon. Huomenna aion juoda niiden seurassa päiväkahvit! Ja vaikka ihan vain senkin kunniaksi, että tänään tuli kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun blogini muutti tähän uuteen osoitteeseen! Hurjaa!

Pala kesää on vihdoin täällä!

Ps. Kyllä kannatti purnata; Sieltähän ne omatkin sipuli-istutukset alkoivat puskea maan läpi.

Suloista viikonlopun aloitusta. Yritän vastailla kommentteihinne – asap!

Perjantai on mennyt pikku askareita puuhaillen. Vähän sitä, vähän tätä. Enimmäkseen kuitenkin tavallisia kotitöitä ja perjantain yleistä siivoilua. Tosin tällä viikolla siivouksen ei ehkä olisi niin kovasti ollut väljä. Lähden nimittäin lasten kanssa vanhemmilleni evakkoon, ja talon valtaa miehen yllärisynttärit, jotka ristiäisten vuoksi siirtyivät lähes kuukaudella.

Anyway, tämä viikonloppu menee yökyläilyn merkeissä, mutta katsotaan, josko blogiinkin ehtisin toviksi aikaa jossakin välissä.

Perjantai siivous suoritettu, kukat ostettu (miksi ihmeessä vaivauduin!), jääkaapissa eväitä lätkäfaneille, laukut ja jälkikasvu pakattu….

Leppoisaa viikonloppua kaikille!

Ja muistakaa osallistua Pernille Corydon -arvontaan!

Ja sitä luntahan on nyt kovin vähän! Kevät tuli oikeastaan viikossa, niin nopeasti, että ei oikein edes pysty ymmärtämään. Tuntuu kuin syksystä olisi vain hetki, pieni silmän räpäys vain. Juurihan me vasta muutimme tänne, ja toivoin lunta peittämään hoitamatonta pihaa. No, siinä ne nyt ovat; Lehdet surrulisena maassa, ja piha odottamassa kruopsutustaan.

Naapuri hakkasi syksyn ja talven aikana metsänsä matalaksi. Puita on kaadettu myös omasta pihasta, ja näkymät ovat aika autiot ja lakeat. Itseasiassa kirjoitan nytkin moottorisahan ääntä kuunnellen. Kävin juuri hyväksymässä suuren, vanhan ja kauniin, riippakoivun kaatamisen. Juurikin tuon, jonka oksille ylimmän kuvan köynnökset ovat kiivenneet. Kahdesta kilpalatvasta kasvanut koivu on keskeltä halki, ja natisee uhkaavasti tuulisella säällä. Pakko mikä pakko.

Niilon suuresta pulkkamäkikasasta on jäljellä enää vain mitätön valkoinen läntti. Ne on niitä menneen talven lumia. Mitäs niitä murehtimaan.
Haravoitavaa olisi ihan omiksi tarpeiksi, perennapenkit pitäisi käydä läpi, ja siivota. Työtä on enemmän kuin yhdessä kesässä ehtii mitenkään tehdä, mutta onneksi meillä on aikaa. Tämän asian kanssa pitää vain katsoa omaa rajallisuuttaan silmiin.

Yllä olevan kuvan vasemmassa laidassa näkyy se, mikä vielä tänään oli “kuusiaidasta” jäljellä. Keskellä ulkorakennus, ja sen vasemmalla puolella ensimmäisen kuvan pihavajan katonharja. Oikealta voi juuri ja juuri erottaa päärakennuksen.
Punainen tupa, josta puuttuu vain perunamaa. Sen suunnitteleminen alkaakin olla jo ajankohtaista! Taidankin julistaa puutarhakauden virallisesti avatuksi. Haravan varteen mars!

No pitäisi tehdä montaakin lajia, mutta en nyt ala kaikkea listaamaan, ettei ihan liian kuivakaksi mene. Pitäisi -listani kärkeen nousi tänään kuitenkin lasteenhuoneen laitto. Tajusin siinä lattialla leikkivän perspektiivistä, että olen anatanut laiskuuden ja viitsimättömyyden ottaa liikaa valtaa. Pahinta remontissa ei suinkaan ole itse työn määrä ja keskeneräisyys, vaan se, että silmä tottuu! Jotenkin lakkaa näkemästä kaiken keskeneräisyyden ja tuudittautuu ajatukseen “kyllä nää tästä”. Mutta eihän mitään tapahdu itsestään!
Lastenhuoneen laittaminen on vain jäänyt nyt niin pahasti, että asia alkoi lopulta tänään oikein korventaa. Olen keksinyt syitä (ja tekosyitä) saamattomuuteeni pitkän litanian, ja antanut asian vain jäädä roikkumaan. Huoneeseen ei ole vielä tuotu kaikkia sinne kuuluvia kalusteita, huoneessa ei ole sähköjä jne…. Ja sitten ei voi muka miettiä muuta sisustusta, kun ei ole oikeaa kattovalaisinta. Tai yhtään taulua ei voi ripustaa, tai naulakkoa kiinnittää seinään, kun ei ole huonekalut paikallaan. Höpöhöpöhöpö.

Vaikka lastenhuoneiden sisustaminen on kivaa, pidän haastavana huonekalujen sijoittamisen ja tarvittavan leikkitilan jättämisen. Ongelmana nimittäin on helposti se tylsyys, että huonetta kiertää erilaiset kalusteet, ja seinänvierustat tuntuvat ahdetuilta. No, kuten kuvista näkyy, olen aika hyvin pystynyt elämään juuri kuvailemani vaikutelman kanssa! Kenties siis projektiin ryhtymällä pystyn vapauttamaan nurkkia sen verran, että huoneeseen saadaan joskus myös vedettyä ne pahuksen listat ja sähköt!

Valoa, harmoniaa, väriä, vapaata lattia-alaa ja säilytystilaa. Säilytystilaa, säilytystilaa ja säilytystilaa! Sitä ei voi lastenhuoneessa olla liikaa! Jossain vaiheessa keräsin inspiraatioita postaukseksikin asti, ja luulenpa, että jonkinlaisena kulmakivenä aion pitää noita aikaisempia suunnitelmiani.

Eli se pulpetti nyt ainakin sieltä varastohallista kotiin, ja sitten miettimään yksityiskohtia! Tähän aiheeseen palataan vielä!

Tosin juuri nyt takki on ihan tyhjä. Liian paljon porkkanakeittoa, omenapaistosta ja junaonnettomuuksia…

Hauskaa iltaa!

Vielä jonkin aikaa sitten olisin rankannut maailman parhaimmaksi tuoksuksi puhtaan lakanapyykin. Vastapestyjen lakanoiden tuoksussa on jotain paitsi puhdasta, myös rauhoittavaa taikaa. Itse asiassa yritin kuljettaa tuoksua mukananikin suihkauttamalla kelpo jäljitelmää ranteisiini, ja korvien taakse, mutta tuoksusta puuttui se jokin. Se ei ollut aito ilman muita aistinautintoja.

Jos minulta nyt kysytään lempituoksuani, vastaus on helppo; Mikään ei voita omien lasten tuoksua. Vasta heränneitä pieniä mussukoita, peiton alla lämmenneitä, ja unen tuoksu hiuksillaan. Tuoksu jota ei pysty jäljittelemään, eikä sitä voi myöskään pullottaa.

Beach House Company halusi muistaa Klaaraa suloisella Baby Bedding setillä, ja ilolla otimme sen jokin aika sitten käyttöön. Puhtaan valkeissa lakanoissa saavat pienet pulleat jalat ja kädet levittää unentuoksuaan.

Trikoolakanoiden helppous ja pehmeys yllätti; Silitysrautaa tai mankelia eivät nämä seurakseen kaipaa, vaikkei vielä kesätuulessa voikaan kuivailla. Koska lakanoilla on korkein öko-tex sertifiointi, tiedän myös matkan höyhensaarille olevan puhdas. Joustava jersey on muuten mitä parhain vastasyntyneen kapalointiin!

Kaunein tuoksu maailmassa: Puhtaissa lakanoissa nukkunut lapsi. Ja vaikka tuoksua ei pullottaa voikaan, saa sitä pitkin päivää nuuhkia niin lapsesta itsestään kuin lakanoistakin. Onnellisuus, kauneus, puhtaus ja täydellisyys. Kaikki samassa.
Elämä on jälleen osoittanut oikullisuuttaan, ja juuri kun ehdin huokaista helpotuksesta ja luulin korttejen olevan jälleen järjestyksessä, meneekin pakka taas hiukan sekaisin.

Mutta hetkellisesti kyllä unohtuu kaikki huolet ja murheet, kun nostaa tuollaisen pikkuisen seitsemän ja puolen tunnin yöunien (!) jälkeen syliinsä. Vauvan tuoksu vie mennessään, ja mieli kirkastuu!

Me kiitämme Beach Housea, paitsi saamistamme lakanoista, myös pitkistä yöunista ja suloisista tuoksuhetkistämme.

facebook.com/BeachHouseCompany

beachhousecompany.com

Harmonia, sopusointu, tasapaino, sopusuhtaisuus. Rakkaalla lapsella monta nimeä.
Huomaan vuosi vuodelta kaipaavani elämääni enemmän juuri tuota tasapainoa, eli harmoniaa. Nautin tasapainosta – seesteisestä sekä levollisesta kodista, joka tarjoaa ärsykkeitä vain harkitusti ja rajallisesti. Syksyllä kirjoittamani greige -postauksen värimaailma on yhä mieleeni, vaikka pimeys ja koleus on vaihtunut auringon lämpimiin säteisiin. Luulenpa, että värien kaipuu tyydyttyy keväällä ja kesällä luonnon avulla.
Vaikka syksyllä hiljaa mielessäni toivoin koko remontin valmistuvan vain hetkessä, olen tavallaan nyt kovin tyytyväinen siihen, että saan nähdä uuden kotimme eri vuodenaikojen valossa ja miettiä rauhassa tunnelmaa ja sisustusratkaisuja.

Nyt tiedän, että luonnonsävyinen harmaaseen mutaan taittava värimaailma on meidän juttu. Se ryhdittyy nopeasti ripauksella mustaa ja istuu yhteen hillityn korallin, violetin, vihreän ja sinisenkin kanssa. Pohjamaalatut seinät ovat todistaneet, että haluan pitää mahdollisimman paljon seinäalaa valkoisena, ja käyttää vain harmahtavia mattapintoja harkittuina tehosteina.
Tässä vaiheessa voin siis todeta, että on oikeastaan vain hyväksi, ettei ihminen ole kone ja tämän kokoisen projektin valmistuminen vie aikaa. Suunnitelmat saavat muhia rauhassa, eikä päätöksiä tule tehtyä kiireellä.

Kiitokset vielä edellisen kommenteistanne. Ihanaa tsemppausta annoitte.
Taitaa tosiaankin olla aika havitella myös jonkinlaista harmoniaa muunkin elämisen osalle. Löytää tasapaino väsymyksen ja liikaa yrittämisen tilalle. Olla armollinen itselleen, ja vaatia itselleen parempaa. Oma aika ja itsestään huolehtiminen on sijoitus myös lähimmäisten hyvinvoinnille.
Terve itsekyys on aina parempaa kuin olla marttyyri. Se, jos mikä on varmaa!

Meillä on remontin suhteen loputon sitten kesällä -lista. Lista on oikeastaan jo niin pitkä, että tiedän yhden kesän olevan aivan liian lyhyt sen toteuttamiseen. Mutta en ota siitä stressiä, aikaahan on oikeasti koko loppu elämä. Päätimme nimittän, että elämä on tässä ja nyt. Lapset ovat pieniä vain hetken, ja vuodet lipuvat ohi aivan liian nopeasti. Meillä on takana liian monta muuttoa, ja liian paljon väliaikaista. Tästä eteenpäin remonttia tehdään yhdessä ja ilman kiirettä. Mitä järkeä on istua valmiissa ja kauniissa kodissa huokaillen ja surren elämättä jäänyttä arkea – aikaa lasten kanssa.
Luulenpa, että oikeaa värimaailmaa tärkeämpää, on kuitenkin onnellien arki ja yhdessäolo. Todellinen arjen harmonia!

Tasapainoista keskiviikkoa!