Vaikka syyskuu otettiin vastaan hyvin väsyneisssä ja masentuneissa fiiliksissä, ja välillä oli päiviä, joina en jaksanut raahautua edes suihkuun, muistelen mielummin syyskuuta noin puolesta välistä eteenpäin. Kaikki muuttui ystäväni vierailun jälkeen. Sanottuani ääneen kuinka rätti-poikki-väsynyt olin, sain elämääni taas uuden otteen. Itkin ulos pahaa oloa ja sain ihmeellisen voimantunteen.
Housunkaulus kiristi ja olo oli tunkkainen, mutta olo muuttui, kun aloitin jälleen liikunnan. Liikkuessa sain aikaa itselleni, huolet kaikkosivat ja energia alkoi taas virrata. Annoin itselleni luvan olla taas terveesti itsekäs, ja priorisoin aikaa asioihin, jotka toivat minulle iloa. Syys-lokakuussa blogi kärsi ehkä eniten henkilökohtaisen elämäni vuoksi, mutta jälkeenpäin voin todeta, että se kannatti. Keskittyminen elämiseen, ja asioiden hallintaan, oli välttämätöntä.
Syyskuussa nautittiin omenoista, piano muutti taloon ja sää jatkui lempeänä.

Syyskuun kaikki 24 postausta voit lukea täältä.

Lokakuu jatkui energisissä merkeissä. Treenasin Fitfarmin ohjeilla, ruokavalio teki tehtävänsä, olo parani henkisesti ja fyysisesti. Joskin, tapani mukaan, sorruin ruokavalionkin suhteen ylilyönteihin, vai pitäisikö sanoa alilyönteihin. Muutoksen näki kuitenkin parhaiten ihossa. Loppukesän nypyt kaikkosivat, vaikka jätin lääkärin määräämän roa-kuurinkin hakematta. Treenien lisäksi sisustettiin kotia, hankittiin uudet matot, laitettiin lastenhuonetta kuntoon, katettiin syksyä kuistille, ja valmistauduttiin tulevaan juhlakauteen. Ensimmäiset pikkujoulutkin juhlittiin jo lokakuun alussa!
Lokakuussa koverrettiin kurpitsoja, tehtiin pihatöitä syksyä odotellessa ja suunniteltiin joulua. Nautittiin elämästä pienen suvantovaiheen jälkeen.

Lokakuun kaikki 20 postausta voit lukea täältä

Vuoteen mahtuu paljon, eikä kaikkea voi mitenkään tiivistää pieneen pakettiin. Silti selvät virstanpylväät jäävät mieleen. Vuoden kaksi viimeistä jäljellä, ja sitten keskitytään enemmän tulevaan!

Heinäkuussa tapahtui jotain. Väsymys hiipi pikkuhiljaa, pyristelin vastaan, enkä halunnut myöntää itselleni, että puolen vuoden päätön kiitäminen, ja ylisuorittaminen, oli tehnyt tehtävänsä. Halusin antaa itsestäni positiivisen kuvan, ja uskottelin joka ilta itselleni, että huomenna kaikki on taas paremmin. Yritin nauttia elämästä, kesästä ja lomasta. Tai muiden lomasta ainakin. Tunsin varmasti olevani uupunut, mutta en halunnut myöntää sitä itselleni, enkä varsinkaan muille.
Vähensin liikuntaa, taisin lopettaa melkein kokonaan heinäkuun loppupuolella treenaamisen ja lenkkeilynkin. Yritin innostua remontista, sisustaa, ja tehdä asioita, jotka yleensä tuovat iloa elämääni, mutta kaikki oli äärettömän raskasta. Kesä-heinäkuun vaihteessa varmistui muutto Indiedaysille, ja vaikka tuleva muutto oli ihana jännä asia, koin ehkä myös jonkinlaista suorituspainetta.
Haikeistakin tunnelmista huolimatta heinäkuusta on jäänyt mieleeni kesän huolettomat päivät, onkiminen, mustikat -ja aika yhdessä perheen kesken. Klaara täytti puoli vuotta, ja kesä antoi vaihtelevia säitään.

Heinäkuun kaikki 23 postausta voit lukea täältä.

Elokuussa edessäni olikin jo seinä. Itkua ja lohdutonta tunnetta taisi mahtua joka päivään. Liikkumiseen ei jäänyt energiaa, olisin halunnut vain maata. Jos olisin voinut, olisin varmasti jäänyt joka päivä vain peiton alle, mutta eihän se ollut mitenkään mahdollista. Ulospäin kaikki taisi tosin näyttää samalta kuin ennenkin, tein kaikkeni, jotta heikkouttani ei olisi huomattu. Virhe, tiedän sen nyt. Jälkiviisauden totean tosin jälleen turhaksi.
Elokuuhun mahtui silti paljon mukaviakin juttuja. Kuvausreissu Helsingissä, ihania yhteistöitä ja kauniita kesäpäiviä. Nautittiin omasta saunasta, suunniteltiin syksyä ja syksyn pukeutumista, herkuteltiin ja vietettiin tuhottomasti aikaa Netflixin seurassa!

Elokuun kaikki 25 postausta voit lukea täältä.

Elämä on vuoristorataa, ja niin siinä vain kävi, että tästäkin suosta noustiin. Pahoittelut ei niin positiivisesta postauksesta, mukavampia muistoja luvassa!

Luonto heräsi toukokuussa. Maailma muuttui vihreäksi ja aurinko helli. Pihajutut tulivat yhä ajankohtaisemmiksi, tehtiin istutuksia, pihatöitä, puuhommia jne. Toukokuussa tavattiin blogi kollegoita Tampereella ja Helsingissä. Tutustuttiin kevään uusiin tuuliin ja valmistauduttiin kesään. valoa riitti sisällä kuvaamiseen ja sisustelut olivat mielessä, joskin jäivät ulkotöiden jalkoihin. Juhlittiin äitienpäivää, ja koettiin jonkinlaista vauvakriisiä nahkatakin muodossa.

Kaikki toukokuun 22 postausta voit lukea täältä.

Kesä tuli! Tuli syreenin kukat ja pionit. Ja niitä tulikin paljon! Tuli aurinkoiset päivät, nurmikon leikkuut, nokkostalkoot ja grilliherkut. Tuli mansikat ja vohvelit, kepeä kesämieli, paljaat varpaat ja juhannus.Virtaa riitti. Tuli kilometrejä ja treenikertoja.

Kaikki kesäkuun 22 postausta voit lukea täältä.

Puoli vuotta paketissa!

Jatketaan muisteluita!

Maaliskuu 2013 on jäänyt vahvimmin mieleen Pikku Koon ristiäisistä. Koosta tuli virallisesti Klaara, ja lilat juhlat olivat varsin onnistuneet. Tosin jälkeenpäin kun taas miettii, vähempikin olisi riittänyt! Äidin tukka sai uuden värin ja tyylin, oli pääsiäinen ja kevät alkoi sulattaa hankia. Vaunulenkkejä, valoa ja energiaa. Arki alkoi löytää oman uomansa ja kaikki kävi helpommaksi. Vastapestyista ikkunoista aurinko pääsi koko kotiin ja kevään tulo oli varmaa!

Maaliskuun kaikki 27 postausta voit lukea täältä.

Huhtikuussa haaveiltiin jo puutarhajutuista, päivitettiin vaatekaappia raikkaalla siniraidalla ja innostuttiin jälleen tyylijutuista. Conssit kaivettiin esiin, ja leivottiin maailman paras ja helpoin mutakakku. Blogissa leikittiin kuvankäsittelyllä ja järjestettiin kivoja arvontoja. Lumet suli, leskenlehdet nousivat maasta, juoksutossu kulki, samoin salitreenit.

Huhtikuun kaikki 28 postausta voit lukea täältä.

Kohti kesää!

Laitetaan vuosi pakettiin vielä muistelun ja kuvien merkeissä!

Tammikuu 2013 oli täynnä odotusta. Laskettu aikani oli 26.1 ja odottavan aika oli todella pitkää. Vauvan sukupuoli oli meillekin arvoitus, ja blogissakin mainitsin masuasukin nimeksi Koskela. Poikavauvan varalta meillä oli nimittäin valittuna nimi Vilho ( =Linna – Tunematon sotilas, Täällä Pohjantähden alla). Mutta vaikka kaikki muut veikkasivat poikavauvaa, olin itse 99,99 prosenttisen varma, että perheemme tulisi kasvamaan tyttövauvalla.
Tammikuu oli luminen, talvinen ja pakkaset paukkuivat. Valon määrä lisääntyi, ja kotia oli kiva laittaa kuntoon. Yläkerran aulaan rakensin cozy corneria, ja kukkamaljakossa nähtiin tulppaaneja. Tammikuussa inspiroiduttiin kevään muodista, sisustamisesta, kauneuden- ja hiustenhoidosta. 24. päivä pitkä odotus palkittiin, ja perheeseemme syntyi Pikku K.

Tammikuun kaikki 22 postausta voit lukea täältä.

Helmikuu 2013 oli kuukausi jonka voisi pukea yhteen sanaan: Vauva.
Yöunet jäivät lyhyiksi, vauvan uni- ja ruokarytmi jaksotti päiviä, aamut alkoivat ennen kukonlaulua ja kevät teki tuloaan. Kaikesta huolimatta meillä oli käsissämme helppo vauva, energia virtasi ja tunsin olevani onnellisempi kuin koskaan. Toki tavalliset baby bluesit tanssittiin pois, mutta muuten tunsin olevani reipas ja pirteä. Näin jälkeenpäin ajatellen suorittamista olisi voinut jättää vähemmälle, pyhittää aikaa äitiyslomaan ja kerätä voimia loppuun palamisen sijaan. Mutta jälkiviisaus ei ole yleensä kantanut hedelmää, joten ei sorruta siihen nytkään.
Helmikuussa otin aikaa itselleni minkä pystyin, ja opettelin jakamaan huomiota kahdelle lapselle. Tuttiketjuja ja aamu viiden leivänleivontaa, ystävänpäivän kukkameri, kun mies ei ollut ihan varma, mistä pitäisin – ne ovat jääneet mieleeni varsin vahvasti. Vauvakilot karisivat ja vauvailo huumasi pään!

Helmikuun kaikki 23 postausta voit lukea täältä.

Voi noita valoisia kuvia! Tullapa taas aurinko ja pitenevät päivät!

Meidän joulu päivittyi tosiaan tänä vuonna lukuisin kuvin Instagramin puolelle, kuten Facebookissakin vinkkasin. Tämä siitä syystä, että kuvien lisääminen sinne on nopeaa ja vaivatonta, ja halusin pitää pienen paussin täältä blogin puolelta ja säästää aikaa itse joulunviettoon.

Aatonaatto veti joulumme hiukan uusille uurille, sillä ilta meni K:n lääkärireissuun ja kinkunpaistot ja moni muu valmiiksi aikataulutettu asia pitikin sumplia uusiksi. Lahjat saatiin kuitenkin yöllä pakettiin, kinkku syötiin aattona lämpimänä jne. Aaton vietimme varsin perinteisellä kaavalla. Appiukkoni oli meillä seuranamme, miehet kävivät joulusaunassa, söimme, ja odotimme pukkia. Joulupäivä taasen meni koko porukalla pyjamissa. Laiskoteltiin, nukuttiin päikkäreitä, luettiin, pelattiin jne. Eilen ruokavieraina oli mieheni isovanhemmat, ja tänään onkin jo palattu arkeen.
Joulu oli tänä vuonna musta paitsi ulkona, myös sisällä. En oikein jaksanut innostua suuremmista joulukoristeluista, ja kattauksetkin menivät aika simppelillä linjalla. Toisaalta, kun on koko syksyn syönyt ateriansa muovirasioista, tuntuu aika juhlavalta käyttää kahta lautasta ja pöytähopeita! Joulupäivän PJ-bileitä lukuunottamatta blogin kautta saatu Lumoan -mekko toimi joulun juhla-asuna, ja osoittautui oikein mukavaksi.

Nyt on lomat lomailtu, ja tämä bloggari aikoo pikkuhiljaa tarttua vastaamattomiin kommentteihinne. Niin huono omatunto laiskuudesta ja kaikesta kiireilystä. Lupaan parantaa tapani, pahoittelen ja pyydän anteeksi.
Toivottavasti kuitenkin teillä kaikilla oli oikein mukava joulu, akut on ladattu ja mieli täynnä energisiä ja positiivisia ajatuksia uudelle vuodelle!

Enemmän kuvia ja tunnelmia tosiaan löytyy sieltä instan puolelta.

Leppoisia välipäiviä!

Täällä ollaan, ja nopeasti ajattelin huikata moit teillekin!
Kiire, kiire, kiire. Tänään olin lasten kanssa viimeisillä jouluostoksilla: Virhe. Hirveä ruuhka ja tungos, ei mun juttu. Tulis jo se joulu, ja saisi vain olla. Eiks niin!?
Ja hei, vuoden pimein päivä. Tai siis lyhin. Alkaa kieltämättä tää synkkyys käydä jo luonnon päälle. Siis mun. Ulkona sitävastoin on saunan rapunpielessä orvokit täydessä kukassa. Ihan sekaisin koko maa.

Mutta, ei mulla oikeestaan muuta asiaa ollutkaan. Odotan joulua, sitä että saa syödä ja olla vaan. Ja, sen jälkeen vaihtuukin jo vuosi, luvataan taas kaikkea ihan pöhköä ja kuritetaan itseämme. Tai sitten ei. Niin, ja odotan lunta. Valoisia talvipäiviä, ja pitenevää päivää ylipäätään. Mutta kaikki ne on ihan kohta tulossa, eli eipä tässä oikeestaan muuta enää tarvitse tehdäkään kuin odottaa. Ja paketoida lahjat. Ja tehdä muutama muu juttu, joka on vähän jäänyt viimetippaan.
Eli mä palaan taas kiireeseeni. Se on moi!

Mulla oli vakaa aikomus käyttää tämä päivä siivoamiseen. Mutta tiedättekö mitä!? Ei huvita sitten yhtään!
Oikeastaan tulin siihen tulokseen, että meillä on ihan perus siistiä nytkin, ja se mikä ei ole, siivotaan sitten aatonaattona tai ainakin hiukan lähempänä joulua. Ei ole mitään järkeä jynssätä pintoja nyt, ja itkeä maanantaina, kun koko työ on ollut turhaa. Eli se siitä joulusiivouksesta. Koitan järjestellä paikkoja jouluun asti, ja siivota normaalit siivoukset. Se saa riittää!

Lastenhuoneessa tein tänään pientä raivausta, laitoin puhtaita pyykkejä kaappeihin jne. Oli pakko hakea kamera yläkertaan, kun ihana auringonvalo valaisi huonetta. Pari kuvaa myös meidän assarista, joka laitettiin pinnasänkyyn siksi aikaa kun etsittiin palapelinpaloja maton alta.

Näihin kuviin ei nyt lastenhuoneen joulua varsinaisesti mahtunut, mutta instan puolelle lisäsin pari räpsyä huoneesta myös, ja siellä näkyy paremmin ne jouluiset jutut.

Flunssaa vähän koko porukalla (Niilo kuumeili viime yönä), mutta otetaan rennosti, niin eiköhän se tästä!
Mukavaa päivänjatkoa teillekin!

Noniin. Niin siinä vain kävi, että kuume nousi, ja nostan käteni nöyrästi ylös.
Takkiin tuli; Flunssa vastaan minä: 6-0. Koko viikon olo on ollut kuin junan alle jääneellä. Lihaksia särkee, mikään paikka ei palaudu, vaikka olen koittanut syödä ja juoda ja venytellä – ja levätäkin ehkä. Ruoka on tökkinyt, syöminen on tuskaa jne. Liian pitkään kai rimpuilin vain vastaan, enkä halunnut uskoa, että tauti olisi tullakseen. Eilen kaaduin sänkyyn ilta kahdeksan jälkeen, mutta lähdin urheana vielä aamulla jalkatreeniä tekemään. Sen jälkeen tiesin: Nyt pitää pysähtyä ja huilata!

Selailin eilen vanhoja valokuvia. Sellaisia omaan käyttöön napsittuja kuvia, joiden ei ole koskaan ollut tarkoitus päätyä blogiin. Tirauttelin kyyneleitä tuijotellessa kuvia synnäriltä, ja muista itselleni tärkeistä hetkistä. Katselin myös kuvia viime joululta, ja pysähdyin miettimään, miten paljon elämä on muuttunut, ja miten moni asia on muuttunut.
Ajattelin jakaa teillekin muutaman, melko hiomattoman, kuvan viime joululta. Nämä on tälläisiä omaan käyttöön räpsittyjä tilannekuvia kuusen koristelusta. Ihan vain jo kuvatut henkilöt ja kotikin on kokeneet melkoisen muutoksen. Mutta, joskus on hauska palata ajassa taaksepäin, ja tehdään se nyt!

Kiitos kommenteistanne edelliseen postaukseen. On ollut mukava lukea, että samankaltaiseen ratkaisuun on päätynyt moni muukin. Selvyyden vuoksi vielä, että meidän jouluiset automatkat ovat hyvinkin lyhyitä, mutta se kai kompensoituu sitten sillä, että vierailla pitäisi monessa paikassa, ja aina on huono mieli siitä, että jonkun seurassa ollaan enemmän kuin toisten.
Toivottavasti kaikki tekin, jotka kerroitte joulunne vielä jatkuvan reissaamisen merkeissä, löydätte tavan rauhoittua joulun aikaan, ja ajan olla vain rennosti.

Tällä hetkellä en lupaa, että jaksaisin vastata jokaiseen kommenttiin erikseen. Olen luvannut tälle päivälle piparitalkoot, ja se lupaus on pidettävä. Nyt pari särkylääkettä nassuun ja taikinaa kaulimaan. Pysykää terveinä!!!!

Joku jonkun postauksen yhteydessä kysyikin, voisinko kertoa perheemme juhlatraditioista ja perinteistä. Vastasin tuolloin, ettei meille ole ehkä vielä muodostunut perinteitä, ja syvälle juurtuneita tapoja. Olemme nuori perhe, joka tavallaan vuosi vuodelta, luo omaa tapaansa juhlia ja viettää juhlapyhiä.
Kuten oli puhetta, viime joulu meni todellisella alisuorittamisella. Raskauden loppuvaihe ja syksyn muutto söivät energiaani, ja joulu meni omalla painollaan nauttien muiden laittamasta ruuasta. Mutta viime vuonna teimme myös päätöksen tämänvuotista joulua ajatellen; Vietämme joulun kotona.
Käytännössä tämä tarkoittaa nyt sitä, että aaton puuroreissu vanhemmilleni jätetään ohjelmasta, samoin kuin ruokailureissut parilta seuraavaltakin päivältä. Teemme kaiken ruuan itse, ja olemme ilmoittaneet, että pöytäämme mahtuu ruokailijoita.
Sinänsä tämä päätös ei tuota työtä sen enempää kuin edellisinä vuosina, koko joulun menun kun olemme aikaisemminkin laittaneet itse. Tällä kertaa tuosta vaivasta tulee ehkä nautittua enemmän, ja ruokaa menee hukkaan vähemmän. Onhan täysin järjetöntä puhista keittiössä marraskuusta lähtien, jos aikoo ehtiä syödä omatekoista jouluruokaa vain aattoiltana!

Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen joulu tuntuu nyt stressittömältä. Huoli siitä, että sukulaisten pöytiin istutaan tasapuolisesti, ja joulu menee lasten ja lahjojen pakkaamisessa autoon, on poissa. Tunnen helpotusta! Uskon, että tämä päätös oli kannattava, joskaan ei välttämättä joka taholta ymmärretty. Mutta, kuten sanoin, olemme nuori perhe, ja nyt on meidän aikamme luoda omia jouluperinteitä, ja etsiä omaa ja oikealta tuntuvaa tapaa viettää yksi vuoden suurimmista juhlapyhistä.

Ensimmäistä kertaa joulu on myös vapaata töistä. Tähän saakka mieheni on ollut jokaisena jouluna töissä. Ensimmäistä kertaa aiomme myös ehtiä yhdessä perheen kesken joulukirkkoon ja hautausmaalle. Ja tiedättekö mitä! Odotan joulua enemmän kuin koskaan! Odotan sitä, että on lupa vain olla. Olla kotona, ottaa rennosti. Nauttia siitä, että kaapit tursuavat valmista ruokaa, sitä ruokaa, jota on vaivalla tehty, ja johon on kulutettu paljon rahaa. Aikaa nauttia suklaasta ja kirjasta. Olla läsnä lapsille ja levähtää hetki myös itse.

Puhtaat lakanat, kevyt siivous ja viimeistellyt yksityiskohdat kynttilöineen ja kukkasineen tuovat joulun kotiin. Joulukuusi, hiljalleen lisääntyvät koristeet ja joulupukin odotus, ne ovat tärkeitä lapsille. Pipareita voidaan leipoa jouluna lisää, tai yhtälailla vaikka limppuja. Kaikki se aika, joka on ennen käytetty autossa istumiseen, tai lähdön tekemiseen, on nyt aikaa omalle perheelle.

Avasin yhden joulupaketin jo hiukan etuajassa, mutta onneksi tein niin. Rennon joulun aion nimittäin viettää uudessa Lumoan -mekossani. Trikoomekko kaipaa seurakseen vain paksut sukkahousut ja lämpimät villasukat. Juhlavampaa kuin verkkarit tai pyjama, mutta mukavuudesta ei tarvitse tinkiä. Siinäpä se tämän joulun idea kiteytettynä onkin; Mukava juhla, sellaisen aiomme viettää!

Mekko blogin kautta saatu ⎜Lumoan

Kiitos, Suvi ❤