No pöh! Se flunssa muuttuikin sitten vähän rajumpaan kuumeeseen, ja vei aika veto pois -tilaan vähäksi aikaa. Maanantai-iltana kuume vain nousi, ja vasta eilen alkoi taas maailma hiukan hahmottua edessä. Lämpö sahaa edelleen, mutta pahin on kai (tai ainakin toivottavasti) jo takana.
Maku ja hajuaisti ovat edelleen lomilla, ruokahalu nollassa ja olo kuin junan alle jääneellä (kielikuvallisesti), mutta eilen illalla raahauduin jo suihkuun asti, sillä mitään haistamatta tiesin olevani pesun tarpeessa. Jospa tänään jo jaksaisi pestä hiuksetkin, sen verran on pelikuva nuhjuisen näköinen.
Aamupäivällä sain kyydin kauppaan, ja ruokapuoli hoitui pussilla ranskalaisia ja kalapuikoilla. Jep, ei mitään terveysruokaa, mutta muuhun ei oikein voimat riittäneet. Iltapäivällä kaivoin autonkin lumen alta (muistaakseni maanantaina vielä nurmikkokin pilkisti monin paikoin ja nyt on taas talvi!), sain jopa kuljetettua pojan soittotunnilleen. Vähän isompi kauppareissu pitäisi vielä tehdä, sillä jääkaapista morjestaa lähinnä valo.
Sunnuntaina siivosin koko talon vastaanottamaan uutta viikkoa, mutta pakko myöntää, että tällä hetkellä täällä näyttää juurikin siltä, että taloudenhoito on lomaillut, ja villakoirien koosta voi päätellä, että imuroinnin sijaan täällä on pöyhitty lähinnä peittoja ja tyynyjä.
Mutta kyllä tästä kuulkaas vielä noustaan! Nyt on sellainen fiilis, että johan riitti tätä lajia. Toki pitää varovaisesti tarttua arkeen ja parannella itsensä ihan loppuun asti. Nyt kuitenkin näkyy jo se valon pilkahdus siellä tunnelin toisessa päässä.
Kaikista edellä mainituista syistä johtuen, mulla ei nyt ole liittää tähän mitään kivaa sisustuskuvaa tai energistä omakuvaa, mutta hei, hedelmät kelvatkoon! Ne on aina nättejä ja energisiä!
Ensi syksynä asetun rokotejonoon, ja ehkäisen tämänkin pirulaisen ennakkoon. Viimeiset vuodet meillä onkin influenssa rokotetta otettu, mutta nyt olin jotenkin niin laiska tuonkin kanssa. Tulipahan opittua kantapään kautta. 🙂
Ja jos nyt oikein positiiviseksi aletaan, niin hei, kohta on taas viikonloppu! 🙂
En tiedä, miten muualla, mutta ainakin täällä meillä päin jyllää flunssa-aalto oikein kunnolla. Meidän perheestä se on nyt kaatanut jo kaksi henkeä, mutta pahoin pelkään, että sama tauti joka piinaa meitä taloutemme naisia, iskee kyllä viikon sisällä myös poikiin. Pelkkä nuhakuume, mutta omalla tavallaan niin hemmetin ärsyttävä.
Sinänsähän tuo käsite “tauti kaataa”, on vähän tyhmä, sillä jokainen äiti-ihminen tietää, että kun lapset sairastavat siinä ei voi oikein itse kaatua. Oli kyseessä sitten tällainen tavallinen nuhakuume, tai vähän pahempikin tauti, arki on silti pyöritettävä, lapset ruokittava jne. Ajatellapa niitä aikoja, kun nuhakuumeessa pysyttiin vuoteessa, luettiin kirjaa, ja torkahdeltiin pitkin päivää. Tai vastaavasti niitä aikoja, kun äiti laittoi lastenohjelmat pyörimään ja juotti meille lapsille jaffaa. Jep, siitäkin huolimatta, että oli itse ihan yhtä sairas. Niin ne roolit muuttuvat… 🙂
Nyt Risto Räppääjä pyörimään ja Lars Keplerin pariin sohvalle. Tänään täällä otetaan niin rennosti kuin vain mahdollista.
Huomautteleeko teillä lapset usein vaatteistanne tai asuvalinnoistanne? Tai huomautellaanko teillä yleensäkään pukeutumisesta lasten toimesta? Meillä ei juurikaan, vaikka toki pari poikkeustakin löytyy. Esimerkiksi esikoinen saattaa heittää ilmaan kohteliaisuuden, kun ollaan lähdössä jonnekin, ja äiti on käyttänyt ennätysajan sopivaa vaatetta etsiessä, koko tekstiilisen omaisuutensa sovittamisessa ja ärräpäiden luettelemisessa. “Äiti, sä näytät kauniilta” kuulostaa ihanalle ehkä varsinaista asiasisältöään enemmän juuri kauniin ajatuksen vuoksi. Lapsi kun ei vielä ymmärrä (samoin kuin ehkä joku toinen) kehua ja ylistää vain jotta päästäisiin lähtemisessä eteenpäin. Ei, lapsi joko tarkoittaa sanomaansa, tai sanoo asiansa tehdäkseen toiselle hyvän mielen.
Muuten pukeutumiseen ja vaatetukseen liittyvät kommentit jäävät pieniin (tosin äänekkäisiin) huomautuksiin siitä, että jonkun sukassa on reikä, vaatteessa tahra jne. Nämä huomiot tekee yleensä nuorempi lapsista, ja mitä julkisempi paikka tai jäykempi tilaisuus, sitä äänekkäämmin tiedotus ja ongelman paikantaminen suoritetaan. Näiden esimerkkien lisäksi meillä saatetaan huomata äidin uusi vaate, mutta näissäkin tapauksissa itse vaatetta enemmän lasta yleensä kiinnostaa, mistä ja koska hankinta on tehty. Mikäli esille nousee kysymyksiä hinnasta, uskallan epäillä, että varsinainen kysyjä on lapsen sijaan ihan joku muu taho. Tyyli- ja makuseikat eivät yleensä siis puhuta, tai nostata tunteita, mutta poikkeuksen tekee yksi takki.
Jo parina aamuna takkivalintani on nostattanut kuumia tunteita. Viimeksi tänään, kun huikkasin ovea aukaiseville lapsille, että odottaisivat sen verran, että äiti saa itselleenkin takin päälleen. Ja mitä vielä! “Ei se ole takki, se on AAMUTAKKI!” Eikä siinä kuulemma kuulu lähteä ulos…
Siinä sitten puolihuolimattomasti vielä vilkaisin itseäni peilistä ikään kuin todistaakseni, että takkivalintani oli hyvä ja varsin oikeutettu, mutta samalla tajusin, että lapseni onkin äärettömän tarkkasilmäinen. Tässä palttoossa ei nimittäin ole vuorikangasta, nappilistaa, eikä vetoketjua. Pelkkä hemmetin saunatakinvyö! Ja kun mallia oikein tarkkaan katsoo, niin kyllähän se aamutakista menee. Vähän lyhyt ehkä, mutta varsin mukava muuten.
Niinpä pyörsin puheeni, sekä esimerkillisen käytökseni siitä, että talvella ei lähdetä takki auki minnekään, ja löysäsin vyöstä solmun pois. Yhtä aikaa toivoin, että tyylipoliisilapseni olisi tyytyväinen, eikä sääntöpoliisilapseni huomaisi ratkaisuani.
Sanoi lapsi sitten mitä tahansa, niin aion kyllä nauttia näistä keleistä edes ohuemman takin muodossa. Kivahan se on, ettei aina tarvitse sonnustautua kuin napajäätikölle lähtisi. Takki aukikaan ei palellu välttämättä ihan niin kovasti, kuin olen antanut lasten ymmärtää.
Seuraavaksi kohti viikonlopun ruokaostoksia. Tosin otsikosta poiketen, minä en lähde aamutakissani kaupungille, koska meillä päin käydään kylillä.
Tunnelmia ja paloja maanantailta. Kuvasimme siis meandin uutta mallistoa Helsingissä, ja kuvauspaikkana toimi persoonallinen ja viihtyisä Rupla. Porukka oli ihan mahtava, osa tuttuja, osa uusia tuttavuuksia, ja juttu luisti koko illan iloisesti.
Ohjelmaan kuului toki hyvää ruokaakin, ja tällä kertaa päästiin itse hiukan osallistumaan keittiömeininkiin. Blini-ilta oli hauska ja todella antoisa. Ainakin juuressipsit menevät heti kokeiluun, ja paahdettu valkosuklaa pääsee varmasti myös jälkkäripöytään lähiaikoina. Kerrankin tilaisuus, jossa kehtaa oikeasti kysellä neuvoja ja vinkkejä, ohjeita ja reseptejä.
Pääosassa hyvän seuran ja ruuan lisäksi oli tietysti me&i:n uusi mallisto, joka julkaistiin tänään. Naisten vaatteet jatkavat meandilla nousuaan, ja tässäkin mallistossa on sekä uutta, että joitakin hyväksi havaittuja klassikoita. Kannattaa tutustua!
Sain pyytää mukaani yhden blogikaverin, ja matkaan lähti White featherdream -blogin Hanna. Tuntui jopa hiukan hassulta, että ei olla koskaan aikaisemmin tavattu kasvokkain, mutta silti ollaan tekemisissä sen verran, että toisen tuntee kuitenkin jo kohtalaisen hyvin. Mulle illan paras juttu oli siis ehdottomasti se, että viimein tapasin Hannan. Kiitos siis seurasta! 🙂
Kuvat: Aki Rask / Akifoto Oy
Kiitos meandin tytöille, kaikille bloggaaja kollegoille ja meidän mahtavalle kokkipojalle.
Koitan vastailla kommentteihinne mahdollisimman pian. Vähän sairastelua ilmassa ja veto pois, mutta josko se tästä menisi ohi. Mukavaa iltaa kaikille!
Sataa sataa ropisee… Jonkinlainen välimuoto kovien pakkasten ja vesisateen keskivaiheilta olisi myös kelvannut!
Eilinen päivä vierähti Helsingissä, tai oikeastaan vierähti vähän yötäkin, kun kotiin pääsin vasta ennen yhtä. En tiedä onko se sitä, ettei enää ole parikymppinen, mutta hitto vie olin aamu kuuden jälkeen tänään ihan töttöröö. Eli oikeastaan ihan hyvä tämä näinkin kypsä ikä, kun ei tarvitse miettiä sen enempää yöelämää. Riittää kun pääsee illalla ajoissa sänkyyn. 🙂
Sain jonkin verran meiliä tuosta Klaaran synttärikakusta, ja kyselyä, että miten se koristelu oli toteutettu. Ajattelin laittaa nyt pari havainnollistavaa kuvaa, sillä tämähän on oikeasti tosi helppo tapa koristella kakku! Kadehdin taitavia sokerimassaleipureita ja hienoja fantasiakakkuja, mutta omat taitoni eivät todella riitä moiseen. Ja, kuten joku jo kommentoikin, perinteisen täytekakun maku miellyttää enemmän, kuin nuo massakuorrutteet. Makunsa puolesta käpykakut, banaanikakut ja prinsessakakut ovat aina saaneet osaltani jäädä. Täytekakkukin menee vain jos se on suklainen, eli makumieltymyksiltäni olen ihan lapsen tasolla. 😉
Eli kaupasta valmista sokerimassaa, Korviin muotoillaan aika paksut köntit, ja niiden sisään lykätään puiset grillivarrastikut. Sokerimassoja saa eri värisenä, mutta myös tuollaisia väriaineita myydään, eli ei tarvitse ostaa montaa väriä. Värigeelejä sekoittamalla saa erilaisia sävyjä ja pelkällä valkoisella massalla pärjää aika pitkälle. Määrällisestihän massaa ei kakkuun kauheasti tarvita. Mustan sokerimassan ostin erikseen, mutta olisihan tuossa voinut käyttää lakunauhaa tai jotain vastaavaa.
Turkoosit silmät ja vaaleanpunainen nenä olivat siis itse värjättyjä.
Sokerimassa kaulitaan tomusokerin kanssa, ja muotilla sitten vain kivoja kuvioita, ihan kuin piparkakkuihin. Liimana toimi taas sokerikuorrute. Sitä käytin lähinnä siis silmiin ja viiksiin, muuten koristeet vain lykätään kermaan.
Samalla idealla voi koota melkein minkä tahansa hahmokakun. Kasvot voi tehdä joko kakun kylkeen, kuten itse laitoin, tai sitten kakun päälle. Korvien sijainti viittaa eläimeen. Esimerkiksi apinan korvat olisin asettanut kakun sivuille, ja koiran luppakorvat voisi vain laskea kerman päälle kakun reunoille.
Jos siellä ruudun toisella puolella on kuivaihoisia kohtalotovereita, tämä postaus on juurikin teille. Ja tietysti myös jokaiselle, joka haluaa vain ylläpitää ihonsa kuntoa myös talvipakkasilla.
Tämä on Indiedaysin ja Ceridalin yhteistyöpostaus, mutta lähdin mukaan puhtaasti siitä syystä, että Ceridalin tuotteita löytyi multa kotoa jo valmiiksi. Kyseessä on apteekissa myytävä tuotesarja, johon pääset tarkemmin tutustumaan tästä linkistä.
Tiedättekö sen fiilikse, kun vedätte housut jalastanne, ja ilmaan pöllähtää massiivinen pilvi kuollutta ihoanne. Tai sen, kun kaikki tummat vaatteet muuttuvat sisäpuolelta päälläsi valkoharmaiksi. Pikkuhousut, rintsikat, kaikki… Entä sen ällöttävä tunne, kun viikkaatte juuri kuivurista tulleita, vähän sähköisiäkin vaatteita, ja ne tarraavat sormenpäihisi, koska kätesi ovat niin karheat? Rystyset, jotka vuotavat verta vain, koska autoit lapsellesi kengät jalkaan, tai pahimmassa tapauksessa, laitoit vain kätesi nyrkkiin.
No, tämä on mulle arkipäivää. Pahinta näin talvella, mutta valitettavasti kuivasta ihosta ei pääse eroon kesälläkään. Kantapäihin ilmestyy valtavat halkeamat, ja kesälläkin sormenpääsi saattaa vain haljeta. Kuiva iho vaatii jatkuvaa hoitoa, oikeita tuotteita ja niinkin yksinkertaista asiaa, kuin aikaa.
Omalla kohdallani ihonhoito ja rasvaus kaatuu useimmiten laiskuuteen. Ajan puutteeseen, ja valitettavasti myös siihen ajatukseen, ettei kukaan kuitenkaan näe mun halkeilevia kantapäitä tai hilseileviä sääriä. Huulia rasvaan jatkuvasti, se on helppoa. Käsiinkin yritän silloin tällöin laittaa rasvaa, mutta yleensä huomaan välittömästi tämän jälkeen jo tekeväni jotain märän rätin ja puhdistusaineen kanssa.
Indiedaysin ja Ceridalin yhteistyö haastoi mut neljän viikon testijaksolle, eli ottamaan rasvapurkit vähemmän kauniisiin käsiini, ja tarttumaan ongelmaa eli härkää sarvista. Siis ihan oikeasti käyttämään niitä hoitotuotteita, joiden teho ei juuri näy vain kylppärin kaapin perällä.Testijakson oli määrä alkaa hiukan ennen joulua, mutta myönnettäköön, että joulukiireen ja joulusiivousten aikana lykkäsin ihonhoitoa lähes samaan tapaan kuin olen lykännyt ennenkin, ja tartuin haasteeseen kunnolla vasta joulun jälkeen.
Ceridalilta löytyy kolme tuotetta, joita testasin kaikkia. Ceridal Lipolotion ja Lipogeeli, jotka suojaavat ja hoitavat kuivaa ihoa, sekä CeridalVoide, joka vastaavasti hoitaa ja kosteuttaa. Näistä kolmesta tuotteesta kaksi ensimmäistä löytyi multa jo valmiiksi, mutta tuohon uutuusvoiteeseen tutustuin vasta kampanjan myötä.
Ceridal Lipolotion on ihoöljy, joka ei sisällä vettä, parabeeneja, hajusteita tai väriaineita. Tuotteen rasvakoostumus on 100%, eikä vedetön öljy kirvele ihoa. Öljyisestä koostumuksestaan huolimatta se hujahtaa ihon sisään nopeasti, eikä jätä ällöttävää limaista pintaa iholle. Öljy on helppo levittää isoille ihoalueille, ja suihkupullo helpottaa levittämistä. Tämä tuote on erittäin kuivan ihon pelastus!
Otin Lipolotionin käyttöön koko kropalle, ja annoin kunnon tehohoitoa hilseilevälle iholleni. Kroppaa öljytessäni hoidin voiteella myös kantapäitä ja jalkapohjia.
Tällä tuotteella saa näkyviä tuloksia heti parin päivän jälkeen, mutta onneksi tämä haaste on laittanut mut jatkamaan rasvailua, sillä kaikkihan me tiedetään, ettei kuivaa ihoa paranneta parissa päivässä!
Ceridal Voide on koostumukseltaan sellainen puolipaksu perusvoide. Tässä rasvakoostumus on 28%, eli tuote on huomattavasti öljyä kevyempi. Tämä on ehdottomasti sellainen perusvoide, joka käy kaikille ja varsinkin niille ihoalueille, joilla ongelmat eivät ole vakavia. Voide on hajusteeton, eikä ärsytä ihoa, joten sitä voi käyttää kasvoilla, meikinpoistoon, tai vaikka vauvalle. Mulle tuote jämähti sellaiseksi perus käsirasvaksi, mutta aloin levittämään sitä myös muualle kroppaan, kun pahin kuivuus oli Lipolotionin avulla saatu kuriin.
Kolmas tuote on Ceridal Lipogeeli, joka on suosikkini koko sarjasta. Tässäkin tuotteessa rasvakoostumus on 100%, mutta tuote on jämäkkää voidetta, mikä helpottaa levittämistä erilaisissa tilanteissa. Tällä tuotteella on iso vaikutus siihen, että kämmenselissäni ei ole tällä hetkellä haavan haavaa. Ei yhtään auennutta rystystä, ei haljennutta sormenpäätä, tai edes karheaa ihoa.
Aloittaessani haasteen otin mukaan myös meidän kuopuksen, joka on valitettavasti perinyt kuivan ihon äidiltään. Klaaran kämmenselät ovat joka talvi punaisen rohtuneet sormenpäistä ranteisiin asti. Monet apteekissakin suositellut voiteet ovat jääneet käyttämättä, koska pieni lapsi ei yksinkertaisesti kestä kirvelyä. Käsiin käytettävä rasva ei myöskään saa olla tahraava, vaan sen pitää imeytyä heti ja kestää myös kulutusta. Lipogeeli sietää myös kevyttä pesua, eli aamuin illoin kun sitä levittää käsiin, ja varsinkin kämmenselille, tuote tarjoaa suojaa pitkin vuorokautta. Tuubista riittää pieni pähkinän kokoinen annos (lapselle vielä pienempi), ja rasva levittyy tasaisesti ja imeytyy nopeasti. Tämä voide on todellinen tehohoito kantapäille, kyynärpäille, rohtuneille huulille, you name it! Voide tarjoaa myös suojaa pakkasta vastaan, eli tätä kun levittää iholle parikymmentä minuuttia ennen ulkoilua, iho pitää kiinni kosteudestaan, eikä kuivu.
Klaaran kämmenselät paranivat viikossa. Ensimmäisen viikon aikana rasvaa levitettiin 3-4 kertaa päivässä, ja tämän jälkeen hoitoa on jatkettu aamuin illoin. Ensimmäistä kertaa pariin vuoteen tyttäreni kädet ovat oikeasti sen näköiset, kuin kuivuusongelmaa ei olisikaan. Hyvin samaan tahtiin paranivat myös omat käteni, ja nyt tosiaan riittää tuo Ceridal Voidekin. Mutta Lipogeeli on mullakin käytössä yhä pari kertaa päivässä. Jos siis pitäisi nimetä yksi tuote, jota kuivaihoiselle suosittelen, se olisi ehdottomasti tämä! Koko kroppaa jämäkällä tuotteella tosin on vaikea hoittaa, eli jos mielii eroon hilseilevistä ja punoittavista sääristä, Lipolotion kannattaa ottaa myös testaukseen!
Voisin kirjoittaa kuivasta ihosta vaikka loputtomiin, sen verran paljon aiheesta olisi sanottavaa. Se, mitä itse opin tämän haasteen myötä on se, että ongelmat vaativat hoitoa. Kuivaa ihoaan voi toki piilotella, mutta jos asialle oikeasti haluaa jotakin tehdä, se vaatii tarttumista oikeisiin hoitotuotteisiin. Entä onko vuorokauteni kärsinyt jotenkin siitä, että olen ottanut aikaa ihoni hoitamiseen. No ei ole. Muutama minuutti löytyy kyllä päivästä kuin päivästä. Siitä iso kiitos Ceridalille, että vaatteet voi pukea heti tuotteiden levittämisen jälkeen. Jos rasvan imeytymistä pitäisi odotella, tuotteiden käyttö olisi varmasti jäänyt vähemmälle ihan jo kylmien säiden vuoksi.
Itselleni kuiva iho on myös opettanut sen, että pesemisen kanssa kannattaa käyttää järkeä. Jos et päivän aikana tee juuri mitään raskasta, tai hikoile, pikkupesut hanan alla tai bidellä riittävät. Koko iho ei vaadi jakuvaa saippuointiakaan, ja kuumat pitkät suihkut kannattaa jättää välistä täysin.
Kuollut ihosolukko ei sekään muutu millään voiteella eläväksi, eli jonkinlainen kuoriminen on kuivankin ihon perushoitoa. Kuivaharjaus irrottaa sen, mikä yleensä jää vaatteisiin tai pöllähtää ilmaan, mutta ihon uudelleen kuivumista voi estää. Sama pätee halkeileville jaloille. Kunnon jalkahoito, ja sen päälle rutiininomainen ihonhoito, eli kosteutus. Vain käytetty hoitotuote auttaa, eikä mikään rasvakoostumus pelasta ihoa kylppärin kaapista käsin.
Kärsin ehkä koko loppuelämäni herkästi kuivuvasta ihosta, mutta sen olen nyt oppinut, että kuivan ihon kanssa ei tarvitse koittaa pärjätä, vaan kuten monet muutkin ongelmat, tätäkin voi hoitaa. Terveiset siis jokaiselle kohtalotoverille; Antakaa ihollenne muutama minuutti päivässä, se kannattaa oikeasti!
Hiphei, ja sunnuntai-iltaa! Täällä viikonloppu on mennyt enemmän tai vähemmän synttärihumussa. Ensin valmisteluissa, ja tänään sitten tositoimissa, eli juhlimalla.
Oikein hauskat ja iloiset kekkerit, vaikkakin juhlakalu jännittämisen jälkeen vähän aluksi vierastikin vieraitaan.
Tarjoiluina tänään oli sekä suolaista että makeaa:
Jääkaappiin jäi puolikas kakku, kokonainen voileipäkakku ja yllin kyllin muutakin syötävää, eli ihan mentiin perinteisesti menekkiarvioissani. Toisaalta, ei ne ole juhlat eikä mitkään, jos ei jää vielä herkkuja tulevillekin päiville.
Vielä olisi kasa tiskiä ja muuta raivaamista, mutta sitten kutsuu kyllä jo sänky. Kiva, mutta raskaskin, viikonloppu alkaa olla takana. Pientä kriiseilyä siitä, että vauvani on nyt kolmevuotias, mutta eiköhän tästäkin yli päästä.
Ihanaa sunnuntai-iltaa ja kaikkea hyvää alkavaan viikkoon!
Vieläkö muistatte, kun reilu kuukausi sitten kirjoitin teille uudenlaisesta vakuutuskonseptista, jossa asiakkaan oma aktiivisuus vaikuttaa vakuutuksen hintaan? No, mikäli juttu jäi lukematta, tai muisti pätkii, voit käydä lukaisemassa Vaikuta omilla valinnoillasi -postauksentästä linkistä.
Kyseessä on siis Indiedaysin ja OP:n yhteistyö, jossa testataan uuden Syke -vakuutuksen pilottivaihetta.
Jatketaan aiheesta vielä vähän, ja laitetaan pystyyn myös kiva lukijakilpailu!
Kuten aikaisemmassa postauksessa jo pohdin, tulevaisuus on varmasti muuttamassa vakuutuksia ja vakuutusten muotoja. Tahto huolehtia itse itsestään tulee varmasti korostumaan jossakin vaiheessa. Ehkä asiakkaiden aktiivisuutta ei jatkossa korosteta juuri tapaturmavakuutusten kohdalla niinkään paljon, mutta silloin kun testataan ja tutkitaan, on tietenkin syytä lähteä liikkeelle “turvallisilta vesiltä”. Kuka tietää, vaikka sairaskuluvakuutukset olisivat kymmenen vuoden päästä kaikki asiakasta motivoivia ja sitä omaa aktiivisuutta kysyviä.
OP:n Syke vakuutus on yksinkertainen tapaturmavakuutus, johon on liitetty suomalaisten startup-yritysten hyvinvointiosaaminen, eli erilaisia hyvinvointisovelluksia. Vakuutuksen hinta määräytyy asiakkaan oman aktiivisuuden mukaan, ja asiakas voi valita mieleisensä haasteen neljästä eri sovelluksesta. Omaa aktiivisuutta seurataan ja lisätään puhelimeen ladatun sovelluksen avulla, ja vastavuoroisesti vakuutusyhtiö joustaa kuukausimaksussa. OP:n Syke tapaturmavakuutus kattaa asiakkaan lääkärikäynnit Omasairaalassa, ja vakuutusehdotkin on puristettu lyhyen ytimekkäiksi ja selkokielelle.
Pilottijaksolle valitsin itselleni PulseOn -sovelluksen, joka tsemppaa treenaamaan aktiivisesti ja tehokkaammin. Ei ehkä paras haaste juuri joulukuulle tai tammikuun lumille, kun lapset lomailevat tai leikkivät lumileikkejä ja liikunta pyörii aika pitkälle ulkoilun ympärillä ja kävelemisellä kolmevuotiaan tahdissa. Mutta, vaikka metsässä samoilu ja luistelun avustaminen nyt eivät kuntoani ja kestävyyttäni niin pitkälle edistäkään, en koe asiasta huonoa omaatuntoa ollenkaan. Mulle liikkuminen on fiilisjuttu, ja joskus hauskat elämykset perheen kesken tai vain palelevan koiran kanssa heitetty pikkupyrähdys ajavat tavoitteellisemman liikkumisen edelle. Sitävastoin lumen tulo sai taas pohtimaan hiihtämisen tehokkuutta, ja niiden himputin suksien hankkimista. Edelliset sivakoinnit kun ovat kohdallani olleet sielä ala-asteen liikuntatunneilla.
Hiihtäen tai ei, OP:n Syke vakuutuspilotti kestää kuitenkin aina toukokuun loppuun asti, joten vielä ehtii mukaan, ja itseään haastamaan. Pilottijaksolle pääsee mukaan 15 euron kuukausihintaan (tästä vähennetään aktiivisuudella hankkimasi alennus), ja vakuutuksen voi irtisanoa pilotin aikana ihan milloin vain. OP:n Syke -pilotti toimii kattavan vakuutuksen lisäksi hyvänä tsempparina esimerkiksi kuntoprojektissa tai elämänmuutoksessa, mikäli ajatuksissasi on aloittaa uusi vuosi terveellisemmin, tai vuodenvaihteen tsemppi alkaa jo jostain syystä hiipua.
Lukijakilpailu:
Maistuisiko hyvinvointiviikonloppu Vierumäellä?
Vastaamalla kysymykseen Minkälaisia ajatuksia sinussa herättää OPn Sykkeen kaltainen pilotti, joka yhdistää vakuutuksen ja hyvinvoinnin?
, sinulla on mahdollisuus voittaa 250 euron arvoinen lahjakortti, joka oikeuttaa hyvinvointiviikonloppuun Vierumäellä. Eli ihan mahtava palkinto! Kaikkien kampanjaan kuuluvien bloggaajien postauksia kommentoneiden kesken arvotaan yksi lahjakortti, joten nyt silmät tarkkana myös muissa blogeissa olevien Syke -postausten kanssa!
Jätä vastauksesi kommenttiboxiin viimeistään 5.2.2016 ja tutustu sääntöihin täällä. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.
No nyt se alkaa olla valmis. Siis projekti nukkekoti. Tosin talo on yhä tyhjä, joten seuraava vaihe on luonnollisesti hankkia sen sisälle elämää, ja sitä myöden myös leikkiä.
Talo on tosiaan äitini vanha, ja se on aikoinaan teetetty sellaisella kylän nikkarimiehellä silloisen “tee se itse -lehden” ohjeiden mukaan. Äiti muistaa, että säästi lapsena pikku askareista tienaamiaan rahoja, ja lehden nähtyään pyysi nukkekotia. Ihan ei tainnut palkkarahat riittää, mutta nukkekoti kuitenkin valmistui ja pääsi maitokärryn kyydissä äitini leikkeihin.
Tämä samainen pikkutalo toimi myös minun ja siskoni leikeissä, ja koska talo on mittasuhteiltaan perinteistä nukkekotia suurempi, tässä on leikitty monet Barbie-leikit lapsuudessani. Juuri kokonsa vuoksi nukkekoti onkin hieno, sillä se on “helposti leikittävä” ja kalusteiksikin kelpaa vähän perinteisiä nukkekodin tavaroita isommat jutut.
Tuosta katon oikeasta kulmasta puuttuu pieni palanen, mutta se ei suinkaan ole vika, vaan ominaisuus. Muistan nimittäin kun siskoni kanssa tulimme joskus koulusta kotiin, ja vastassa odotti kirje nokipojalta. Nukkekotia säilytettiin pannuhuoneen oven vieressä, ja nokikolari oli vahingossa lohkaissut irti palan kattoa. Ajatella, että sitä jääkin kaikki tuollaiset erikoisuudet mieleen vaikka aikaa on kulunut jo melkein 25 vuotta!
Varsinaisesti rahaa nukkekodin kunnostukseen ei mennyt euroakaan, sillä kaikki maalit ja tapetit löytyivät varastosta. Maalasin talon kauttaaltaan ensin valkoisella tartuntapohjamaalilla, sudin sisäpinnat valkoisella puolihimmeällä kalustemaalilla ja ikkunan puitteet kiiltävällä kalustemaalilla. Ulkoseinät saivat kerroksen Kalklitirin kalkkimaalia (makuuhuoneremontin ylijäämää) ja katto vaaleanmustaa kalustemaalia, jota ostin olohuoneen pöydän uudistukseen. Tapetti on Ikean, ja ylijäämää taannoisesta vaatehuoneen uudistuksesta.
Tuo Ikean tapetti oli aikoinaan älyttömän ihanaa kiinnittää, mutta täytyy sanoa, ettei tavallista tapetointia ja nukkekodin tapetointia voi verrata toisiinsa. Kyllä isoja pintoja vain on helpompi vedellä, kuin näitä pieniä seiniä. Ensimmäinen tapetointikierrokseni päätyi itkuun, ja seuraavaan sain miehenkin avuksi. Pieni määrä liimaa toimi huomattavasti liisteriä paremmin, ja vaikka tapetti nytkin kupruilee, ei se silti näytä niin pahalta kuin ensimmäisellä yrityksellä. Eilen illalla kun lapset jo nukkuivat, me mittailtiin ja leikeltiin keittiössä tapetinpaloja, ja tänään taloon ei sitten tarvinnut tehdäkään muuta kuin katon maalaus.
Ikkunoiden suhteen olin vähän kahden vaiheilla, sillä nuo muovit on tosiaan alkuperäiset, eivätkä tahdo kovin kirkkaiksi muuttua millään. Annoin niiden kuitenkin vielä jäädä, ne kun on vaivalla taloon aikoinaan tehty.
Koska talo on kauttaaltaan aika vaalea ja neutraali, väreillä voi leikitellä sitten muilla tavoin. Mattoja ja verhoja taidan suunnitella seuraavaksi. Kalusteita ja asukkaita katselin Mailegin valikoimista, sillä sieltä nuo pienemmät jutut voisivat toimia talossa hyvin. Mitään miniatyyriä tästä ei ole tarkoitus rakentaa, vaan talo, jossa on helppo ja mukava leikkiä. Mittasuhteet saavat siis mennä vähän sinnepäin.
Nyt kun lastenhuoneessa on tosiaan jo vanha kahdenistuttava pulpetti ja kerrossänky, jotka ovat nekin lapsuudenperujani, tulee väkisinkin aika nostalginen olo. Kenties noille kaikille löytyy käyttöä vielä tulevissakin polvissa.
Mutta nyt sämpylöitä pyörittämään ja sitten urheilukouluun. Tämä torstai alkaa olla jo kohtalaisen taputeltu!
Hiphei, ja ollaankin jo keskiviikossa! Välillä tuntuu, että yhtenä päivänä voi sattua ja tapahtua enemmän kuin usein kokonaisessa viikossa. Mutta onneksi myös nukkekoti projektille on tapahtunut jotakin. Vitsit kun osaisin selittää, miten innoissani tästä olen. Se entinen Emilia, joka istui ompelukoneen edessä, ja rakasti kaikkea pientä näpräämistä, katosi jonnekin vuosien saatossa. Nyt kuitenkin tuntuu, että olen saanut jonkinlaisen otteen taas siitä puolestani. Tai jos ei otetta, niin ainakin innostusta! Hassu fiilis, mutta löysin osan kadonnutta minääni nukkekodin lattioita hioessani!
Tässä tunteita ja fiiliksiä analysoidessani tajusin, että kolmen vuoden remontin ajan ollaan tehty asioita jotka valmistuvat hitaasti. Kokonaisuuksia, joiden kanssa menee aikaa ajan perään. Ja siinä samalla ei vain ole ollut intoa niille pienille DIY-projekteille, joita ennen rakastin. Niille pikku puhteille, jotka valmistuvat illaksi. Ja, vaikka nukkekoti nyt ei ihan illassa (tai päivässäkään) valmistu, tulee tällaisesta pikku näpräämisestä hirvittävän palkitseva olo. Ajatella, että voit saman päivän aikana maalata koko talon lattiat, katot ja seinät, puhumattakaan talon ulkoseinistä ja ikkunanpuitteista. Johan se on selvääkin, että siinä “remonttifiilis” pysyy katossa! 🙂
Haaveissa olisi, että pikkuinen leikkitalo valmistuisi sunnuntaihin mennessä. Silloin nimittäin juhlitaan kolmevuotiasta, ja olisi kiva jos talon voisi antaa vähän kuin synttärilahjana Klaaran leikkeihin. No, nähtäväksi jää, mitä tuleman pitää!
Ja hei, kiitos osallistumisesta Elovena -kisaan! Mahtava määrä kommentteja!
Onnekkain oli tällä kertaa Annika, kommentilla: Voi Elovena pelastaa minun jokapäiväiset aamuni. Rakastan kaurapuuroa ja ainoa oikea kaurapuuro tulee Elovenan kaurahiutaleista 🙂 Silloin tällöin nappaan kaupasta mukaan myös välipalaksi Elovenan välipalajuoman, näistä suosikkini on se aurinkoinen. Aion kyllä testata myös nämä patukat ihan ehdottomasti. Niin ja siis mukana arvonnassa 🙂
Onnea Annikalle (laitan meiliä asap), ja ihanaa aurinkoista pakkaspäivää kaikille!
